Aika huikea loppurepliikki EU-mestarilta voittokaaren jälkeen , siis Antti Ruuskanen sunnuntai-iltana 17.8:
”EI vieläkään Pielaveden ennätys!” (Juha Laukkanen, 88,22? Kaiketi se ennätysmies…)
Pienen kylän poika voitti EU-mestaruuden ja se hänelle enemmän kuin suotakoon.
Antti Ruuskanen oli oikeastaan ainut valopilkku EM-kisoista, vaikka Suomen juoksijat pääsivät pikkumatkoilla kohtuullisiin saavutuksiin, jopa pistesijoille.
Mutta:
Missä ne pitkän matkan yksinäisyys-juoksijat ovat?
Pitkillä matkoilla ei ketään. Edes ketään ei lähetetty kokemusta hankkimaan. Ruotsikin sentään pisti maratonille koepallona puolentusinaa naista ja saman verran miehiä.
Suomella ei ole ketään kestävyysjuoksijaa, ei enää. Juoksijamme eivät pysty nykytasolla edes siihen mihin Jouko Kuha, Juha Väätäinen tai Lasse Viren 40 vuotta sitten…
Väitän että kysymys on pieleen menneestä kuntoilu- ,laji –, ja harrastus- ja valmennuspolitiikasta. Siitä, että kansanliikunta on unohdettu ja nettiriippuvuus peli-iloineen uusi ”urheilulaji”. Perse ei nouse penkistä.
Se juoksulaji, aito liikunta ja hölkkäinnostus, josta PONNISTETTIIN HUIPULLE, ja jossa pärjäsimme 1960-70-luvuilla, on mennyttä aikaa. Suomi-poika ei ole sitkeä puurtaja, ei enää eikä kulta lähelläkään. Sisu kaulassa? Ehkä ei oikeastikaan juosta kunnon lenkkejä enää kuten Lydiardin menetelmillä 1960-70-luvulla? Ellei juosta, hölkätä, lenkkeillä – ei meillä ole kestävyysjuoksijoitakaan. Ei niitä, jotka juoksisivat kansakunnan kartalle.
Keihäs on hieno laji, jossa pärjäillään ja jossa jopa pielaveteläinen maalaismies voi voittaa kultaa. Hienoa, ja onnittelut. Perussuomalainen laji, ilman muuta.
Mutta eivät nämä mitallit mihinkään riitä. Lajivalikoima on aivan liian suppea, ja muissakin lajeissa vain yksittäisiä huippuja, jotka nyt, totta kyllä, pääsivät upeasti pistesijoille!
Mutta mutta, jotakinhan sitä pitäisi tehdä, jotta meistä, suomalaisista tulisi murheilijoiden sijaan urheilumaa. Jotta liikkuisimme eikä aina tarvitsisi luvata ja sitten hävetä…
Öisinajattelija
Mitenhän olisi, jos noiden 15 – 18 -vuotiaiden liikkumista lisättäisiin vähentämällä heidän mahdollisuuksiaan saada moottorivoimalla kulkevia ajoneuvoja alleen. Heillä kun yleensä siinä iässä ovat vielä terveet jalat, jotka pitäisi saada totutetuiksi liikutteluun. Heille olisi hyväksi, jos vaikkapa aika ennen 18 ikävuotta käytettäsiin tuki- ja liikuntaelimistön kehittämiseen. Siitäkin huolimatta, ettei heistä kaikista tulisi, eikä tarvitsisikaan tulla huippu-urheilijoita, eikä urheilijoita ollenkaan. No, tiedän jo, minkälaisen vastalauseaallon tällainen ehdotus saa osakseen. Eikä tuollaisia rajoitteita edes pystyttäisi käytännössä toteuttamaankaan. Tilanne on jo karannut käsistä ja peli menetetty. Nuorten on saatava toteuttaa itseään päristelemällä ja kaasuttelemalla niin, että lähiympäristö varmuudella tulee häirityksi. Metelin pito ja muista ihmisistä piittaamattomuus on useinkin vanhempien elämänarvojen mukaista ja bensarahat irtoavat helposti.
Mistä siis juoksijoita Suomeen aina kilpaurheilun huipputasolle saakka? Eipä ole valoa paljon näkyvissä tunnelin päässä. Elämä on liian helppoa. Lasten ja nuorten ei enää tarvitse nähdä vaivaa jokapäiväisessä elämässä – fyysisen kuntonsa kehittämiseen tosin jotkut harvat vielä innostuvat. Lahjakkaimmat suuntautuvat mediaseksikkäisiin lajeihin, joissa voi ”tehdä rahaa”.
Virenin, Väätäisen ja muutamien muiden aikalaistensa juoksijoiden, vanhemmasta sukupolvesta puhumattakaan, oli liikuttava jo lapsena. Se oli elämisen ehto niin kuin se nyt on mm. monille kenialaisille ja etiopialaisille, joita riittää edustusjuksijoiksi lähes joka puolelle maailmaa. Kansainvälisen tason kestävyysjuoksijoiden puute Suomessa kuvastaa laajemminkin kansakunnan ja erityisesti sen nuorimpien sukupolvien tilaa.
Totta puhut, Antti!
Ajattelen myös vähän niin, että onkos ne ihmisen suorituskyvyn rajat jo saavutettu…eikä tämä rappeutuva eläinlaji enää parempaan pysty kun koneet ja liikkumattomuus alkavat muuttaa kehoa , jopa tiettyjä geenejä.
Niin, harva juoksee tänä päivänä 10 000 alle 28 minuutin kuten 1970-luvulla – ja esim
näiden kisojen EM-maratonilla meni suunnilleenn sama aika kuin etiopialaisella Abebe Bikilalla tasan 50 vuotta sitten Tokion maratonilla.
Abebe juoksi silloin ajan 2.12.11.2. Taisi juosta avojaloin, vai muistankos väärin…(?)
Öisinajattelija
Muistit oikein. Etiopialainen ”ihmemies” tuli jo vuonna 1960 Rooman olympialaisissa maratonin voittajaksi ja uusi kultamitalinsa Tokion kisoissa. Pekka Tiilikainen selosti Roomasta, että etiopialainen ”B. Abebe”. Etiopialainen nimikäytäntö ei tainnut olla ihan selvä suomalaisille silloin, eikä aina ole vieläkään. Muistini mukaan maratonille osallistui myös W. Abebe. Sivujuonteena mainittakoon, että etiopialaisten tulon kestävyysjuoksun maailmankartalle mahdollisti osaltaan suomalaissyntyinen Ruotsista tullut valmentaja Onni Niskanen.
Sekin on totta, että monissa yleisurheilulajeissa näyttävät inhimillisen suorituskyvyn rajat tulleen vastaan. Niiden rikkomiseksi tarvittaisiin lähestulkoon jokin uusi rotu. Meidän sukupolvemme degeneroituu vanhuuttaan, mutta lastenlastemme sukupolvi liikkumattomuuttaan.
Moi Antti, kun näytät olevan perillä myös TULOKSISTA,
mitkä olivt Virenin ajat 1972 ja 76…
ja maalijärjestys? Ajat.
Noh!Mujistanet kaiketi kuuluisan juopon, journalistin?…noh en sano kuka, huikean EM -selostuksen:?’
Se kuului suunnilleen näin:
”Miehet shyöksyvät matkaan…järkestys shiel takashural…, kulkul, avaapa se puteli… ja maalissa ovat, jhjärjestyksessä eteen ja taakse-…
No en kyllä muista tarkasti aikoja, mutta ne olivat sellaisia, joita yksikään suomalainen ei tänä päivänä juokse. Virenin ennätys 5000 metrillä lienee 13,15 paikkeilla ja Vainion SE kympillä 27,30. Siitä ei Virenkään paljoa jäänyt.
Tuo kuulostaa niin tutulta tuo ”Miehet syöksyvät matkaan” ja toinen oli sitten ”raivoisaa taistelua”.
Yhden kerran muistan, mutta en asianomaisia kisoja, jossa selostaja oli ”selvästikin humalassa”, mutta rajatapauksia taisi olla muulloinkin, jolloin ei voinut olla ihan varma, missä promillemäärissä selostajan veri huilasi.
Olympiaselostusten aatelia oli, mutta käsittääkseni ilman viinan vaikutusta, kun Tokion olympialaisissa jäi ensin huomaamatta Nevalan kultamitaliheitto 82,66. Mutta Juhani Haapanen korjasi sen selostamalla heiton jälkikäteen niin kuin se olisi tapahtunut juuri sillä hetkellä. Siihen lipsahti sitten muutama ylisanakin, kuten ”nyt tuli kaamea, hirveä heitto”.