Maailmassa on vuoden 2015 alussa murhetta kerrakseen. Tarkoitan yhä jatkuvia kammottavia kansanmurhia ja teurastuksia Syyriassa, Irakisssa, Palestiinassa, Libyassa, Somaliassa, Ukrainassa…ja ties missä.
Pariisissakin pamahti, sananvapautta uhattiin Charlie Hebdo -lehden tusinan toimittajan ja muun henkilökunnan teurastuksella. EU säikähti, mutta olisi saanut havahtua paljon aikaisemminkin maailman pahuuteen. Toki tiedän, että Brysselin näkökulmasta mustat ja arabit ovat useimmiten sitä kasvotonta ihmismassaa, joka pitää padota Välimeren etelä- ja itäpuolelle.
Tipaton keho
Suomalaisia ei silti sensuuri sureta eikä paljon muu maailmakaan. Meitä hetkauttaa paljon enemmän oma läskinen (joulunjälkeinen) keho ja viinasta turvonnut rasvamaksa. Läskit saa varakas höylättyä pois kirurgin veitsellä, mutta maksa tarvitsee kunnon toipumisaikaa. Promilleissa huojuminen ei pitemmän päälle naurata kuten jokainen suurkuluttaja tajuaa. Öisinajattelijakin.
Nyt kun on 10 selvää päivää takana, maailma näyttää oikeasti kirkkaamalta ja aivotkin alkavat luoda uusia yhteyksiä , siis RAKSUTTAA ilman kemiallisia stimulantteja. Työvire herää, ahneutta lukemiseen ja kirjoittamiseen esiintyy.
Pätkittäinen uni pysyy; se on öisinajattelun ehto, mutta välillä rankkaa.
Tipattomana jaksaa myös harrastaa, hiihtää, uida ja kuntoilla salillakin. Kun ottaa rennosti ja treenaa vain itselleen, se tekee kutaa vanhoille riippulihaksille. Jos ei laihdu, niin läski kiinteytyy joka tapauksessa. Sekin on kuulemma terveellistä. Syöminen on myös selvästi terveellisempää ja säännöllisempää kun heittäytyy tipattomalle kaudelle. Ruoka, esim suolaton aamupuuro maistuu mustikoiden kanssa taivaalliselta.
100 päivää on silti monelle kohtuuton ja liian kova tavoite, vaikka sitä kovasti televisiossa rummutetaan. Niin, viimeksi taisin olla puoli vuotta tipattomalla joskus 1980-luvulla
(kun silloinen naiskaveri alkoi saada hurjia migreenikohtauksia aina kun juopottelin 3-4 päivää kohtuu-vaatimattomaan tyyliini eli asiaankuuuluvat aamukrapula-ja ruokajuomat, pari-kolme pulloa viiniä päivän mittaan ja sitten viihteelle illaksi lähikapakkaan pitkän aniksen pariin…).
Olen joskus aikaisemmissa blogeissa listannut viinan viehättävät puolet, plussat ja miinukset, joten nyt tyydyn vain toteamaan: VIINA ON VIISASTEN JUOMA.
Juuri siksi en malta korkkaamattomia kaljapönttöjäkään tai kotiviiniä pois kaataa tai tehdä tyhjiä lupauksia, että voisin olla ilman koko ikäni… . Tosin, Froikkarien Pekka Myllykosken habitusta televisiossa (100 päivää) seurattuani, saattaisin tulla toisiinkin ajatuksiin. Kyllä joillekin, ehkä mullekin? kunnon katko tekee kutaa, jotta hommat hoituvat ja eläminen on mielekästä.
Ton-ton-ton
Mutta miksi vain tipaton tammikuu saa näin kohtuuttoman huomion ja julkisuuden? Huono omatuntoko se selän takaa kuiskii koska 85-90 % ihmisistä juo tuota keskushermostoa turruttavaa myrkkyä ihan vapaaehtoisesti? Toiset toki naamioivat juopottelunsa sosiaaliseksi seurusteluksi, yömyssyksi tai viinilasilliset ”ruokajuomiksi”. Sallikaa Öisinajattelijan nauraa. Aina niitä tekosyitä löytyy ja aina siitä pullon kallistelusta on yhtä lyhyt matka juopotteluun.
Suosittelisin kuitenkin näin vuoden alussa muitakin ton-ton-ton-päätöksiä kuin tipaton tammikuu. Luulisin, että esim kahviton, suolaton, voiton, tupakiton tai lihaton tammikuu voisi päätöksen tehneelle avata uusia makuelämyksiä. Naimaton ja onanoimaton tammikuu saattaisi lisätä keskittymistä ja työvirettä – kuten täysin seksisivuton koneen ääressä istuminenkin.
Entäpä autoton, täysin kännykätön ja tietokoneeton tammikuu? Ai niin, sehän olisi jo nykytyöelämässä LAITON korpilakko. Mutta TYÖTÖN pystyisi tähänkin lakkoon. Maksettakoon siitä eri korvaus tai korotettu päiväraha, tasapuolisuuden vuoksi! Edes tammikuussa.
Öisinajattelija
Höh, ihmisen pitää saada juoda ja naida vuoden ympäri, muuten se muuttuu takaisin apinaksi, terveelliseksi sellaiseksi, joka vain syö banaaneja.
Arvi,
kuka jaksaa juoda & naida vuoden ympäri ämpäri päissään?
Mutta: jotta ei apina-vaihe yllättäisi, ehdotan seuraavaa lääkettä:
baanaaniTON hedelmävuosi!
Öisinajattelija
Rikon uudenvuodenlupaukseni ja kommentoin vielä kerran blogiasi,koska puheesi koskee myös minua Ranskassa asuvana.Tästä eteenpäin en jatka keskustelua tällä julkisella areenalla, jotten ”tuottaisi häpeää Stranius-nimelle”…?! ( minäkö ?) kaunistelemattomilla, liehittelemättömillä ja kriitiittikiäkin sisältävillä mielipiteilläni…,jotka varmasti eroavat tavanomaisesta ylistelystä!
On muistettava, että Ranskassa sananvapaudella on paljon pidemmät perinteet kuin Suomessa, ja meillä mielipide-ja itsesensuuria harrastetaan paljon vähemmän.Jokaisen kansalaisen mielipide-ja sananvapaus turvataan lainsäädännöllä, ja niiden rikkomisesta voidaan rangaista.Ei siis mielipiteistä rangaista, kun ne eivät riko lakeja.Samoin lehdistön sananvapaus on normaalisti lailla turvattu, tietysti Tasavallan lakien rajoissa.Tämä terrorihyökkäys tehtiinkin lehdistön ja journalistien vapaan toiminnan alistamiseksi ja estämiseksi.
Tänään ranskalaiset ovat kadulla yhdessä monien ulkomaalaisten kanssa osoittamassa suurella joukolla mieltään juuri sananvapauden,demokratian ja yleensä vapauden puolesta! Voisitte ottaa esimerkkiä ! ! ….vaikka puheittesi mukaan suomalaisia ei sensuuri sureta eikä paljon muu maailmakaan….vaan läskinen keho ja viinasta turvonnut maksa !
Et näytä osaavan ironian ja satiiritaiteen lajia läheskään niin hyvin kuin Charlie Hebdo!
Toiseksi huomautan : tässä terroristi-iskussa toteuttajana olleet ”mustat ja arabit…” eivät tulleet suinkaan ” Välimeren etelä-tai itäpuolelta”, vaan he olivat Ranskassa syntyneitä Ranskan kansalaisia!
Jep,
ironia ja satiiri ovat vaikea laji. Me suomalaiset hallitsemme lähinnä tönkköhuumorin ja viina- ja alapään jutut. Samoin vitsit suomalaisista, ruotsalaisista ja venäläisistä.
Venäjä on tietenkin satiirin ja ironian kotimaa, Gogolin peilistä katsottuna.
Siellä sensuuri on tehnyt hyvääkin huumorille, koska siitä on tullut vahva vaikuttamisen väline – ja kiertoilmaisut sekä peitetty huumori-ironia kukoistaa…
Näin lienee ollut ennen Ranskassakin. Nyt tietysti toisin, sillä Charlie Hebdo on ollut todella ronski edelläkävijä. Kaikki kunnia terrorin uhreille!
Suomessa Charlie-huumori voisi juuttua jumalanpilkkasäädöksiin, yhä, mikä on naurettavaa. On se ihme, ettei ateisti saa olla vakaumuksellinen eikä saa olematonta jumalaa ja allahia pilkata, mutta monenlaiset muut ideologit ja mielipidevaikuttajat sekä elävät julkkikset, valtiomiehet, kommunistit, lesbot, homot ja vasurit saavat sontaa niskaansa harva se päivä. Pilakuvia saa tehdä näin elävistä, vaan ei kuolleista, koska muka pitää kunnioittaa toisen ns. uskonnollista ”vakaumusta”.
Jos pilkulleen kaikenlaisia vakaumuksia alettaisiin kunnioittaa, monenlainen huumori loppuisi maailmasta kuin taikaiskusta!
Öisinajattelija
Keppijumppaa, hyppelyä, sauvakävelyä – pomppomp. Pienet rintani heiluvat. Olen ehkä lihonut kilon.Saan viikonloppuna palkinnoksi yhden geishakaramellin. Tulen kylään, tuon kaikki ilmaiskupongit tullessani. Teen väitöskirjaa vähäsen, pano ja tytär kylään. Voin tehdä heinäkeittoa.
Rakastan tulenpalavasti miestäni, palvon, hieron, venytän , kohtelen suoraan Jumalana, hänen komea musta vartalonsa ja alkukantainen ääntelynsä…ai niin, muistinhan ottaa sen influenssarokotteen? Nyysin sairaalan lääkekaapista kaikkea tarpeellista, nyt on koti turvattu. Viiniä. En saisi juoda niin paljoa, minusta tulee muuten alkoholisti.