Kylätie on hiljainen, niin hil-jai-nen… ja jos hiljaisuudesta oikeasti pidät, muuta Lieksaan. Lieksassa ei tarvitse hiljaisuutta varta vasten etsiskellä. Riittää kun kävelee tai hiihtää kaupungin keskustassa eli joenrannalla, marjastaa tai sienestää lähimetsässä. Hiljaisuuden huipun tavoittaa helposti: pian kuulet kuinka puhelinlangat laulavat, muurahainen pissii havunneulaseen tai nokkosperho räpsyttelee ilkeästi siipiään…
Onko Lieksa hiljainen?
Hiljaisuutta on alettu tuotteistaa niin, että mekkala kantautuu jo Lieksan puolityhjän kulttuurikeskuksen katsomoon. 20-21. helmikuuta 2015 keskuksessa järjestettiin viides kulttuuriseminaari, jonka otsikkona hiljaisuus oli – alakaneettina vielä varmuuden vuoksi ”Hiljaisuus voimavarana ja luovuuden lähteenä”. Organisoijina olivat Lieksan kansalaisopisto ja Itä-Suomen yliopisto ja pääorganisaattoreina hlö-kohtaisesti ilmiselvästi rehtori Asko Saarelainen Lieksasta ja professori Risto Turunen Joensuusta. Molemmat osaavia kulttuurifoorumeiden konkareita.
Olin paikalla vain perjantain 20.2. Päävieraana oli silloin harvinaisen sujuvasanainen ja suulas nuori kirjailija Antti Heikkinen, joka on palkittu esikoisromaanistaan Pihkatappi (2013) ja jonka tietoteos, Juice Leskinen -elämäkerta Risainen elämä (2014) on myynyt jo huikeat 40 000 kpl (!). Heikkisen esityksestä huomasi, että asialla oli teatterimies ja stand up-koomikko, sen verran ilmeikäs puheenvuoro oli. Jopa lukiolaiset Brahe-salin takaosastossa kuuntelivat hartaanmykän hiljaisuuden vallitessa.
Heikkinen sivusi hiljaisuutta lähinnä kirjailijatyönsä kannalta. Enemmän teemasta puhuivat Risto Turunen, Lieksan kaupunginsihteeri Matti Taponen ja yliopistonlehtori Noora Vikman. Alustajia kommentoi erikoistutkija, aina erikoisia näkökulmia etsiskelevä Ismo Björn Joensuusta. Esille tulivat hiljaisuuden positiiviset, mutta myös negatiiviset puolet, retriitit ja hiljaisuusturismi. Lieksassa tämä kulminoituu siten, että esim paikalla olleista lukiolaisista yksikään ei kysyttäessä aikonut jäädä tapahtumaköyhään tuppukylään ylioppilaskirjoitusten jälkeen (?!). No, onneksi joku sentään aina joskus palaa ”eläkeläiskaupunkiimme” takaisinkin, muualla sivistyttyään. Ja onhan meillä somalimme…, toistaiseksi.
Silence Travel
Tutkija Noora Vikman Joensuusta on saanut työskennällä viime vuodet mielenkiintoisessa kansainvälisessä hankkeessa Silence Travel eli ”Hiljaisuusmatkailu”. Se antaa hanke-esittelyn mukaan mahdollisuuden
”viipyillä, hiljentyä ja rauhoittua – kuunnella keskittyen hienoja hiljaisuuksien tunnelmia ja omaa mieltä”.
Kunnianhimoinen tavoite, jota useat pohjoiskarjalaiset yrittäjätkin ovat ryhtyneet ajamaan, ainakin mainosteksteissään. Vikman on kokeillut matkailun hiljaisuusmaisemia mm. japanilaisten turistien kera. Näillä tosin oli ihmeen kova kiire toteuttaa hiljaisuusohjelmaa ja, ainakin aluksi, paljon vähemmän aikaa ja kärsivällisyyttä hiljentymiseen.
Ainakin Pohjois-Karjalan itäisimmät alueet ja maisemat soveltuvat hiljaisuusmatkailuun mitä parhaiten. Ainut miinus voi olla vain se, että Silence Travel tuo uuden sukupolven mekkalan ja kaikki mahdolliset tekniset vempaimet erämaihinkin (?).
Puhelinlangat laulaa
Minulle hiljaisuus tarkoittaa kirjoitustyöläisen yksinäisyyttä, nautinnollista lukukokemusta, syyskesän luontoa ja tuulen huminaa metsän puissa. Käkikin voi kukkua jos sitä sattuu huvittamaan. Ei häiritse. Puhelinlangatkin saavat laulaa…
Niin, lauantai-iltana 21.2. Katri Helenan (s.1945) Taivaan Tie -kiertue saapui Lieksaan. Supertähti muisteli käyneensä täällä ensi kerran tanssilavakeikalla (Kevätniemen lavalla, kuulemma) vuonna 1963, 18-vuotiaana.
Uusia biisejä on syntynyt ihan viime vuosinakin, mutta toki vanha repertuaari puhutteli lieksalaisyleisöä parhaiten: Syysunelma, Lintu ja lapsi, Vasten auringon siltaa. Katson autiota hiekkarantaa, Nuoruus on seikkailu ja monet muut eri vuosikymmenten suosikit saivat mahtavat aplodit. Niiden myötä Katri Helenan äänirekisteri avautui ja artistin esitystyyli sai uusia tummanpuhuvan kypsiä sävyjä.
Toisella puoliajalla yleisö lämpeni kunnolla. Katri Helena onnistui jopa vähän laulattamaan yleensä niin hiljaista lieksalaisyleisöä. Yksi ”vieraskin” kappale eksyi joukkoon, nimittäin Erinin hitti Vanha nainen hunningolla, joka tuntui kokeneen artistin esittämänä oikeasti uskottavalta. Konsertin päätti Kari Tapiolle omistettu komea kunnianosoitus, Johtotähti, mutta ei laulajaa vielä sittenkään päästetty lavalta. Kun yhtye oli jo keräämässä instrumenttejaan, Katri Helena sai vielä laulaa ilman säestystä megahittinsä – Puhelinlangat laulaa.
Väkisin siinä Öisinajattelijakin palasi nuoruutensa lavatansseihin. 1960-luvulla näin Katri Helenan ensi kerran livenä Pohjanmaalla, Kannuksen (jo puretun) tanssilavan maisemissa Ypyänojan rannalla. Taivaalla paistoi kuu, maitolaitureilla pussailtiin ja heinälatoihinkin yöksi joskus majoituttiin.
Öisinajattelija
PS
Katri Helena on meidän äitimme.
Vai että Äitee?!
Hikkaj taitaa olla nuorempi kuin aavistinkaan? Tai sitten Katri H. on lapsimorsian ja -äiti…
Muistan tuon kesän 1965 tai 66 ja Kannuksen lavatanssit, jonne alaikäisinä menimme (Moco, Juppa, Simppa ja mä) ”tanssiharjoituksiin”. Katri Helenan ohella saimme nauttia kenties jo seuraavana lauantaina myös erään Antti Hammarbergin huikeista biiseistä, joista ainakin EI TIPPA TAPA oli se jota lauloimme lavan takaosastossa kuorona ja kurkkusuoraa mukana, sillä olimmehan juuri tyhjentäneet rommiviinapullon, josta riitti humala-aineksia neljälle. Siis silloin…
ps. mutta mitenkäs tämä liittyy HILJAISUUS-aiheeseen blogiini?. No sillain, että tanssilava on hiljentynyt ja purettu kuten maitolaiturit ja heinäladotkin…
Öisinajattelija
PS
jatkan ihan uhallani, koska tällä päästään hiljaisuuteen, ja Katriinkin kera tuon ikilipevän Rajalan: http://hikkaj.blogspot.fi/2013/05/mannerlaattojen-repeama-katellaanpa.html
ps
niin ladotkin purettu – heinäpaalin sisässä vähän tukalaa toteuttaa entismenot. 😉
Ja millaista oli islantilainen hiljaisuus, Hikkaj?
Kikattivatko geisirit ja murahtelivatkos mannerlaattojen rotkoiset suut?
Öisinajattelija
Se oli Laxnesin laakso, matka vaeltaen sinne.
= tuosta jos kakkosesta painaset http://hikkaj.blogspot.fi/2013/05/satujen-saarelta-kotia-kohti.html
Tutkija Noora Vikman Joensuusta laittoi Öisinajattelijalle s-postia blogistani, jossa hieman oikaisee tuon japanilaisen matkailuryhmän HILJAISUUS-retkeä Suomessa. Näin Noora kirjoittaa:
”Tarinan opetus oli kai lähinnä se, että japanilaiset itse hengästyivät suomalaisten laatimiin tiukkoihin ohjelmiin. Ohjelmat perustuivat oletuksiin japanilaisen kulttuurin tai mielenlaadun (?) tiukasta ankkuroitumisesta liukuhihnalla etenevään ja organisoituun ajankuluun & olettuun tarpeeseen siitä. ”
Öisinajattelija
PS
kai ne vähän kärsimättömiä ovat nuo japsit, vaikka toisin perinnejapseista väitetään: Tuollakin Islannissa joku oli vaatimalla vaatinut että NYT täytyy jonkun painaa sitä revontulinappia jotta taivas saadaan välkehtimään …
Haloo! Kuuluuko? Kuuluuko? Vastaanottokomiteana toimi tietysti Lieksan Vaskiviikot. Esittäen äänetöntä torvimusiikkia. Vaiko?
Aivan totta!
Tibran kirjoittaa asiaa, sillä aina heinäkuun lopulla Lieksan HILJAISUUS saa pahan särön, kun VASKImusiikki soi joka puolella ja kaupunki tulvii äänekkäästi puhuvia, usein ulkomaalaisen näköisiä immeisiä.
Kapakoissa ei kuule omaa ääntään ja muutenkin itse lieksalaisetkin ryhtyvät riettaasti laulamaan karaokea, jota he opettelevat vuoden ympäri juuri Vaskiviikkoa varten.
Tervetuloa. Takaan että korvat soivat ja joku tuntematonkin saattaa iskeä …siis ryhtyä juttusille.
Öisinajattelija
Onneksi ei tässä vielä ainakaan mielipiteitä ja sananvapautta rajoittava pahasti rajoittava sensuuri pelaa ,kun tähän blogiin saa laittaa kommentin nimimerkilläkin!
Ei tarvitse mennä Facebookin kautta, eikä välttämättä omalla nimellä,kuten nyt on pakko tehdä halutessaan kommentoida keskustelupalstalla Kansan Uutisten artikkeleita! Näin on saatu vaikenemaan monet ihan hyväntahtoisetkin keskustelijat.
Kaikki kun eivät halua edes Facebookia tms.siihen verrattavaa intimiteettiään ja vapauttaan rajoittavaa!Tai eivät jostain muusta syystä halua tulla tunnistetuksi,koska kuitenkin blogien ja lehden artikkelienkin saamia kommentteja ja niiden sisältöä pitäisi jo voida valvoa ennen julkaisua!( Facebook yms.eivät puolestaan rajoita tehokkaasti koko maapallolle leviäviä kaikenkarvaisia vahingollisia puheita!).
Edelleenkin mielipiteen ja sananvapauden sekä niiden takaamisen ja parantamisen puolesta ! Eikä ihan hiljaisena…Suomessakaan!
Hei Eeva. Ei Facebookissa ole mitään intimiteettiä ja vapautta rajoittavaa. Siellä on sananvapaus tallella! En muuten ole huomannut, että Pena sensuroisi kenenkään kirjoituksia. Sinulle ja Penalle taas terkut täältä lumettomasta Turusta.
Hei Elisa täältä kinosten keskeltä lumisateesta!Ympärillä huokuu sitä täyttä hiljaisuutta!
Nimenomaan sanoin, että hyvä kun tässä blogissa ei sensuroida ja sallitaan kommentointi nimimerkilläkin.Tästäkin aiheesta, siis hiljaisuudesta!Näin suojataan tavallaan niiden yksityisyyttä, jotka eivät halua henkilötietojaan julkisuuteen.Nykyaikana kun monista asioista on jopa vaarallista julkaista mielipiteitä omalla nimellä!Saati sitten edes mielipiteitä vapaasti!Silti median itsesensuuri ei ole kaikessa hyväksi. Tuota tietynlaista tiukkaa itsesensuuria tuntuu nyt KU Verkkolehden harjoittavan omalla tavallaan….kieltäen nimimerkin alla keskustelun.
Facebookista taas en ole samaa mieltä kanssasi. Niinhän sitä monet luulevat! Siinä ei näkyvästi ole intimiteettiä ja sananvapautta rajoittavaa, mutta kun siinä itseään esilletuovien ihmisten puheet ja tekemiset levittyvät koko maailman tietoon, niin mitä on intimiteetistä jäljellä? Toisaalta taas Facebook ei tarpeeksi valvo sen käyttäjien sanomien sisältöä silloin, kun pitäisi estää vaikkapa lakienvastaisten vihaa lietsovien ja terrorismia puolustavien puheiden julkistaminen! Kuitenkaan Facebook ei suinkaan laajenna yksityisyyttämme ja vapauttamme, vaan rajoittaa niitä.Muutenkin sähköisen tiedottamisen ym.amerikkalaisjätit valvovat sanomisiamme ja tekemisiämme! Muistathan esim.Snowdenin paljastukset.
terkuin
Eeva
Sen olen havainnut kun viime vuosien aikana olen tullut itäsuomessa ja eritoten Joensuun kulmilla vieraillut, että hiljaisuus lisääntyy vuosi vuodelta. Kylätiet ja isommatkin kulkuväylät ympäristöineen ovat kokonaan kuolemassa.
Koko itäinen suomi on pian pelkkää erämaata- se kun on sillä lailla, ettei pelkkä hiljaisuus elätä, jollei ole omia eväitä mukana.