Sotaisa urheilu, leppoisa liikunta

Suomessa seurataan vilkkaasti kahta urheilulajia, joiden alkuperä on selvääkin selvemmin sotaisa. Tahko Pihkalan kehittämä pesäpallo toisaalla ja talvinen ampumahiihto toisaalla tuovat mieleen sodankäynnin ja ovat myös näkyvästi esillä mediassa, suomalaisten suosiossa.

On kaiketi sattuma, että Kontiolahden Biathlon, ampumahiihdon MM-kisat sattuivat tänä talvena Talvisodan  75-vuotismuistajaisten päiviksi. Kilpaurheilussa juuri ampumahiihto palauttaa selvimmin mieleen ne kammottavat ajat ja tappajaiset, joissa hengissä pysymistä edesauttoi niin hyvä hiihtotaito kuin kiväärin osumatarkkuus. Pesäpallo puolestaan imitoi valmennusta maastosodankäyntiin – kranaatinheittoon, etenemiseen syöksyin, ”polttamaan” vihollisen pois pelistä.

Leikkiähän urheilu aina on, mutta kilpaurheilu nykyisin kaukana siitä! Kaukana alkaa normaali liikunta olla jopa vapaa-ajan harrastuksista. Kontiolahden kisatkin todistavat , kuinka ryppyotsaisesti urheilutoimittajat ja katsojatkin suhtautuvat suomalaisten kilpaveikkojen ja erityisesti siskojen (=Kaisa Mäkäräinen) menestyksiin tai epäonnistumisiin. Kuitenkin kansalaisten omaehtoinen liikunta on jopa vähenemässä – ja se on muuttunut monessa lajissa maksulliseksi.

Kilpaurheilua ja eliittilajeja suositaan. Ne vievät leijonanosan liikuntakulttuuriin suunnatuista määrärahoista. Koululiikunnan tuntikehys on olematon: juuri silloin kun lapsi mieluusti liikkuisi, hänelle ei tätä mahdollisuutta anneta. Monissa lajeissa ja seuroissa maksullisuus on este esimerkiksi köyhimpien vanhempien tai yksinhuoltajaperheiden lasten harrastuksille. Pienellä nostalgialla muistelen viiden kilometrin hiihtomatkoja kouluun ja takaisin, 1950-60-luvun Suomessa Keski-Pohjanmaalla. Menneitä aikoja, hikilautahiihtoja.

Elitistiset lajit

Liikuntasosiologian professori Hannu Itkonen, ystäväni Joensuun Karjalan tutkimuslaitoksen eli Pielisjoen linnan ajoilta, puhuu jo sellaisista urheilulajeista, joista on tullut tavallaan eliitin etuoikeus. Näin on jopa seuratoiminnassa. Jokainen voi miettiä kohdallaan mistä lajeista on kysymys ja mitä seurauksia tällä suuntauksella on.

Öisinajattelija on Itkosen tavoin huolestunut siitä, että kouluaikojen normaalit liikunnalliset harrastukset vähenevät, muuttuvat maksullisiksi ja monopolisoidaan jollekin ryhmälle, jolla on varaa. Kyllä kasvava sukupolvi tarvitsee liikuttajansa, ja myös harrastusmahdollisuutensa, jotka ovat kaikkien ulottuvilla. Toistokin on kuntoilussa tärkeää ja varsinainen koululiikunta avainasemassa – sen verran istumatyöksi opinnot ja muutkin harrastukset yhden ja saman ruudun ääressä ovat muuttuneet. Ilman riittävän laajaa kansalaispohjaa, urheilu ja kaikenlainen liikunta ovat yhä enemmän eriytynyttä kilpailua, jossa kalliit välineet, laji- ja seuramaksut ja elitistiset harrastut yleistyvät. Tällöin lopulta käy niin, että ne huiput, menestyjät ja huippusuorituksetkin ovat entistä harvemmassa…

Talvisota liikuttaa

Jyväskylä on Suomen liikuntakultuurin tutkimuksen kehto, Ateena ja joskus Sparta. Siellä, yliopiston kampuksella työskentelee nykyisin myös moni liikuntakulttuurin guru ja mm Hannu Itkonen, joka on mietteillään vaikuttanut suuresti Öisinajattelijan liikuntaharrastuksiin. Yhteisiä lenkkejäkin joskus juoksimme.

Juuri Jyväskylässä järjestetään 20.3. myös ”Talvisota, liikunta ja urheilu” -seminaari. Seminaarin teemana on hiihtourheilu ja sen merkitys sotamenestykselle. Järjestäjinä ovat monet tahot:

Jyväskylän Historiallinen yhdistys ja Historian ja etnologian laitos, Talvisotayhdistys, Suomen Urheiluhistoriallinen seura sekä Tahko Pihkala -seura. Seminaari on osa  Talvisodan 75-merkkivuoden viettoa.

Mikäpä siinä. Uskon, että sellaiset arvostamani tutkijat kuten dosentti Heikki Roiko-Jokela ja emeritus Antero Heikkinen puhuvat paikalla muustakin kuin vain ”talvisodan hengestä” ja sotilasurheilusta.

Öisinajattelija