Olen ennenkin valitellut toimittajakollegojeni surkeaa asemaa mediamarkkinoilla.
Öisinajattelija on ollut huolissaan pätkätyöläisistä, freelancereista ja projektityöntekijöistä vähän joka puolella mediamaailmaa. Eniten harmittaa siellä kulttuurin laitamilla työskentelevien kohtalo, siellä missä itsekin olen säheltänyt. Toki oma eläköityminen on suonut pienen perustulon, mutta ei se minua hiljaiseksi saa: miksi freelance-toimittajan tulot ovat tätä nykyä – ei vain suhteellisesti, vaan jopa absoluuttisesti – huonommat kuin 10-20 vuotta sitten? Kysynpä vain?
Kun paperimedia tekee kuolemaa, mediatalot keskittävät toimintaansa, kärsijöinä ovat kumma kyllä ensi vaiheessa ne ”sisällöntuottajat”, jotka juttuja tekevät. Heitä irtisanotaan, työehtoja heikennetään, palkkioita ja palkkoja pienennetään ja mitä kummallisimpia sopimuksia solmitaan. Tietenkin aina tilapäisesti ja määräaikaisesti, jos nyt joku joskus jonnekin vielä palkataan.
Ns. copyright-oikeuksista ei ole enää puhettakaan, kun tuote on usein pakko myydä moneen mediaan samalla könttisummalla. Näin yksituumaistetaan eri mediakanavia, sillä samat jutut kiertävät kaikkialla. Entistä vähemmän eri näkökulmia, entistä enemmän halpaa tiedottamista ja tiedotteita sieltä ”ylhäältä”. Kyllä voi aiheellisesti olettaa, että ns. tutkiva journalismi tästä kärsii! Ja se aikaa vievä ”tutkivuus” alkaa olla harvojen etuoikeus – kun siitäkään ei makseta paljon paskaakaan. Aidon journalismin kannalta on tietenkin kunnioitettavaa, että asiansa osaavia aktivisteja ja puoli-ilmaiseksi työskenteleviä entusiasteja vielä riittää. Mutta näinkö alas (kulttuuri) journalismin arvostuksen pitää vajota?
Freelancer – hissikuilussa matkalla alas
Kerron esimerkin omasta elämästä ( Osa tästä mietteestä on julkaistu – Karjalainen / Mielipide plus-sivusto 22.3.2015).
Tampereen 45.lyhytelokuvajuhlat maaliskuun 2015 alussa olivat Suomen monipuolisin festivaali (lyhyt)elokuvan alalla. Loistavia dokumentteja ja fiktiota riitti, oheistapahtumia yllin kyllin, myös markkinointia ja kaupallisuutta. Mieluusti olen ollut Tampereella pitkään mukana, ensi kertaa jo 1980-luvulla, silloin vielä Suomen elokuva-arkiston edustajana, sittemmin journalistina.
Oireellisesti juutuin tänä keväänä kuitenkin freelancerina hetkeksi Tampereen halvimman hotellin hissikuiluun. Samalla tajusin, että kaltaiseni freelancerit ovat olleet hissikuilussa jo pitkään, matkalla alaspäin. Palkkiot ja työtilaisuudet pienenevät vuosi vuodelta. Myös vakitoimittajat ovat saaneet kylmää kyytiä, siis potkuja, isoiltakin mediataloilta.
Muistin toki toimittajana akkreditoitua Tampereellekin ajoissa. Se on aina tärkeää. Se maksoi yllättäen 20 euroa, mikä on uutta, vaan ei suuri summa. Sillä sai liput kolmeen näytökseen per vuorokausi. Perseeni kestäisi kyllä enemmänkin istumista kuten usein Sodankylässä, mutta nyt muut näytökset maksoin itse. Maksoin myös matkani ja hotellini itse, vaikka olin myynyt vain yhden jutun ennakkoon, 50 euroa miinus verot.
Tampere tarjoaa freelancerille ilmaista viinaa, esimerkiksi Raatihuoneella, mutta ei enää ilmaisia elokuvia, siis ammatinharjoittamista, mahdollisuutta katsoa enemmän, tehdä enemmän juttuja, tavata enemmän ohjaajia, ihmisiä, kirjoittaa. Eikä freelancereita tai pienten lehtien toimittajia ihan joka paikkaan enää kutsuttukaan! Eriarvoisuus rehottaa: on arvostettua valtamediaa, vakiporukkaa ja roskaluokkaa (= lue: freelancer).
Oletan, että monet toimittajat ja erityisesti freelance-kriitikot ovat alkaneet kirjoittaa edellisiä vuosikymmeniä lyhyemmin tai huonommin, koska heille maksetaan nyttemmin paljon vähemmän. En väitä, vaan tiedän, että 10-20 vuotta takaperin tienasin absoluuttisestikin freelancerina paremmin kuin nyt. Kyllä se sattuu. Ajattelen usein poisliihottaneita senttari-kollegojani, joiden elämä on nyt toisaalla, pilvenpäälläkin – edesmenneitä, poispotkittuja, aivan turhan aikaisin viinaan ja masennukseen kuolleita toimittajia. Älkää kysykö nimiä, kyllä te tiedätte!
Pohjakosketus odotti Tampereella. Maksa itse elokuvasi, kirjoita, mainosta. Saat ehkä ensi vuonnakin akkreditoinnin? Onkohan kukaan ajatellut, että aitoa, joskus jopa osaavaa kritiikkiä, valistustyötä ja siinä sivussa markkinointiakin harjoittaa myös freelancer – saamatta enää edes vapaalippuja, saati palkkioita tai kutsuja eri tilaisuuksiin kuin menneinä vuosikymmeninä?
O tempora, o mores! Vapauttakaa minut rakkaudesta kulttuuriin, kirjallisuuteen ja elokuviin!
Öisinajattelija
PS
ja sitten kun kirjoitat voit saada kritiikistäsi kintuillesi aika mukavasti. Se on se palkkio?
Esim.
Hämeenlinnan kaupunginteatterin Onnennumerot näytelmä lopetettiin talvella kesken kaiken yleisökadon takia.
Kritiikin Uutisissa 1/2015 ohjaaja Ojala antaa palaa, koska näki syylliseksi Hämeen Sanomien teatterikriitikon murskat. (Syytös 1)
Kriitikko Kekäläinen vastaa blogissaan (Puolustus 2)
Syytös 1
– http://www.kritiikinuutiset.fi/kriitikon-vastuu-onko-sita/
Puolustus 2
– http://huminaa.blogspot.fi/2015/03/vastine-kritiikin-uutiset-12015.html
Mielenkiintoista kalistelua!
eli täältä suoraan: https://www.facebook.com/KritiikinUutiset
Oi aikoja, oi tapoja; Pentti S. kuvaa kumpiakin osuvasti. Kun 60-luvun lopulla aloitin kulttuuriavustajana, henki oli toinen, vaikka nuorille maksettava palkkiot olivat silloinkin pieniä. Vai olivatko? Pystyin niillä rahoilla hankkimaan lisää kulttuuripääomaa, mm. kirjoja. Tässä välissä on menetetty myös kannustava henki: moniko nuori enää haluaa painetun median avustajaksi? Netissä toki on tilaa, mutta kyse on ihan toisesta ulottuvuudesta. Ja netissäkin on oltava jonkun median eli julkaisun asialla, jos haluaa kulttuuritilaisuuksissa yms. oikeaa kohtelua. Tuollaisen ”osallistumismaksun” kerääminen journalisteilta on kyllä sikamaista ja osoittaa, että johonkin uuteen rakoon kirjoittajat/kuvaajat halutaan litistää. Nöyriksi?
Kiitokset kommenteista!
Kommentoin kommentteja.
HIKKAJ:
Todella mielenkiintoinen sananvaihto kriitikon (= Kekäläinen) ja
teatteriohjaajan (=Ojala) välillä siellä etelässä, Hämeenlinnassa. Jotenkin palaavat mieleen , tosin erilaiset sanansäilät Jouko Turkan ajan JNS-teatterissa. Toki nykyjohtaja Vihtori Rämäkin on saanut kuulla kunniansa. Kun ei ole katsoia, ohjaaja on aina syyllinen, se on markkinatalouspointti, joka jyrää ja suuntaa ohjelmistoa.
Ja melkoinen paradoksi sinänsä se, että
a) kriitikon mielipiteistä ja jutuista ei paljon paskaakaan makseta, piitata noin virallisesti, mutta
b) silti ohjaaja saa tosi ison palstatilan kriitikkoa mollatakseen, siis tuossa H-linnan tapauksessa.
AIMO R:
Totta on, että erilaisten ja erityisesti freelancerien tekemien kulttuuriarvioiden palkkiot ovat absolut huonompia kuin 10-20 vuotta sitten, ja varmasti suhteellisesti vielä enemmän myös vrt 60-70-lukuihin. Se että kriitikko, akkreditoitunutkin, joutuu MAKSAMAAN tilaisuudesta arvioida esim elokuvaa, teatteria, näyttelyä jne, on aivan ”sikamaista”, kuten Aimokin on mieltä.
Nöyryyttävää – kuten sekin että toimittajat jaetaan jo eri sikalan karsinoihin: toiset eläimetr ovat tasa-arvoisempia…
Öisinajattelija
Ei ole mitenkään ainutlaatuinen eikä tähän aikaan liittyvä tapaus tämä Hlinnan tapaus. Eräskin elokuvaohjaaja sai järjestettyä kokonaisen seminaarin mun lyttäämisekseni, enkä ollut edes pohjattomasti haukkunut hänen teostaan, en vain kehunut tarpeeksi. Ja tavattaessa meinas vetää kuonoon. Tää tapahtui 1980-luvulla.
vp.makkonen
Yleisesti Penalle. Onneksi on vielä muutama printattu kulttuurilehti, kuten Filmihullu, joka julkaisee kunnon juttuja. Eihän niistä mistään ole elannoksi (liike Elantokin on jo suomalaista esihistoriaa), mutta toki se kirjoittajan moraalia ja itsetuntoa kasvattaa. Saa ainakin käsityksilleen printtiasun.
vp
Jep,
VP on oikeassa!
On asioita, joita ei rahalla mitata,
ja
se että pienellä, joskus kohtuullisella, palkkiolla olen itsekin saanut kirjoittaa FILMIHULLUUN, pitää itsetunnon koossa. Ainakin siellä on Venäjä-kulttuuriosaamistani arvostettu, kuten VP:n, ei aina muualla. Peter von Baghille kaikki kunnia menneiltä vuosikymmeniltä.
PETTERIN perustaman lehden tulevaisuus ja kohtalo näyttää olevan hyvissä käsissä – ja sellaisten veteraani-toimittajien kuten VP MAKKONEN tai SAKARI TOIVIAINEN soisi mieluusti jatkavan uuden ja selvästi osaavan toimitussukupolven rinnalla!
Öisinajattelija
Elähän Pena mittää, suunta näyttää olevan muuallakin samankaltainen. Muutama vuosi sitten erään artistin tuottaja otti minuun yhteyttä kysymällä, saavatko he käyttää, säveltää, suomentamani runon artistin tulevaa konserttia varten. Palkkiona he lupasivat lähettää minulle vapaalipun tähän konserttiin. Suostuin ilomielin. – Jonkin ajan kuluttua tulikin ilmoitus, että voisin lunastaa vapaalippuni, siis palkkioni, siihen ja siihen hintaan.
Juttu meni mielestäni jo niin överiksi, etten viitsinyt lähteä elämöimään, vai olisikohan minun pitänyt tinkiä vapaalippuni hintaa alemmaksi.
Kiitos Anneli,
ehdin vastaamaan vasta nyt, freelancerilla oli töitä, taas välistä…
Annelin kokemus kertoo paitsi julmasta käytännöstä, vähänn myös meistä:
me emme peräänkuuluta emmekä oikeuksiamme perää.
Otanpa esimerkiksi vaikka TULKKAUKSEN, jota esim mä ja vaikka JUKKA MALLINEN on tehnyt urakalla ilmaiseksi.
Muistelen omaa historiaani joskus 1980-luvulla, jopa – jolloin aina oletettiin että joku venäjää, venäjän kieltä osaava huvikseen tulkkaa ja kääntää jne. Tätä on tullut tehtyä vapaaehtoistyönä tuntikaupalla.
Usein ihan ok ja hauskaa…paitsi silloin kun LUVATTIIN MAKSAA …sitten myöhemmin eikä rahoja ikinä kuulunut. Jotenkin se teki meikäläisenkin myöhemmin varovaiseksi, aika on aina rajattua ja kun oli tosiköyhä, kun on perhe lapsia…jne, noh, mitä näitä selittelemään.
Mutta esim se monien vasurijärjestöjen LUPAUS, että joo korvataan sitten…, ikinä ei kuulunut yhteydenottoja eikä tietenkää tehty ”toverien” kanssa sopimuksia…
Niin, tää on eri asia kuin selvään sovittu VAPAAEHTOISTYÖ, mutta sanon vaan, ja joku JukkaMallinen kyl tietää, mitä hyväksikäyttö on ollut ja on yhä…
Katkeruutta se aiheuttanut…, mutta antaa olla, hengissä ollaan eikä nälkää nähdä, jotakin ehkä kulttuuririntamalla vaikuttaneetkin, siis me, köyhät freelancerit.?
Öisinajattelija
Journalisti-lehdelle 7.11.2004 – Ei julkaistu
Vesa Koivu
VAIENNUT VIULU
Tervehdin ilolla Pirkanmaan journalistit ry:n keskustelevaa tapaa lähestyä tavoitteiden asettamista liiton toiminnalle (Palkat ylös kuopasta, Journalisti 18/2004).
Voi osoittautua konstikkaaksi, jos samalla kertaa halutaan sekä turvata työpaikat että reiluja palkankorotuksia. Jos sen sijaan tes-kierroksen tärkeimpänä tavoitteena pidetään vakituisten työpaikkojen säilyminen, epäilemättä paras tapa menetellä olisi asettaa tavoitteeksi, että kustantajat nelinkertaistaisivat freebudjettinsa.
Freelancereiden palkkioiden selvä korottaminen parantaisi välittömästi työsuhteisena tuotetun toimittajantyön kilpailukykyä ja turvaisi siten työpaikkoja. Freeasia on yhteinen asia.
Olen taas päivittänyt laskelmaani Sama palkka samasta työstä (11.4.2004), tänä vuonna olen käyttänyt aineistona joidenkin eturivin aikakauslehtien vuosikertoja 2003. Tuoreet tulokset ovat samansuuntaisia kuin varhemmin tässä lehdessä esittelemäni luvut.
Kun tarkastellaan puheena olevia lehtiä ja niiden kirjoittavien toimittajien juttutuotantoa, tullaan seuraavaan tulokseen. Kotilieden toimittajat kirjoittavat keskimäärin 2,2 juttua kuukaudessa (vuosikerta 2003), Hyvä Terveys -lehden toimittajat 1,7 juttua/kk, Kotipuutarhan toimittajat 2,4 juttua/kk (yksi toimittajista myös kuvaa), Kodin Kuvalehden toimittajat 1,9 juttua/kk, ET-lehden toimittajat 2,2 juttua/kk ja Seuran toimittajat 3,3 juttua/kk.
Saadakseen samalla juttumäärällä saman palkan kuin hänen työsuhteiset kollegansa palkkiopohjalta toimivan freelancerin tulee laskuttaa kirjoituspalkkiona Kotilieden kyseessä ollen vähintään 2 636 euroa/juttu, Hyvä Terveys -lehdeltä 3 412 euroa/juttu, Kotipuutarhalta 2 417 euroa/juttu, Kodin Kuvalehdeltä 3 053 euroa/juttu, ET-lehdeltä 2 636 euroa/juttu ja Seuralta 1 758 euroa/juttu. Kuvat eivät siis sisälly näihin lukuihin, vaan ne on laskutettava erikseen.
En yhtään ihmettele, jos joku hieraisee silmiään! Nyt on kuitenkin niin, että näilläkin laskelman esiin tuomilla hinnoilla free-pohjalta tuotettu teksti on kustantajalle paljon halvempaa kuin työsuhteen kautta tuotettu.
Otos ei kata koko aikakauslehtikenttää, mutta vertailun lehdet on valittu siten, että ne edustavat suomalaisen aikakauslehdistön parhaimmistoa, ja sellaisia lehtiä, joiden talous on vakaa. Toisin sanoen, freelancereiden alhaisia palkkioita ei voi perustella esim. lehden huonolla kannattavuudella tai kustantajan konkurssiuhalla.
Olen käyttänyt laskentakaavaa, jonka mukaan sekä työsuhteiset että freelancer-pohjalta toimivat kirjoittavat toimittajat työskentelevät 11 kk vuodessa ja ansaitsevat sillä ”1kk palkallisen vuosiloman”. Työsuhteisten toimittajien vuosituotanto on jaettu 11:lla, ja sen mukainen tulos on merkitty ylle.
Vertailukelpoisten tulosten varmistamiseksi laskelmasta on siivottu pois muut paitsi toimitusten kirjoittavat toimittajat. Monissa lehdissä myös toimituksen muu henkilökunta, kuten toimitussihteerit, kirjoittavat jonkin verran, mutta nämä eivät ole luvuissa mukana.
Työsuhteisten toimittajien sairaspoissaolot ja koulutuspäivät yms. ja niiden juttutuotantoa vähentävä vaikutus on otettu huomioon. Onhan freelancereidenkin sairastettava ja pidettävä yllä ammattitaitojaan, siitä aiheutuvat kulut sisältyvät jo laskelmaan kertoimen 2,0 käytön myötä. Täten tulokset ovat vertailukelpoisia tältäkin osin.
Freelancerin palkkio on laskettu jo tutuksi käyneen kaavan mukaan. SJL:n ja TT:n arvio on, että lehdistön palveluksessa olevat työsuhteiset toimittajat saivat vuonna 2003 palkkaa keskimäärin 2 900 €/kk (lähde – Journalisti 19.9.2003, s.8-9).
Freelancerin laskuttama palkkio ei ole hänen palkkansa vaan palkkiosta on ensin vähennettävä freelancerin sotut, eläkkeet ja muu sellainen, sekä freelancerin oma toimisto, toimiston kalusto, tietokoneet, huolto, myös hallinnolliset kulut kuten kirjanpito ja tilinpäätökset.
SJL:n käyttämän peukalosäännön mukaan freelancerin on ansaitakseen yhden euron laskutettava kaksi euroa. Palkkiota laskettaessa palkkasumma on siis kerrottava kertoimella 2,0. Työsuhteisen kollegansa tulotasolle päästäkseen freelancerin tulisi siis laskuttaa kuukaudessa seuraavasti, kuvat eivät sisälly hintaan:
2 900 €/kk x 2,0 = 5 800 €/kk
Näin ollen esim. Kotilieteen kirjoitetusta jutusta on laskutettava, kun oletamme, että freelancer on yhtä tuottelias kuin hänen työsuhteiset kollegansa:
5 800 € : 2,2 = 2 636 €
Aikauslehden työsuhteiset kirjoittavat toimittajat laativat siis keskimäärin 2-3 juttua työkuukaudessa. Freelancereille maksettavat palkkiot ovat kuitenkin sellaiset, että samaisiin aikakauslehtiin kirjoittavien freelancereiden on kirjoitettava samassa ajassa 10-20 juttua yltääkseen samoille tuloille. Freelancerin olisi vielä varauduttava ylläpitämään tällaista työtahtia – niin kuinka kauan?
Juttukohtainen bruttotyöaika on myös tärkeä luku. Kun oletetaan, että työsuhteisten toimittajien vuosiloma on 5 viikkoa, Kotilieden kirjoittavilla toimittajilla on käytettävänään 2,0 viikkoa bruttotyöaikaa yhden jutun laatimiseen. Hyvä Terveys -lehdessä käytettävissä oleva bruttotyöaika yhtä juttua kohden on 2,5 viikkoa, Kotipuutarhassa 1,7 viikkoa (yksi toimittajista myös kuvaa, sitä ei ole otettu huomioon tätä lukua laskettaessa), Kodin Kuvalehdessä 2,2 viikkoa, ET-lehdessä 2,0 viikkoa ja Seurassa 1,3 viikkoa.
Niin työsuhteiset kirjoittavat toimittajat kuin freelancertoimittajatkin tekevät kirjoittamisen lisäksi myös muuta toimittajan työhön legitiimisti kuuluvaa työtä. Tätä lehtien sisäänostajat eivät tosin hevin freelancerin kohdalla tunnusta, vaan freen laskutuskelpoista työmenekkiä arviodessaan he laskevat päiviä ja päivän puolikkaita. Nyt on hyvä nähdä, että lehden työsuhteisten tarvitsemaa juttuaikaa lasketaan viikoissa.
Freelancereiden kohtelu on sitäkin ihmeellisempää, kun työsuhteinen kirjoittava toimittaja toimii työnjohdon tukemana ja moninaisen apuhenkilökunnan palvelemana. Freelancerin on hoidettava oma toimistonsa siivouksesta alkaen, hankittava itse kaikki laitteet klemmareita myöten, päivitettävä ja ylläpidettävä tietokoneet, maksettava laskut ja laskutettava, budjetoitava ja tehtävä tilit ja veroilmoitukset. Työtehtävistä sopiminen, hintaneuvottelut ja yhteistyösuhteiden hoitaminenkin ottavat oman aikansa; lehden edustajalla työtuntilaskuri raksuttaa, freelancerilla ei.
Sanomalehtipuolen toimittajista 10-20 juttua kuukaudessa ei ehkä tunnu miltään. Kun sitten olen keskustellut free-kollegoiden kanssa aiheesta, on käynyt ilmeiseksi, että vastaava selvitys sanomalehtien osalta toisi esiin vastaavanlaisia tuloksia: Eräs maakuntalehteen kirjoittava free kertoi, että hänen tulisi tehdä kuukaudessa lähes 50 sunnuntaisivun laajaa artikkelia palkoille päästäkseen. Toinen freelancer taas selitti, että sanomalehti maksaa hänelle tavallisista uutisjutuista 20 – 40 euroa, mikä tarkoittaa sitä, että hänen olisi kirjoitettava ja saatava julkaistuksi keskimäärin 145 – 290 juttua kuukaudessa työsuhteisen toimittajan keskipalkoille päästäkseen.
Monet freelancerit ovat toivoneet, että toisin laskelmani Sama palkka samasta työstä tiedot laajemminkin yleiseen tietoon, joten tässä näitä lukuja nyt on. Olen kylläkin jo aiemmin toimittanut laskelmani Journalistiliiton puheenjohtajan ja pääsihteerin pöydälle, samoin SJL:n kaikkien palkollisten, SJL:n liittohallituksen kaikkien jäsenten, liittovaltuuston puheenjohtajan ja sihteerin, Journalistin toimituksen, SJL:n kaikkien jäsenyhdistysten puheenjohtajien ja sihteerien työpöydälle poislukien HSY:n Jorma Welling, joka on pyytänyt, että en lähettäisi hänelle postia.
Nyt on kuitenkin niin, että kukaan näistä henkilöistä tai tahoista ei ole sanallakaan kommentoinut asiaa. Ja kuinka kauan tätä vaikenemista on jatkunut – pian kolme vuotta!
Hyvät free-kollegat, pyydän, että huomaatte Journalistiliiton menettelyn.
Vesa Koivu, SJL, SAL, Free-osasto
Kiitos VESA,
tämä kommentti on pitkä mutta sen verran täyttä asiaa, että sitä lukiessa, noita faktoja hämmästellessä, melkein tukka nousi pystyyn.
Ihmettelen Journalistiliiton toimia, saamaattomuutta näissä freelancer-asioissa,
Öisinajattelija