Olen tottunut häviämään vaaleja, mutta näiden eduskuntavaalien tappion nielemiseen on mennyt melkein kaksi viikkoa. Syynä on varmasti se, että tein ehdokkaani ja puolueeni vaalityötä paljon mittavammin kuin missään aiemmissa vaaleissa. Ehdokkaani menikin iloisesti läpi, mutta Vasemmistoliiton tappion syiden ja seurausten pohtiminen on tuntunut aivan liian raskaalta.
Luettuani muutamia analyysejä (muun muassa Li Anderssonin ja Hanna Sarkkisen) ajattelin täydentää vasemmiston vaaliarviointeja muutamalla omalla huomiolla. Aika harvoista asioista pääsee edes sanomaan ”mitäs minä sanoin”, sillä monet virheet ovat myös omiani.
Viesti, joka ei mennyt perille
Moni on todennut, ettei Vasemmistoliiton elvytysteema konkretisoitunut äänestäjille työpaikkoina ja hyvinvointina. Vastustajat ja media saivat käännettyä valtaosan keskustelusta velkapeloksi. Myös puolue olisi voinut tehdä teemasta konkreettisemman. Vaikka erilaisia taustapapereita tuotettiin ja ehdokkaat keskustelivat sanoman ymmärrettävyydestä, kärki jäi ilmeisesti hiomatta. Olisi voinut olla listoja hankkeista ja laskelmia työllisyysvaikutuksista. Olisi voitu sopia yhteinen nimitys elvytykselle ja sen vastakohdalle – oman kokemukseni mukaan ehdokkaat käyttivät turhan paljon aikaa itse sen pähkäilemiseen, miten työpaikkoja luovasta elvytyksestä ja hyvinvointia nakertavasta kurjistuspolitiikasta pitäisi puhua.
Yhden tylsän kärjen taakse jäi monia muita kärkiä. Konkreettisten palvelujen ja hyvien työehtojen puolustaminen olisivat voineet olla hyviä kakkoskärkiä. ”Ansioturvaan ei saa koskea” ja ”kouluverkko on turvattava” kirjattiin kyllä ohjelmiin, mutta abstrakti hyvinvointivaltio vei niiden tilan viestinnässä.
Voi olla historian ja median syytä, että Vasemmistoliiton on vaikea puhua ymmärrettävästi turvallisuuspolitiikasta, Venäjästä ja Natosta, mutta toivon meidän jatkavan yrittämistä. Myös sääntelyn järkevöittämisen toivon tulevan vasemmiston agendalle, jotta voimme puolustaa julkista sektoria tehtävineen pitävillä perusteilla.
Vasemmistoliiton ja demareiden tappiota selittää myös osallistuminen kokoomusvetoiseen hallitukseen. Hallitusvastuu rokottaa aina jonkin verran, mutta nyt tappiota voi selittää sekin, että äänestäjät kokivat hallituspolitiikan ja vaaliteemojen ristiriidan liian suurena. Vaikka olisikin tyytyväinen Vasemmistoliiton tosiasialliseen toimintaan hallituksessa, omien päätösten perustelu hallituksessa ja toisaalta irrottautuminen hallituspolitiikasta lyhyellä oppositiotaipaleella ei tainnut onnistua. Tämän huomion tein oikeastaan vihreiden vaalimenestyksestä: he tekivät historiansa parhaan vaalituloksen irtisanoutumalla oman hallituseronsa jälkeen nopeasti hallituspolitiikasta ja kääntymällä aiemmin tekemiään kompromisseja ja ”torjuntavoittoja” vastaan.
Vaalitulosta on arvioitu myös punavihreyden kannalta. Joidenkin logiikalla ”perinnepunaisten” ehdokkaiden huono menestys tarkoittaa puolueen ”vihertyneen liikaa”. Toiset taas ajattelevat, että punavihreiden ehdokkaiden kannatus kertoo juuri oikeasta vihertymisestä. Itse uskon punavihreyden synnyttämien ristiriitojen olevan sukua puolueen kaikille ristiriidoille. Vaikka selitys on yksinkertaistava, minusta näiden ristiriitojen käsittelyyn ei ole tarpeeksi tilaa eikä kunnioittavan ja rakentavan keskustelun syntymiseen panosteta riittävästi. Nämä keskustelut vaativat johdon ottamista ja mielestäni oikea johtaja olisi puoluejohto.
Voimaa koneeseen
Näistä arvioista ei pidä päätellä, että vika olisi vain viestinnässä eikä viestin sisällössä. On poliittisesta kokonaiskäsityksestä, maailmankuvasta ja osaamisesta kiinni, miten viestit muodostetaan ja sanoitetaan. On poliittinen valinta pitää itseään pienituloisen puolustajana, hyvinvointivaltion korjaajana tai uuden yhteiskunnan rakentajana. Näistä syntyy hyvin erilaista viestintää.
Viestinnän lisäksi kehitettävää on puolueen järjestötoiminnassa. Kannatuksen lasku tuskin indikoi aktiivitoimijoiden määrän kasvamista ja jaksamisen parantumista. Raharesurssit vähenevät ja niiden kohdentamisesta tulee entistäkin tarkempaa. Samalla pitäisi pystyä huolehtimaan vapaaehtoisresurssista.
Tämä ei ole vain tulevaisuuden haaste vaan kehitys on ollut sama jo pitkään. Kesän 2013 puoluekokouksesta ja siellä hyväksytystä kehittämisasiakirjasta ei lähtenyt liikkeelle näkyvää projektia, jossa tarkasteltaisiin toiminnan rakenteita ja kulttuuria ja etsittäisiin toiminnan esteitä. Tärkeämpää kuin vaihtaa pikavauhtia puolueen johtoa on löytää uusia toimijoita ja heille entistä parempia toimintamahdollisuuksia.
Vaalikampanjan resursseista tein kaksi huomiota, joista ensimmäiseen viittasin jo edellä. Ehdokkaat pohtivat keskenään asioita, joiden ratkaisemiseen soisi olevan keskitettyjä voimavaroja. Toinen asia oli ulkomainostilan hankkiminen. Kokemukseni kolmesta kaupungista (Raahe, Helsinki, Oulu) on, että Vasemmistoliitto hävisi katunäkyvyydessä raskaasti. Toivottavasti eri mainoskanavien tehosta saadaan tutkittuakin tietoa, mutta ”valistuneella” mutulla arvioin ulkomainonnan olevan yksi parhaista tavoista saada toistuvia kontakteja ja jäädä mieleen.
Tapahtuuko nyt mitään?
Vaalitulos ei ollut yhdestä kampanjasta kiinni. Kaikissa vaaleissa ja vaalikausilla niiden välissä kamppaillaan yhteiskunnan oikeistolaistumista vastaan. Eurovaalien supertähtiin perustunut kannatuspiikki herätti turhia toiveita, mutta sen ei pidä estää puoluetta asettamasta kunnianhimoisia tavoitteita. Kaksi vaalien jälkeistä viikkoa on ollut henkilökohtaista kamppailua luovuttamista vastaan – ei niinkään vaalituloksen vuoksi vaan siitä epävarmuudesta, jakaako kukaan muu analyysiäni tappion taustoista ja välttämättömistä muutoksista, joita puolue kaipaa. Tapahtuuko nyt mitään? Tapahtuuko oikeita asioita?
Olen aika lailla samaa mieltä kanssasi. Vasemmiston vaalitappio ei johtunut tiedotusvälineistä, vaan politiikasta. Vas. pääsi kohtuullisen hyvin esiin medioissa. Ongelma oli mitä sanoa, kun sana oli vapaa. Elvytysvaatimukset olivat vailla konkreettista pohjaa, koska Vas:n ylimmässä johdossa ei ymmärretä miten Keynes revisioi Marxia. Elyvytysvaatimukset olisivat vaatineet tuekseen yksityiskohtaisen ohjelman. Sellainen olisi ollut ja on yhä tehtävissä, mutta sitä ei ole osattu tai haluttu tehdä.
Siksi loppumetrien viimeiset television vaalitentit menivät huonosti. Nordean Aki Kangasharju, Päivi Räsänen ja Alex Stubb kepittivät näppärästi vas:n epäselvät elvytyspuheet vastuuttomana ja vaarallisena velanottona.
Vaalien 2015 tulos muistuttaa 2007 vaaleja. Silloinkin gallupit lupasivat lisäpaikkoja, mutta kannatus kääntyi laskuun heti TV:n vaalitenttien jälkeen.
Puhua voi vain hän, joka siihen saa sen puheen vuoron. Koska Vasemmistoliitolla onkaan aikaisemmin ollut niin tasokas puheenjohtaja, jolla on aivan selkeä talouslinja, jonka hän myöskin kykenee oivasti esittämään. Jos pärjääminen jossakin yhdessä tai parissa keskustelussa alkaa olla sen puheenjohtajan pätevyyden huonouden tae, niin onhan se niin suhteettoman tolokutonta puhetta. Me elämme länsimaisessa sivistys- ja oikeusvaltiossa, jossa kansalaisten koulutustaso nousee koko ajan. Kysympä vain senkin, että mitä silloin vaaditaankan sen puolueen puheenjohtajalta, jonka pitää juuri näitten sivistyneempienkin ihmisten edessä kuullostaa aivan käsitteet hallitsevalta asiantuntijalta. Markus Mustajärvi vai Li Andersson, on seuraava kysymys puheenjohtajaa valittaessa. Vaalikeskustelujen tieto-taitotaso on säilyttävä niissä vastaisuudessakin siitäkin huolimatta, vaikka vaalitoimittajat eivät aina antaisikaan Vasemmiston puheenjohtajalle sitä vastausvuoroa. Edellisessä Jorma Mäntylä esittää ääritaantumuksen puheet syyksi sille, miksi se meidän puheenjohtajamme olisikin nyt sitten vaihdettavan. Varmaan oli aivan tietoisesti haettua sekin, että siihen keskusteluun vastapuoleksi onkin valittu juuri sitä sakkia, joiden kanta poikkeaa hurjasti jopa muiden suomalaisten pankkienkin asiantuntijoiden talouspoliittisesta näkemyksestä. Ollaanko me sammakko- vai lintuperspektissä taas, kysyn vaan. Näitä asioita vain tulisikin tarkastella paljon laajemman tiedon pohjalta, kuin vain tämän yhden keskustelun osallistujien mielipiteiden pohjalta ja puolueemme puheenjohtajan mahdollisuuksista edes saada niihi n kunnolla , perusteellisesti vastata. Jos puoluepolitiikasta aletaan tehdä uudelleen vain jotakin peliä sinänsä, miltä se liiankin usein varsinkin viimevuosituhannen lopulla kuulostikin, niin sittenhän me vasta pieniä tulemme olemaan. Milläs se harakka nauraa ja varis raakkuu. muruilla, sanon minä.
Ilmeisesti tämäkin kommenttini menee roskakoriin sivulla julkaisun sijasta, mutta haluan edelleenkin puoluejohdon sijasta puoluepiirit puheenjohtajineen vastuuseen siitä ,miten vaalityötä tehtiin ja mihin ne varat ja miten kohdentuivat. Myöskin sitä olisi hyvä käsitellä, mihin ja miten se varsinainen vaalityö juuri puoluepiirin taholta kohdentui ja hyvä olisi myöskin saada vastaus siihenkin, että miksi ne pohjoisen suurimmat ääniharavat useinkin ovatkin juuri niitä, joita ei puoluepiiri ja ay-liike suurine rahoineen ole edes oikein tukemassakaan. Puolueen puheenjohtajaa ja puoluejohtoa ei ole tarpeellista vaihtaa, sillä saiahan puolue enenevän kannatuksensa nuorempien ikäluokkien keskuudesta. Tulkitsen juuri puolueohjelman ja TV:ssä näkyneen puoluejohdon ansioksi tämän. Nyt on laitettava puoluepiirit ja niissä tehty kenttätyö ja vaalityö erittäin suureen syyniin. Minäkin olen elämässäni maksanut ay-jäsenmaksuja JHL:n ja miksi tämä ammattiliitto ei rahallisesti tue pienipalkkaista pienipalkkaisten asiaa ajavaa ihmistä. Mistä se häpiä kattoo, jos suuret vaalituet menevätkin Kankkulan kaivoon ja puolueemme kansanedustaja joutuu suolivyötään kiristämään koko nelivuotiskauden ja aloittaamaan taas seuraavan vaalityön omin varoin ja omin veloin.
Hesarin 3.5. mukaan Verkkouutisten tuoreessa kyselyssä 33 prosenttia kansalaisista suosisi julkisia investointeja parhaana konstina talouden saamiseksi kasvuun. Eikö siis Vasemmistoliiton linja ole saanut ymmärrystä? Vaalitappio tuli silti puskan takaa. Itsekin koin että ainakaan Ylen viimeinen vaalikeskustelu ei mennyt hyvin: oli liikaa monisanaista selittelyä yksinkertaisen, selkeän ja samastuttavan viestin sijasta. Mutta ehkä vaalituloksen ja gallupien eroa voitaisiin tulkita myös toisin: menestys oli kohtuullista Varsinais-Suomessa ja Helsingissä, joissa oli näkyviä kellokkaita. Eurovaaleissa tuli hyvä tulos, kun koko maa oli yhtenä vaalipiirinä. Päteekö muualla Tommi Uschanovin tulkinta, että vaalien välillä 10000 Vasemmistoliiton kannattajaa poistuu luonnollisen poistuman kautta, yhdistyneenä siihen että uusia kannattajia tulee vähän, kenties näkyvien paikallisten ehdokkaiden (ja toiminnan) puuttumisen vuoksi?
Muuten odotan Vasemmistoliitolta selkeää elvytyslinjan ja punavihreyden jatkamista ja muutakin toimintaa kuin siirtymistä vaalikampanjasta toiseen.
Vasemmiston vaalitappion osasyyllinen on media sitä kautta, että (oikeistolainen) media on jo kauan tehnyt perusteellista myyräntyötä kansan mielipiteen kääntämiseksi oikeistolaiseksi. Käännytystyötä on tehty valitsemalla tietyt aiheet, joista keskustellaan ja valitsemalla sopivat asiantuntijat kertomaan mitä niistä asioista tulee ajatella. Elinkeinoelämän edustajat ovat saaneet mediatilaa ruhtinaallisesti kertoa kuinka hommat hoidetaan EK-oikeisto-tyyliin.
Tulosta on syntynyt. Kansa luulee nyt, että julkinen sektori on pöhöttynyt, talouskuri on välttämätöntä, verot ihan Pohjois-Korean(?) tasolla, julma sääntely plus ahneet ja joustamattomat työntekijät tappavat yritystoiminnan Suomesta, ay-liike vain lakkoilee laittomasti vaikeuttaen vientiä jne. Media ei ole kohkannut tähän tyyliin vaikkapa veroparatiiseja hyväksikäyttävistä firmoista, jotka varastavat valtion kassasta hurjia summia. Eikä ole mesottu esim. hyvinvointiyhteiskunnan tuomasta luottamuksen ilmapiiristä ja vakaudesta, jotka nekin ovat tärkeitä kilpailukykytekijöitä. Suomihan on muuten kilpailukykymittauksissa aina kärjessä. Tätäkään media ei toistele. Ei. se kertoo joka viikko kuinka surkeasti menee ja tilanne pitää korjata EK:n resepteillä. Media ei kerro niistä tuhansista tapauksista kun työnantaja on kohdellut laittomasti työntekijöitä. Media ei kerro talouskuripolitiikan julmista seurauksista kriisimaissa eikä vaihtoehtoisista talousideologioista. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Ymmärrättekö? Media maalaa maailmasta tietyn, vääristyneen kuvan, jonka kansa uskoo, koska sitä maailmankuvaa sille tuputetaan päivästä toiseen useiden tiedotusvälineiden voimin. Ihmiset eivät tiedä muusta. Heitä on valmennettu vuosikaudet oikeistolaisiksi ja katso, sitten he äänestävät oikeistoa.
Meno ei muutu, ennen kuin jokainen mediankuluttaja tiedostaa, että hänen neutraaliksi luulemansa media ei tosiaankaan ole sitä.
Kovat oli jutut ennen 2011 vaaleja, mutta seuraavasta syksystä lähtien päämissio oli puolustella ja jopa kiitellä Kataisen hallituksen politiikkaa. Tämä passivoi kentän, jossa joudutaan kohtaamaan tuon hienon politiikan käytännön seuraukset.
Kokoomuksen kanssa tehdään yhteistyötä riemurinnoin, kommunisteja ei siedetä hajuetäisyydelläkään (ks. Turun juhla). Mikä se semmoinen vasemmisto on? Mikä kumman vasemmiston yhteistyö, jossa kokoomus on olennainen osa?
Luulenpa, että aika moni kuusikymppinen muisti liian hyvin miten edellisille vaalilupauksille kävi. Minulle vaalitulos ei ollut yllätys. Oikeistolainen politiikkaa vahvistaa oikeistoa.
Kuutioitsijalla hyvä kirjoitus. Pääpiirteissään tuon sorttistahan se ”vasemmistolainen” politiikka on ollut. Vaalien edellä koitetaan kalastaa ääniä ja palata juurille – vaalien jälkeen hypätään kokkareiden kelkkaan ja vierotaan vasemmistolaisia.Eurooppalainen ja jenkki kapitalismi on hyvää ja sivistynyttä – venäläinen pahaa ja tuomittavaa jota täytyy koittaa nälviä joka asiassa.
Vastuuta on otettu ja kannettu. Mutta oma yhteiskunnallinen ohjelma ja tavoitteet,ovat jääneet kokkareiden peesailuksi,vaikka olisi korkeatasoisia tutkijoita (Jäntti ja Haaparanta Aalto yliopistosta) joiden talousnäkemykset antaisivat hyvän perustan oman ohjelman luomiselle ja kehittämiselle.
Tänään tuli mieleen sekin, että oiskohan yksi vaalitappion syy sekin, että Kansan Uutisten ennen niin hyvä keskustelusivukin laitettiin kiinni eli laitettiin henkselit päälle mahdollisuudella vapaasti ja avoimesti keskustella asioista. Nuo vanhat puoluebyrokraatit ainakaan eivät saisi olla niitä asiantuntijoita, jota näissäkin asioissa kuullaan. He ovat fakkiutuneet ja ryvettyneet puolen vuosisadan puoluetyössään niin omiin kuoppiinsa, että niiden näkemyksillä ei nykyisessä vapaassa ja ensisijaisesti ihmisten perus.- ja ihmisoikeuksia kunnioittaavssa maailmassa ole juuri mitään käyttöä. Kiltiksi hoitotyön alalle testatut ihimiset ovat liiankin usein niitä oikeita rajoittajien rajoittajia myöskin. Vaikka olisivat hankkineet vielä muutakin koulutusta.