Perusoikeudet kieltävät silpomisen ja turvaavat monikulttuurisuuden

Jos monikulttuurisuuden vastustajia on uskominen, tiistain Meillä on unelmamielenosoituksissa juhlittiin sukupuolielinten silpomista, naisten alistamista ja ulkomaalaisten tekemiä rikoksia. Vastustajat tuntuvat uskovan, että monikulttuurisuus tarkoittaa puolustajilleen muiden perusoikeuksien unohtamista.

Siitähän monikulttuurisuudessa on kysymys: perusoikeudesta. Oikeus omaan kulttuuriin on perustuslain takaama oikeus. Monikulttuurisuuden puolustajat puolustavat myös muita perusoikeuksia, muun muassa oikeutta vapauteen ja koskemattomuuteen, uskonnon ja omantunnon vapautta sekä oikeutta työhön, elinkeinon harjoittamiseen ja sosiaaliturvaan.

Perusoikeudet ovat lähtökohtaisesti ristiriidassa keskenään. Toisen sananvapaus voi loukata toisen yksityiselämän suojaa. Sopivassa paikassa käytetty kokoontumisvapaus voi haitata toisen elinkeinonvapautta. Ristiriitojen vuoksi on säädetty erikseen esimerkiksi sananvapaus- ja elinkeinolait.

Väite, että monikulttuurisuuden puolustajat vähät välittävät muista perusoikeuksista, on argumenttina itserakennettu olkinukke. Uskonnonvapauden tai oman kulttuurin oikeuden perusteella ei voi silpoa sukuelimiä, koska se loukkaa koskemattomuuden suojaa. Kenenkään perusoikeuksiin ei kuulu suvun tai ihmisen kunnian suojeleminen väkivallalla.

Valitettavasti myös suomalaiseen kulttuuriin kuuluu vastasyntyneiden sukuelinten silpominen, jos ne eivät vastaa kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän vaatimuksia. Kunniaväkivaltaa puolestaan kutsutaan suomalaisessa kulttuurissa perhetragediaksi ja intohimomurhaksi. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa väkivaltaa tulee ehkäistä kuhunkin kulttuuriin sopivalla tavalla, mutta laki ja rangaistukset ovat kulttuurista riippumatta samat.

Monikulttuurisuus on perusoikeus, ja monikulttuurisessa yhteiskunnassa kunnioitetaan myös muita perusoikeuksia. Monikulttuurisuuden vastustajien argumentit perustuvat tämän tahalliseen tai tahattomaan väärinkäsittämiseen. Erehtyminen on inhimillistä varsinkin, jos erehtyy käyttämään monikulttuurisuutta, suvaitsevaisuutta ja vielä relativismiakin toistensa synonyymeinä.

Moni on myös huomauttanut, ettei monikulttuurisuudessa ole niinkään kyse maahanmuutosta kuin kulttuurien moninaisuudesta. Kansanedustaja Olli Immosen (ps) ”tuskallisen lopun” kohtaavat viholliset ovat meitä, jotka haluamme purkaa sukupuolirooleja ja uskomme, että ”kieltä ja sanojen merkityksiä muovaamalla voidaan luoda liberaali yhteiskunta, jossa ihmiset ovat luopuneet eriarvoisuutta luovista ja ylläpitävistä elementeistä” (kulttuurimarxismin wikisanakirjamääritelmästä).

Monikulttuurisuuden vastustajat pitävät yleensä esillä yhtä perusoikeutta: sananvapautta. Sen turvin he voivat vaatia toisen perusoikeuden lakkauttamista. Perustuslakia voi muuttaa, mutta ihmisten vapautta vastaan suunnattuja mielipiteitä ei tarvitse pitää samanarvoisina kuin vapautta ja moninaisuutta puolustavia mielipiteitä.

Tilaa
Notify of
guest
4 Comments
Vanhin
Uusin Most Voted
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Andreas
Andreas
9 years ago

Tässä nyt unohtuu se että joidenkin kulttuurien arvoihin eivät sisälly tässä luetelluista perusoikeuksista useat. Oletat että perusarvot ovat universaaleja, mutta ne eivät ole. Moniarvoisuus on siis määritelty lähtökohtana länsimainen käsitys perusoikeuksista eli jo lähtökohtaisesti tässä katsotaan monikulttuurisuutta yhden (laajan) kulttuuripiirin näkökulmasta.

Antti Järvinen
Antti Järvinen
9 years ago

Monesti kun keskustellaan toisenlaisen kulttuuritaustan omaavien maahanmuuttajien tai heidän lastensa oikeuksista tai velvollisuuksista, ajattelu kapeutuu jonnekin suvivirsitasolle. Hurskastelu ja pönöttäminen ns. isänmaallisiin arvoihin tukeutumalla kuuluu erityisesti yhden puolueen agendalle, mutta on muutamia muitakin porvaripuolueita, jotka joutuvat kilpailemaan tämän yhden kanssa puoluekentän oikeistolaisimman laidan hallinnasta. Fundamentalistisimmille ”maahanmuuttokriitikoille” ja monikulttuurisuuden vastustajille ei tule riittämään mikään. He haluaisivat mieluiten kaikki ”liian erilaiset” maahanmuuttajat pois. Jos he sallisivatkin joidenkin kansallisuuksien maahantulon, sen pitäisi heidän mielestään olla ”työperäistä”, eli siis työpaikka ja asunto pitäisi olla valmiina passintarkastukseen tultaessa. Ja mitään perusoikeuksia heillä ei tulisi sittenkään olemaan – hehän olisivat koko loppuikänsä ”ulkomaalaisia”, joihin kunnon suomalaisen tulisi suhtautua aina epäluuloisesti ja eriseuraisesti. Lisäksi niiden, jotka saisivat Suomessa olla, tulisi opetella ”suomalainen elämänmuoto” tyyliin maassa maan tavalla. He eivät siis saisi pitää yllä omaa identiteettiään, vaan heidän tulisi muuttua joiksikin muiksi aina suvivirren veisaamista, saunomista ja järven rannalla grillaamista myöten. Fundamentalistien maailmankuva on niin mahdoton, ettei se onneksi voi toteutua Suomessa. ”Oikeaa suomalaisuutta” ei ole olemassakaan, mutta ehkä suomalaisuus joskus tulee olemaan enemmän moniarvoista ja -kulttuurista sekä kaikkien maahan muuttaneiden perusoikeuksia kunnioittavaa riippumatta, mistä ilmansuunnasta ja mitä kautta he ovat tulleet. Täällä Euroopan peräkolkassa on paljon pimeyttä, mutta ajan mittaan valoa saattaa olla tunnelin päässä. Kansainvälistyvässä nuorisossa ja spontaanissa kansalaistoiminnassa on siemen sisäänpäin kääntyvän jurottajakansan maailmankuvan laajenetumiselle ja sen ymmärtämiselle, että kehityksen pyörää ei voi kääntää kulkemaan vastapäivään, vaikka sen myötäsuuntaista liikettä voidaankin ehkä hidastaa joskus neljän vuoden sykleissä, kun annetaan liikaa valtaa pysähtyneisyyden ja taantumisen edustajille.

4
0
Olisi kiva kuulla ajatuksistasi, jätä kommenttix