Poliittiselta vasemmistolta ja ammattiyhdistysliikkeeltä on tullut aivan parin päivän sisään hyviä tiivistyksiä ja avauksia siitä, mitä vaihtoehtoja on hallituksen epäonnistuneelle tupo-esitykselle ja rangaistukseksi langetetuille pakkolakiesityksille.
Itse en kirjoita niistä vaan ajattelin purkaa tähän viime päivien satunnaiset ajatukset siitä, mitä lähinnä vasemmiston pitäisi työelämärintamalla tehdä. Tämä ei ole mikään kokonaisohjelma vaan kolme mielessä pyörinyttä asiaa, joilla voitaisiin hieman parantaa työelämää ja voimauttaa työläisiä tekemään suurempia mullistuksia.
1. Huono johtaminen pitää nostaa tikunnokkaan. Palkkojen laskeminen ei auta vientiteollisuutta mutta heikentää kotimarkkinoita entisestään, joten syyllisiä vetämättömään vientiin pitää alkaa etsiä muualta. Koulutukseen, tutkimukseen ja henkilöstön hyvinvointiin on helppo vaatia lisää rahaa, mutta samalla voi osoittaa syyllistä, joka yrittää osoitella muita: sen lisäksi, että koulutuksesta ja tutkimuksesta leikkaava hallitus ei ymmärrä katajaisen kansan kilpailuvaltteja, näitä panostuksia laiminlyövät yritysjohtajat ovat surkeita johtajia. Sanotaan se ääneen ja vaaditaan parempaa johtamista.
Pitää kysyä, miksi Rautaruukin myyntiä vastustaneet ja työtaisteluherkät metallityöläiset nyt kiittelevät uuden omistajan johtamistapaa. Pitää jatkaa konkreettisten vaatimusten luomista ja esittämistä työntekijöiden vallan lisäämiseksi yritysten toiminnan järjestämisessä ja voittojen käyttämisessä. Viime eduskuntavaaliohjelmassaan Vasemmistoliitto vaati esityksestäni maltillisesti, että ”työntekijöille on annettava oikeus osallistua yhtiöiden hallitusten valintaan”.
Viimeistä vuosineljännestä lähestyvät yritykset käyvät nyt yt-neuvotteluja parantaakseen loppuvuoden tulosta. Työntekijöiden edustajien pitääkin nyt osoittaa, miten raskaalla ja konkreettisella tavalla työnsä menettävät ja epävarmuudessa elävät työläiset kantavat yritysriskiä, jonka ottamisesta omistajia yleensä kiitellään.
2. Pienyrittäjät pitää saada työläisrintamaan. Lakkoperjantai osoitti, kuinka epäoikeudenmukaisena moni yrittäjä pitää työntekijää suojelevaa lainsäädäntöä. Turvattomat ja monilla tavoin työntekijän alistetussa asemassa olevat pienyrittäjäthän ovat kapitalismin huono-osaisimpia panttivankeja, joiden Tukholma-syndroomaa pidetään yllä sankariyrittäjätarinoilla sekä ay-liikkeen saavutuksia kohtaan ruokittavalla kaunalla. Moni tietysti on yrittäjä, koska on oikeistolainen, mutta ne, jotka ajattelevat oikeistolaisesti, koska ovat yrittäjiä, voisivat aktiivisella pienyrittäjäpolitiikalla löytää itsestään solidaarisuuden muita työläisiä kohtaan.
Vasemmistoliiton selkäydinvastauksena on kertoa, että puolueella on pienyrittäjäohjelma ja vaaliohjelmassakin monta kohtaa yrittäjien sosiaaliturvasta ja verotuksesta. Vielä tarvitaan kuitenkin esimerkiksi selkeä toimintaohjelma pienyrittäjän voimia ja toimeentuloa syövän byrokratian helpottamiseksi. Sellaisia tavoitteita Vasemmistoliitollakin jo on – niitä ei vain ole koottu yhteisen otsikon alle. Vasemmisto on jäänyt sääntelykeskustelussa oikeiston jalkoihin, vaikka pienyrittäjän toimintamahdollisuuksien puolustaminen olisi vasemmistolle luonteva paikka kamppailla suurpääoman valtaa vastaan.
3. Ammattiyhdistysliikkeeseen pitää saada jäsendemokratiaa. Samaa pitää tietysti vaatia kaikelta yhteiskunnalliselta päätöksenteolta. Ammattiliitot ja keskusjärjestöthän eivät juuri eroa toimintatavoiltaan muista edustukselliseen demokratiaan perustuvista instituutioista. Jatkuva demokratiatyö olisi paras keino vahvistaa ay-liikkeen legitimiteettiä työläisten edustajana.
Tuntuu aika kornilta odottaa kotona tai työpaikalla ja pelätä, millaisiin myönnytyksiin keskusjärjestöjohtajat pian EK:n ja hallituksen kanssa suostuvat. Tuntuu myös kornilta ajatella, kuinka radikaalilta tuntuu esimerkiksi ei-radikaali vaatimus neuvottelutulosten alistamisesta jäsenäänestykselle.
Jäsendemokratian lisääminen jäsenäänestyksilla ja vaikkapa suljetuilla mandaateilla ja kiertävillä luottamustoimilla ei tietenkään kerro, mihin suuntaan liittojen politiikka alkaisi kulkea. Voi olla, että vaatimukset ja toimintatavat eivät muuttuisi sen radikaalimmiksi. Voi olla, että liitoissa tehtävä poliittinen ryhmätoiminta ja puolueille mandatoidut työpaikat joutuisivat tarkasteluun, joka pakottaisi poliittisen vasemmiston suunnittelemaan uudelleen toimintansa ammattiliitoissa.
Jäsendemokratialla on kuitenkin itseisarvo, jota ay-liikkeen rooli sopijaosapuolena ja yhteiskunnallisena voimana korostaa. Uudistaakseen yhteiskuntaa ay-liike tarvitsee kokemusta uudistumisesta ja välineitä siihen.
Mielenkiintoista, että sekä kolumnisti että Björn Wahlroos vaativat jäsendemokratiaaa AY-liikkeeseen. Lieneekö kysymys samasta demokratiasta? Esim. Britanniassa on kuulemma laadittu lait, joiden mukaan työtaistelut on tehty käytännössä mahdottomiksi demokratian nimissä.
Kumpi nyt on vaarallisempaa: tehdä huonoja kompromisseja vai joutua taisteluihin, joissa ei tässä tilanteessa ole menestymisen mahdollisuutta? Minun mielestä AY-liikkeen voiman ja yhtenäisyyden säilyttäminen on tässä tilanteessa tärkeintä. Tämä mahdollistaa voitot myöhemmin.
Ennemmin kuin mielenkiintoista, on aika surullista, että demokratiavaatimukset pääsevät julkisuuteen vain silloin, kun sitä halutaan käyttää lyömäaseena ay-liikettä vastaan. Tämän vuoksi en halunnut linkata miljonääriomistajan juttuja tähän.
Jäsendemokratiavaatimuksia voi lukea ihan ay-liikkeen sisältäkin: https://liittox.wordpress.com/2015/07/13/minulla-on-unelma/
Voiman ja yhtenäisyyden säilyttäminen vaatii minun uskoakseni juuri jäsendemokratiaa, joka tekee tavoitteista aidosti yhteisiä ja saa jäsenet seisomaan niiden takana. Huonoja kompromisseja vastustan aina, koska ne ovat yhtä tuhoisia kuin mahdottomalta näyttävät taistelut, jos ne hävitään. Kompromisseja voi toki tehdä, jos niiden syntyprosessilla on jäsenistön siunaus.
En toki ole kolumnistin kanssa eri mieltä AY-demokratiasta. Totesin vain, että demokratiavaatimusta voidaan käyttää myös AY-liikettä vastaan. Kirjoitukseni on varmaan epäselvä ja altis väärinkäsityksille.
AY-liikkeen arvo on noussut suureksi näinä vasemmistolle vaikeina aikoina. Suuret ovat myös liikkeeseen kohdistuvat paineet ja huonoja kompromissejakin tullaan varmaan näkemään.
Huolissani olen AY-liikkeeseen kohdistuvasta vihapuheesta, jota ilmenee somen lisäksi runsaasti myös porvarillisessa mediassa.
Joo, en kommenttiasi niin erimielisenä ottanutkaan. Olin tosiaan Wahlroosin puheita itsekin miettinyt ja päätin olla sekoittamatta sitä tähän, koska näen hänen vaikuttimensa kielteisinä.
Pakko vielä sanoa, että kolumnisti en ole, kun en saa tästä palkkaa, vaan ihan vain bloggaaja. 🙂
Niko Peltokangas:
..liitoissa tehtävä poliittinen ryhmätoiminta ja puolueille mandatoidut työpaikat joutuisivat tarkasteluun, joka pakottaisi poliittisen vasemmiston suunnittelemaan uudelleen toimintansa ammattiliitoissa.
Juuri näin, sementoidut ”liittosihteerit” ja ”ryhmärahat” ovat osaltaan madaltaneet kynnystä jättää ay-liike ja siirtyä loimaankassa- maailmaan.
Mikähän siinä jäsendemokratiassa esim jäsenäänestyksissä tavoitteista tai työtaistelutoimista oikein pelottaa? Äänestäisikö jäsenistö ”väärin” tai jotain muuta vielä vaarallisempaa?
Pitäisikö jäsenistö vaihtaa vai vapauttaa se koneisto, joka jaksaa vuodesta toiseen käydä kouluttautumassa tessien maailmaan, ei kai sentään?
Vientiin kiinnitetään keskeishuomio , niinkuin kotimarkkinoita ei olisi olemassakaan ! Juuri kotimarkkinoihinhan nuo hallituksen määräämät leikkaukset vaikuttavat eniten. Eikö pitäisi elvyttää kotimarkkinoitakin ?
Ehkä voisi ajatella myöskin tuontia ? Maahan tuodaan hyvin paljon mitä mahdottominta halpaa ja tarpeetonta krääsää ! Eivätkö suomalaiset yritykset voisi tarjota suomalaisille enemmän kotimaista sellaiseen hintaan, että kuluttajilla on mahdollisuus sitä ostaa ? Tarjota useimmiten ulkomaisten huonolaatuisten tuotteiden sijalle kotimaista kestävämpää ?
Tähän liittyen kohta n° 1 :
Minäkin olen ihmetellyt ja päivitellyt sitä, että miksi Suomen hallitus pyrkii syyllistämään työntekijöitä, asettamaan heidät vastuuseen ja rankaisemaan vain heitä yritysten huonon kilpailukyvyn ja viennin vetämättömyyden takia ?! Ja vaikka työntekijöillä ei ole useinkaan mitään sanomista siihen, miten yritystä johdetaan ja millainen on sen strategia. Työntekijöiden väitetään aiheuttavan yrityksille liikaa kuluja ( ? ). Alentamalla vain työntekijöiden oikeuksia, palkkoja ja ylityökorvauksia, poistamalla sairauspäivärahoja ja arkipyhäkorvauksia ym., heitä yksin pidetään yritysten ongelmien aiheuttajina ja kuritetaan sen takia !
Tosiaankin, kun ja jos suomalaisten yritysten tilanne on niin heikko kuin hallitus uskottelee, niin eikö yritysten ongelmista vastuuseen pitäisi asettaa etusijassa yritysten johto ? Ja vaatia yritysjohtajilta parempia taitoja johtaa yrityksiä sen sijaan, että heille maksetaan edelleenkin korkeata palkkaa ”johtamisesta” ja annetaan etuisuuksia huolimatta huonosta tuloksesta ?
Ei vain Vasemmistoliiton, mutta myös työntekijöitä edustavan ja puolustavan Ay-liikkeenkin yhtenä vaatimuksena tulisi olla työntekijöille annettava mahdollisuus vaikuttaa yrityksen johtamiseen.
Nyt heitä piiskataan ihan syyttä suotta pahanteosta, johon he eivät ole edes voineet osallistua!
En uskalla sanoa Suomen nykyisestä ammattiyhdistysliikkeestä sen enempää, koska en tunne tarpeeksi paikallista tilannetta.
Suomalainen johtamistapahan on aina opittu ensimmäiseksi Reserviupseeri kursseilla ja valtaan päässeitten vakaumusta vahvistettu (märillä) Maanpuolustuskursseilla. Taitaa tämä käpykaartilainen Wahlrooskin olla majuri…mutta asiaan. AY:n herroissa on se vika, etteivät v* välitä pitkäaikaistyöttömistä, eläkeläisistä ja muista todella köyhyyttä kokevista. Lisäksi Vasemmistoliiton pitää pitää suuri hajurako elitistisiin vihreisiin, joiden ajaman politiikan syytä on Suomen kauppavaje, 60% energiasta on tuontitavaraa, josta 80% ydinenergiaa. Mielestäni turvetuotannon huomattava nosto, valumavedet puhdistettuna, on hyvä vaihtoehto. Ainakin parempi kuin hiili!
Mitä tulee Vasemmistoliiton ”hajuetäisyyden ” ottamiseen Vihreistä, niin kyllä etsit nyt syyllisiä ihan väärältä suunnalta. Vihreät ovat tänään eduskuntakeskustelussa antaneet Sipilän hallituksen leikkauspolitiikalle ja suomalaisten elinolojen heikentämiselle epäluottamuslauseen…yhdessä Vasemmistoliiton kanssa !Ja puna-vihreys ei ole nähdäkseni haitta vaan hyvä puoli Vasemmistoliitossa. Näin Vasemmistoliitto on ymmärtänyt ”vihreyden” merkityksen. Samoin se on käsittänyt, että suomalaisen yhteiskunnan ympäristökysymykset ja niiden ratkaisu eivät kuulu yksinomaan Vihreiden ohjelmaan,vaan niistä tulee huolehtia mahdollisimman suurella joukollakin.Politiikanteossa tarvitaan aina liittolaisia, vasemmistopolitiikankin teossa. Turha yhtyä persujen Soinin höpötyksiin ”punavihreyden kuplasta ” ja syyllistää Vasemmistoliittoa ja muita vasemmistoon lukeutuvia voimia Suomen poliittisesta ja taloudellisesta tilanteesta!
Vihreät ovat voineet olla elitistisiä, mutta puolueen poliittinen toiminta ei suinkaan ole aiheuttanut Suomen kauppavajetta, jos sitä nyt onkaan. Suomen vienti kun tutkimusten mukaan toimii suht koht hyvin, paitsi Venäjälle päin ei tarpeeksi. Tuontiin ovat vaikuttaneet monet seikat , mm.Suomen energiariippuvuus ulkomaista.Energialähteitä ( öljy, kaasu, sähkö ) on ollut pakko tuottaa,koska niitä ei tarpeeksi tuoteta kotimaassa.
Jos olet tutustunut esim.Vihreiden vaaliohjelmaan ja julkisiin mielipiteisiin vuosimallia 2015, niin kyllä sieltä löytyy mm.ydinenergian vastustamista . Vihreät on arvostellut voimakkaasti uuden ydinvoimalan rakennnustouhussa tapahtunutta töppäilyä ja yleensä tuon voimalan rakentamisen tarvetta. Vihreät ovat tuoneet selkeästi esille ydinvoiman vaarallisuuden ja tarpeettomuuden ja esittänyt järkeviä nykyaikaisia vaihtoehtoja ydinvoimalle. Vihreät nimenomaan pyrkivät toteuttamaan energiamuutoksen, jolla vaikutetaan ympäristö-ja ilmastoasioiden parempaan hoitoon. Tämä on tällä hetkellä selvästi kansainvälisten pyrkimysten mukaista ( mm.YK :n ). Suomi ei voi jäädä näiden pyrkimysten ulkopuolelle, vaikkakin oikeistohallitus tekee päinvastoin kuin on aikaisemmin puhunut ja toimii Suomessa luonnonsuojelusta sekä ympäristö-ja ja ilmasto-ongelmista välittämättä.
Vihreät haluavat Suomessa kehitettävän vientiinkin sopivaa uutta kestävän ilmasto-ja ympäristökehityksen ja energiapolitiikan vaativaa teknologiaa ja sen sovellutuksia.Suomi on jäljessä monista muista maista tällä elintärkeällä alalla, joka voi työllistää. Tähän uudenlaisen energiantuotannon piiriin kuuluu aurinko-ja tuulienergia. Ympäristöongelmat ja ilmastonmuutos koskettavat ensimmäisenä maapallon vähempiosaisia, ei eliittiä. Luonnon ja yleensä ympäristön tuhoaminen hävittää sukupuutton eläinlajeja,ja ketjun lopussa itse ihmisen.
Samoin Vihreät pyrkivät samoin säilyttämään suomalaisen luonnon monimuotoisuuden ,elinvoimaisuuden. Luonnon ja ympäristön suojelu on kaikkien suomalaisten edun mukaista. Tähän kuuluu soidensuojelu, sillä suot ja kosteikot näyttelevät luonnon elinvoimaisuudessa tärkeää osaa. Turvetuotanto ( on fossiiliperäistä) ei ole välttämätöntä, se on lopetettava, koska fossiilisten energialähteiden käyttö tuhoaa luontoa, ilmastoa ja ympäristöä. Mitä tulee valumavesiin ja niiden ”puhdistukseen” yms. niin Talvivaaran tapaisia fiaskoja ei tarvita lisää. Kuolleella planeetalla ei ole enää ole rahan, kaupankäynnin, energiatuotannon, eikä työllistämisen tarvetta !…
Mietippä josko löytäisit sen syyllisen Suomen kauppavajeen ja kilpailukyvyn oletettuihin ongelmiin sieltä oikealta suunnalta….
Vasemmistoliiton on nyt aika terävöittää media politiikkaansa. Kaikki päämediat ajavat sokeasti hallituksen politiikkaa. Persujen trollit lyövät vain löylyä ja ajavat muka ”Isänmaan” asiaa. Paras tapa pilata päivä on alkaa lukea Iltasanomien blogeja tai katsoa YLEn uutisia tai ”Ajankohtaisohjelmia”. Maassa on päällä täysimittainen aivopesu.
Niinhän se on Suomi-raukassa. Hyväuskoiselle ja kuuliaiselle kansalle uskotellaan joka taholla, että nyt on todella hätä, on parannettava kilpailukykyä ja talouskasvua.Ja että kaikkien on pakko kantaa kortensa kokoon. ( paitsi että korsi ei ole yhdenvertainen kun vähäosaisilta otetaan lisää ja siirretään todella hyväosaisille ), kaikkien on osallistuttava ”talkoisiin”. Pelotellaan Kreikan tapaiseen tilanteeseen joutumisella…jne. Lisänsä suomalaisten taloustilanteen väärinymmärryttämiseen tuo turvapaikanhakijoiden maahantulo, siitä johtuva luulottelu ja vastustus.
Sumutukseen osallistuu tavallaan ay-liikekin ja media hyväksyessään hallituksen poliittisen suuntauksen.Hallituksen toimesta ja median avulla kansaa manipuloidaan ja koulutetaan sen ”kriisitietoisuuden” kasvattamiseksi ja leikkausten hyväksymiseksi normaaleina muka ” isänmaan pelastamiseksi”.
Ei voi juuri valittaa ”yritys Suomen ” eli tämänhetkisten valtionjohtajien osaamiskykyvystä kansan hoksottimien pimentämisessä.Muutoin heillä ei tunnu olevan osaamista muuhun kuin maan saattamiseen tosi kurjaan tilaan.
Mukava kun Arhinmäki toi hieman ironista huumoria eduskunnan arkipäivään laulamalla takinheilumisesta…näiden laulun sanojen symboliikka ei tuntunut miellyttävän eduskunnan persupuheenjohtajaa…hän kun ilmoitti laulun olevan loppu!
Puistatti tuo YLEn netissä 29.9. ollut mielipidekysely. Siinä esitettiin hyvin johdatteleva kysymys: ”Mistä sinä olisit valmis nipistämään taloustalkoissa ?” Annetaan näin käsitys, ettei mitään muuta ole tehtävissä, kuin nipistää pois väestön toimeentulosta…