Mirjamin muistolle (1915-1992)
Mirjami-äitini olisi täyttänyt tänä vuonna sata vuotta. Omistan blogini hänelle.
Äiti oli orpo, hylätty huutolaistyttö. Hänen ensi muistonsa liittyvät siihen kun häntä, pientä tyttöä hakattiin remmillä syystä että söi nälissään vauvan ruokaa. Mirjami oli ”huudettu” isoon taloon lapsia ja lehmiä hoitamaan, vuonna 1921. Hän oli 6-vuotias.
TV 1 ( 22.9.2015) palautti mieleen äitini tarinan, jonka hän kirjasi ruutuvihkoon elämänsä ehtoona, 1990-luvun alussa. Se on sellaista faktaa, jota enää harvemmin lukee tai tapaa. Onneksi hän sen kirjasi, ilman isoja kirjaimia ja välimerkkejä – äitini kävi kai kaksi luokkaa kansakoulua, mutta osasi kyllä lukea ja kirjoittaa. Ja kertoa tarinoita!, siinä missä 99-vuotiaaksi elännyt isäni äiti, Josefiina-mummu.
Huutolaissysteemi tarkoitti itsenäisen Suomen alkuhistoriassa sitä, että vuoden lopulla, esimerkiksi ”Viattomien lasten päivänä” käytiin kunnantalolla kerran vuodessa huutokauppaa orvoista lapsista, kerjäläisistä, invalideista ja muista ihmismassan hylätyistä. Se talollinen, joka pienimmän tarjouksen teki, sai huutolaisen vuodeksi vaivoikseen tai töihin.
”Tuntui samalta kuin olisi hevosia myyty, minä olen hevonen jota myytiin. Pelko ja häpeä oli aina läsnä, ei mitään hellyyttä. Koskaan ei kukaan pitänyt sylissä. .”.
Näin kertoo huutolaisena myyty mies TV 1:n dokumentissa. Samanlaisia tarinoita oli äidilläni. Pahinta oli, kun hän joutui talvellakin nukkumaan navetassa rangaistukseksi siitä, että oli 6-vuotiaana hoitanut huonosti talon lapsia, vauvaa. Talvikenkiä ei ollut, vain rätit, joten jalat paleltuivat kun piti kulkea kauppareisulla.
”Elämä oli yhtä kärsimystä, nukuin tuvan nurkissa, lattialla ja kuljin ilman kenkiä pakkasella. Remmiä sain kun söin nälkääni lapsen ruokaa, Siitä sain rangaistukseksi nukkua navetassa keskitalvella, ja minua hakattiin melkein joka päivä…”.
Äitini pelasti sittemmin talollinen naapuri. Rakkaus. Onni oli lyhyt, sillä omia pieniä lapsia kuoli ja ensimmäinen rakkaus, mieskin kaatui rintamalla heti talvisodan alussa. Jatko on historiaa . Siihenkin liittyy paljon kärsimystä, mutta myös isäni ja äitini kohtaaminen. Ilman sitä uutta rakkautta Öisinajattelijaa ei olisi. Sattumalla on historiassa aina sijansa.
ps. Suomessa oli 1920-luvun alussa reilut 70 000 huutolaista.
Heidän muistonsa kunniaksi ja ÄIDILLENI kirjoitin tämän blogin!
Öisinajattelija
Oli järkyttävä dokumentti. Selvää orjuutta.
Niin oli, tällaista Suomea,
sitä katsoessa itkin kun muistin äitini tarinat lapsuudestaan.
Jumalauta mitä ihmiset ovat joutuneet kestämään tässä maassa!
Öisinajattelija
No, onhan sitä ollut Suomessa monella kestämistä, ja vieläkin on kestettävä.Ja näyttää siltä, että mennään vain taaksepäin, yhä syvemmälle uudestaan kohti orjakaupan aikaa…
Mitä tulee huutolaistyttö äitiimme, niin hän oli oikeasti syntynyt juuri Viattomien lasten päivänä 1915. Tämän vuoden joulukuun lopulla tulee kuluneeksi tosiaan sata vuotta hänen syntymästään.
Äiti oli kaksosista terveempi ja jo lapsena kärsimästään huolimatta eli pisimmän aikaa.Hänen kaksosveljensä oli heikko, sairasti ja kuoli nuorena.
Huutolaistytöksi joutuminen ei kuitenkaan tapahtunut vanhempien hylkäämisen takia. Sekä äidin, että vanhemman siskonsa Veeran kertoman mukaan heitä ei äiti hylännyt, vaan heistä molemmista tuli orpoja, kun heidän äitinsä kuoli, ja muutama vuosi sen jälkeen heidän isänsäkin kuoli jouduttuaan harhaluodin kohteeksi. Tällöin lähisukulaiset ottivat ensin tytöt huostaansa, mutta hylkäsivät heidät melko pian ja pakottivat huutolaisiksi.Äidin kertoman mukaan siinä yhteydessä keploteltiin lapsille kuuluva maatila ja omaisuus sukulaisten haltuun!
Äiti oli käynyt 4 luokkaa kansakoulua, osasi kirjoitella tarinoita ja vanhojen laulujen ja runojen sanoja ( isä oli käynyt vain kaksi ).Minullakin on tallella hänen vihkojaan, joihin hän kirjoitteli muistojaan ja tapahtumia.Niistä selviää myöskin osittain hänen lapsuutensa ja nuoruutensa eläminen ja oleminen. Ja viimeisinä elinvuosinaan kesää odotellessaan hän laittoi muistiin ensimmäisten muuttolintujen saapumisen Suomeen ja kotikylälle ! …västäräkistä vähäisen, pääskysestä ei päivääkään…Samoin hän noteerasi muutamat tärkeät urheilutapahtumat ja tulokset!
Äiti tykkäsi väljistä vaatteista.Hän sanoi, että kun jo elämä kiristää, niin eivät vaatteet saa kiristää!
Kiitos tarkennuksista.
Kun Mirjami-äiti kirjoitti hylkäämisestä, oletin että hylkääjä oli hänen oma äitinsä, koska oli niin sairas.
Muistan hyvin tuon mietteen, että
”Kun elämä kiristää, niin eivät saa vaatteet kiristää”.
Toinen mietelause kuului:
”Kun on elämä painanut, en halua kuolemani jälkeen haudalle kiviä painamaan”.
Niinpä Kannuksen hautausmaalla onkin kolme jo miltei lahoa puuristiä:
äidille, isälle ja Pertti-veljelle. Ne pitäisi uusia. Ehkä ensi kesänä…
Öisinajattelija
PS
vaikuttava ohjelma, sieluun sattuva.
Miten erilailla ohjelman mies ja ohjelman nainen suhtautuivat menneeseen: toinen oli kyennyt jättämään katkeruuden tieten tahtoen verhon taakse, toisessa kyti yhä elämän energiaa kaluamassa. Molempi parempi.
Teepä, Pentti, kirja äiteestä.
Tekihän huutolaispoika Joel Lehtonenkin Mataleenan, laulun synnyinseuduilleen.
Kiitos Hikkaj,
äitini tarina on fiktiivisesti jo kirjattu,
novellikokoelmassani VÄHÄN KARVAS JÄLKIMAKU (Kirjokansi, 2014),
novelli nimeltä MIRJAMI
Öisinajattelija
Poikani Leo laittoi oheisen
http://leostranius.fi/wp-content/uploads/2011/01/Leo-Stranius-mummolassa.jpg
foton, jossa MIRJAMIäiti, ONNIDAAVIDisä ja LEOALEKSIS mummolassa, joskus vuonna 1980, about…
Öisinajattelija