Suomalaiset ihmettelevät oikeutetusti, että tähän maahan muuttaneita, nimenomaan pakolaisstatusta hakevia, asutetaan vuosikausia erilaisissa ghetoissa ja keskuksissa ilman että he osallistuvat työelämään, yhteiskunnallisiin ja yhteishyödyllisiin askareisiin. Se maksaa, vaikka rahaa virtaisikin kotouttamisen varjolla kuntiin. Mutta: tiedän varsin hyvin Lieksan kokemukseni perusteella, että työtä myös ulkomaalaiset haluavat tehdä. Tämä on fakta ja turha sitä on vääristellä somessa!
Ymmärrän oikein hyvin, että Suomeen tulijoiden taustat pitää selvittää ja erilaisia traumoja sodassa ja vainoissa saaneet maahanmuuttajat pitää hoitaa ja kotouttaa ajan kanssa ja rauhallisesti ja kaikkien lakien mukaisesti. Se on YK-yleisinhimillisyyttä ja se velvoittaa meitä kaikkia.
Mutta: eikö lakeja voisi muuttaa? Eivätkös EU-pönäkät bryssät sitä salli? Nytkin hallitus pohtii, kuinka muuttaa esim lomaltapaluurahaa sitovia säädöksiä, jotta lomarahoja voisi leikata. Tottakai voi. Lomarahat ovat jäänne jostakin, mistä pitääkin leikata kriisiaikana. Myös kilometrikorvauksista joutaisi leikata reippaasti; lisääntyisi ehkä jopa julkinen liikenne(?).
Eikö siis myös ulkomaalaisten töiden saantia voisi helpottaa? Säätämällä uusia lakeja, jotka poistavat erilaisia aikarajoituksia. Kysytään vaikka näin: eikö ole mitään mahdollisuutta, että turvapaikkaa odottava voisi tehdä esim vapaaehtoistyötä pientä korvausta / perustuloa/ minimipalkkaa vastaan jo odotusaikana? Eikö työlupakäytäntöjä voisi muuttaa?
Olen sitä mieltä, että juuri suomalaiseen arkeen, kansalaistoimintaan ja työelämään sitouttaminen kotouttaa kaikista parhaiten vastikään maahanmuuttanutta. Myös kielitaito lisääntyy hetkessä… eikä kaikissa duuneissa sujuva suomen kieli ole ollenkaan tärkeä. Työ ja toimeentulo vahvistaa identiteettiä, lisää sosiaalisia siteitä, ystävyyssuhteita. Samalla lähiympäristö oppii ja näkee, että ulkomaalainen / musta mies tai nainen on osa yhteisöä: tekee työtä, maksaa veroja, NÄKYY muuallakin kuin kela- tai kassajonossa tai pakolaiskeskuksen liepeillä! Tekemätöntä työtä kyllä riittää.
KOKEMUKSENI MUKAAN
…lähimain jokainen ulkomaalainen esim Lieksassa haluaisi tehdä työtä, jota vain harva hänelle tarjoaa edes oleskelu- ja turvapaikkaluvan jälkeen. Hän lähtee enenpitkää etelään. Meillä on kyllä iso joukko omia työttömiä ja kurjalistoa, mutta sitä joukkoa ei pidä lisätä ulkomaalaisten kohdalla yhtään enää. Maahanmuuttajissa on monia eri alojen nuoria spesialisteja, jotka vain odottavat työtä ja vähän leveämpää leipää. Miksi estämme sen typerillä ulkomaalaislailla?
Niinpä ulkomaalaisten työllistäminen vaatii a) lakimuutoksia ja b) osaavaa henkilökuntaa ohjaamaan heidät kansalaistoimintaan, arkeen ja työelämään mahdollisimman pikaisesti.
Öisinajattelija
On yksi taho, joka työllistää heitä paljon. Se on Lieksan kristillinen opisto. Nyt heitä on tosi paljon vastaanottokeskuksessa.
Näin on, kiitos Irma!
(joka teet upeaa kotouttamistyötä oman porukkasi kanssa Lieksassa)
Tarvitaan muitakin tahoja ja yrityksiä. Tässä on lainsäädännön aukko, kun ei voi palkata pakolaista, ulkomaalaista edes vähäksi aikaa kun ei ole oleskelu-työlupaa. Vaikka yritys tai henkilö itse haluaisi!
Näitä käytäntöjä pitää nopeuttaa ja antaa ihmisille OIKEUS TYÖHÖN ja toimeentuloon heti kohta kun on tultu maahan. Käsittääkseni SAKSA on ollut tässä edelläkävijä jo siollloin kun turkkilaiset tulivat , 1970-luvulla.
Öisinajattelija
Mielipide-eroja meillä varmasti on Öisinajattelija hyvä, mutta kirjoitanpa oman näkemykseni aiheesta.
”Kysytään vaikka näin: eikö ole mitään mahdollisuutta, että turvapaikkaa odottava voisi tehdä esim vapaaehtoistyötä pientä korvausta / perustuloa/ minimipalkkaa vastaan jo odotusaikana?”
Jos pakolaisten työpanos tarjottaisiin yksityisille yrityksille käyttöön, tämä käytännössä johtaisi 5-10 vuoden aikavälillä kaksien työmarkkinoiden syntyyn. En kannata. Paljon mieluummin jotain pakkotyötä pakolaiskeskusten sisällä taskurahaa tai ruokaa vastaan. Tai ehkä julkisella puolella tai kolmannella sektorilla, miksei.
Toistan monesti Facebookin puolella sanomani viestin siitä, ettei maahantuleville pitäisi pakolaiskeskuksessa tarjota yhtään mitään rahaa vastikkeetta, koska se kannustaa potentiaalisia tulijoita elintasopakolaisuuteen jolloin oikeita sotaa pakenevia pakolaisia ei voida auttaa yhtä suurilla resursseilla kuin pitäisi. Itse asiassa mielestäni KAIKILTA maahantulijoilta (pakolaisia tai maahanmuuttajia) pitäisi leikata sosiaaliturvaa syntyperäisiä suomalaisia alemmalle tasolle. Pitkän aikavälin ongelmana on, että kuukauden toimeentulotuki Suomessa voi vastata vuoden palkkaa monessa kehitysmaassa, jolloin Suomen sosiaalitukijärjestelmä toimii magneettina helppoa elämäntyyliä etsiville elintasopakolaisille. Jos sosiaaliturva poistetaan maahantulijoilta, tämä ongelma on ratkaistu.
”…lähimain jokainen ulkomaalainen esim Lieksassa haluaisi tehdä työtä, jota vain harva hänelle tarjoaa edes oleskelu- ja turvapaikkaluvan jälkeen”
Olen huomannut saman. Käytännössä yksityiset työnantajat eivät täällä Lieksassa vaikuta uskaltavan ottaa esim. somaleita töihin työpaikoilleen, olettaakseni sen takia että kokevat näiden olevan ”hankalia tapauksia”. Tämä liittyy Suomen lainsäädännön työntekijöiden irtisanomissuojaan, joka mielestäni on liian kova. Joka tapauksessa tilanteen ollessa tämä näen valittamisen somalien työttömyydestä vähän kaksinaismoralistisena.
Juuri kunnan alueelle tulleista pakolaisista ja näiden väitetystä törkeästä käytöksestä liikkuu nyt paljon huhuja niin sosiaalisessa mediassa kuin tosielämän keskusteluissa. Itse en ole toistaiseksi nähnyt näille huhuille mitään katetta nähdessäni arabipakolaisia kylänraitilla ja kaupoissa (juuri tänään illalla näin monien isojen ruokakassien kanssa puolisen tusinaa arabia paikallisella S-marketilla). Katteettomien huhujen levittäjät voisivat mennä itseensä ja miettiä omien puheidensa totuusarvoa.
Lieksan tilanteesta vielä sen verran, että väestön väheneminen ja eläköityminen on suuri haaste, koska väkiluvun vähentyessä myös palveluita vähennetään (esim. tämä junayhteyden mahdollinen katkaisu). Meidän paikallisten pitäisi keksiä keinoja, jolla saataisiin nuoria ja keski-ikäisiä työntekijöitä sekä näitä työllistäviä yrityksiä paikkakunnalle. Pakolaisten vastaanottamisen arabimaista näen ongelmien kerjäämisenä, en ratkaisuna tähän asiaan.
Mielestäni viimeisessä maahantulijoiden muuttoaallossa keskeinen ongelma on se, että monet tulijat käyttävät pakolaisjärjestelmää ”ohituskaistana” maahanmuuttoon Suomeen, jota sen ei ole tarkoitus olla. Pakolaisten vastaanotto vastaanottokeskuksissa (VOK) on tarkoitettu vain sotaa ja vastaavaa hätää pakeneville tulijoille, ei laajamittaiseen maahanmuuttoon, sitä varten on sitten maahanmuuttolainsäädäntö erikseen.
Toukolle huomautan muutamista hänen ajatuksistaan, kun bloggaajan mielestä tämän mielipiteet ovat ” hyvin perusteltuja ” ja bloggaaja on monessa samaa mieltä! Uskallan sanoa olevani eri mieltä monesta asiasta.
Suurelta enemmistöltään turvapaikanhakijat eivät ole rikollisjoukkoa tai vankeja, eivätkä mitään ”elintasopakolaisia” tai ”ohituskanavan” etsijöitä tai petolaumaa, joita voi kohdella epäinhimillisellä tavalla.He ovat vapaita ihmisiä, joilla on oikeus inhimilliseen , kantasuomalaisten kohtelua vastaavaan oikeudenmukaiseen kohteluun ja elämään.
Pakolaisten oletetusta ” törkeästä käyttäytymisestä” Suomen poliisi antaakin selvän lausunnon:
pakolaisten saapuminen Suomeen on lisännyt rikollisuutta vain kantasuomalaisten toimesta!
On huomattava, että Suomen terveydenhoitosysteemi ja yleinen sosiaaliturva ei ole huippuluokkaa edes EU-maiden mitassa.EU onkin jo aiemmin antanut huomautuksen Suomen matalasta sosiaaliturvasta.Nyt lisäksi hallituksen leikkaustoimilla sitä vielä huononnetaan niin, että kantasuomalaistenkin elinoloihin tulee lisää vaikeuksia. Väestö köyhtyy entisestään. Suurin joukko turvapaikanhakijoista pyrkiikin niihin Euroopan maihin, joissa heidän vastaanottonsa ja elämisensä on kaikin puolin turvattua, kuten asiaan kuuluukin.Turvapaikanhakijoiden enemmistö ei pyri ensisijaisesti Suomeen, ja monet ovatkin kääntyneet pois jo rajalta, kun ovat huomanneet Suomeen tulon ongelmat.
Vai että kaikilla maahanmuuttajillakin pitäisi olla matalampi sosiaaliturva ”syntyperäisiin ” suomalaisiin verrattuna ?! Mikä tämän perustelee ja oikeuttaa ? Muukalaisten syntyperäkö ? Tällainen persulaistyylinen selvästi raisistinen ideointi on Ranskassa kansallismielisen muukalaisvastaisen äärioikeistolaisen Front National-puolueenkin kanta Ranskaan tulevien turvapaikanhakijoiden ja kaikkien maahanmuuttajien kohdalla! Miksi maahanmuuttajat olisivat eriarvoisia verrattuna kantaväestöön ?
Toukon olisi huomattava, että ainakin EU-maiden kansalaisilla on vapaa liikkumisoikeus EU:n sisällä, ja heidän sosiaaliturvansa varmistetaan siinä maassa, johon he ovat asettuneet asumaan! Heiltä siis myöskin pitäisi heikentää sosiaaliturvaa Suomessa ?
Ranskassa EU-maiden kansalaiseilla on oikeus äänestää kunta-ja EU edustajien vaaleissa! Samaa vaaditaan muillekin ulkomaalaisille, koska he elävät maassa ja vaikuttavat sen hyvinvointiin.Yleensä maahanmuuttajat tulevat maahan työntekoon, josta maksavat veroja ja sosiaaliturvamaksuja Suomeen. He osaltaan ylläpitävät sosiaaliturvajärjestelmää. Miksi heillä ei saisi olla samat oikeudet kuin kantaväestöllä ? Ideointisi mukaan heidän tulisi siis vain tukea kantasuomalaisia näiden sosiaaliturvan kustantamisessa ? Sosiaaliturvan leikkaaminen maahanmuuttajilta ja turvapaikanhakijoilta ei edistä heidän kotouttamisensa onnistumista.
Työntekijöiden irtisanomissuoja ei ole liian korkea missään maassa! Toki työntekijöillä tulee olla suojaa työnantajien mielivaltaa vastaan. Työntekijäthän työllään rikastuttavat työnantajia. Nyt onkin Euroopan laajuisesti menossa ei vain kansalaisten toimeentulon heikentäminen , vaan myöskin työtätekevien ja ammattiliittojen laillisten oikeuksien heikentämiskampanja.Sosiaaliturvaa ja työnlainsäädäntöä pyritään poistamaan, jotta työnantajat ja finanssi/pääomapiirit voisivat rauhassa kasvattaa tulojaan, voittojaan ja osinkojaan. Haluaisit varmaan kauas ajassa taaksepäin, jolloin työtätekevillä ei ollut työlainsäädäntöä turvanaan, orjakaupan aikaan! ? Tässä asiassa ainakin näytät kannattavan kantasuomalaisten ja turvapaikanhakijoiden/maahanmuuttajien yhdenvertaisuutta!
Kiitos Touko,
mielipiteesi on hyvin perusteltu, olen monessa samaa mieltä.
Mutta, kukaan ei tarjoa pakolaisille/ maahanmuutajille parempaa sosiaaliturvaa kuin suomalaisillekaan. Turvaan velvoittaa laki, jota toki voi kritiisoida.
Maailmalla on autettu ennenkin. Kerron esimerkin: kun Neuvostoliitto-niminen valtio tarjosi opiskelijapaikkaa vietnamilaisopiskelijoille / sotaveteraaneille, VIETNAM lähetti kaksinkertaisen määrän perustellen sitä sillä, että aina ”kaksi vietnamilaista selviää yhden stipendillä, selvisimme viidakossakin”.
Niin he pärjäsivätkin, jenkkejä vastaan hienosti, koko kansa!. Muistan aina, siis opisklelin itsekin neukuissa, 70-luvun vietnamilaisporukan opiskelija-asuntoloissa. He nousivat aamuisin voimistelemaan, lenkkeilemään, tekemään aamupuuroa ennen ketään!
Sammonkadun somaleissa, siis Lieksassa, olen nä’hnyt samaa sankaruutta, yhteisöllisyyttä,joka porukkaa yhdistää. EN OLE N’ÄHNYT LIEKSASSA YHTÄÄN SOMALIA KÄNNISSÄ. Jaa noh, KHATTIA kanssa, sanoisi Touko? Ei heillä ole helppoa eikä sekään, että on DAS AUTO, usein yhteinen auto, tee heistä suomalaisen prolen vihollisia. Kele, pitäisikö minun olla VIHAINEN, kun autoni on talviseisokissa!
???
Öisinajattelija
Pistit Öisinajattelija hyvä kolme kysymysmerkkiä loppuuun joten oletan että haluat jonkinlaista vastausta. Kirjoitanpa:
Se on oikeasti hyvä, että kirjoitat tälläisiä blogimerkintöjä. Pyrit etsimään konkreettisia ja positiivisia ratkaisuja yhteisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Hieno homma! Turhan monihan bloggaa vain omaa vihaansa ja ennakkoluulojaan ulospäin.
Mukavaa että sinulla on positiivisia kokemuksia vietnamilaisista opiskelija-ajoiltasi.
”EN OLE N’ÄHNYT LIEKSASSA YHTÄÄN SOMALIA KÄNNISSÄ.”
Enpä ole minäkään, Lieksassa. Toivottavasti heillä on jotain kehittävää tekemistä, kun töihinpääsy on valitettavasti täällä niin hankalaa.
”Jaa noh, KHATTIA kanssa, sanoisi Touko?”
Enpä ole nähnyt huhupuheissa väitetystä somalien huumeongelmastakaan yhtään mitään merkkejä täällä Lieksassa. Tämä siis ihan kaikkien lukijoiden tietoon. Pakolaisista levitetään jostain syystä paljon ilkeämielisiä ja katteettomia juttuja tässä kaupungissa. Emme ole eri mieltä.
Lisäys
Se on selvä että maasta-maahanmuutajien porukassa on aina huijareita ja hyväksikäyttäjiä,
niin oli niissäkin jengeissä jotka lähtivät Suomesta
a) Venäjälle 1930-luvulla
b) Ruotsiin 1960-70-luvulla
c) Neuvostoliittoon opiskelemaan1970- tämän jengin tunnen ja takinkääntäjiä riittää!=)
Mutta, ihmisillä oli syynsä, esim Öisinajattelija, ryysyköyhälistö! sai STIPENDIN ,ilmaisopiskeluun neukkuihin, mieti vähän! Eikä se sitoumus edes mua kommariksi velvoittanut kuten ei Galbraith-(?)stipendi porvariksi velvoittant niitä LUKUISIA SUOMALAISPOLIITIKKOJA, jotka kutsuttiin 1970- USAaan??? Niitä oli paljon, mieti! Aina kannattaa funtsata mistä ja milloin tähän maahan aatteet tulevat?
?
Öisinajattelija
’
En puutu tässä lähemmin Suomessa olevien turvapaikanhakijoiden oloihin, vaan ihmettelen joitakin tekstissä olevia kohtia.
Toukolle vain huomautan, että pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden avustustyössä kansainvälisesti kauan toimineet Punaisen Ristin ym.järjestöjen työntekijät eivät ole koskaan löytäneet turvapaikanhakijoiden joukosta ” elintasopakolaisia” !! Ehkä se aika on koittamassa siellä raukka Suomessa…vaan kun siitä ei ole toistaiseksi mitään näkyvää ja todistettavissa olevaa. Joka tapauksessa on halventavaa jaotella hädänalaisia ihmisiä tällaisiin ”eri” kategorioihin. Ranska ei tee kastijakoa turvapaikanhakijoiden välillä. Nämä kaikki maahan tulleet tarvitsevat yhtälailla huomiota ja apua.
Pentille sitten : vai että ”kriisiaikana ” voitaisiin luopua joistakin työtätekevien oikeuksista kuten vaikkapa lomarahoista ( voisihan ne heittää ”uhrialttarille”, eihän se eläkeläiseltä mitään enää vie…!), jotka ammattiyhdistysliike on aikoinaan saanut pitkän taistelun ( mm.lakon ) tuloksena! Mistä lomarahat on ”jäänne”, josta pitäisikin leikata ? Ja oletko ajatellut, mitä lomarahat merkitsevät työtätekeville ? Eikä lomalle tarvitse välttämättä mennä autolla, mutta monet joutuvat yleisten liikennemahdollisuuksien puuttuessa menemään töihinkin autolla.Kilometrikorvausten vähentäminen yms.ei johda yleisten kulkuneuvojen käytön lisääntymiseen, vaikkakin kannatan autottomuutta. Nyt kun hallitus aikoo viedä Pohjois-Karjalastakin viimeiset mahdollisuudet käyttää yleisiä vähemmän saastuttavia kulkuneuvoja kuten junaa.
Tässä nyt tuntuu toimivan hyvin hallituksen ovela sumutus ja keplottelu, jonka tarkoitus on saada eri alojen ja ammattien ja ihmisryhmien keskinäistä kateutta ja kiistaa aikaan: hajoita ja hallitse!”Kas näin heiluu takki, takki heiluu näin …”
Miksi muuten osallistuit Helsingissä Joukkovoima-mielenosoitukseen, jollet pohjimmiltaan olekaan solidaarinen leikkauksia ym.vastustavien kanssa ?
Solidaarisuus…voi solidaarisuus yhtä lailla kaikkia kohtaan, ei eriarvoisuutta!
Näyttää siltä, että sinuunkin ”kuuliaisena kansalaisena ” on hyvin tehonnut EK:n ja sen juoksupojan Sipilän valitukset ja uskottelut, joilla ne pyrkivät kansan ”kriisitietoisuuden ” kasvattamiseen ja leikkausten ( ainakin muutamien) sekä muiden väestön elinoloja heikentävien toimien hyväksymiseen ”normaaleina” muka hätätilanteessa. Olet vissiin sinäkin ryhtynyt ”talkoisiin” muka ”isänmaan pelastamiseksi ” kriisin ja konkurssin kourista ?!
Minua hirvitti YLEn 29.9.15 netissä tekemä mielipidekysely. Siinä kysyttiin hyvin johdattelevasti : ” Mistä sinä olisit valmis nipistämään taloustalkoissa ?”
Ikäänkuin ”talkoot ” olisivat välttämättömät ja niihin pitäisi kaikkien osallistua! Siis kaikkien ( paitsi ei rikkaiden ) suomalaisten tulisi kantaa kortensa kokoon siirrettäessä väestön ( heidän itsensä) toimeentulosta ja hyvinvoinnista varoja ihan näkyvästi suoraan finanssipiireille/pääoman rikastuttamiseksi entisestään.Ihmekumman alistuvaisuutta !
Suomi ei ole muuttumassa Kreikaksi, vaikka tällaisellakin mahdollisuudella jo peloitellaan…Suomalaisena ”nipistän ” niitä, jotka eivät ole täysin hereillä !
Kansa on käytännöllistä. Käytäntö luo painetta muutokselle nopeammin kuin kansanvalta ehtii pysyä perässä. Epäkohtien vallitessa kansan kuuluu väkivallattomasti tehdä se mikä on oikein – tässä tapauksessa työllistää tai palkata säädöksistä välittämättä. Tehdä väkivallattomasti se mikä on oikein – Gandhin esimerkillä.
Eevalle – ei talkoista kannata olla kauhuissaan. Olen ”rikkaana” valmis luopumaan isosta määrästä etujani ja listasin niitä myös YLEn kyselyyn. Toivottavasti niitä leikataan. Luontaisetuja ja verovähennyksiä emme tarvitse. Toisaalta asian kääntöpuoli on se että kannattavan ja tuottavamman työn pitäisi aina olla paremmin palkattua palkkatasa-arvon sijaan. Esimerkkinä – maanviljelijän joka kyntää traktorilla peltonsa kuuluu saada parempaa palkkaa kuin maanviljelijän joka tekee saman käsityönä hevosensa kanssa. Parempaa palkkaa ihan jo siksi että traktorilla kyntää valtavan määrän enemmän samassa ajassa hevoseen nähden. Molemmat ovat maanviljelijöitä mutta molemmille ei kuulu sama palkka tuottavuuden vuoksi. Sama pätee monilla aloilla, tuottavammin tekevälle kuuluu parempi palkka.
En suinkaan ole kauhuissani talkoista. Jos niistä olisi jotain hyötyä ja jos ne voitaisiin osoittaa oikeutetuiksi, osallistuisin.Mutta nyt noita suomalaisille tarjottuja talkoita kun ei mielestäni vain tarvita. Ennemminkin olen huvittunut ”talkoistanne” ja huolestunut niiden käytännön tuloksesta ! Hauskaa kun apatian kourissa suomalaisilla on vielä jonkinlaista intoa johonkin…!
Ja mielestäni Gandhin filosofia ja elämänviisaudet eivät nykymaailmassa paljon auta.Ei ainakaan näissä suomalaisten ”talkoissa” ! Sitäpaitsi hän sovelsi niitä uskontoon perustuvia viisauksia itseensä ihan erilaisessa uskonnollisessa ympäristössä ja yhteiskunnassa kuin missä suomalaiset ovat eläneet ja elävät. Rauhanomaisuus ja suopeus on suotavaa, mutta nykypäivän maailmassa se ei oikein tunnu toimivan joka asiassa.
Kyllä minä kannatan sitä ekologisesti toimivaa maanviljelijää, joka vielä kyntää lähestulkoon ympäristöä saastuttamatta hevosensa kanssa ! Ja ilman hirveätä ihmistä raastavaa kiirettä. Täällä maalla pienviljelijöiden ympäröimänä olen havainnut traktoreiden saastuttavan melkoisesti.Niille ei aseteta edes yhtä tiukkia saastuttamisen vastaisia säädöksiä kuin autoille…Niin, tietenkin säädöksistä on välitettävä, mutta niitä voidaan muuttaa tarpeen ja kehityksen vaatimuksia vastaaviksi.
Mitä ihmettä varten pitäisi kyntää niin valtavasti ja nopeammin ? Miksi kaiken pitäisi olla yhä enempimääräisesti tuottavaa ja mitä nopeammin ? Ei kaikenlainen kasvu ole ihmiskunnalle hyväksi. Eikä se voi enää olla mahdollistakaan. Tähän vissiin Gandhillakin olisi sanansa sanottavana ,vai mitä ? Ainakin hän pitäisi elävää ja luonnonmukaisempaa hevosta parempana ratkaisuna.
Rikkaiden ylikulutustapaa olisi muutettava.Muutoin ei kannata puhua ilmastonmuutoksen ja ympäristötuhojen vastustamisesta! Eliitin tulisi olla esimerkillistä, ja lopettaa turha kulutus ja sitä vaativan kasvun haluaminen. Niin jotenkin voitaisiin rajoittaa planeetan tuhoutumisen nopeutta ja ihmisen sukupuuttoon kuolemista. Siis hevosen avulla kyntäminen on ehkä sittenkin parempi vaihtoehto kuin traktorilla, kun otetaan huomioon tuotantokustannukset yms. saastuttamiseen vaikuttavat seikat…
Eevalle & co
Tiedoksi sen verran, että Suomi on tosi jamassa ja lamassa ja Kreikan tie edessä ellei jotakin tehdä.
Sosialismiin ei yhtäkkiä päästä ja työväki joutuu useimmiten maksamaan poroporvarien laskut kapitalismissa. Niin nytkin. Laki ei ulotu paratiisisaarille tai pääoman pyhimpiin kohtuihin!
Kun laskuja maksetaan ja lamasta yritetään nousta, sen pitää tapahtua siksi mahdollisimman ”demokraattisesti”. Kapitalisti pelastaa vain itsensä, turvaa voittonsa, mutta hallitus-jallitus voi sentään halutessaan jotakin tehdä, vaan ei SSS-miesten hallitus, näköjään.
Pakko on kansaa rokottaa ja se rokottaminen tapahtuu käsittääkseni parhaiten ja tasapuolisimmin juuri LOMARAHOISTA ja KM-korvauksista LEIKKAAMALLA. Tämä nyt vain on Öisinajattelijan mielipde. Jollakin toisella on toiset mietteet…
ps. en näe ristiriitaa. Joukkovoimaa kannatan juuri näissäkin kysymyksissä kun on valittavana paskavaihtoehdoista vähiten paska!
Öisinajattelija
Ajattelija on vieraantunut nykyisestä arkitodellisuudesta. Töitä pitäisi saada tehdä, mutta kun se byrokratia on esteenä.
Suomalaisia on työttömänä ympäri maata puoli miljoonaa. Lisää tulee ympäri maailmaa. Osa on työrajoitteisia jo kulttuurisesti. Ei ole sopivaa koulutusta kielitaitoa, eikä motivaatiokaan kaikilla ole kohdallaan.
Jotain pitäisi tehdä, mutta mitä, siihen ei kukaan osaa vastata. Ongelma on aina jossain muualla, joten siihen ei pysty vaikuttamaan.
Muutama päivä tuli oltua vaihteeksi Pohjoiskarjalassa, kyläilyn merkeissä. Ei sekään aika hukkaan mennyt. Paremman puutteessa kulutin aikaani rankametsässä. Isäntäväki sai taas vähintään vuoden polttopuut.
Vielä pysyy moottorisaha vapisematta käsissä vaikka kuolukymmen onkin jo menossa.
Suomi niin kuin se on opittu ymmärtämään, on mennyttä kalua. Mikään työ ei enää kannata. Mistään työstä ei ole enää leipäpuuksi.
Jäljellä on vain suuri kansallinen keplottelu ja odotus, koska tämä kaikki päättyy ja mihin.
Pentille:
Sinun olisi paras pysyä ,vieraantuneena nykytodellisuudesta, pysyä erossa politiikasta, ja olla neuvomatta, koska et näytä käsittävän Euroopan tasolla sen syvyyksiä nykypäivänä.
Suomessa tuntuu olevan vasemmistolaistenkin keskuudessa apatia vallalla. Odotellaan kohtalokasta iskua, niinkuin se olisi ainut ratkaisu.
Kukas se muka nyt säätää, että vielä moniin maihin verrattuna vauras Suomi olisi niin suuressa hätätilassa ? Kuka tällaista tietoa levittää totuudenmukaisena ? Suomalaisetko maan ovat ajaneet niin kamalaan jamaan ja lamaan, että koko kansaa pitää nyt ”rokottaa” ? Aikaisemmin ja nyt harjoitettu politiikkako, vai hallituspuolueita äänestäneet suomalaisetko ? Eikö kukaan ole aikaisemmin hoksannut tilanteen vakavuutta ? Miksei kukaan ole jo aiemilla hallituskausilla vaatinut ratkaisevaa muutosta talouspolitiikkaan ?
Neoliberaalisessa systeemissä valtiota johdetaan yrityksen tapaan.Yrityksen on tuotettava ja kannatettava. Mutta valtio ei ole yritys!! Se on paljon laajempi kokonaisuus. Ei sitä voi johtaa yrityksen tapaan , kuten entinen yrittäjä, pääministeri haluaa.Hän kun ei edes tiennyt, että lomarahoja eivät kaikki saa…pasmat ovat menneet hallituksessa ihan sekaisin, kuka niistä saa selvää, kun joka päivä muuttuu aikeet ! Miksi suomalaiset ovat halunneet epäpäteviä valtionjohtoon ?
En puhu tässä yhteydessä sosialismista tai siihen pyrkimisestä. Mutta kyllä tuosta Suomen hallituksen tapaisesta hölmöilystä ja kansalaisten sumuttamisesta ollaan jo opittu käytännössä ainakin täällä eteläisemmässä Euroopassa.Tuollaisia puheita ei enää uskota. Kansalaisten ”rokottamisen ” tuloksetkin ovat nyt jo selvästi näkyvissä : vielä huonompi kilpailukyky ja viennin kasvu, paljon vähemmän työpaikkoja ja enemmän työttömiä kuin ennen.Ja väestön köyhtymistään köyhtyminen on pahentunut, rikkaiden rikastuminen ennestään on kasvanut,tuloerot ovat kasvaneet huimasti.Terveydenhoidon ja koulutuksen huononeminen yms.yhteiskuntaa heikentävät asiat ovat arkipäivää. Nyt pyritään työlainsäädännön poistamiseen ja ammattiyhdistysliikkeen tuhoamiseen, jotta sillä pääomalla ei olisi enää mitään esteitä suunniitelmiensa toteuttamisessa…kun kerran ”kansalta” on keplottelukonstein saatu hyväksyntä sen itsensä kurjistamispolitiikalle ja varojen siirtämiselle entistäkin suuremmassa määrin finanssipiireille, jotka todellisuudessa hallitsevat Eurooppaa! Hiiteen puheet ”demokraattisista vaikutusmahdollisuuksista ”, niitä ei enää paljonkaan Euroopan kansoilla ole. Miksi suomalaiset haluavat ”kurittaa” itseään yhä pahemmin ?
Ei vienti kasva, jos ei ole kysyntää , eikä ole sopivia laadukkaita nykyajan oloihin käyviä tuotteita tarjottavana. Ei vientiin vaikuta yksinomaan tuotantokustannusten alentaminen repimällä työtätekevien nahasta. Monien tunnettujen ranskalaisten taloustieteilijöidenkin mukaan ( Cohen, Piketty etc.) jatkuva rajaton talouskasvu ei ole enää mahdollista rajallisessa maailmassa, jossa jo kaikkea on tarpeeksi ja liiankin kanssa. Siihen ei kannata edes pyrkiä, se ei ole ilmasto-ja ympäristöystävällistäkään.On keksittävä uusia vaihtoehtoisia keinoja ja hallintomenetelmiä.Eivät leikkaukset ja väestön kurjistaminen ”pelasta” Suomea eikä muitakaan maita. Se lyhyesti tilanteesta EU-maissa.
Suomea ei voi mitenkään verrata Kreikkaan, ei historiallisesti eikä sosiaalis-poliittisesti. Tiedät entisenä historiantutkijana, että tällainen vertaus ei ole pätevä pelottelukeino ja puolustus !
Suomen taloudellinen tilanne ei ole läheskään samanlainen kuin Kreikan. Suomessa ei vallitse yleisenä perinteinen vuosisatoja jatkunut korruptio ja hyväksytty yleinen verojenkierto, yleinen keinottelu, sekä muutamien rikkaiden perheiden valtiojohdollinen klaanihallinto. Kreikan valtio ei ole koskaan toiminut kunnolla.Tätä ja sen seurauksia ei hävitetä käden käänteessä.Tämän menon Syriza haluaa ja aikoo lopettaa, mutta siihenpä tuli mutkia matkaan,kun kansainväliset finanssipiirit ryhtyivät komentamaan Kreikkaa , vasemmiston etenemisen pelossakin. Ei ole Kreikan kaikkien kansalaisten vika, että maa on kaaoksessa…! Kreikkalaiset ovatkin osoittaneet jo monta kertaa, että he haluavat entisestä hallintotavasta lopun.Eivätkä suinkaan suostumalla jatkuvan kurjistamispolitiikan tukemiseen. Suomessa vain ei valitettavasti ole reaaliteetit ymmärtävää vasemmistoliikettä, jonka avulla kansalaiset voisivat edes pistää hanttiin ja uudistaa taloudellis-poliittista systeemiä.
Mielestäni Else-Mai Kirvesniemi sanoo hyvin, että hallituksessa tulisi olla edes yksi juristi, joka ymmärtäisi, mitä Suomessa voi tehdä perustuslain ym.kansallisten ja kansainväisten lakien ja sopimusten sallimissa rajoissa, ja mitä ei. Kirvesniemi sanoo osuvasti juuri tuosta LOMARAHOJEN LEIKKAAMISESTA :
” LOMARAHAOIKEUDESTA LEIKKAAMINEN TARKOITTAA SAMAA KUIN PALKAN ALENTAMINEN” ! Olisitko itse vielä työmarkkinoilla ollessasi valmis alentamaan palkkaasi, jotta ”Helsingin herrat” voisivat entistä rämäkämmin juhlia ja ylikuluttaa ?
Auttaako palkkojen alentaminen muka kotimaisen kulutuksen eli kotimarkkinoiden elpymisessä ? Ei todellakaan, jos ihmiset eivät pysty ostamaan edes tarvitsemiaan suomalaisia tuotteita. Pitäisi puhua myös kotimarkkinoiden edistämisestä, eikä vain viennin vetämisestä. Yleensä kansantaloudessa on muutakin kuin vain vienti. Se nyt siitä tällä kertaa.
Sulo Hytöselle sanoisin: Ei kannattaisi vain passiivisesti odotella hissukseen, että tuo ” suuri kansallinen keplottelu” päättyisi. Ei se pääty alistumalla odotteluun. Jotta se loppuisi mahdollisimman nopeasti ja väestöä enemmän vaurioittamatta, niin jokaisen on herättävä tiedostamaan asiat ja toimimaan niiden muuttamiseksi. On etsittävä vaihtoehtoja, kyllä niitä on olemassa.
Vaihtoehto on olemassa ja useampiakin. Vasemmiston pakista, niitä vaan ei löydy.
Nyt mennään ns.
pohjanmaan kautta, eikä Kreikan tie ole läheskään pahin vaihtoehto.
Kreikkalaisilla on vuosituhantinen historia ja kokemusta selvitä tilanteesta, kuin tilanteesta.
Meillä on vasta ”ollin oppivuodet edessä”.
Parahin EEVA-sisko!
sieltä Ranskan vuorilta on helppo pistää Suomen ja muun maailman asiat järjestyksiin, jopa naurattaa! kun tiedän ettet kamalan paljon osallistu yhtikäs mihinkään, rahaa riittää! eikä omaisuudestasi huolta kanna, lomarahat paljon merkitse. Se tietenkin imartelee, että pidät yhä’ huolta Suomen työväenluokasta, jonka teoriaa opiskelit kaukana Moskovan puoluekoulussa, itseoikeutettuna , isolla rahalla ja kaukana edes neukkutodellisuudesta.
Öisinajattelija
Taisi jäädä sinulta levy juuttumaan paikalleen… Minä puolestani lopetan tämän kinastelun pariin kysymykseen:
Simsalabim, onkos tämä jonkinlainen vahinkoa tuottamaan tarkoitettu ” paljastustemppu” – ihan Stalinin neukkuajan tyyliin ? Vai lieneekö pelkästään vain irvailevaa huumoria ?
Niinpä, suomalaisten nettikieli on usein melko lailla roskaista.Ranskassa tuollaisesta voisi saada syytteitä. En puuttunut nytkään yksityisasioihisi, vaan arvostelin poliittista käsityskykyäsi.Enkä ole ainoa suomalainen, joka on huomannut ihan saman tilanteen kehityksestä.
Just ruokapöydässä ajattelin että juuri tuollaista sieltä taas varmaan tulee vastineeksi, kun kerran olen uskaltanut herra tietäjää ja Suomen vasemmistoa ja persujakin arvostella! Olen kehittymässä selvänäkijäksi iän myötä.Mutta nyt meni yli äyräiden itsekkyytesi ja itserakkautesi ( = suuri ego ja suuret luulot itsestä ).On annettava täysillä takaisin…valitan blogin lukijoille tapahtunutta.
Et ole kuitenkaan minun holhoojani !Minulla on oikeus elämään, joka ei ole välttâmättä sinun elämäsi kaltainen!
En viitsi luetella tässä julkisesti kaikkia paheitasi ja elämisen ongelmiasi ja tekemisiäsi, joista suurin osa ei ole minun omaksumia. Voi että ihminen saattaa laskeutua matalalle toisen ihmisen pilkkaamisessa ! Kokemukseni perusteella tämä ei yhtään ihmetytä, koska se ei ole uutta… ,mutta raukkamaista kylläkin.Olisin odottanut kuitenkin aikuistumista taholtasi, ja toisenlaisen filosofian omaksumista elämästä vanhemmiten.Turha toivo! Ikäänkuin en saisi enää keskustella enkä tehdä kommentteja KU:ssa …koska SINUA niin naurattaa ja teen muka koko suvun naurunalaiseksi ? Onpas siellä melko lailla syrjivää ajattelua joidenkin taholla. Suomelle ”ulkopuolisena” en voisi siis sanoa mielipidettäni, vaikka olen Suomen kansalainen ja minulla on siellä äänioikeus ?
Mutta kiitos taas alentamisesta! Kateus taas paistaa kuin täysikuu ! Saat nauraa (katkerasti) ihan rauhassa, se ei minua järkytä.Olen sen verran kokenut ,omillani ja omilla jaloillani pystyssäpysyvä. Oliko sentään taas tarvis irvistellä ja halveksia näin julkisesti ? Ei ole oikein reilua.Kun sanoin, että voisit pysyä erossa politiikasta ja varsinkin talouspolitiikan kysymyksistä, niin tein sen blogissa esittämiesi mielipiteiden perusteella, kuten muutkin lukijat ovat tehneet !Miksi minulla eriryisesti ei saisi olla mielipidettä ja sananvapautta ?
Ensimmäiseksi: Minulla ei ole ”suuri tarkoitus ja tehtävä saattaa Suomen ja maailman asiat järjestykseen. Olen vain huomioija,kuten muutkin politiikassa mukana olleet ja olevat. Eikä minun tarvitse ainakaan sinun edessäsi puolustella sitä mitä minulla on ja mitä teen tai en tee.Et ole kukkaronikaan vartija, jonka neuvoja ja vaatimuksia minun tulisi noudattaa!Olen suht koht vapaa ihminen,ja olen itse vaikuttanut elämäni kulkuun ja pyrkinyt suuntaamaan sen valitsemaani ,suuntaan. Ja tänään voin olla melko tyytyväinen organisaatiostani.Sinun elämäsi suunta on sinun itsesi valitsema, ei minun.
Toiseksi: on tosi naurettavaa ryhtyä puhumaan joutavia ihmisestä ja hänen tekemisistään, kun ei ole vuosikymmeniin ollut läheisesti tekemisissä hänen kanssaan.Ja varsinkin jos omaa etukäteiskuvitelmia.Et tiedä yhtikäs mitään siitä, mitä minä tänä päivänä teen ja kenen kanssa ja miten ja missä vaikutan mahdollisuuksieni mukaan ! En ole koskaan menettänyt poliittista aktiivisuuttani ! Toimin nykyään aika lailla aktiivisesti etenkin ranskalaisessa ympäristöpolitiikassa mm.Auvergnen Tulivuorten Alueellisen Luonnonpuiston aloitekomitean jäsenenä ( CIT).Ko.puisto toimii alueellisesti,kansallisesti ja kansainvälisesti Ranskan hallituksen alaisena ja sen hyväksymällä ohjelmalla.Se sai juuri uudestaan EU:n Leader- ohjelman puitteissa 4,39 miljoonan avustuksen ympäristöasioiden hoitoon ja puiston maaseudun kehitysohjelman toteuttamiseen.Puiston periaattena on luonnon suojelu alueella elävien ihmisten mukanaololla. Lisäksi kirjoitan sekä keskustelen eri tahojen kanssa edelleenkin ympäristöasioista.Tämä vain yksi esimerkki toiminnastani.Aikaisemmin ennen eläkkeelle jäämistäni olen hyvin aktiivisesti toiminut mm.poliittisen vasemmiston piirissä ,ja tunnen hyvin ranskalaisen politiikanteon tavat ja nykyisen suunnan. Olen aina seurannut poliittista elämää tarkasti eläen täysin ranskalaisten keskuudessa, täällä vuorillakin.Ja ranskalaisilla on tapana puhua politiikasta hyvin paljon päivittäin. Heidän kanssaan on valistunut poliittisen kiinostuksen suhteen ja muutenkin.
Mitä tulee rasismiin, maahanmuuttajiin ja turvapaikanhakijoihin, niin tähän vaikuttavan politiikan tunnen kyllä aika hyvin ollen itse maahanmuuttaja. Ja Ranskalla on kyllä moninkertainen kokemus näistä sioista verrattuna Suomeen, joka vasta viime vuosina on joutunut ”hämmâstelemään ongelmaa ”…ja kokemattomana ryhtymään joskus tarpeettomiin ja haitallisiinkin toimiin.
On naurettavaa puhua Moskovan puoluekoulusta ja sen ajan teoriasta, joka juuri ei tarttunut minuun kiinni, niinkuin sinuun tarttui neuvostovaltion propaganda! Uskon olleeni sitä kohtaan kriittinen aina,ja kyllä se olin minä, joka ensimmäisenä perheessämme hoksasi asian laidan ! Näin ja koin kyllä Moskovassa ihmisten todellisen elämän ja sen vaikeudet, en ollut ”itseoikeutettuna” ( olinko minä siihen syypää ?) sokea ja kuuro.Raha taas on ensimmäisenä mielessäsi, kuten aina on ollut asia.Se ei ollut valtavan suuri kasa, enkâ ollut senkään suuruudesta ja jaosta itse päättänyt.Se oli sitä aikaa.Hyvä, että olet ollut ”neukkutodellisuuden ” kanssa ihan suorassa tekemisessä, mutta olisi ollut parasta, jos olisit omaksunut vain sen hyvät puolet. Suurentelu, asioiden väärentely ja kieroilu kuului neukuissa silloin ajan henkeen. Mitenkäs muuten ihmiset olisivat kestäneet…Mutta Suomessa ei tarvitse vielä hirveästi suurennella ja kieroilla voidakseen elää. Elinympäristöni ei ole suinkaan ” rikkaiden” asuttamaa, vaan pääsiassa maataloudesta vuoristo-olosuhteissa toimeentulonsa niukasti saavien pienviljelijöiden.
Sinulle vissiin ihanteellisin asuinympäristö olisi tuurvapaikanhakijoiden kanssa samoissa parakeisssa ,vai ?
Toiseksi : raha ja omaisuuteni ei vaikuta yhtikäs mitään siihen, miten ajattelen ja kenen puolella seison, vaikka annatkin ymmärtää, että käsitykseni ovat vain ”teoriaa” .Teorian opiskelu saattaa sentään monesti auttaa ymmärtämään tilanteita.Mutta teoriatkin muuttuvat tilanteiden mukaan,kuten käytäntökin. Joitakin perusasioita silti säilyy ajan saatossakin.
Kolmanneksi : olen yhä yhteydessä suomalaisiin , työtätekeviinkin, työväenluokkaan, mutta myös muihinkin tahoihin.Tâmä avartaa näkemyksiä elämän menosta.Seuraan suomalaista politiikkaa.Kuuntelen, luen, katselen, mietin ja analysoin sillä oikeudella kuin mitä minulla on ihmisenä.
Eipä kannata jupatella enempää.Ei se minun puheeni näytä miksikään
muuttavan sinun vääriä käsityksiäsi.
Kuitenkin, eräs suomalainen arvovaltaisen elinkeinoelämää tutkivan laitoksen tutkija sanoi vastikään, että Sipilä ja hallituksensa tekee politiikallaan 900 miljoonan loven valtiontalouteen työnantajien hyväksi. Lieneekö tämä sitten sitä ”talkoisiin ” osallistumista ja ”isänmaan pelastamista ” ?
Upeaa tekstiä,
kiitän, kaikki rivienvälitkin!
ps. taidan lainata seuraavassa novellissa…
Öisinajattelija
Ainahan sitä voi uhkailla vaikka millä.Tietenkin voit puhua novelleissasi mikä sinua huvittaa, mutta et lainata tekstiäni.Aina toisia yksityisiä ihmisiäkin voi henkilökohtaisesti mollata ja syytellä, siihen sinulla on kyllä taitoa blogeistasi päätellen .Hyvä sinun olisikin pysyä mielikuvitusmaailmasi satujen kertomisessa, se sinulta sujuu.
Kerran sanoit, ettei perheriitoja saa tuoda blogissasi esille.Nyt kyllä itse toit erimielisyyksiä esiin.Siksi vielä kerran muistutan sinua todellisuudesta.
Sinulla on tapana kaunistella ja suurennella asioita ( lieneekö neukuissa opittua ?) Ja mm.käsityksesi ”rikkaudesta” on hyvin hataraa. Tietenkin kun jankutat jatkuvasti sitä, että viiden hengen perheemme olisi kuulunut hirveän huono-osaiseen ”ryysyköyhälistöön”. Tämä väite ikäänkuin kaunistaa syntyperän perusteella omaa asemaasi ja yksinoikeutusta puhua siitä. Minulla mukamas ”rikkaana” ei näin ollen voisi olla hajuakaan siitä ,mitä sinä ja muu työväenluokka kokee ?!Ajatuksenjuoksusi perusteella rikas ei voi käsittää mitä on olla köyhä, ja köyhä ei voi käsittää mitä rikkaus on kun ei ole sitä itse kokenut.
Pulestani väitän edelleenkin, että emme olleet todelliseen ”ryysyköyhälistöön” kuuluvia suomalaisia, joilla ei olle mitään mahdollisuutta nousta asemastaan. Siihen aikaan oli vielä solidaarisuutta.Valtio, kunta, seurakunta, yhdistykset, yksityiset henkilöt ja jopa muutamat sukulaiset auttoivat selviytymään pahimmasta puutteesta. Äidille omistamassasi blogissa oleva valokuva kertoo sekin asioita ( Leon antama, kenen ottama ?). Kuvassa Mirjamilla on yllään minun tädiltä saama ja äidille antamani SILKKIkolttu. Siihen aikaankin olisit voinut kouluttautua Suomessa, kuten monet köyhien lapset ovat tehneet vaikeuksista huolimatta. Kts.vaikka joitakin kannuslaisia kavereitasi! Se siitä ryysyläisyydestä.
Itseni osalta valitat rahoistani ja omaisuudestani, kuin niitä olisi monien miljoonien edestä.Ja surkuttelet sitä, että en muka omaisuudestani huolta kanna. Mikä sinä olet näin arvioimaan ja tuomitsemaan, kun et tiedä asioista hevon p….. ?! Olet aiemmin nimitellyt minua syyttä suotta ”porvariksi”, ja jos vaikka miksi loiseksi. Se ei minua hätkähdytä. En omista tehtaita,tuotantolaitoksia ja tuotantovälineitä, enkä käytä työvoimaa voittojen ja osinkojen kokoamiseksi.En omista linnoja tai muille vuokrattavia asuntoja.Minulla ei ole edes autoa.Saan minimipalkan suuruista eläkettä ja maksan veroja Ranskan valtiolle.En pimitä tulojani veroparatiisien avulla. Suomesta saamaani työeläkettä valtio ei siellä toistaiseksi verota.Et siis voi luokitella minua porvaristoon kuuluvaksi, eikä edes oikeasti rikkaisiin lukeutuvaksi. Tiedä sitten mikä sen ”ryysyköyhälistön” alimmainen käsitysraja on rikkaudesta…
Elän yksinkertaista ekologista, mutta ei materiaalisesti ”rikasta” elämää.Teen itse minkä pystyn. Mikä siinä loppujen lopuksi sinua niin
naurattaa ja keljuttaa? Enkö mielestäsi saisi elää ja ajatella omalla tavallani ? Lieneekö ne neukku tehnyt sinusta lopulta melko suvaitsemattoman ?
Miksi Suomea ei saisi arvostella ? Kyllä se on niin, että kun seuraa kansainvälisiä tapahtumia, niin maailmalla ihmetellään mihin Suomi oikein on menossa. Suomi lasketaan jo kuuluvaksi Itä-Euroopan maiden ryhmään. Hävettää maailmalla kertoa olevansa suomalainen.
Todella upeaa tekstiä!
kiitän, kaikki rivienvälitkin!
ps. taidan lainata seuraavassa novellissa…
Öisinajattelija
Vastauksena tuohon :
kehoitan lukemaan 3.10.15 KU:n verkkolehdessä olevan Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa PEKOSEN mielipiteen noista ”talkoista” ja kansan huiputuksesta!
Kerrankin Vasemmistoliitossa aletaan puhua asiaa, eikä asian vierestä.
Todella upeaa tekstiä!
kiitän, kaikki rivienvälitkin!
ps. taidan lainata seuraavassa novellissa…
Öisinajattelija
Vastaa
TOTTA JOKA SANA.
Todella upeaa tekstiä!
kiitän, kaikki rivienvälitkin!
ps. taidan lainata seuraavassa novellissa…
Öisinajattelija
Sallinette, että palaan blogin aiheeseen ja asiaan. Vaikka vain näin ”teorian” puitteissa..EU-Suomea ”kaukaa” katsellen.
Siellä Lieksassa sitä vasta osataan parantaa maailmaa!
Ammattitaitoisten ja -taidottomienkin turvapaikanhakijoiden työllistäminen on sinänsä hyvä asia, naiset mukaanlukien.Se tietenkin edistää maahan sopeutumista.Kunhan se tapahtuisi kansainvälisesti sovittuja työ-ja ihmisoikeuksia noudattaen, oikeudenmukaisesti kuten kantasuomalaisten työllistäminen.
Hädänalaisia avun tarpeessa olevia ihmisiä ei pitäisi jaotella kasteihin. Lakeja ja säännöksiä voi tietysti muuttaa vastaamaan nykyaikaa, mutta niiden tulisi olla muukalaisillekin oikeudenmukaisia.
Osittain bloggaajan ja ainakin Touko Kiven puheista päätellen pakolaisista/ turvapaikanhakijoista voitaisiin saada halpaa pakkotyövoimaa , jota oikeuksiaan tuntemattomana olisi helppo käsitellä miten tahtoo, käyttää hyväksi. Ja tätä kautta samalla vaikeuttaa ammattiliittojen pyrkimyksiä parantaa työtätekevien työehtoja ja oikeuksia.
Tämä ”pakkotyöllistäminen” yms. hourailut ovat ihan erottelevaa, syrjivää, rasistista ja fasistista ajattelua! Kunhan ei ihan varsinaisia pakkotyöleirejä pitäisi suunnitella rakennettavaksi Suomeen ?! Tällaisesta ideoinnista läpikuultaa halu palata orjakaupan aikaan. Ja muutenkin siitä näkyy halu heikentää töntekijöitä suojaavaa työlainsäädäntöä ja heidän oikeuksiaan. Tämä ei ole edes työelämän ulkopuolella olevien edun mukaista.
Milloin kantasuomalaisia muka ”elintasolaiskureita” ja työttömiä aletaan siirtää ”pakkotyöhön” – kun heille sopivaa työtä ei näytä olevan edes olemassa ?
Nyt ammattiliittojen olemassaolon ja vaikuttamisen tärkeys on Suomessa ensisijaista. Työtätekvien oikeuksia puolustavat ammattiliitot ja niiden saavutukset eivät ole ” entisyyden jäänteitä” .Niillä on tällä hetkellä avainasema. Halveksinnan ja vihan kylväminen ammattiliittoja kohtaan on kaikkien oikeuksia vahingoittavaa.