Olen lainannut tätä lausetta aikaisemminkin:
”Lukeminen on ihmiselämän inhimillisin akti ja älyllisin teko”,
tokaisi elokuvaohjaaja Aleksandr Sokurov häntä haastatellessani. Siitä on jo neljännesvuosisata, mutta totuus ei pala tulessakaan. Sitäpaitsi, kirjallisuuden ja elokuvan suhde on edelleen sama eli ”sokurovilaisittain”:
”Elokuvataiteen aakkosista on käytössä vasta muutama ensimmäinen kirjain. Kirjallisuus on kaiken perusta”.
Ahaa-elämysten maailma
Muistan ensimmäisen katsomani elokuvan (Pikku-Ilona ja hänen karitsansa) kuten myös ensimmäisen lukemani kirjan (Muumipeikko ja pyrstötähti). Moni muukin muistaa sen ahaa-elämyksen kun huomaa osaavansa lukea. Pian tulivat poikakirjat (Pertsa ja Kilu) ja sitten avartui myös maailmankuva, brittiläisittäin (Viisikko-sarja). Kerran lainasin vahingossa alle kymmenvuotiaana Dostojevskiä (Rikos ja rangaistus). ”Rikosromaani” jäi silloin kesken.
Kun murrosikä ja kulttuuriradikalismi iskivät 1960-luvun puolessa välissä, yritin lainata Kannuksen kirjastosta Marxin Kommunistisen puolueen manifestia ja Leninin Valtiota ja vallankumousta. Kirjastonhoitaja kohautti kulmiaan todetessaan kuivasti: ”Ei meillä ole sellaista kirjallisuutta”. Onneksi naapurin isännältä, maailmaa kiertäneeltä Oiva Maunulta löytyivät molemmat ja paljon muutakin. Kotona lukuharrastustani tukivat äidin puolelta Herätkää ja Vartiotorni ja isän puolelta, poliittista heräämistänikin, lähinnä Kansan Uutiset ja Neuvostoliitto-lehti. Jälkimmäisen upeat värikuvat traktoreista, leikkuupuimureista, avaruusaluksista ja sotilasparaateista tekivät vaikutuksen. Toivoin (ehkä jo silloin?) salaa joskus vielä pääseväni tuohon yltäkylläisyyden ja ihmeiden valtakuntaan…
Marx-Engels-Lenin
Koska pian murrosiän myllerryksessä tajusin olevani sosiaaliselta asemaltani ryysyköyhälistöä ja isän puolelta poliittisesti ”geneettinen vasemmistolainen”, piti ottaa statuksestaan selvää. Manifestin jälkeen en tosin juuri innostunut Marxista. Pääomakin jäi ykkösosaan. Nyt voisi olla aihetta paikata aukkoja: Pääoman uusi painos on ilmestynyt ja oma ymmärrys (toivottavasti) ”kasaantunut”, vaikka pääoma ei. Maailman mitassa sitä on kyllä reippaasti muutamilla harvoilla ja virtuaalirahakin liikkuu vikkelästi sekunneissa. Engelsiltä luin Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperän – ja sitten 10 vuotta myöhemmin Työväenluokan aseman Englannissa (venäjäksi). Ne ovat perusteoksia oman vasemmistolaiskehitykseni ja luokkayhteiskunnan tajuamisen kannalta. Jorma Mäntylä on näköjään suomentanut nyttemmin tuon Engelsin todellisen pääteoksen Työväenluokan asema Englannissa (Into Kustannus 2015). Vihdoinkin, kulttuuriteko! Kapitalisti Engels osasi nähdä Manchesterin tekstiilitehtaassaan jo vuonna 1845 vähän syvemmälle kuin monet aikalaiset samaan luokkaan kuuluvat.
Entä sitten Lenin? Suomeksi luin Valtion ja vallankumouksen ja loistavan globaalikapitalismin analyysin Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheena. Se on virkistävän tuore tietokirja nykyisessäkin maailmantilanteessa. Paljon muutakin Marxia ja Leniniä tuli sittemmin Pietarin opiskeluvuosina tankattua, alleviivattua ja konseptoitua hiki hatussa (venäjäksi) , koska nämä yläluokasta lähteneet kansansivistäjät kuuluivat opinto-ohjelmiin historiallisessa tiedekunnassa. Välillä kyllästytti ja tuo hankittu ”immuniteetti” kesti vuosia.
Aimo Minkkisen Lenin
Suomen monipuolisin ja kenties paras Lenin-tuntija on nyttemmin eläköitynyt ja pitkään Lenin-museota Tampereella johtanut Aimo Minkkinen. Sain häneltä äskettäin luettavakseni artikkkeli-kokoelman Lenin. Helmirasia (Juttuapaja. Wanhatkirjat 2014). Koska Lenin-museo täyttää tammikuussa 2016 jo 70 vuotta, pistän tähän muutaman mietteen Minkkisen kirjasta.
Tekijä on koonnut Lenin-kirjaansa monenlaisia näkökulmia Vladimir Iljits Uljanovista (1870-1924). Ne antavat kuvan harvinaisen sivistyneestä ja kielitaitoisesta intelligentistä, joka oli kiinnostunut niin vallankumouksen organisoinnista, venäläisten sivistämisestä kuin taloudesta ja maailmanpolitiikasta. Leninillä oli syvällinen näkemys eurooppalaiseen todellisuuteen – vietettyään maanpaossa, osin Suomessakin yli 15 vuotta! Minkkinen keskittyy monissa lyhyissä artikkeleissa Leninin kansallisuuspolitiikkaan ja siinä Suomen itsenäistymisvaiheisiin. Käy ilmi, että Lenin oli puheissaan ja artikkeleissaan yksiselitteisesti Suomen ja Puolan itsenäistymisen ja Venäjästä eroamisen kannalla jo aivan 1900-luvun alussa. Leninin pakeilla jo paljon ennen vuotta 1917 käyneet vanhan sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen johtajat (Sirola, Gylling, Manner, Rovio, Salin, Tokoi, Wiik, Kuusinen) ajoivat myös selkeästi Suomen itsenäisyyttä. Lenin oli heidän kanssaan samaa mieltä, jopa kehotti tarttumaan tilaisuuteen. Suomalainen ”myöntyväisyysporvaristo” sen sijaan yritti kekkuloida vielä Kerenskinkin ehdoilla alkuvuodesta 1917 ja oli sittemmin valmis Svinhufvudin johdolla hakemaan itsenäisyysjulistukseen allekirjoituksen bolshevikeilta ja Leniniltä vasta kun muut valtiot asettivat sen tunnustamisen ehdoksi.
Minkkinen muistuttaa, että presidentti Urho Kaleva Kekkonen on myös omissa puheissaan tuonut näitä vuoden 1917 seikkoja ja Leninin roolia päivänvaloon, mutta kukapa UKK:ta nykyisin siteeraisi… . Kaiken kukkuraksi Venäjälläkin monet kuvittelevat, että Suomi itsenäistyi vasta vuonna 1945, koska meillä joulukuun kuudentena omituisesti ”juhlistetaan” hävittyjä talvi- ja jatkosotia. Saapa nähdä millaiset sotaisat pönötyskekkerit ovat vuorossa vuonna 2017?
Leninillä ja Stalinilla oli huomattavia ristiriitoja kansallisuuskysymyksessä, koska yllättäen georgialainen Stalin osottautui keskusvallan rakentajaksi ja tulevan Neuvostoliiton ajajaksi, venäläiseksi sovinistiksi. Minkkisen siteeraamien lähteiden mukaan Lenin ei missään vaiheessa ”Neuvostoliiton” perustamista (1922) esittänyt ja varoitti useaan otteeseen bolshevikkeja sovinismista, pienten kansojen sortamisesta tsaarivallan tapaan. Leninhän oli vuonna 1922 jo vakavasti sairas. Viimeisissä kirjoituksissaan hän myös tuomitsi Stalinin rajut otteet ”puoluevihollisia”kohtaan ja varoitti tämän julmista luonteenpiirteistä. Lenin olisi (ehkä) mieluusti nähnyt intelligentti Trotskin Stalinin sijalla puoluejohdossa. Sanottava on silti, että ”permanenttivallankumouksellinen” Trotski olisi mitä luultavimmin vienyt Venäjän täydelliseen tuhoon maailmanvallankumous-ajatuksineen ja sotakommunismeineen.
Aimo Minkkisen Lenin-kirjassa on paljon toistoa, mutta sirpaleisetkin katkelmat Leninin elämänvaiheista ja ajatuksista tuovat tervettä uutta näkemystä suomalaiselle lukijalle.
Lukemislupaus 2016
Vuonna 2015 ilmestyneistä kirjoista vielä muutama rivi. Tietokirjojen vuoden ykköseksi rankkaan Ilkka Kippolan & Jari Sedergrenin mammuttityön Dokumentin utopiat. Suomalaisen dokumentti- ja lyhytelokuvan historia 1944-1989 (SKS 2015). Se paikkaa kiitettävästi mustia aukkoja unohdettujen dokumenttien ja lyhärien saralla. Käännösten puolella innostuin myös Mihail Gorbatshovin puolivirallisesta elämäkerrasta Näin sen muistan.
Esseekokoelmista syvällisimmän vaikutelman teki Liisa Enwaldin Kesken. Proosaa taiteesta ja elämästä (ntamo 2015). Sen ilosanomaa lukemisen ja kirjojen eri merkityksistä ihmiselämän ja -kehityksen kannalta pitäisi levittää kouluihin ja kaikkiin oppilaitoksiin! Lukeminen kun on monenlaista vuoropuhelua, keskustelua, seurustelua ja peräti sosiaalista toimintaa ihmisten ja tekstien välillä. Käännösesseistä jäi mieleen venäläisen Vladimir Jermakovin kokoelma Tolstoin varjo. Ahdistuksen ja toivon esseet (Idiootti 2015). Tottavie, kyllä Venäjän syrjäseuduillakin osataan ajatella ja filosofioida.
Fiktioista / romaaneista en nyt sano tässä yhtikäs mitään, koska blogi näyttää venyvän ja venyvän. Ehkä myöhemmin? Tai olkoon menneeksi – Ljudmila Ulitskajan Tyttölapsia oli ainakin vuoden 2015 käännösteko!
Lopuksi se lukemislupaus 2016. Olen tämän vuoden aikana lukenut keskimäärin pari kirjaa viikossa, joten VUODEN 2016 LUKEMISLUPAUS pitää pistää pikkasen matalammaksi, jotta tulisi täytetyksi. Mikäli henki pihisee jatkossakin, lupaan lukea vähintään kirjan viikossa. Onneksi meillä on vielä ilmaiset kirjastot, joten kaikille blogini seuraajille toivon myös pysähdyttäviä, hiljaisen viihtyisiä ja viisastuttavia kirjastokäyntejä ja lukuhetkiä vuonna 2016!
Öisinajattelija
LUKEMALLA OPPII
Pentti on korkeasti sivistynyt varmaankin laaja-alaisen lukemisen johdosta.
Tiedon mustia-aukkoja aion minäkin paikata lukemalla seuraavaksi Engelsin Työväenluokan asema Englannissa. Kunnioitusta herättää joidenkin harvalukuisten rikkaiden ihmisten tuntema oikeudentunto. Varakas irlantilainen C. T. Russell, Vartiotorni- lehden perustaja 1879, kirjoitti myös suorasanaisesti pääoman kasaantumisen aiheuttamista epäkohdista ja puolusti Thomas Moren tavoin voimakkaasti työpäivän lyhentämistä. Vaikka Raamatussa sanotaan rikkaiden olevan täynnä väkivaltaa, niin toisenlaisiakin esimerkkejä on kuten Tolstoi ja Rosa Luxemburg.
Unto on oikeassa,
siis suhteessa ns. sivistysporvaristoon. Sellainen on vielä olemassa, jopa Suomessa. Otan esimerkiksi kerran pari tulkkaamani Jörn Donnerin. Hän on parhaimmillaan juuri romaaneissaan ja muutamassa elokuvassa – sekä muutamien lahjakkaiden ohjaajien tuottajana.
Marx, Engels, Lenin, vaikka olivat yläluokkaa, osasivat summata elämänkokemuksensa, tutkia olennaisia asioita ja puolustaa heikompia, jopa laatia teorioita maailmankulusta, luokkayhteiskunnasta, tuotantotavoista ja vallankumouksesta. Kyllä näillä kavereilla on vakituinen paikkansa historiassa.
Entä Lenin ja Stalin? Jos edellinen oli enemmän intelligentti ja teoreetikko, Stalin oli pankkirosvo, suoran toiminnan mies ja yksinvaltias. Molemmat toki harjoittivat väkivaltaa, koskapa pyrkivät aseelliseen kapinaan ja riistäjäluokan likvidointiin. Siinä sivussa meni lapsi pesuveden mukana, mutta ei siihen romahdukseen syynä ollut sosialismin teoria tai ihanteet,
vaan niistä luopuminen.
Öisinajattelija
Lukemisen ahaa-elämyksiä ja kriittistä pohdintaa ….
Aina kun luulen kuulevani ihmisen puheista jonkinlaista itsetyytyväisyyttä, joka perustuu siihen, että läksyt on luettu, tulen varovaiseksi. Minut on nuoruudessani rokotettu luokkaviholliseksi syyttämisen neulalla ja siksi heti kavahdan, jos joku vetoaa vanhoihin sosialismin aatteen klassikoihin heitä ihaillen. Varsinkin jos se joku on oppinsa Neuvostoliiton pulpeteissa saanut.
Niinpä Öisinajattelijankin lukeneisuutensa esittelystä saan lisää pontta perehtyä tarkemmin erilaisiin tulkintoihin myös ’marxismista ja leninismistä’. Uskoa demokraattisen sosialistisen yhteiskunnan (tai taloudellisen demokratian) mahdollisuuteen aion etsiä lukemalla muitakin käsityksiä kuin niitä, joita meille on yleensä dogmeina annettu.
Olen yllättäen ymmärtänyt, etteivät Marx ja Engels vannoneet aseellisen ja nopean vallankumouksen nimeen, vaikka niinkin meille on opetettu. ”Yhteiskunnan vallankumouksellinen uudistaminen on erittäin vaikea, pitkäaikainen, monisärmäinen ja monisuuntainen sosiaalinen prosessi” (Marx & Engels 1978, 19), eikä siis välttämättä ollenkaan aseellinen vallankumous tai väkivaltaiseen pakkoon perustuva ratkaisu.
Pitkäaikaisessa prosessissa kyse on mielestäni juuri siitä keskeytymättömästä (permanentti)vallankumouksesta, jota teemme jatkuvasti ja ihan demokraattisin keinoin. On jopa esitetty, ettei sosialismi olisi välttämättä kapitalismin jälkeinen seuraava vaihe. Eikä se ainakaan ole sitä kansaa pakottamalla ja oikeaoppisuuteen vetoamalla, sehän on jo kokeiltu.
Musto (2011) muistuttaa, että Marxin pohdinnat olivat alun perin talouspolitiikan kritiikkiä, eivät erityinen kaavamainen oppi, jota voisi tulkita kuin raamatunlauseiden kokoelmaa. Marxin ja muidenkaan ajattelijoiden tekstien tunteminen sinällään ei tee kenestäkään muita viisaampia. Meillä on mahdollisuus ja lupa ihan omien aivojemme käyttöön myös.
Vaikka arvostamme ja yritämme ymmärtää sosialistiaatteen klassikoita, meillä on lupa myös heitä kritisoida. He eivät olleet jumalia. Vuoden 2016 lukulupaukseni onkin, että yritän ymmärtää ja ajatella samalla kun luen.
kirjallisuusviittaukset:
Marx & Engels 1978. Sosialistisesta vallankumouksesta. Kokoelma. Laatineet F. Teplov ja N. Davynov. Painettu Neuvostoliitossa. Kustannusliike Edistys. Moskova.
Musto, Marcello 2011. Marx-Engels Gesamtausgabe (MEGA) ja Marxin uudelleen löytäminen. teoksessa Koivisto, Juha & Oittinen, Vesa (toim.) Mega-Marx. Johdatus uuteen Marxiin.
Ajattelen samansuuntaisesti kuin Eeva Vallius. Byrokraattinen pakkovalta, vallankeskitys ja kaikkiin toisin ajatteleviin puolueisiin ja ihmisiin kohdistuva terrori ei voinut ollut Marxin tavoitteena. Joka johti vainoharhaiseen, mielivaltaiseen kaikkien epäilemiseen ja syyttömien lähettämiseen miljoonaisina joukkoina pakkotöihin, ja tämän alkujaan geogialaisen vuoristolais-pankkirosvon yksinvaltaan ja jumaloimiseen. Marxin tai Leninin ajatuksiin ei tule suhtautua fundamentalistisesti kuin uskonnollisiin opinkappaleisiin, kuten ei kenenkään muidenkaan. Eikä kaikki ole sallittua Ainoan Oikean Opin puolesta.
Venäläisistä kirjailijoista ei tule unohtaa Aleksandr Solzenitsynia, joka paljasti Gulag-pakkotyöleirijärjestelmän koko laajuudessaan. Itse tunnen myötätuntoa kotimaisena ”kansanvihollisena” Solzenitsyniin ja muihin hänen ”poliittisiin”kanssaveljiinsä. Vankileirien saaristo on venäläinen klassikko joka kannattaa lukea, muiden klassikoiden ohella.
Kiitos kommentista, Eeva V.,
puhut asiaa! Tarkoitukseni ei ollut rajoittaa esim. sosialismin teoriaa ja käytäntöä pelkkään klassikkojen lukemiseen. Mutta usein me vanhat ”kävyt” ., 60-70-lukulaiset niistä aloitimme. Niin minäkin, kuten blogissa kerron. Kyseessä on siis oma ”lukuhistoriani”, joka vei minut sosialismin aatteiden pariin. Sen jälkeen on tapahtunut aika paljon ja esim fiktiivinen kirjallisuus ja venäläiset kirjailijat ovat vaikuttaneet maailmankuvaani ällistyttävän paljon. Myös laatuelokuva, sekin venäläinen.
Marxismi ei todellakaan ole minulle mikään dogmi, vaan koko ajan kehittyvä ja uudistuva teoria – aivan kuten eri kulttuureissa erilaiset käytännön ”sosialismitkin” (joita tuskin missään vielä on nähty oikeasti toteutuvan…?)
En vanno Marxin enkä Leninin nimeen, ”oikeaoppisuudesta” en saarnaa enkä vaadi paluuta menneisiin totuuksiin – varsinkin kun tunnustaudun itse reippaasti vääräoppiseksi. Väkivalta ja kansanmurhat sekä stalinismin käytännöt on sentään hylättävä ehdottomasti!
Klassikkojen jälkeen minua kiinnostivat kovasti esim Herbert Marcusen ajatukset. Muukin maailma muuttava filosofia ja sosiologia lännessä. Trotskia luin paljon ja ensin innostuin, kunnes sitten ymmärsin eri ”internationaalien” julistusten mahdottomuuden ja sisäsiittoisuuden. Kas siinä todellinen dogmaatikko, vaikka myös aito älykkö! Myös Buharinia luin sen mitä käsiini sain – ja jossakin vaiheessa Che Guevaraa.
Tällä hetkellä ilahduttavat erilaiset uuden kansalaistoiminnan teoreetikot kuten käytännön miehet ja naisetkin ns. kehitysmaissa- sekä ne, jotka paljastavat globaalin kapitalismin onttouden, ”liberalismin” ja kulutuksen & mainosmaailman kliseet ja ns. jatkuvan kasvun mahdottomuuden. Ympäristö on nousemassa keskeiseksi aiheeksi jos tällä planeetalla elää haluamme, me ihmiset ja muut elävät olennot siis. Ja tottakai ihailen Marxia uusista näkökulmista tutkivia tai teoriaa kehitteleviä ”revisionisteja”, jos nyt niin voi sanoa He ovat todiste siitä, että aate elää ja kehittyy. Kyllä myös vasemman laidan puolueella tulee olla jokin ideologia, teoria tai muu vakaa päämäärä kun halutaan vaikuttaa. Ei pelkkä päivänpolitikointi mihinkään riitä.
Vasurit vain eivät tahdo mielestäni löytää oikeaa punavihreää uomaansa siinä demarien ja vihreiden välissä tai vasemmalla laidalla yleensä! Se harmittaa, mutta eipä Öisinajattelijalla ole mitään viisastenkiveä. Kunhan purnaan…
Öisinajattelija
Rohkenen minäkin suositella kirjaa:
Huonosti käy maan
Tony Judt
Kustantaja: Like 2011
Tony Robert Judt (2. tammikuuta 1948 – 6. elokuuta 2010)[1] oli brittiläinen historioitsija, esseisti ja yliopiston professori. Hänen eritysialaansa oli Euroopan historia ja hän hoiti Erich Maria Remarque -professuuria New York Universityssä. Judt myös johti saman yliopiston Erich Maria Remarque Institute -instituuttia. Vuonna 1996 Judt valittiin American Academy of Arts and Sciences -akatemiaan ja vuonna 2007 British Academyn kirjeenvaihtajajäseneksi. Nuoruuden marxilaisen sionismin vaiheen jälkeen hän menetti uskonsa sionismiin oleskeltuaan Israelissa 1960-luvulla ja alkoi kutsua juutalaisvaltiota anakronismiksi. Marxilaisuudeesta hän erkani 1970- ja 1980-lukujen mittaan. Elämänsä lopulla hän kuvaili maailmankatsomustaan ”universaaliksi sosiaalidemokratiaksi”.
Lainaus:
Bernard Williams huomautti aikoinaan: Paras peruste suvaitsevaisuudelle on ”suvaitsemattomuuden hirveät seuraukset. Sama voidaan sanoa hyvinvointivaltiosta, jota ei olisi koskaan muodostettu ilman sosialismia ja työväenliikettä.
Globalisaatio ja ylikansallinen päätöksenteko on jo 25 vuotta purkanut vähitellen aikaansaannoksiamme. Meidän tulisi olla paljon vihaisempia.
Hyvinvointivaltio näyttää tuomitulta kansainvälistyneen kapitalismin kitaan, jota aatteen varhaiset teoriitikot olivat niin innokkaasti povanneet kapitalismin tulevaisuudeksi.
Judt ”suomii” rankalla kädellä radikalismia. Sodan jälkeisen suurten ikäluokkien yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ei enää ollut pääasia.
Sodan jälkeisen suurten ikäluokkien oli .omassa erinomaisuudessaan, paljon helpompaa osoittaa mieltään esim. soiden suojelusta kuin köyhien puolesta. Kolmannen maailman köyhät olivat kauempana, ts. poissa omasta elinpiiristä. Köyhien miesten tilalle pantiin muut sorretut: Mustat, naiset, homoseksuaalit ja esim. liito-oravat.
Lainaan tähän vastaustani Tapio Sipilälle parin vuoden takaa:
Askel askeleelta vihreyteen…
T. sipilä:
Olen näiltä viherkriittisiltä pelkän punaisuuden kaipailijoilta yrittänyt kysyä, että mitä he tuolla edustamallaan punaisuudella tarkoittavat. En ole saanut vastausta, ainakaan kunnollista, kertaakaan.
Vastaus:
. Muistaakseni olen joskus aikaisemminkin yrittänyt saada sinua ymmärtämään tosiasioita
.
Warren Buffet oli v. 2012 maailman toiseksi rikkaimmaksi rankattu ihmisolio. Hän tunnusti:
Luokkasota on käynnissä, myönnän. Mutta se on oma luokkani, rikkaiden luokka, joka sitä käy, ja me olemme voittamassa.” –
Vihreän Liikkeen ongelma on siinä, ettei se kykene myöntämään tosiasiaa vihreiden arvojen ja hyvinvoinnin funktiosta. Hyvinvoinnin ( taloudellisen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden ) toteutuminen ,on vihreän liikkeen menestymisen ja laajenemisen edellytys. Ilman tämän tosiasian myöntämistä se jää edelleen vain ” kirkasotsaisen” eliitin ja uskovaisten puuhasteluksi.
Oletan, että sinä olet lukenut Maslowin tarvehierarkiasta. Se pätee edelleenkin pääosin meidän kaikkien käyttäytymiseen.
Vihreän aatemaailman periaatteiden noudattaminen edellyttää, että ihminen ei joudu niiden vuoksi tinkimään perustarpeiden ja tyydyttämisestä.
Vihreän aatteen toteutumisen edellytys on taloudellisen tasa- arvon toteutuminen. Minä kutsun sitä sosialismiksi.
Vasemmistoliitto ei voi olla aito punavihreä puolue, ellei se myönnä sitä tosiasiaa, että maailman varallisuus jakautuu epäoikeudenmukaisesti ( luokkakantaisesti). Kehitys menee yleensä askel askeleelta eteenpäin. Ensin sosialismi ja sitten vihreys.( Mikäli M. Lahtela tarkoittaa tätä niin hän on oikeassa!)
Kapitalismin päämäärä on rahan tekeminen niille, joilla on jo rahaa. Se on yksityisen voitontavoittelun asettaminen ihmisten edelle. Siinä osakekaupan ja investointien ainoa tarkoitus on yksityisomaisuuden voittojen maksimointi, ei tuotannollisen toiminnan lisääminen tai ihmisten elämän parantaminen.
Kapitalismissa yhtiöt pyrkivät välttämään keskinäistä kilpailua. Kapitalismille on ominaista pyrkimys monopolien ja kartellien muodostamiseen, koska siten yritysten ei tarvitse tuhlata voimiaan toisiaan vastaan taistelemiseen, ja ennen kaikkea, ja se on tärkeintä, sillä ihmisiltä voidaan saada puristettua lisää voittoja.
…Kapitalismille on siis ominaista vahva pyrkimys vallan keskittymiseen.
EU on uudelleen syntynyt eurostoliitto. Siinä kansalainen on vain välttämätön alamainen.
Se, että vasemmistoliitto nykyään yrittää tasapainoilla uusliberalistisessa EU:ssa vihreine aatteineen on itsepetosta. Vihreä aate tuossa yhteydessä tarkoittaa ainoastaan sitä, että vasemmisto edesauttaa varallisuuden ja hyvinvoinnin kerääntymistä entistä enemmän muutamille harvoille. Loppupelissä tuossa kehityksessä on vain yksi voittaja: kapitalisti
Lopuksi vielä sosialismin antiteesit:
Uusliberaali talouspolitiikka pyrkii taloudellisen toiminnan normien vähentämiseen (talouden vapaus), verojen alentamiseen, omistusoikeuden loukkaamattomuuteen, kilpailuun, poliittisen toiminnan korvaamiseen markkinaohjauksella, tulonsiirroilla rahoitetun hyvinvointivaltion ja kansainvälisen kaupan esteiden purkamiseen
Jotenkin lukijani ovat väärinkäsittäneet tai omin toimin ponjanneet blogini marx-engels-lenin ylistykseksi.
No ei se mitään, hyvä jos klassikkoja luetaan, joita minäkin nuoruudessani harrastin. Paluu ei koskaan pahaa kuten PEDRO ALMODOVAR samannimisessa leffassa VOLVER esittää.
Mutta: blogissa jäi niin mionta mahtavaa lukukokemusta sanomatta, jopa marxismin liepeiltä, jotta suosittelen nyt:
Franz Fanon: SORRON YÖSTÄ, koko kehitysmaahistoria muutamassa sadassa sivussa
Wilhelm Reich: FASISMIN MASSAPSYKOLOGIA, lempikirjani, JOUKKOHYSTERIAN JA SEKSUAALISUUDEN KÄSIKIRJA, tutustukaa!
ÖISINAJATTELIJA
Wilhelm Reichin Fasismin massapsykologia on tuttu teos, on tullut luettua parikin kertaa. Fasismilla, seksuaalisuudella ja ja joukkohysteriallahan on yhteys jota Reich tässä teoksessa selvittää. Ihminen on pienestä sivistyksen pintasilauksesta huolimatta ELÄIN, joka alkaa kriisiaikoina käyttäytymään raa`an eläimellisesti. Fasismi, sota ja kansanmurhat tulevat vähän paremmin ymmärrettäviksi, vaikka ei niissä mitään järkeä olekaan.
Osa Suomen kansasta oireilee fasistisesti joukkohysterian kourissa, jolla on pohjansa seksuaalisuudessa. Pelkonsa ja vihansa he heijastavat syyttömiin syntipukkeihin. Kyllä fasisti aina ”Juutalaisen” keksii…
Mielenkiintoista on etteivät he edes joulunakaan yritä suhtautua Kansanvihollisiin hyväntahtoisesti, vaan ”vain kylmän katseen nyt tumma saa…” tai siis kansanvihollinen.
Ihminen on kaksinaamainen teeskentelevä eläin. Näin Reichiläisittäin ilmaistuna.
Minusta kaksinaamaista ja teeskentelevää ihmistä ei pidä verrata suoraan villieläimeen, sillä tällainen vertaus mataloittaa eläimen olemusta ja arvoa. Eläin ei ansaitse näin alentavaa arvostusta, koska se ei ole ihmisen tavalla kaksinaamainen ja teeskentelevä, eikä hysteerinen tai oikeasti raaka , vaikka se osaisikin käyttää pelottelua-ja petkuttamis-ja tappokonsteja. Villieläin käyttää pelottelua, jujuttamiskonsteja ja suhteellista raakuuttakin turvatakseen hengissäsäilymisensä. Ja taatakseen olemassaolonsa ennenkaikkea sitä uhkaavan vaaratilanteen aikana . Sillä ei ole muuta mahdollisuutta eikä keinoa vaaran uhatessa sen tai sen lauman turvallisuutta ja henkeä. Se ei silloinkaan käyttäydy hysteerisesti, kuten ihminen , joka pelkää.
Ihminen puolestaan käyttää raukkamaisesti pelottelua, vilppikonsteja ja suoranaista raakuutta silloinkin, kun mikään välitön vaara ei uhkaa sen turvallisuutta tai olemassaoloa. Eläin ei kykene alentumaan koskaan ihmisen halpamaisuuden tasolle. Eikä se alennu varsinkaan fasistin raukkamaisuuden tasolle.
Siksi minua ei miellytä tuollainen ihmisen käyttäytymisen vertaaminen eläimen käyttäytymiseen puhuttaessa fasismista. Ihmisestä ei siis oikein voi sanoa, että se käyttäytyisi raa’an eläimellisesti. Eläin kun ei ole ihan ihmisen kaltainen, vaikka oikeasti historiallisesta ja biologisesta näkökulmasta katsoen ihminen onkin vain yksi eläin eläinten joukossa. Ihminen on olevinaan se ylimmäinen olio, joka alistaa eläimet ja koko luonnon alaisekseen. Se on tehnyt näin jopa niin pitkälle asti, että se itse ,ketjun ylimmäisenä renkaana, on vaarassa kuolla sukupuuttoon kaksinaamaisuutensa, teeskentelynsä ja tyhmyytensä takia.
Tosin on onneksi vielä olemassa paljon sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät käyttäydy fasistien tavalla, ja joilla on jäljellä jotain siitä ”hyväntahtoisesta eläimellisyydestä”… jota voitaisiin kutsua vaikka ”ihmisyydeksi” ja ”inhimillisyydeksi”. On syytä toivoa, että näistä ihmisistä muodostuu lopulta se valtava joukko, joka muuttaa ihmistä ja maailmaa myönteisempään suuntaan.
No ilmaistaan asia vaikka siten että ihminen käyttäytyy välillä raa`àn ihmisellisesti…
On olemassa ihmisiä jotka eivät käyttäydy fasistisesti, mutta miksi toisinaan käy niin että se ”ihmisyys” ja ”inhimillisyys” häviää suurimmasta osasta ihmisiä, välillä kokonainen kansa sekoaa fasismiin tai sen kaltaiseen hurmokseen ja harhaan? Mihin mahdollinen järki katoaa viisaan ihmisen toiminnasta.
: ”Fasismi on tyypillinen rappioilmiö, kapitalistisen talouden lisääntyvän hajoamisen ja porvarillisen valtion rappeutumisen heijastuma.”
Siksi politiikka ja talous ovat perimmiltään jännitteisessä suhteessa. Demokratia kriisiytyy, jos politiikka jää alisteiseksi taloudelle.
Kyynisyys ja kritiikki poliittista järjestelmää vastaan ovat laajalle levinneitä, mutta tämä on hyödyttänyt ennen kaikkea kansallismielisiä populisteja ja muukalaisvihamielisyyden lietsojia, jotka asettavat itsensä ”tavallisen kansan” puolelle.
Edelläolevan väitteen todistaa oikeaksi se, että kansalaisten äänestysaktiivisuus on huolestuttavasti laskenut. EU- parlamenttivaaleissa vain noin 40 % vaivautuu äänestämään.
Ecofinin pääjohtajana yhteisvaluuttaa suunnittelemassa ollut Korkman kirjoitti kirjassaan: Euro on ennenkokematon kokeilu valtiosta ilman valuuttaa… Siitä kirjan nimikin: Valuutta vailla valtiota
Mielestäni valtakunnan kärkinimiin kuuluvan taloustietäjän pitäisi olla paremmin tietoinen historiasta:
Siirtomaat olivat valtioita ilman omaa valuuttaa.
Neuvostoliiton lukemattomat maat olivat valtioita ilman omaa valuuttaa.
Päätelkää ihan ite millaiseen katastrofiin politiikkomme ovat meidät saattaneet…
Lainaus WIKI:
EKP on täysin riippumaton hallituksista tai muista viranomaisista. Rahaliittoon osallistuvilla mailla on edelleen omat keskuspankkinsa, mutta niiden on noudatettava Euroopan keskuspankin antamia suuntaviivoja ja ohjeita.
EU:n neuvoston puheenjohtaja ja Euroopan komission jäsen voivat osallistua EKP:n neuvoston kokouksiin, mutta heillä ei ole äänioikeutta. EKP:n puheenjohtajalla on myös oikeus osallistua EU:n neuvoston kokouksiin aina kun käsitellään EKP:n vastuualueeseen kuuluvia asioita. Euroopan keskuspankki esittää vuosittain kertomuksen, ja Euroopan parlamentin valiokunnilla on mahdollisuus kuulla keskuspankin johtokunnan puheenjohtajaa ja jäseniä.
Fasismi on populismiin nojaava liike. Sen ainoa idea on äärimmäinen opportunismi. Puolue tarvitsee helpot syntipukit.
Syntipukiksi kelpaavat niin pakolaiset, homot, AY-liike kuin myös kaikki toisinajattelijat.
Suomalainen historia on verinen ja natsismin sävyttämä. Sopivissa olosuhteissa nyky-suomalaiset olisivat edelleen yhtä päteviä heidän esi-isänsäkin hirttämään väärinajattelevia lyhtypylväisiin ja muihin kansanmurhien vakiotekoihin.
Jokaisen demokratiaa arvostavan ihmisen tulisi allekirjoittaa Paavo Väyrysen kansalaisaloite vaatimuksesta kansanäänestyksen järjestämiseksi Eurosta. Saisimme ainakin syntymään kansalaiskeskustelun demokratian toteutumisesta Eurostoliitossa.
Kiitos!
Oman lukemislupaukseni annoin jo ennen vuodenvaihdetta: lupasin lukea Öisinajattelijan blogit ja kuitata ne kommentilla.Saas nähdä pitääkö lupaus vai unohtuuko asia vuoden 2016 kiireisiin. Onnellisia te, joille on aikaa annettu lukea ja siten elää monta elämää, minä kipuilen tämän
yhdenkin elämäni kanssa. Vaan
siinäpä sitä onkin, kun sivut sekaantuvat ja uusi päivä tuntuu edellisen toisinnolta. Onnellisia loppuja ei ole, on vain alkuja ja nekin. raskaina syntymättömän odotuksesta. Odotus ennakoi syntymää, pilvi sadetta ja kenties tiedon- ja elämänmeno voi näinkin tyydyttyä, elämällä.Iks