[dropcap size=big]T[/dropcap]witterissä #lääppijät-tägillä kerrotut kokemukset seksuaalisesta häirinnästä avasivat monien silmiä tavallisena pidetystä ja myös vaietusta todellisuudesta. Ne herättivät samalla myös syytöksiä miesten, tai siis tavallisten suomalaisten miesten, leimaamisesta ahdistelijoiksi ja raiskaajiksi. Leimaamissyytökset tuntuvat absurdeilta, mutta niin moni tuntuu olevan niiden kanssa tosissaan, että ilmiötä on hyvä yrittää ymmärtää.
Tänään Talouselämän päätoimittaja Reijo Ruokanen syytti yleistämisestä, kun nainen kertoi Twitterissä kokemuksensa suomalaisten miesjohtajien harjoittamasta ahdistelusta. Hän oli huolissaan naisen kaikkien entisten esimiesten leimaamisesta, koska tämä ei nimennyt ahdistelijoita. Ruokanen tarkensi, ettei loukkaantunut omasta puolestaan, vaikka miespomona keskusteluun osallistuikin. Hän kuitenkin sivuutti naisen ahdistelukokemusten lisäksi yleistämisen logiikan. Oikeasti yleistämistä olisi, jos väittäisi kaikkien toimivan jotenkin yhden kokemuksen perusteella.
Leimaantumisen logiikka
Tavallisen suomalaisen miehen (tämän käsitteen olemukseen palaan myöhemmin) leimaamista pelkäävän logiikka on oikeastaan aivan johdonmukainen: jos hän ajattelee seksuaalirikoksiin syyllistyvän ulkomaalaisen määrittävän kaikkia ulkomaalaisia ja edellyttävän toimia heitä kaikkia vastaan, ajattelee hän saman pätevän myös seksuaalirikoksia tekeviin suomalaisiin. Koska hän kuitenkin tietää, ettei jälkimmäinen ole totta, hän kokee tulevansa epäreilusti leimatuksi, jos sellaisesta keskustellaan. Hän siis uskoo muiden olevan valmiita ja halukkaita leimaamaan, koska hän itse on.
On siis loogista pelätä, että muut ovat samanlaisia kuin pelkääjä itse.
Oivalsin tämän ensimmäisen kerran joskus aikanaan lukiessani seksuaalivähemmistövastaista argumentointia. Ihmiset pelkäsivät ilmeisesti tosissaan, että vähemmistöjen tasavertaiset oikeudet vaarantavat enemmistön oikeudet ja vaikeuttavat heteroiden elämää. Pelot olivat johdonmukaisia, sillä näin ajattelevat olivat itse valmiita rajoittamaan muiden oikeuksia ja mahdollisuuksia elämässä. On siis loogista pelätä, että muut ovat samanlaisia kuin pelkääjä itse.
Tavallisuuden mahdottomuus
Tavallisen suomalaisen miehen väitettyyn leimaamiseen ja syrjintään liittyy kaksi mielenkiintoista tekijää. Ensimmäinen on niin sanottu käänteinen rasismi, joka yrittää verrata etuoikeutetun enemmistön asemaa huonommassa asemassa olevaan vähemmistöön. Sikäli kuin tavallinen suomalainen mies on olemassa (tai sikäli kuin sillä tarkoitetaan lihaa syövää valkoista heteromiestä), hänen kohtaamansa epäoikeudenmukaisuus on harvoin, jos koskaan, rasistinen rakenne, jossa hän ei säilyttäisi etuoikeutettua asemaansa.
Toiseksi leimapelkoisten kannattaa miettiä, mitä tavallisella suomalaisella miehellä tarkoitetaan. Esimerkiksi tätä Tarinoita työstä -blogin fiktiota tavallisesta suomalaisesta miehestä syytetään kommenteissa leimaavaksi, ja syytöksen taustalla lienee aiemmin kuvailemani leimaamisen logiikka. Kommentoijat julistautuvat tavallisiksi suomalaisiksi miehiksi ja luulevat, että kirjoitus yrittää kertoa heistä.
Olisiko kuitenkin niin, että tavallinen suomalainen mies korostaa sitä, että 1) monia ei-toivottuja asenteita osoittavat ja tekoja harjoittavat ihan tavalliset etuoikeutetut ihmiset, eivät jotkin poikkeusyksilöt, tai 2) että tavallisuus on aika joustava käsite? Tavalliset suomalaiset miehet esimerkiksi sekä leimaavat ihmisryhmiä että eivät leimaa.
Kuva: Akseli Gallen-Kallela [Public domain], via Wikimedia Commons
Ei millään pahalla suomalaisia miehiä kohtaan, eikä millään pahalla heistä muutenkaan, mutta minä olen alkanut verkkolehtien keskusteluja lukiessani ihmetellä, että mikä suomalaista ’tavallista’ miestä vaivaa. Nyt minä ehkä leimaan, mutta ’tavalliset’ suomalaiset miehet ovat näyttäneet menneen kaikki ihan sekaisin. Niin paljon vihaa viesteissä on.
Tai sitten tuolla somessa äänessä on jokin suomalaisten miesten vähemmistö, joka väittää edustavansa ’tavallista’ suomalaista miestä.
Näiden miesten vihamielinen ja halveksiva kommentointi ei koske vain maahanmuuttajamiehiä tai islamin uskoa, vaan kohdistuu myös suomalaisia naisia kohtaan. Mummoikäisenä olen saanut osakseni pilkkaa ”ikäni” ja ”rumuuteni” vuoksi, nuorempia naisia irvaillaan heidän seksuaalisuudestaan ja toivotaan heille jopa kuolemaa – kaikki vain siksi, että me suomalaiset naiset näillä keskustelupalstoilla ilmaisemme omia mielipiteitämme näiden ’tavallisten’ suomalaisten miesten outoja näkemyksiä vastaan.
Minä olin jo luullut, että meillä on naisväen kohtelu parempaa kuin näillä ’tavallisten’ suomalaisten miesten vihaamilla muslimeilla.
Minäkään en usko, että tavallista suomalaista miestä on olemassa, ellei se tarkoita kaikkia suomalaisia miehiä.
Tämä kirjoitus on puhdasta seksismiä ja rasismia… Kirjoittaja vihaa sukupuoltaan ja ihonväriään, avoimesti kannattaa valkoisten miesten leimaamista. En ymmärrä mikä saa ihmisen kirjoittamaan tällaista.
Olin jo ajatellut linjata, ettei blogiin voi kommentoida nimimerkillä, mutta eihän näitä timantteja voi jättää julkaisematta. 😀 Ihanko itse keksit tän tulkinnan?
>Tavallisen suomalaisen miehen (tämän käsitteen olemukseen palaan myöhemmin) leimaamista pelkäävän logiikka on oikeastaan aivan johdonmukainen: jos hän ajattelee seksuaalirikoksiin syyllistyvän ulkomaalaisen määrittävän kaikkia ulkomaalaisia ja edellyttävän toimia heitä kaikkia vastaan, ajattelee hän saman pätevän myös seksuaalirikoksia tekeviin suomalaisiin.
Tämähän on täyttä potaskaa, toisten motiivien arvailemista ilman fenomenologiaa kummoisempaa perustaa.
Leimaavuuden tunnistaminen ei missään tapauksessa riipu kuulijan omista mielipiteistä, vaan hänen tulkinnastaan koskien lausuttua ja sen asiayhteyttä. Esimerkiksi älyllisen alaluokan feministin kirous ”valkoisista cis-heteromiehistä” tulkitaan yleistäväksi samalla tavalla kuin karikatyyripersun kirous ”ulkomaalaistaustaisista karvalapsista (neekerit)”, koska tänä päivänä on tapana että 1) yleistykset ovat ihan OK ja hyvä, ja 2) jos joku väittää että yleistettiin typerästi, voidaan ottaa passiivisaggressiivinen takapakki muotoa ”no eihän nyt sentään, älä sinä lapsi_riepu siellä loukkaannu, se koira älähtää johon kalikka kalahtaa”, jne.
Kokonaan oma lukunsa ovat keskustelut joissa uskotaan mitä hyvänsä tarinaa tukevaa anekdoottia, ja sitten yleistetään koska se kuuluu formaattiin. Esimerkiksi tarinat ”ahdistelusta” (johtopäätöksen antava sana, vrt. ”törky” keskusteltaessa kuva- ja videotallennelaista) joita toki jokainen suoraselkäinen valkoritari rientää hetimiten komppaamaan. Kyllähän me tiedämme millaisia ne miehet ovat.
Ja ne tulkinnat ei riipu mielipiteestä? Melkoista potaskaa.
Hyvä kirjoitus vaikeasta aiheesta Nikolta. Et ihan ehkä tarkoittanut näin, mutta itse ajattelen, että tietysti me luulemme toisistamme sitä, mitä itsekin olemme. Sehän on kaikista helpoin tapa nähdä koko maailma: oman itsen ja ymmärryksen läpi. Vaatii ponnistelua asettua johonkin muuhun asemaan ja ottaa toinen näkökulma.
Ja kyllä, oikeasti, tavallisuus joustaa suomalaistenkin osalta. Paitsi että kaikki juovat kahvia ja käyvät saunassa :). Mutta vakavammin: vihapuhe on lisääntynyt. Sen huomaa jo tässä keskusteluketjussa, tai sitten kyse on yrityksestä olla hauska ja heittää hyvää sarkasmia. Minäkin joukossa siinä … Sarkasmi on vaikea laji.
Konservatiivien/äärioikeiston suhtautumistavan rikollisten taustoihin tiivistää mielestäni parhaiten James Hirvisaaren tuore (10.1.2016) kirjoitus ”Monikultturismin syöpä”:
” Tärähtäneistö huutaa kurkku suorana ja median tuella, että ”raiskaavathan suomalaisetkin”. Todellisuudessa ei ole yhtään mitään merkitystä sillä, mitä rikoksia suomalaiset omassa maassaan tekevät. ”
Pisteet Hirvisaarelle suorapuheisuudesta. Turha äärioikeistolaisten on todellakaan teeskennellä välittävänsä sinällään mistään naisten oikeuksista. Raiskaukset kiinnostavat ainoastaan silloin kun niitä voi käyttää rasismin polttoaineena.