Helsingin Sanomat – tuo koko Valtakunnan Pravda – ei siedä kritiikkiä, kun kyseessä on oma lehti ja omat toimittajat. Minulla on tästä muutaman viime vuoden kokemus: yhtäkään mielipidejuttuani ei lehti ole julkaissut. Useat niistä ovat olleet niin sanotusti mediakriittisiä (Sanottakoon, että tällä blogipalstalla Öisinajattelijaa ei ole KU Verkkolehdessä kertaakaan sensuroitu ja myös muissa medioissa kriittisetkin mielipide- ym. juttuni ovat pääosin menneet läpi ).
Olen pannut merkille sen, että useimmiten MIELIPIDE- ja SANANVAPAUTTA julistavat maailmalla suureen ääneen ne mediat, joilla on joko monopoli tai muuten johtoasema esimerkiksi maan lehdistökentällä. Helsingin Sanomat ei tee poikkeusta. Se voi ylpeillä suht hyvillä kulttuurisivuillaan, mutta silti lehti ei ole todellakaan puolueeton sananvapauden airut. Niinpä esimerkiksi Suomen harkitessa liittymistä EUROSTOLIITTOON (=EU), HS patisti ja opasti suomalaisia äänestämään ”oikein” eli ”kyllä”. Tänä päivänä HS käy innolla kampanjaa NATO-SUOMEN puolesta. Tottakai joku kriittinen pieni sivuääni sallitaan, mutta se hukutetaan ”isännän äänen” alle palstamillimetreillä mitattuna.
Olen tuntenut nahoissani myös muunlaisen HS-monopolimedian härskiyden. Lehti tilasi sovitun asiantuntija-artikkelin, mutta jätti sen julkaisematta. Syy ei ollut laadussa, vaan oli kuulemma juuttunut kesälomalaisten tietokoneisiin eikä ollut sittemmin enää ”ajankohtainen”. Aika outoa? Pitkin hampain ison työn vaatineesta venäjänkielisen tietokirjan arvioinnista sentään maksettiin. Puhun tässä muutaman vuoden takaisesta kokemuksestani.
Vakava journalismi hukassa
Mutta siirrytäänpä MIELIPIDE-osastolle ja mediakritiikkiin. Vuoden 2015 lopulla kirjoitin ao. mielipiteeni, jonka lähetin HS-mielipide- ja pääkirjoitussivulle sekä asianosaisille toimittajille. Kirjoitin tietenkin omalla nimelläni kuten aina. Tähän mennessä, 15.1. mielipidettäni ei ole julkaistu eikä julkaista. Näin arvelin ja ennakoin jo sitä kirjoittaessani.
Lainaan mielipidejuttuni kokonaisuudessaan tässä:
——– Välitetty viesti / Fwd.Msg ——–
Aihe:
Vakava journalismi hukassa
Päiväys:
Tue, 29 Dec 2015 20:10:19 +0200
Lähettäjä:
Pentti Stranius
Vastausosoite:
pentti.stranius@telemail.fi
Vastaanottaja:
hs.mielipide@hs.fi, jussi.pullinen@hs.fi, matti.apunen@hs.fi, hs.paakirjoitus@hs.fi
” MIELIPIDE
Vakava journalismi hukassa
Tunnen nykyisin usein myötähäpeää avatessani Helsingin Sanomien
pääkirjoitussivun.
Tabloid-vaihe on tehnyt lehdestä entistä enemmän keltaista lehdistöä
muistuttavan tyhjänpuhujan siinä määrin, että kolumneissa ja
pääkirjoitussivulla(kin) alkaa olla valtaosa hömppää.
Vähän faktaa. HS-sivuilla 29.12. esiintyvät muun muassa Jussi Pulllinen
(”Tärkeäää hömppää”) ja Matti Apunen (”Herkästi syttyvää, kirkkaasti
palavaa”). Pullinen ylistää uutta Star Wars-elokuvaa innostuneesti kuin
lapsi. Myös fanikulttuuri ja osaavat tietokonenörtit saavat hänet
haltioitumaan. Leikki, innostus ja uteliaisuus ovat taikasanoja, jotka
pyhittävät näköjään sen, että kaikkien muidenkin (roskalehti-journalistien)
kehuma ja miljoonilla mainostettu populaarikulttuuri on Pulliselle äärimmäisen tärkeää. Nimenomaan sieltä kannattaa ottaa oppia!
Matti Apunen puolestaan nostaa taas kerran jumalaksi huippuosaajan ja
yksittäisen Suurmiehen. Menestyvän ”aivokirurgien profeetan” ylistyslaulussa
on sama sanoma kuin ”jeesustelussa” jouluviikolla – tai Kim-suvun yksilökultissa Pohjois-Koreassa. Jo on aikoihin eletty! Koko kolumni pelkkää lapsellista hömppää kuin Hertta-sarjasta: lahjakas tai yritteliäs aina pärjää…
Kun tähän vielä lisätään varsinainen 29.12. HS-pääkirjoitus (”Kannatus katosi, Soini se porskuttaa”), joka pelkästään toistaa kaiken jo viikkoja sitten kirjoitetun, näytetyn ja sanotun, ei voi kuin ihmetellä. Vakava journalismi on todella hukassa – tutkivaa journalismia ei uskaltane enää toivoakaan (?)
Pentti Stranius
eläkeläinen, Lieksa
(pentti.stranius@telemail.fi) ”
Öisinajattelija, joka toivoo lukijoiltaan mediakriittistä lukutaitoa…
Lämmittää mieltäni lukea, että myös Stranius tuntee myötähäpeää HS:n pääkirjoitussivun ja monien kolumnien äärellä. (Kaikkein kauhein ja turhin HS:n kolumnisteista on mielestäni Taneli Heikka. ) Paljon hyvääkin on HS:ssa edelleen. Mutta kaikenkaikkiaan näyttää siltä, että KU on viimeinen yksinäinen linnake, joka taistelee mutu-, hömppä- ja klikkijournalismia vastaan.
Kiitos valaisevasta mielipiteestäsi, jota et Hesarissa saanut julki. En siis tilaa Hesaria vieläkään. Laitoin lehden boikottiin reilu vuosi sitten sen selvästi puolueellisen uutisoinnin vuoksi, eikä näy kannattavan boikottia purkaa. Vaikka toisinaan on ikävä Hesarin hyviä, monipuolisia ja laadukkaita artikkeleita, niin niiden aika taitaa tosiaan olla ohi.
Kiitos kommenteista, Jukka ja Eeva!
Niin, onhan Hesarissa silloin tällöin vielä perusteellisia ja laadukkaita juttuja esim kulttuurista –
ja ymmärrän hyvin kirjoittajia, freelancereitakin, jotka sinne artikkeleitaan tarjoavat: näkyvyys ja kuuluvuus on taattu.
Silti juuri tabloid-vaiheessa, ja vuosikymmen ennenkin, tilanne alkoi muuttua ja sisältö niin sanotusti ”keventyä” (lue: huonontua) ja artikkelit lyhentyä. Sukupolvikin siinä vaihtui ja alkoivat jatkuvat yt-neuvottelut ja leikkaukset laadukkaissakin lehdissä. Mukaan tuli paljon kevyen linjan sensaatiokolumnisteja ja toimittajia, jotka eivät hallitse perusasioita esim historiasta, kirjallisuudesta, taiteesta tai elokuvasta – eivät oikeastaan tiedä mistään yhtikäs mitään, vaan pintaa sieltä sun täältä. Juuri he, usein tunnetut mediakasvot häärivät kaikkialla nokkelaa sananvääntöä ja skandaaliaiheita tarjoten! Yleinen ilmiöhän se on ollut useimmissa medioissa ja varsinkin päivälehdissä kun mainosmarkat pienenivät. ..
PS. Muistan kyllä hyvin ajat 1980-90-luvulla, esim HS-kulttuuritoimituksen asiansa osaavat monet lahjakkuudet plus elokuvatoimittajat Helena Ylänen & Mikael Fränti, jolloin meikämanneltakin silloin tällöin Venäjää käsitteleviä juttuja pyydettiin. Eikä todella sensuroitu.
Mutta näillä mennään, vaikka on sääli, että tämäkin lehti, KU, on joutunut pienentämään sivumääriään, siis samanlaiseen talousahdinkoon kuin miltei kaikki vielä sinnittelevät paperiset pienlehdet…
Öisinajattelija
Tässäpä tuore surullinen esimerkki. Ihan kauheaa roskaa. Varsinkin kun aiheessa olisi ollut aihetta asialliseenkin kirjoitukseen.
http://www.hs.fi/m/paakirjoitukset/a1452920305811?jako=3a9f9d5a8389894b33270a71e622e231&ref=fb-share
Jukan linkin kolumnista:
”Entäpä paikallinen sopiminen? Verkkouutisen otsikossa paikallinen sopiminen on tissien vastakohta. Se ei vedä klikkejä eli lukijoita.”
Kolumnista voi päätellä ainakin sen, että kirjoittaja on jäänyt vauvana olemattomalle rintaruokinnalle.
Tästä sen huomaa, miten jo imeväisenä saadut traumat vaikuttavat läpi elämän.
Mielipiteensä saa mielestäni hyvin julki
jos ei yhdessä niin toisessa mediassa. Ihmisten kiinnostuksen kohteet ja intressit ovat moninaiset. Toki jokainen lehti linjaa suuntautumisensa. ja valikoi julkaisemansa aineiston. Siihen lehdellä on täysi oikeus ja on turha olettaa,että olisi olemassa joku kaikenkattava objektiivinen totuudentorvi. Lukijalla on oikeus valita lehtensä ja onneksi on vielä mistä valita. Iks
Tuonpa minäkin Jukan tapaan tyypillisen esimerkin Hesarin hengestä, joka tiettyjen toimittajien toimesta haiskahtaa pahalle.
Yksi näistä Venäjän vastaisista natottajaykköstykeistä on lehden ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimittaja Kari Huhta, joka hönkii taattuun tapaansa halveksuntaansa itänaapuria kohtaan.
Huhta onnistuu samassa pääkirjoituksessa vertaamaan Venäjää uhmaikäiseen ja isoon vauvaan.
Kyllä nyt jäi Jukan tissimies toiseksi tässä Hesarin journalismin rimanalituskisassa.
”Järjestäessään häiriöitä raja-asemilla, Ukrainassa tai Syyriassa Venäjä korostaa arvaamattomuuttaan”, jatkaa Huhta ilotulitustaan.
Hesarin kommenttiosastolla kiinnittää huomiota myös se, että venäjänvastaiset kommentit saavat aina selvän enemmistön positiivisia pisteytyksiä riippumatta kommenttien kielellisestä tasosta, perustelujen tai logiikan puutteesta tai mistään muustakaan järjellisestä.
Maltillisemmat kommentit tai jopa hyvien naapuruussuhteiden tärkeyttä korostavat kommentit saavat kyllä nekin paljon pisteitä, mutta toiseen suuntaan.
Mitä tämä kertoo suomalaisista? Mitä se kertoo Hesarista?
Niinpä,
Hesari on todella niin sanotusti ”piilopuolueellinen”, ollut koko ajan suhteessa EU:hun, Natoon ja Venäjään. Silti se muka yrittää esiintyä ”tasapuolisena” ja ikään kuin yläpuolella muita tiedotusvälineitä, vaikka sen journalistiporukka on paljolti yksisilmäistä ja täysin ammattitaidotonta.
Ja mielipidesivuilla, mistä kertoo Öisinajattelijan blogi alunperin, puolueellisuus näkyy härskisti,
myös kritiikin kammo, silloin kun joku kirjoittaa nimenomaan HS-jutuista.
ps. korostan vielä, että monissa muissa medioissa Öisinajattelijan MIELIPIDE-jutut menevät useimmiten läpi, mutta ei ikinä Hesarissa. Monella muulla samoja kokemuksia – ja se puhuu puolestaan lehden linjasta ja pelosta kritiikkiä kohtaan!
Öisinajattelija
Helsingin Sanomat vaikuttaa olevan poikkeuksellisen kiinnostunut suoltamaan Putin-uutisointeja; pienimmätkin liikkeet ja sanomiset pääsevät päivittäin Hesarin sivuille, mikäli ne pystyy jotenkin kääntämään negatiivisiksi.
Alkaa olla jo lähellä hetki, kun Putinin vessakäynneistä raportoidaan. Minkä väristä oli paska, noin kiinteysaste ja pörisikö ponnistaessa. Sikäli kun Ruotsin NSA:n laskuun työskentelevä vakoilukoneisto suostuu tietojaan Hesarille luovuttamaan.
Tai ehkä he antaisivat ko. raportit Ilta-Sanomien uutisoitaviksi. Joku taso Hesarillakin.
HS:n kommenttiosastosta vielä sen verran, että kyllä kaikki ”diibadaaba”-juttujen kommentoinnit läpi menevät, mikäli ei ole ihan puutaheinää.
Mutta hankalampi juttu on, kun kommentoidaan Hesarin poliittisen linjan vastaisesti.
Otan tapauksen Litvinenko (tai Likvidenko), jossa brittien tiedustelu esitti tunnetut todennäköisyytensä ja pääministeriä kuvotti.
Kirjoitin ihan asiallisen kommentin, jossa mielestäni briteillä heitti iso pyörä pahasti. Ja paheksuin kaiken maailman fariseuksia. Hesarin mielestä se oli ilmeisesti niin väärä mielipide, ettei sitä voinut julkaista.
Mitä joitakin julkaistuja oksennuksia jaksoi lukea, niin kyllä nämä useimmiten ”vakituiset” Putinin päälle räkijät saivat hyvin asiansa esitettyä.
Jäämme odottamaan seuraavaa ison vauvan ulostenäytettä..
Olen minäkin lehtiä tilannut ja lukenut vuosikymmeniä. KU:takin puoli vuosisataa. Enää ei tule postilaatikkoon maksettuna kuin paikallinen kaupunkilehti.
Keskisuomalaisen tilaus päättyi vuodenvaihteessa. KU:n vuosi sitten. Hesarin lopetin 10v sittemmin. Yhtään ei ole ikävä minkään lehden perään. Pohjanoteeraus oli ja on hesari hyysäri.
Kaipa kansa jotain on oppinut kun on tämän Amerikan äänen hylkäämässä.
Mielenkiintoinen on tilanne yleensä paperimedian kohdalla. Mielenkiinnolla odotellaan mitä levikkitutkimukset tulevat paljastamaan. Arvioisin lonkalta, että ne ovat karuja laidasta laitaan.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että kun aloitin postinkantajan viran 50-luvulla 4v. niin lueskelin myös Uutta Suomea, se kun tuli postineidille. Häneltä sain sitten edellisenpäivän lehden. Se oli mielestäni silloin varsin tasokas, toisin kuin nykyinen miljoonilla pyöritettävä nettiversio.
Ei tarvitse ihmetellä, että netti on vienyt ja tulee viemään yhä suuremman joukon perinteisen median kuluttajista, se kun on laidasta laitaan samaa EU ja Globalisaatio lätinää.
Ammatti mielensä pahoittajien jeesusteluja. Niin siinä vain käy että MV:t ja vaihto-ehdot täyttävät tyhjiön jonka perinteinen media on jättänyt
Olen HS:n pitkäaikaisena tilaajana huomannut samat asiat, kuin Öisin ajattelija. HS:lla on ollut kolme ”missiota”: EU jäsenyys, lisää ydinvoimaa ja Suomi Natoon. Kaksi näistä on toteutunut ja kolmas työn alla. Jännä vain on, että kaksi toteutunutta ovat osoittautuneet susiksi heti synnyttyään. Olkiluodon/Areva projektin tiedämme, EU:n ja sen Suomelle aiheuttamat ongelmat tiedämme.
Nato on onnistuessaan kaikista tuhoisin. Sen jälkeen Venäjä laskee meidät USA:n etupiiriksi ja toimii sen edellyttämällä tavalla. Siitä onkin leikki kaukana.
Nato jäsenyys on vielä estettävissä, mutta se eteen on tehtävä kovasti työtä.
Helsingin Sanomien kulta-aika taisi olla lapsuudessani, 1990-luvun puolivälissä. Muistan lukeneeni lehteä ahkerasti. Siihen aikaan kilpailija Uusi Suomi oli kuollut (taisi kuolla 1991?) ja netti ei ollut tietolähteenä vielä lyönyt itseään läpi. HS oli käsittääkseni silloin koko Suomen tietolähde.
Ainakin ulkomaanosastolta Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaa esittelevät jutut ovat nykyään Helsingin Sanomissa kaameaa kuraa. Yhdysvalloista kertovat jutut ovat paitsi asenteellisia ja pahasti puolueellisia, myös usein virheellisiä. Tämä siis sellaiselta hepulta joka ei ole käynyt Isossa-Britanniassa koskaan ja Yhdysvalloissakin vain kerran, mutta lukee paikallisia uutislähteitä netistä ja pyrkii aina selvittämään faktat alkuperäisistä lähteistään lähdekritiikkiä käyttäen. Kirjeenvaihtajia kyllä on kuten isolla mediatalolla kuuluukin, mutta he eivät hoida hommaansa kuin kunnollisen ulkomaankirjeenvaihtajan kuuluisi.
Helsingin Sanomien nettiuutisten kommentointimahdollisuuteen tutustuin vuoden 2009 tienoilla. Siellähän oli (ja on edelleenkin?) ennakkosensuuri, eli toimittaja tarkisti kommentin ennen julkaisua — näin varmistetaan samalla se, etteivät lukijat näe minkälaiset kirjoitukset joutuvat sensuurin kohteeksi.
Tuosta NATO-kysymyksestä ja Venäjän-suhteista sen verran että 1970-luvulla syntyneissä on paljon niitä (oikealla ja vasemmalla), jotka kokivat sukupolvikokemuksenaan parikymppisinä Neuvostoliiton romahduksen ja Euroopan Unioniin liittymisen, joka tuntui varmasti vapauttavalta kun vanha paha mörkö ajettiin pois ja päästiin siitä mahdollisimman kauas Suureen Läntiseen Onnelaan. NATO-jäsenyys nähdään tämän luonnollisena jatkumona. Nyt tämän sukupolven jäsenet ovat jo keski-ikäisiä, eli journalistialalla työskennellessään yleensä jo arvostetussa tai jopa johtavassa asemassa.
Sulo Hytösen kommenttiin vielä sellainen lisäkommentti että valtamedian tulisi olla hädissään MV-lehden lukijamäärien räjähdysmäisestä kasvusta ja valtamedian toimittajien kannattaisi yhdessä reagoida niihin menemällä peilin eteen pohdiskelemaan, mikä heidän journalismissaan on pielessä kun lähes nollabudjetin kilpailija jonka perustajalla ei ole minkäänlaista muodollista alan koulutusta päihittää heidät lukijamäärien kasvussa. Merkkejä tälläisestä ei ainakaan vielä näy. Ans kattoo, onko MV-lehti tämän valtakunnan luetuin lehti (varmaankin eri nimellä jo silloin) 10 vuoden päästä vai ryhdistäytyykö joku establishmenttiin tällä hetkellä kuuluva sanomalehti.