Lehtien vappumuistioissa julkaistaan yleensä juhlapäivään liittyviä muutoksia julkisissa ja yksityisissä palveluissa. Tänä vappuna muutoksia on nähtävissä enemmän kuin pitkään aikaan.
Kaupat ovat auki miten sattuu. Ihmiset joutuvat olemaan töissä vappunakin, kun laki ei enää suojele työntekijöitä ja työnantaja kilpailuttaa näitä toisiaan vastaan.
Junaliikenne yksityistetään. Tämä johtaa palvelun paranemiseen niillä harvoilla vuoroilla, jotka jäävät jäljelle.
Tieverkko yhtiöitetään. Suomi tulee pala palalta myyntikuntoon.
Sosiaali- ja terveydenhuolto se vasta yksityistetäänkin. Uudet sote-alueet yhtiöitetään, jotta saadaan palvelujen myyntihinta selville.
Päiväkodit sulkevat ovensa eri puolilla Suomea etuajassa niiltä lapsilta, joiden vanhemmat ovat työttömiä tai hoitavat lapsen sisarusta kotona.
Palkat laskevat ja asiakasmaksut nousevat.
Posti yksityistetään ja se kulkee jatkossa entistä hitaammin ja harvemmin. Vapautuvat resurssit käytetään palvelun kehittämiseen sijaan ruohonleikkuuseen.
Veronkiertoa helpotetaan, jotta hyvinvointivaltiosta olisi pakko leikata koko ajan lisää. Hallintarekisteri tuodaan eduskuntaan niin monta kertaa, että se tajutaan hyväksyä.
Tämän vapun poliittinen tilanne on ahdistavampi kuin aikoihin. En muista, että politiikka olisi tuntunut näin henkilökohtaiselta – ja näin ahdistavalta – koskaan aiemmin.
Minulla ei ole ollut tapana ottaa yhteiskunnallisia asioita henkilökohtaisesti. Rasismi ja katupartiot ahdistavat, mutta ne eivät uhkaa ensisijaisesti juuri minua. Taloudellinen epävarmuus ja velkaantuminen on ollut tuttua, mutta tiedän sen olevan vielä monin verroin tutumpaa monille muille.
Politiikka näyttäytyi minulle pitkään opiskelijapolitiikan kokemusten kautta: kaikki tapahtuu hitaasti ja vaikeasti, mutta pitkäjänteisellä, strategisella työllä ja laajalla yhteisrintamalla voi saavuttaa jotain. Kamppailujen tuloksena opintotukea parannettiin vuosien aikana ainakin korottamalla asumislisää ja opintorahaa sekä sitomalla tuki indeksiin.
Henkilökohtaisin kokemus hitaasta vaikuttamisesta tuli Oulussa, jossa saimme laajennettua paikallisliikenteen opiskelija-alennuksen yli 30-vuotiaisiin. Yksinkertainen ja helposti perusteltava tasa-arvoasia vaati loputtomasti palavereita ja lobbaamista, mutta tapahtui lopulta.
Opintotuen parannukset on huuhdottu Säätytalon viemäriin jo monta kertaa. Tuki irrotetaan indeksistä. Opintorahaa leikataan. Lainapainotteisuus tulee yhtä varmasti kuin vesi veneeseen, josta Juha Sipilä kiskaisi pohjatapin irti. Opintotuen ehdot ovat kiristyneet jo pitkään.
Opintotukileikkaukset eivät tee porvarihallituksen politiikasta minulle henkilökohtaista, vaikka voimaannuttavat muistot vähän menettävätkin tehoaan. Ajankohtaisempia ja ahdistavampia asioita ovat esimerkiksi lapsilisien leikkaus, kuntien tehtäväksi annettavat palveluleikkaukset sekä työelämän huononnukset.
Tosin on vaikea nimetä yhtä yksittäistä asiaa, joka porvarihallituksen Suomessa erityisesti pimentää tulevaisuutta. Ehkä se on kaikki alussa lueteltu yhdessä, hallituksen suuri linja: tehdään niin härskejä ehdotuksia, että niiden pienimpiäkin lopulta toteutuvia osia voi kuvailla radikaaleiksi. Tehdään, kun voidaan.
Tai ehkä se on juuri se, että hallitus voi, kun kukaan ei estä. Ay-liikettä vastaan hyökätään poikkeuksellisen kovaa, mutta se ei iske takaisin, vaan alistuu neuvottelemaan suuryhtiöiden ja vuorineuvosten ”reaaliteettien” pohjalta.
Muitakin on selvästi ahdistanut, sillä isompia ja pienempiä kansanliikkeitä on syntynyt leikkauspolitiikkaa ja hallitusta vastaan. Kansanliikkeiden, ay-liikkeen ja punavihreän opposition voima jää kuitenkin hajanaiseksi. Vastapuoli on brändännyt vaihtoehdottomuutensa yhteisten asioiden hoitamiseksi, kun taas vaihtoehto pannaan näyttämään itsekkyydeltä tai asiantuntemattomuudelta.
Halusin tähän loppuun toiveikkaan sävyn – jotain siitä, miten henkilökohtaiset ahdistukset synnyttävät kollektiivista kamppailua talouskuria ja rahavaltaa vastaan. Vappu on parhaimmillaan muistutus yhteisrintaman voimasta. Teemoja riittää valittavaksi: esimerkiksi veroja välttelevät ministerit, maan turvallisuustilannetta horjuttavat sotaharjoitukset ja koulutuspetokseksi muuttunut koulutuslupaus. Itse vaadin vappuna hallituksen eroa. Vaadi sinäkin.
Hallituksella ei ole koko kansan luottamusta, harjoittamansa thatcheriläisen leikkaus-ja kurjistamispolitiikan takia. Hallitus on pienen talouseliitin puolella ja toimii sen etujen puolesta. Köyhistä ihmisistä, työttömistä tai pienipalkkaisiista työntekijöistä ei ole niin väliä… Pohjoissuomalaisittain sanottuna; kyllä nyt ahistaa! Ja meitä on paljon.
Petro Pacpipo,
Minua alkaa jo tosissaan ahistaa tuo hallituksenne kurjistamis-ja ahdistamispolitiikka. Ja lisäksi varsinkin se, että ”meitä on paljon ” kuulostaa olevan ihan hiljaa kuin… kusi sukassa ! Yhä suurenevasta joukosta tosissaan hanttiin ei laita kovinkaan moni. Ihan kuin pelättäisiin paljastumista ja itsekkäiksi kansalaiseksi leimaamista ! Vai lieneekö kysymyksessä ”kohtaloon ” tottuminen ja sen hyväksyminen sellaisenaan ? ”Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan…” ?
On se kumma, että ihmiset eivät sen kummemmin reagoi, vaan sallivat mukisematta ahdistajien jatkaa pelottelua, pilkkaamista,uhkailemista ja elinolojen heikentämistä niiltä, joille jo ennestäänkin on ahdistavaa ajatella selviytymistä jokapäiväisestä elämästä. Saattaa olla, että hallituksen röyhkeys on niin vaikuttavan tehoavaa, että ollaan epäuskoisia ja kuin puulla päähän lyötyjä ?
Olisi kuitenkin aika näin Vappuna ainakin jokaisen kaltoinkohdellun ja muuten oikeudenmukaisuutta ja solidaarisuutta haluavan ihmisen ryhdistäytyä sen verran, että lähtee ilmaisemaan julkisesti mielipiteensä ja vaatimaan nopeaa muutosta pois kurjistamispolitiikasta ! Ja vaikka se ei koskisi henkilökohtaisesti, niin solidaarisuudesta siitä kärsiviä kohtaan. Kun ”meitä on paljon”, voidaan yhdessä vaatia hallituksen eroa ja saada aikaan jotain solidaarista, Kyllä, Vappu on parhaimillaan muistutus yhteisrintaman voimasta! Innokasta ja voimakasta Vappua!
Eeva,
Nykyinen hallitus ei tosiaankaan ole minun hallitukseni, vai mitä oikein meinaat ? Hallituksen on erottava, on minunkin mielipiteeni. Ja hanttiin pannaan laillisuuden rajoissa, enemmänkin henkisen vastarinnan keinoin kaikille nujertajille ja sortajille.
Eikö meitä köyhiä sitten ole paljon? Mutta aktivoipa heidät, se ei ole helppoa. Jytkyvaaleissa moni köyhä pani toivonsa Perussuomalaisiin mutta tuli huijatuksi ja petetyksi. Uskovatko he enää poliitikkojen lupauksiin… Olisiko niin että nykyinen parlamentarismi on rikki. Nyt tarvitaan solidaarista kansanliikettä, samanlaista kuin 60-luvulla kun vaadittiin hyvinvointivaltiota rakennettavaksi. Nyt sen liikkeen tavoitteena olisi hyvinvointivaltion purkamisen estäminen.
Hyvä Petro Pacpipo,
älähän nyt näin Vappuna pahoita mieltäsi puheistani! Olemme lopulta enimmäkseen ihan samaa mieltä Suomen ja maailman hullunmyllystä. Kyllähän minäkin sen huomaan, että nykyinen Suomen hallitus ei ole sinullekaan mieleinen hallitus, eikä sinun valitsemasi. Puhun ”hallituksestanne” siinä mielessä, että se vaikuttaa varsinkin Suomessa, ja näin ollen sen kurjistamistoimet eivät minua toistaiseksi juuri kosketa konkreettisesti. Mitä nyt sieltä saamastani pienestä osaeläkkeestä putosi pois vähäisestä muutama euro! Ja mitä nyt se hallitus tonttuiluillaan aiheuttaa haittaa Suomen kansainväliselle maineelle.
Onhan köyhiä tietenkin paljon Suomessakin ! Ja aina vain tällä meiningillä lisää tulee. Ja ongelma on tosiaan heidän aktivoimisensa. Sitä minä tarkoitan, että hyvin hiljaista ja vaatimatonta porukkaa siellä tuntuu olevan, kun ei kuulu eikä näy kovempaa hanttiinpanoa vaikkapa ay-liikkeenkin taholla. Köyhä kun taistelee monenlaisten toimeentulo-ja elämisenongelmien kanssa, niin hänellä ei tahdo enää piisata energiaa ja jaksamista muihin taistoihin. Mutta kannattaa jatkaa nukkuvien herättelemistä ja toivon antamista paremmasta, vaikka monet ovatkin tulleet petetyiksi ja eivät enää usko poliitikkojen lupauksiin. Ja kannattaa yrittää saada aikaan sitä laajaa solidaarista kansanliikettä, joka voisi estää hyvinvointivaltion purkamisen…jos siitä nyt vielä on jotain rippeitä jäljellä ! Kansanliikettä, joka voisi muuttaa nykyajan menoa sellaiseksi, että elämä muuttuisi kaikille elämisen arvoiseksi.
Olen itse ollut köyhä asuessani Suomessa silloin hyvinvointivaltion rakentamisen alkuaikoina 1960- ja 1970-luvuilla. Osallistuin silloin mahdollisuuksieni mukaan sen hyvinvointivaltion rakentamisideointiin ja kansanliikkeeseen. Mutta työttömyys ja köyhyys pakotti silloin osaltaan lähtemään ulkomaille paremman toivossa. En suinkaan halveksi enkä aliarvioi köyhiä ja heidän kykyjään ymmärtää politiikkaakin.Harmittaa vain, kun Suomessa ”vastarintaliike” on ainakin vielä melko laimeaa. Se tarvitsee aktivointia. En osaa oikeastaan sanoa enkä neuvoa, millä konstin Suomen työttömät, pienituloiset ja köyhätkin saataisiin mukaan siihen kansanliikkeeseen, joka toteuttaisi suunnan muutoksen.