Aleppon saarto alkaa muistuttaa Leningradin piiritystä

 

Suuri osa syyrialaista Aleppon kaupunkia on pommitettu raunioiksi. Lisäksi kaupungin kaduilla ja kortteleissa on sodittu jo vuosia. Tällä hetkellä saartorengas sulkee sisäänsä noin 300 000 siviiliä, jotka ovat päivittäin ilmapommitusten armoilla ja alkavat kuolla nälkään ja janoon. Myös lukuisat haavoittuneet, lapset ja naiset ovat vailla hoitoa, lääkäri- ja lääkepulan vuoksi.

Tällainen siviilien tuhoaminen on kaikilla mittapuilla sotarikos.

 

Ikkunanäkymä 2015

 

Erittäin monet filmit, niin fiktiot kuin dokumentit, sivusivat Tampereen lyhytelokuvajuhlien ohjelmistossa, viime maaliskuussa, sotaa ja pakolaisuutta.
Aivan iholle tunki useammallakin kunniamaininnalla huomioitu Floor van der Meulenin ja Thomas Vroegen dokumenttielokuva 9 Days – from My Window in Aleppo / 9 päivää ikkunastani Aleppossa (Alankomaat, Syyria 2015). Siinä Syyrian sisällissodan alkuvaiheet kuvataan Aleppon keskustan kerrostalon ikkunasta: kameraa käyttää kotiinsa vangiksi jäänyt talon asukas, joka ei uskalla mennä ulos taistelevien ryhmien väliin. Hän myös kieltäytyy ottamasta kantaa, koska sodan osapuolet käyttäytyvät aivan yhtä raa´asti ja tuhoavasti.

 

Aleppo ja Leningrad

 

Aleppo alkaa pelottavasti muistuttaa II maailmansodan aikaista Leningradin piiritystä. Leningrad kesti saartoa noin 900 päivää, mutta se maksoi eri arvioiden mukaan 700 000 – 900 000 siviilin hengen. Suuri osa uhreista kuoli nälkään ja kylmyyteen talvipakkasilla. Saksalaisarmeijan katsottiin jälkeenpäin yksiselitteisesti syyllistyneen sotarikokseen, missä suomalaisillakin oli osuutensa.

 

Venäjän valtio- ja sotilasjohdolla näyttää olevan lyhyt muisti, kun se lähettää hävittäjiä ja myös sotilaallisia neuvonantajia ja aseita Syyriaan – pommittamaan Aleppoa, jopa sen sairaaloita ja avustussaattueita, näännyttämään siviilit hengiltä. Toinen suurvalta, USA ei ole niin sanotusti ”pekkaa parempi”: sen syntilista maailmanpoliisina Naton kautta on loputon.

On hyvä, että YK ja monet puolueettomat valtiot yrittävät edes soittaa hälytyskelloja rauhan puolesta. Hienoa on sekin, että kirkonkellot soivat monissa suomalaiskaupungeissa Aleppon tragediasta muistuttaen.

Öisinajattelija

Tilaa
Notify of
guest
0 Comments
Vanhin
Uusin Most Voted
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Veikko Mäkinen
Veikko Mäkinen
8 years ago

Pentti, nyt sinulta tuli lapsus verratessasi Aleppon tilannetta Leningradin piiritykseen.
Aleppon tilanne on osa USA:n pitkän tähtäimen Lähi-Idän politiikkaa. Israelhan on USA:n eteentyönnetty tukikohta aluella, ja Syyria ”kivi Israelin kengässa”. Obama myönsi syyskuussa Israelille 38 000 000 000 $ kymmenen seuraavan vuoden aikana.
Aleppossa yksi ”pakkaa hämmentävistä” joukoista on (NATO)White Helmets, järjestö, jota USA sponsoroi n. 35 000 000 $, ja Britannia n. 85 000 000 £ . Alla olevassa linkissä kerrotaan tuosta
”White Helmets”-järjestöstä.

http://www.globalresearch.ca/how-the-white-helmets-became-international-heroes-while-pushing-u-s-military-intervention-and-regime-change-in-syria/5549881?utm_campaign=magnet&utm_source=article_page&utm_medium=related_articles

Veikko Mäkinen
Veikko Mäkinen
8 years ago
Pentti Stranius
Pentti Stranius
8 years ago

Kiitos Veikko,
White Helmets ja USA on juuri sellaisessa roolissa Syyriassa(kin) kuin kerrot. Vertaus Leningradin piiritykseen tuli mieleeni lähinnä siviilien kärsimyksen, ilmapommitusten ja kasvavan nälänh´ädän vuoksi. Mittasuhteet ovat toki toiset. Silti Venäjällä Putinin porukka saisi katsoa kunnolla peiliin kun ei muista omaa menneisyyttään, siviilien ja juuri leningradilaisten kärsimyksiä II maailmansodan aikana.

Öisinajattelija

Motto Hed
Motto Hed
8 years ago

Omalla kyökkipsykologiallani päättelen Venäjän näyttävän ”lännelle” keskisormea toimillaan Syyriassa.
Ehkä se haluaa näyttää, että kyllä sekin tuhoa saa aikaiseksi aivan samalla tavalla kuin mitä on tehnyt USA liittolaisineen mm. Irakissa ja Libyassa.
”Itä” ei kylläkään ollut tuolloin ajamassa mitään pakotteita ”lännelle”.
Sen sijaan Venäjä-pakotteet ovat venyneet ja paukkuneet tämän tästä.
Ja tänään HS:kin jeesusteli, että pakotteita on vaikea purkaa. Tuskinpa siinä Venäjän-ruoskintamediassa sitä toivotaankaan.
Eikös tämän Syyrian tapahtumat juonna sinne ”lännen” sotaretkeen Irakiin, jonka karvaita hedelmiä Syyrian siviilit ovat pakotettuja maistamaan.
Siviilien pommittaminen on karmeaa, miltä ilmansuunnalta tahansa, mutta ”länsi” tekisi fiksusti, jos oikeasti yrittäisi tulla toimeen Venäjän kanssa ilman oppimestarin elkeitä.
Venäjä kyllä osaa laittaa kovan kovaa vastaan, heillä on siitä kokemusta.

Veikko Mäkinen
Veikko Mäkinen
8 years ago
Vastaa  Motto Hed

Massapommituksissa USA on ollut tiennäyttäjä: Hiroshima, Nagasaki, Dresden,..

Pentti Stranius
Pentti Stranius
8 years ago

Niin,
aina voi muistuttaa menneestä…,
josta emme ole mitään oppineet!
Vietnam, Hiroshima ja Dresden ovat kyllä tiedossani ja muistissani,
mutta eivät ne pommitukset mitenkään oikeuta Venäjän ja USAn toimia Irakissa, Afganistanissa, Syyriassa.
Ei ole mitään syytä puollustella Venäjää näissä Aleppon pommituksissa. Aivan raakalaismaista siviilien tuhoamista oman sillanpääASEMANSA SÄILYTTÄMISESSÄ diktaattori Assadin hallitsemassa Syyriassa.
Öisinajattelija

Veikko Mäkinen
Veikko Mäkinen
8 years ago
0
Olisi kiva kuulla ajatuksistasi, jätä kommenttix