Setäni Pentti katosi Kannaksella
Katsoin juuri toistamiseen Ari Matikaisen upean dokumentin SOTA JA MIELENRAUHA (2016) Olen siitä kirjoittanut aikaisemminkin, mutta palaan vielä nyt. Ari Matikaisen tässä, ja muissakin dokumenteissa, elokuvallisuus on niin hienosti läsnä, että niitä voisi nimittää fiktioiksi, ainakin fiktiivisiksi dokkareiksi.
Arilla on nimittäin uskomattoman hienovireinen ote niihin kuviin, dokkaripätkiin, joita käyttää: ne elävät eivätkä ole pelkkää kuvitusta, vaan elävöittävää kertomusta. Oikeastaan, en voisi edes nimittää Arin tekemiä dokkareita dokkareiksi. Ne ovat siinä välimaastossa, jossa liikkuu esim Aleksander Sokurov, tuo maailmaankuulu ja palkittu venäläisohjaaja, jota arvostan kuten Ariakin.
Setäni Pentti katosi Kannaksella
Setäni Pentti katosi Kannaksella, Tali-Ihantalassa. Hänestä ei jäänyt kranaattikeskityksen jäljiltä mitään. En ole etsinyt luita eikä isänikään, koska minusta se on turhaa. Turhaa ovat kaikki sodat! Oma etunimeni on kuitenkin #” sieltä jostakin”.
Isäni, Onni Daavid Straniuksen sota päättyi Petroskoin / Äänislinnan Solomannin lentokentälle. Hän ja pari lentomekaanikkoa päättivät karata Ruotsiin, pontikka-aterian siivittäminä. Humalatila oli ilmeisesti sen verran rankka, että mieskolmikko sai koneen nousuun vain vaivoin – se törmäsi kuusen latvoihin ja putosi. Kaikki selvisivät hengissä. Tyhmiä kun olivat, tunnustivat tekosensa. Seurauksena kaikki tuomittiin kuolemaan, mikä tuomio muutettiin ”8 kk kuritushuonetta”. Näin lukee isäni sotilaspassissa.
Olen ylpeä isäni sotaseikkailuista. Hän ei niistä paljon puhunut. Yksi kertomus jäi mieleen. Pikkupoikana kysyin nimittäin: ”Montako ryssää ammuit”? Siihen isä vastasi että onneksi en joutunut ampumaan ketään: ”Asemasodassa ammuimme aina ilmaan kun käsky kävi”.
Monenlaista sotaa siis oli, vaikka siitä ei paljon puhuta… Onneksi on sellaisia ohjaajia kuten Ari Matikainen, jotka kertovat toisenlaisia tarinoita.
Öisinajattelija
Aivan saman kysymyksen esitin itse isälleni. Mistä ihmeestä tuollainen kysymys ja asenne oli pikkupojan päähän savustettu? Myös minä olen ylpeä siitä, että hän näki sodan niin turhana vaikka – ja ehkä juuri siksi – että joutui koviin paikkoihin. Ryssistä hän ei koskaan puhunut, Laguksen joukoissa kuuluu olleen kova kuri, mutta kyllä sielläkin pinnaamaan pääsi esimerkiksi hommaamalla itselleen keltataudin. Pääsi edes vähäksi aikaa huilimaan. Minusta se on tervettä itsesuojeluvaistoa. Tosin vielä paremmin tässä pärjäsivät isän kotipaikkakunnan sotakiihkoiset suojeluskuntapomot, joiden oli jäätävä kotirintamalle ”elintärkeittein tehtävien hoitamiseen”.
Todella vaikea ymmärtää, mistä tämä kaikki tämän päivän uho nousee, kun ei edes mitään todellista uhkaa eikä hätää ole. Onko ihmisellä luontainen tarve etsiä vihollisia ja nostattaa uhoa?
Kiitos öisinajattelijalle hyvistä valtavirtaa vastaan ponnistelevista kirjoituksista!
Kiitos Hemmo,
olen vakuuttunut siitä,
että tarinasi kuten minunkin muistoni ovat yleispäteviä.
Eivät kaikka rintamajermut muistelleet sankarijuttuja, ja tappamisia,
vaan muuta arkea rintamalla, kuten isäni…
öisinajattelijja
Show must go on… 05.09.2014 klo 21.42
Naapurisopu tärkeintä…
.
Meidän tulisi palata liittoutumattomuuden tielle. Mutta valtaapitävät eivät näe muuta kuin ryssävihan. Liikekannallepanon yhteydessä päättäjät kyllä haihtuvat turvallisemmille maille.
Suomen porvaristo joutui sodan jälkeen monta kymmentä vuotta kätkemään ajatuksensa. Rintamamiehet olivat kokemuksiensa kautta ymmärtäneet, että rauhan- aate on paras aate. Rintamamiehet ymmärsivät realiteetit: Naapurisopu on paras rauhan tae.
Rintamamiehet ovat jo pääosin päässeet haudanlepoon.
Onneksi meille on kuitenkin jäänyt esim. kirjeiden kautta jonkinlainen käsitys siitä mitä sota todellisuudessa oli: Järjetöntä haaskausta.
Viimeinen kirje enoltani Olavilta ( 22 v.)äidilleni , jolla oli viisi alle kymmenen vuotiasta lasta huollettavinaan. Huoli läheisistä on järkyttävää… Olavi kaatui seuraavana päivänä…
10.7. -44 Tali- Ihantalassa . Kirjeen perheeni sai evakkomatkan jälkeen v. 1945
Rakas siskoni,
Terveiseni täältä. Aloin Sinulla kirjoittamaan kun kuulin Ailin kirjeessä, että Väinökin on joutunut tännepäin. No kyllä se oli vain paha juttu, sillä Sinä olet jäänyt taas yksin sellaisen lapsilauman kanssa, ja on vielä heinänteko aika. Mitenkä te nyt saatte tehdyksi? Heinä- ja muut työt ?
Kyllä on kauheaa haaskausta täällä kun katselee…
Täällä on sitten hyvät viljavainiot jääneet, ja nyt ne ovat sotaväen tallattavina. Täällä on kaikki talot järjestään suuria ja varakkaita olleet, ja ihmiset ovat lähteneet pois. Elukat juoksee irtonaisina vainioilla…
Kyllä teillä on sittenkin parempi olla, jotka ette ole joutuneet sotan jalkoihin, kuin täällä on karjalainen väestö taas joutunut. Heillä on kans miehet rintamalla ja vielä on pitänyt jättää kotit, ja kauniit kotit on ollutkin…
No nyt tällä meijän lohkolla on ollut vähän rauhallisempaa. Kyllä tämä olikin aivan kauheaa sotaa tässä joku päivä. Sepä tuntui, että maa halkeaa…
Nyt saamme olla taas rauhassa, tai eihän sitä tiedä, että kauvanko saa olla, mutta ainakin nyt saa hiukan vapaammin hengittää.
Minä en ole saanut kirjettäkään yhteen kuukauteen mistään. Nyt sain Aililta ( Olavin sisarelta! lisäys) kirjeen ja hän kertoi, että sieltä ei saanut kirjoittaa. En ole vain Ta????: kään ( sensuuri!) saanut mitään sanomia. On kai kyllästynyt minun kirjeisiin, mutta samapa tuo on. Rakkaus ei enää elä, eikä näköjää toxxxxxxx (sensuuri)
Onko se lähettänyt sinulle niitä kuvia? Minä en ole saanut siltä vielä yhtään kuvaa, joita lomalla otimme.
Ossi , Eino ja Elias- velietkin ovat tällä se on samalla perällä. Olen Ossia nähnytkin noin pari viikkoa sitten. Ny en kyllä osaa sanoa, että onko se enää hengissäkään…
Nyt täytyy lopettaa, taas alkaa … Vastaahan, että saisin Väinöstäkin jotakin sanomia, ja kun kirjoitat sille, niin pane terveisiä.
Terv. Olavi
Veri on verraton neste…
Ehkä on paikallaan paljastaa show: n juoni .
Paltamosta lähtöisin oleva Eino Leino:
He ovat kuin pelaajia, jotka tahtovat antautua uhkapeliin toisten rahoilla.
He pelaavat aina toisten rahoilla, nimittäin kansan.
Välistä he pelaavat kansan verelläkin. Mutta omaa vertansa he eivät anna pisaraakaan.
Onnettomien orjien joukko lisääntyy Euroopassa. Se vaarantaa orjuuttajien unelman EU:n liittovaltiosta.
Onnelliset orjat ovat vapauden kiivaimpia vastustajia.
Yhä useampi onnellinen orja huomaa, etteivät työvoiman, tavaroiden ja rahan vapaa liikkuminen lisänneetkään heidän vapauttaan, vaan pikemminkin sitä kavensivat.
Orjat tarvitsevat vartijansa. Sitä tehtävää hoitavat Euroopassa europarlamentaarikot ja kansalliset kansanedustajat. Heidänkin uskonsa alkaa rakoilemaan.
He tarvitsevat uskonvahvistusta.
Kokoukset, abloodien kera ja seisaalleen nousten, vahvistavat uskoa Euroopan liittovaltion siunauksellisuudesta.
Veri on verraton neste. Sen vuodattaminen on aina ollut keino, jolla vallanpitäjät ovat saaneet omat virheensä siirrettyä ulkopuolisten syyksi.
Ranskan rahaministeri neuvoi rauhaan, sillä sekavat raha-asiat vaativat sitä.
Napoleon vastasi: Päinvastoin. Ne ovat menossa hunningolle, siksi me tarvitsemme sotaa!
Kiitos, kommentit
ovat koskettavia
ja
todistavat
siitä, miten sotamuistot ovat myös toisenlaisia, kuten minullakin, siis isälläni.
En haluaisi yhtään sankarillista Tuntematonta enää, vain Ari Matikaisen ohjaamia, muita asioita mustuttavia tarinoita sodasta.
Ja oikeastaan: ehkä ne jo riittävät, kerrottakoon muista asioista sodan jälkeen,
olisiko satavuotisella suomella muutakin kerrottavaa?
kyselee
Öisinajattelija