Timo Soini on poistumassa puolueensa johdosta. Kyllä miehen naamasta ja olemuksesta on viime kuukausina näkynytkin, että vaikka valta ministeriauton takapenkillä on maistunut, se on maksanut henkisesti ja kehollisesti paljon. Terveys on reistaillut ja perussuomalaisten vakikannattajat kaikonneet. Aivan aiheellisesti: puolue on pettänyt kaikki lupauksensa, ministerit kääntäneet takkiaan villillä vauhdilla.
Nostan silti hattua Timo Soinille. Soini vei perussuomalaiset vallan huipulle ja populistisen liikkeen sellaiseen kansansuosioon, johon se ei tämän jälkeen enää ole paluuta.
Oli siis aika lähteä. Pesunkestävänä poliitikkona Soini ymmärsi ottaa itselleen ulkoministerin pestin, jotta ei joutunut ns. suoraan vastuuseen kammottavista leikkauksista ja kansan köyhdyttämisestä. Näin hän voi siirtyä syrjään valtansa huipulla, pahemmin ryvettymättä. Se on sinänsä harvinaista ja kunnioitettava askel. Soinin muistelmia ja testamenttia vielä odotamme ja sellainen varmasti tuleekin. Toivottavasti saamme lukea maisterisjätkän rehelliset (kin) muistelmat…
Perussuomalaiset puhuivat ihmisten kielellä
Timo Soinin perintöprinssit ovat asia erikseen. Heissä ei ole tippaakaan Soinin karsimaa eikä sitä, mitä Veikko Vennamo puheillaan ja Eino Poutiainen (Kiihtelysvaaran Keskijärventieltä) Tunturi-mopollaan toivat vennamolaisuuteen, Suomen Maaseudun puolueeseen.
Muistan aina sen innon, mikä näkyi Kannuksen yhteiskoulun salissa joskus vuonna 1971, kun Eino Poutiainen kurvasi mopollaan pihaan, ajettuaan läpi Suomen. Sali oli tupaten täynnä ja turha siellä oli teiniliiton rääväsuuradikaalina yrittää väittää vastaan. Yritin kuitenkin, mutta myöhemmin 2000-luvulla olen kannattanut Poutiais-patsashanketta. Noh, en silti ole perussuomalainen, mutta ihastelen SMP:n perillisten taitoa päästä kansansuosioon vielä 2010 -luvulla ja nimenomaan vennamolaisella kansanomaisuudella. Se kieli ja karisma taitaa puuttua koko vasemmistolta, tätä nykyä (?). Ihmisten kielellä harva osaa puhua ja enkelten ja teoreetikkojen kieli ei politiikassa useinkaan auta. Soini on tämän todistanut.
Perintöprinssit.
Perintöprinssit ovat asia erikseen. Siksi perussuomalaisten kuolinkellot soivat jo nyt, kun viime eduskuntavaalien suosiosta on sulanut puolet ja hajoaminen / alamäki vielä edessä.
Jussi Halla-aho on perintöprinsseistä puisevin brysseliläinen, älykkö ja snobi tiedemies, jonka suosio perustuu vain kansankiihottamiseen (=tuomio on) ja maahanmuuttajien mollaamiseen. Se toki vetoaa yhä maaseudulla, Lapua-Lapinlahti-Lieksa -akselilla, mutta Halla-aho itse on korostetun etäinen kaupunkilainen, joka ei osaa ihmisten kieltä ja punastelee jo tavallisessa televisiohaastattelussa. Hän jakaa niin selkeästi kannattajat, että päästessään puheenjohtajaksi (mikä ei tule toki toteutumaan!), tuhoaisi puolueen alta aikayksikön…
Sampo Terho ja Jussi Niinistö ovat miehiä Naton ja ”isänmaan asialla”. Oikeistolaista retoriikkaa ja pikakivääritietoa piisaa, mutta ei tyyliä sitä ulostuoda ja esiintyä tavalla, jotta kansanmies ymmärtäisi. He ovat alkaneet johtotehtävissä teeskennellä jotakin sellaista itseriittoista ja kaikkitietävää poliitikkoa, mikä ei perussuomalaisten kannattajakunnassa oikein pure. Maanläheisimpiä kandidaatteja löytyy keskustapuolueesta tai demareista, minne perussuomalaisten paluumuutto ja virta vie vääjäämättömästi.
Yksinkertaisesti: puoluejohto on kaikonnut äänestäjistään ministeriaikana sen verran kauaksi, että eivät edes muutamat hehkeät ja osaavat naiset saa perussuomalaisten laivaa kääntymään. Kohti Titanicin tuhoa mennään ja SMP:n kohtalo odottaa. Tavalla tai toisella. En edes usko sellaiseen ”tyhmän kansan teoriaan”, että lähivuosina missään vaaleissa Suomi voisi kääntyä siihen surkeaan rasistiseen oikeistopopulismiin, mikä näyttäisi olevan trumpismin ja putinismin myötä edessä joissakin Euroopan maissa. Olemmehan sentään kirjoitus-, luku- ja Pisa-taitoisia… vai mitä?
Korjatkaa jos olen väärässä?!
Öisinajattelija
Päivänpolitiikka on rasittavaa, heti seuraavana politiikan toimittajien jälkeen. Vai ovatko ne yksi ja sama asia…
Seuraavissa vaaleissa tuskin viitsin vääntäytyä koppiin raapaisemaan numeroa millekään puolueelle ja ehdokkaalle. Liian monta sekä-että asiaa mahtuu poliittiselle horisontaalijanalle, että voisi jämähtää haara-asentoon tiettyyn kohtaan.
Ja toisekseen tuntuu hölmöltä äänestää henkilöä, jota ei tunne.
Puoluepolitiikka on myös ikiliikkuja heilurikello; joka toisella kerralla keskusta-kokoomusvetoinen,sitten demari-keskusta-/demari-kokoomusvetoinen, riippuen aina siitä, mikä yhdistelmä kulloinkin on hallituksessa ryvettym isvuorossa.
Kyllä joo, persut puhuu kansankieltä. Suomennettuna; junttien kieltä.
Soini on osannut virittää hyvin kielensä.
Mitään intohimoja ei ole persujen johtopaikkojen miehityksen suhteen, mutta omahyväisenä kyökkipsykologina veikkaisin Terhoa potentiaalisimmaksi hepuksi näistä kolmesta. Henkilönä antaa normaalin vaikutelman ja esiintyy rennosti julkisuudessa. Toinen hyvä ehdokas persuille voisi olla nykyinen työministeri, järkevän oloinen kaveri hänkin.
Tämä tästä politiikan toimittamisesta.
Motto Hed,
Ketä äänestää, siinäpä tuntuu olevan sinulle rasittava kysymys ?
Tietysti kannattaa katsoa minkälaisia arvoja ehdokkaat edustavat ja miten he niiden puolesta toimivat käytännössä. Sitten voi verrata , miten tämä vastaa omaa arvomaailmaasi ja käsitystäsi asioista. Kuten kuntavaaliehdokas Antero Eerola kirjoittaa KU:n blogissaan : ” Vaaleissa valta jaetaan niiden kesken, jotka äänestävät”. Valtaa ei koskaan jaeta äänestämättä jättäneiden kesken.
Puhut junteista ( ”kansasta” ) ja sen puhumasta ”kansankielestä ” niinkuin kansa ja sen kielellinen ilmaisutapa olisivat Suomessa täysin yhtenäistä, kaikkien omaksumaa. Mitä tulee perussuomalaisiin, niin eivät he onneksi puhu läheskään koko väestön ja kaikkien kansalaisten kielellä ! Ja sivustakatsoen näyttää siltä, että nostettaisiinpa sieltä kuka tahansa sen suuren populistisen ”johtajan ” ja idolin asemaan, niin puolueen politiikka tulee pysymään pääpiirteiltään entisenlaisena… (ääri)oikeistolaisena ja sen mukaisesti tietenkin maahanmuuttovastaisena, siis rasismin peittelynä ”maahanmuuttokriittisyyden ” hämäävän kaavun alle. Se pysyy ko.puolueen peruspolitiikkana voimistuen entisestään. Ja Soinin poistuttua ”joukkoja taltuttavan ” isähahmon paikalta, tämä politiikka tulee entisestäänkin kärjistymään niin kunnallisella ja paikallistasolla kuin eduskunnassakin. Lieneekö tämä sitten kokonaisen ”juntin Suomen kansan ” toive ja vaatimus, ja vastaako se sen yleistä etua ? Eipä taida olla kaikkien kansalaisten vaatimus, eikä olla sen yleinen etu.
Näilläkin vaaleilla päätetään osittain siitä, kuinka suurella voimalla nämä perioikeistolaiset tahot pääsevät huutamaan muka ”kansankielellä” ja mitä ne ”junttien ” ymmärtämät persujen puheet voivat sisältää. Kannattaisi miettiä, minkä takia oikeastaan juuri nyt pitäisi äänestää.
Eeva hyvä, en tule todennäköisimmin äänestämään vasemmistoa;pääomavero/yritysvero, demareita: samat syyt+Lipposen haamu, vihreitä: ryssäviha, persuja; puolinatseja, kristillisiä. taikauskoisia fariseuksia, ruotsalaisia: bättre folk, keskustaa; mitälie heinähattuja+ Esko Ahon varjo, kokkareita: Nato-kikkareita. Eiköhän tuossa ne tärkeimmät.
Kaikki kunnia Anteron lausunnolle, mutta yhtä hyvin pätee, että rahat jaetaan vain arvontaan osallistuneiden kesken.
Miksi vaivautua äänestämään kun parlamentarismi on rikki? Suuri raha maksaa porvaripuolueiden ehdokkaille avokätisesti vaalirahaa, joten eduskunta tulee olemaan sen myötä porvarienemmistöinen, ”puolueettoman” median myötävaikutuksella, joka manipuloi kansalaisten mielipiteitä hienovaraisesti. Rahalla ja taidokkaalla propagandalla rahamiehet saavat mieleisensä eduskunnan. joka tekee rikkaitten mielen mukaista politiikkaa.
EU:hun liittymisen jälkeen Suomen parlamentti on menettänyt osan vallastaan, ja valtiovarainministeriön suurilla virkamiehillä on valtaa joka ei ole demokraattisessa kontrollissa. Joten on vähän vaikeaa saada uskomaan itseään että piirtämällä numeron joka neljäs vuosi äänestyslippuun köyhän asiat voisivat jotenkin muuttua. Vaikka tosin on ne joskus muuttuneetkin: 50-60 lukujen vaihteessa kun työväenpuolueet olivat suurempia, yhdessä Maalaisliiton kanssa ne olivat aikaan saamassa hyvinvointivaltiota eduskunnassa, tosin kaiken kansan mielenosoituksia äiteineen kaikkineen ja lähetystöjä eduskuntaryhmien luo myös tarvittiin.
Motto Hed,
niinhän se on, että rahat jaetaan tietysti arvontaan osallistuneiden kesken. Perustelet lyhyesti sitä, miksi et halua osallistua tâhän arvontaan.
Vasemmistoliitto kannattaa siis pääoma-ja yritysveroa , joka estää sinua luottamasta koko vasemmistoon? Omistatko itse kenties pääomaa ja yrityksen, etkä haluaisi osallistua yhteiskunnan kehittämiseen maksamalla veroa ? Onhan se tosin niinkin, että nykyään niitä kerättyjä verorahoja ei näy missään muualla kuin juuri eniten pääomaa omistavien ulkomaisilla pankkitileillä, jonne niitä siirretään kiireessä. Ja sielläkin ne ovat piilossa ”kateellisilta” katseilta. Kyllä tuohon verokeinottelusta ja veroparatiiseista pitäisi tehdä loppu. Valtion kassassakin on rahaa on, mutta sitä ei käytetä siihen, mihin olisi tarvetta. Ta.i ehkä et pidä Vasemmistoliiton ehdotusta tarpeeksi hyvänä ? Miten uskot yhteiskuntaa ja hyvinvointia rakennettavan ,jollei valtiolla ole verotuloja ? Pitäisikö siis vain työtätekevien kansalaisten olla verovelvollisia? Valtio ei taitaisi vain heiltä nykityillä verovaroilla pitkälle potkia.
Miksipä ei pääoma- ja yritysverotusta , sillä on ihan normaalia vaatia eniten pääomaa omistavilta solidaarista osallistumista yhteiskunnan toimintaan, eikä vain sallia heidän hyötyä muiden osallistumisesta siihen kaikki kansalaiset mukaanottavaan ” arvontaan”. Yritysvero on jo olemassa, mutta se kannattaa ulottaa myöskin niihin suuriin yrityksiin, jotka verojärjestelyjen ja veronkierron avulla eivät maksa veroa Suomessa. Ja lisäksi pitäisi ottaa käyttöön solidaarinen omaisuusvero, kuten meillä Ranskassa ( ISF ). Nämäkin erittäin hyvin toimeentulevat tahot tulisi ottaa paremmin mukaan yhteiskunnalliseen vastuunkantamiseen niiden arvontaan osoitettujen varojen tasapuoliseksi jakamiseksi.
Näytät sinäkin kuuluvan niihin pettyneisiin ja tympääntyneisiin kansalaisiin, jotka eivät luota nykypäivän poliitikkoihin, ja siksi uskovat, että jonkinlainen anarkiaan johtava ”kansalaistottelemattomuus” tai populistien suosima ”suora demokratia ” toisivat pelastuksen sinunkin oikeuksiesi ja elämänlaadun parantamiseksi. Siis petetyt äänestäjät uskovat voivansa parhaiten vaikuttaa ( vain ) omien elinehtojensa parantamiseen jättämällä äänestämättä tai äänestämällä uudestaan sellaisia ehdokkaita, jotka jo ovat saaneet heiltä epäluottamuslauseen, koska heidän käytännön toimintansa ei ole ollut lupausten mukaista.
Tunnen vihreitä, jotka eivät ole ”ryssävihaisia” ja Venäjä-vastaisia. Kaikkia heitä ei pidä sentään laittaa samaan säkkiin.
Kaikkia ihmisiä ei voida täysin miellyttää politiikassakaan, mutta muutosta ei saada aikaan, jolleivät kansalaiset sitä halua ! Mihinkään politiikatekoon vaikuttamatta olevat suomalaiset tuntuvat olevan kovin mielellään sadistien kiusattavana ! Ehkä he ovat itsekin sado-masokisteja, jotka tykkäävät muiden ja itsensä rääkkäämisestä ?
Eiköhän kaikki puolueet kannata sekä pääoma- että yritysverotusta ja nehän meillä ovatkin. Mutta jostain syystä vasemmisto ja demarit (joukossa myös vasemmistolaisia) ovat hanakasti esittämässä esim. pääomaveron nostoa jatkuvasti, ja veroa on jo hivutettukin ylöspäin, vaikka se on jo ennestään yksi Euroopan korkeimmista. Valitettavasti tässä käydään ennenkaikkea ns. piensijoittajan kukkarolla, koska isommilla toimijoilla on lakien suomin mahdollisuuksin resursseja siirtää varallisuuttaan piiloon. Ja pienemmillä tietysti mahdollisuus kohtuullistaa verotustaan oman yrityksen kautta.
Ei pääomaverotus muutoinkaan ole tasapuolista; jotkut yhdistykset eivät maksa sitä ollenkaan ja pörssiyhtiöstä yli 10 prosenttia omistavat eivät myöskään.
Pääomaveron nostolla meuhkaamisen sijaan pitäisi puuttua näihin epäkohtiin verokuorman jakamiseksi oikeudenmukaisemmin.
Varmasti kaikki em. kitinät ovat pikkuporvarillista hapatusta vähävaraisuuden, köyhyyden ja muun huono-osaisuuden näkökulmasta, oikeutetustikin.
Mutta jokainen katsoo maailmaa omasta vinkkelistään.
Vielä pakko palata tuohon Soinille nostettuun hattuun.
Eilen kyseinen arrogantti törkyturpa sai yhdistettyä fillaroinnin kommunismiin ja koulun kasvisruoan tekotaiteellisuuteen. On siinä meillä kummallinen autonatsi ja pihvifasisti, mutta ymmärtäähän sen, ettei tuolla elopainolla ole asiaa fillarin satulaan ja verenpunaisen pihvin äärellä vihreä näyttää vaisulta ja taidekäsitykset hämärtyvät.
Saattahan olla, että käyn antamassa sympatiaääneni, vaikka en katsoisi sillä olevan mitään muuta arvoa.
Lisätietoa sinulle Suomen pääomaveroasteesta muihin EU-maihin verrattuna..
http://ec.europa.eu/taxation_customs/sites/taxation/files/resources/documents/taxation/gen_info/economic_analysis/tax_structures/2016/econ_analysis_report_2016.pdf
Pena,
pistetäänpä korvan taakse muistiin tuo olettamuksesi, että lähivuosina missään vaaleissa Suomi voisi kääntyä siihen surkeaan rasistiseen oikeistopopulismiin, mikä näyttäisi olevan trumpismin ja putinismin myötä edessä joissakin Euroopan maissa. Perustelet tätä sillä, että suomalaiset olisivat kirjoitus-luku- ja Pisataitoisia !
Nyt on kylläkin niin ollut jo pitkan aikaa, että suomalaisten kirjoitus-luku-ja Pisataitokin on huomattavasti laskenut ! Mennään eteenpäin, jos mennään ,matalentoa. Paremminkin takapakkia. Yhä useammat kansalaiset ovat alkaneet lukea esimerkiksi lainsäädäntöä täysin nurinpäin seuraten juuri rasististen oikeistopopulistien kiihotusta. Pisa-taidotkin sen kun rapistuvat joka vuosi. Varsinkin pojat, siis tulevat miehet, ovat entistä kirjoitus-ja lukutaidottomampia. Ja suomalaiset, joista etenkin nuoret ihmiset, näkyvät olevan yhteiskunnallisten asioiden ymmärtämisessä melko matalalla tasolla. Tähän menoon ei tarvita selitykseksi edes ” tyhmän kansan teoriaa”. kysymys on ennemminkin siitä, mitä valitut päättäjät ovat päättäneet, ja miten he ovat toimineet tämän kasvavan ” tyhmyyden ” estämiseksimiseksi. Ja siitä, miten ovelasti äärioikeistolaiset kansankiihottajat manipuloivat väestöä äänestämään oman ja yleisen edun vastaisesti .
Niin Ranskassaakaan ei ole uskottu ”tyhmän kansan teoriaan”. On luultu, että kansalaiset ovat kirjoitus-ja lukutaitoisia , sekä poliittisesti tietoisia ja viisaita. Miten onkaan käynyt ? Poliittinen tyhmyys on nopeasti tarttuvaa varsinkin nyt, kun sitä levitetään suureen ääneen, ja kun siitä on saatu kasvamaan laajalle levinnyt epidemia. Mikä lääke tämän epidemian pysäyttämiseksi ? Siitä päätetään tulevissa vaaleissa.