Äärioikeisto ja oikeistopuolueet jyräävät Saksassa ja Itävallassa. Oikeisto on onnistunut peittämään sen tosiasian, että tavalliset ihmiset saavat vain murusia, kun rikkaammat saavat isomman osan kakusta. Onko Euroopan vasemmisto kadottanut ideologiansa? Ainakaan he eivät onnistu tuomaan sitä ihmisille esille.
Vasemmisto on kompastunut maahanmuuttoteemaan, jolla oikeistoradikaalit saavat kannattajia puolelleen. Näin jäävät todelliset yhteiskunnan tulonjakoon ja tulojen tasaisempaan jakamiseen sekä oikeudenmukaisuuteen liittyvät teemat täysin huomiotta. Perussuomalaiset onnistuivat maahanmuuttokritiikillään saamaan kannatusta. Vihreät vetosivat ympäristöteemoillaan erityisesti nuoriin, vaikka Vihreät eivät ole mistään oikeastaan mitään mieltä. Siksi Vasemmiston täytyy entistä tiukemmin seisoa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja tasaisemman tulonjaon puolustajina! Myös media, esimerkiksi Helsingin Sanomat valitsee hyvin tarkkaan, mistä tyhjänpäiväisistä asioista tehdään iso juttu ja mistä ei kirjoiteta juuri mitään. Näin ohjataan ihmisten mielipiteitä. Onneksi on muitakin lehtiä!
Myös puolueiden kannatusgallupit joka kuukausi ovat tapa ohjata ihmisten mielipiteitä haluttuun suuntaan. Kukaan ei kyseenalaista koskaan näitä gallupeja, eikä selvitetä tarkkaan keneltä kysytään, eikä sitä millaisia kysymykset ovat, eikä sitä ketkä tai kuinka monet eivät vastanneet. Eiköhän Suomen Gallup ole yksityinen yritys, jonka linja on oikeistolainen. Voivatko sen tutkimustulokset siis olla mitään muuta kuin linjan mukaisia?
Ei Suomenkaan kouluissa yläasteella puhuta paljon yhteiskunnallisista asioista, esimerkiksi verotuksesta. Siksi voi olla, että kun nuori kuulee, että varakkaat joutuvat maksamaan enemmän veroja kuin pienituloiset, hänestä se tuntuu täysin väärältä. Hänelle ei ehkä kukaan ole koskaan selittänyt, mihin niitä veroja kerätään ja miksi.
Verotuksesta pitäisi puhua paljon enemmän. Paremmin ansaitseville maksetaan jo lähtökohtaisesti paljon enemmän palkkaa. Siinä huomioidaan koulutuksen pituus, työn vastuullisuus, mutta myös verotuksen progressio. Kunnallisvero on kaikille samansuuruinen kunnan veroprosentista riippuen, se on siis tasavero. Niinpä se kirpaisee vähävaraista pienistä tuloistaan jossakin mielessä enemmän kuin sellaista ihmistä, joka saa paljon palkkaa.
Tämä hallitus ei halua nostaa valtion progressiivista verotusta, pikemminkin alentaa. Sen sijaan välillisiä veroja nostetaan, niin kutsuttuja haittaveroja, näitä ovat tupakka-, alkoholi- ja energiaverot. Tupakkaveron noston hyväksyn kyllä, mutta nämä kaikki ovat aina samansuuruisia eli tasaveroja. Niinpä vähävaraisia koskevat pienistä tuloistaan samat korotukset kuin varakkaampiakin.
Sen sijaan enemmän tienaavat ihmiset tekevät kaikki mahdolliset tulon- ja pääomavähennykset ennen kuin maksavat valtionveroa, joka on progressiivinen. Osa lääkäreistä ottaa tulonsa osinkoina, joka ei tavalliselle palkansaajalle ole mahdollista. Osa myös sijoittaa yrityksensä pääomat nk. vakuutuskuoriin, joista maksetaan veroa vasta kun voittoa tuloutetaan, jos silloinkaan. Suuremmat yritykset tietysti siirtävät tilinsä veroparatiiseihin, verottaja ei tässä kilpajuoksussa pysy mukana.
Joka tapauksessa enemmän ansaitsevalle jää verotuksen jälkeenkin 1,7- kertaisesti enemmän rahaa käteen verrattuna vähemmän tienaavaan. Todennäköisesti hän saa kaksinkertaisesti enemmän. Mikäli veroja alennetaan neljällä prosentilla, 1000 euroa tienaava saa 40 euroa enemmän rahaa, mutta 10 000 euroa ansaitseva saa 400 euroa enemmän. Tällä oikeistohallituksella on ollut todella kiire tehdä mahdollisimman paljon ratkaisuja, jotka hyödyttävät varakkaita. Mainittakoon vaikkapa 2000 euron hyvitys, jota suunnitellaan uuden sähköauton ostajille. Sähköautot ja vihreämpi tulevaisuus on hyvä ja välttämätön asia, mutta kuinka moni vähävarainen kykenee ostamaan uuden sähköauton? Siispä tämäkin hyvä asia menee suoraan niiden laariin, joilla on jo paljon.
Nyt kun SOTE- ratkaisujen myötä terveyspalvelujen rahoitus siirtyy kunnilta valtiolle, kunnallisveronhan täytyy siis laskea, koska kunta ei tuota enää näitä palveluja. Siispä hallituksen on varmasti pakko keksiä jokin maakuntavero, joka on tietysti tasavero, kunhan he tämän asian huomaavat. Eihän se nyt olisi sopivaa, että valtion progressiivinen verotus kohdistuisi enenevässä määrin varakkaisiin ihmisiin.
Sittenkö vasta ihmiset heräävät, kun he huomaavat, että heitä on jymäytetty?
Voitkos sen selkeämmin esittää. Kiitos Ulla!
Kiitos Ulla!
Yhteiskunnallisia todellisuudessa tapahtuvia, jokapäiväisiä asioita tietoisuudella ymmärtävä ja kuvaava kirjoitus!
”Sama suunta on askelten” …siis ihan samanlainen täällä läntisessä Euroopassakin. Onhan meillä Ranskassa nykyään demokraattisilla vaaleilla valittu ”upporikkaiden presidentti” ja hänen asettamansa selvästi oikeiston politiikkaa tekevä hallitus…Mallia otetaan tietenkin Saksasta ja Pohjoismaista ja vähän jälkijunassa luulotellaan, että siellä kaikki asiat olisivat ”järjestyksessä ” ja kaikilla kansalaisilla hyvät olot ! Vähän myöhässä uskotaan, että siellä Pohjolassa”hyvinvointivaltio” pitää vähävaraisuudenkin ja siitä johtuvat ongelmat loitolla! Luullaan siellä yhteiskunnan olevan hyvin organisoitu ja kaikkien olevan hyvin toimeentulevia….
Kunnallisvero tosin aiotaan poistaa Ranskassa ensi vuonna alle 1500 euroa /kk tuloja omaavilta ja maksattaa se vain ”paremmin toimeentulevilla”. Kunnat ovat ryhtyneet jo vastarintaan valittaen, että niiltä viedään toimintamahdollisuuksia, jos kaikki eivät maksa kunnallisveroa! Valtio kerää veroja muualta jaettavaksi kunnillekin. Kuitenkin samanaikaisesti aiotaan poistaa upporikkailta rikkailta peritty pääoman lisävero ( ISF ) , jota tullaan tulevaisuudessa perimään vain kiinteistöstä. Näin luulotellaan spekuloinnin ja veroparatiiseihin viennin loppuvan ja upporikkaiden investoivan Ranskassa sen säästämän veromäärän ja luovan työpaikkoja! Hyvin idealistista ajattelua ja sumutusta! Olisi pitänyt tehdä päivastoin eli vaatia rikkaimmilta niitä ”uhrauksia solidaarisuuden nimissä!
Samanaikaisesti vähennetään pienituloisten asumistukea ja nostetaan eläkeläistenkin välillistä solidaarisuusverotusta ! Keitä kohtaan presidentti Macronin oikeistohallitus onkaan solidaarinen ? Vastaus: suurille yhtiöille ja erittäin rikkaille tehdään verohelpotuksia ja annetaan valtion avustuksia, ja samalla köyhimmältä kansanosalta vaaditaan uusia ”uhrauksia” ja vähennetään avustuksia ,ja korotetaan välillistä verotusta, joka on kaikille samansuuruinen tuloista välittämättä! Näin eläkeläisten, opiskelevan ja työtätekevänkin väestön kurjistaminen sen kun vain voimistuu…
Ei ihme, että tällainen tolkuton politiikka kasvattaa äärioikeistolaista Front National-Kansallisrintamaa ja sen ideologian tukemista. FN on alkanut ottaa
ohjenuorakseen entisiä vasemmiston ( ja nykyisiä J-L Mélenchonin ) vaatimuksia ja käyttää niitä julkeasti politiikkaa ymmärtämättömän ja heikoimman kansanosan sumuttamiseksi uskomaan, että sen periaatteet ja tavoitteet olisivat kaikkien ranskalaisten hyödyksi.
Suomessakin Vasemmiston on uskallettava ottaa rohkeasti kansalaisten jokapäiväistä elämää koskevat asiat julkiseen tarkasteluun ja vaadittavat vaihtoehtoja. Maahanmuuttopolitiikka ei ole se kaikkein tärkein keskustelun aihe Suomessakaan. Sen edelle menevät vaikkapa nuo mainitsemasi jokapäiväistä elämänlaatua koskevat seikat ja niiden järkevä ja solidaarinen ratkaiseminen .
Kiitos hienosta kommentistasi! Arvot ovat selvästi koventuneet – näköjään myös muualla Euroopassa kuin Suomessa! Vasemmiston sanoma hukkuu yleisen sumutuksen alle. Kaikenlaisilla kissanpelastamis- ym. sankariuutisilla täytetään ihmisten silmät ja korvat, niin etteivät he kuule enää muuta, eivätkä halua kuulla. Perussuomalaisetkin hankkivat Suomessa vuonna 2011 ison vaalivoiton paitsi maahanmuutto- ja eurokriittisellä politiikallaan myös ”puolustamalla pienituloisten asemaa, köyhää kansaa”. Tuo äskeinen on pakko laittaa lainausmerkkeihin, koska politiikka, jonka he muiden apupuolueena Suomen hallituksessa ovat hyväksyneet, on ollut täysin toisenlaista. Vasemmiston on aika alkaa puhua oikeista asioista, niistä jotka suoraan vaikuttavat ihmisten tuloihin.
Ulla ,
Taidan itse kuulua niihin ”kissanpelastajasankareihin”, sillä olen pelastanut ja adoptoinut 7 kulkukissaa ja siinä sivussa pari koiraakin. Yksi kissoista on seropositiivinen kissojen aidsille eli FIV:lle. Tälle yksinomaan kissoja koskevalle sairaudelle ei ole vielä olemassa lääkettä eikä parannuskeinoa Sterilisoimattomana kulkukissana Mikki ei olisi varmaankaan pysynyt elossa seitsemää vuotta ja olisi tartuttanut sairautensa muihin tapaamiinsa kissoihin.
Olen pelastanut varmalta kuolemalta kolme kylämme vanhaan ja syvään pyykinpesualtaaseen pudonnutta, yhä harvinaisemmaksi tullutta, tarhakäärmettäkin ! Ne kyllä osasivat uida, mutta eivät päässeet nousemaan pois altaasta kuivalle maalle. Yksi niistä oli jo niin uupunut, että heittäytyi pyörykäksi, jotta sain otettua sen pois altaasta. Se kait jotenkin käsitti, että en tahtonut sille pahaa vaan pelastaa sen. En silti tunne olevani mikään pelastajasankari…, vaan ihan normaalisti eläimiä kohtaan käyttäytyvä ihminen. Eikä media ole asiasta saanut edes vihiä..! ( paitsi nyt tässä blogissa…)
Sen, mistä julkisuudessa paljon puhutaan ,on lähdettävä jostakin ja jollakin tarkoituksella, ja se on aina suunnattu tietylle lukija-tai kuulijakunnalle. Ja se,miten asiat varsinkin mediassa niin sanotusti ”tiedotetaan” , riippuu paljolti lukija-ja kuulijakunnastakin. Nykyisin ihmiset itse on opetettu haluamaan kuulla hyvin nopeasti joko kauheuksia ( esim.terroriteot ) , tai sitten vain miellyttäviä asioita, joiden lukeminen tai kuuleminen ja näkeminen ei juuri hetkauta mieltä suuntaan tai toiseen. Kuten huomioit, niin nuo ”kissanpelastajatarinat ” kuuluvat tähän viimemainittuun kategoriaan. Media ja monet poliitikotkin ovat osaltaan syyllisiä tähän. Ei puhuta tärkeistä asioista, vaan niiden vierestä. Eivät kaikki ihmiset ole onnellisia tai edes tyytyväisiä oloihinsa. Monet ovat kyllästyneet vakavien asioiden kuulemiseen tai poliitikkojen turhiin lupauksiin. Näillä tarinoilla vieroitetaan ja lamautetaan ihmiset heidän omien ongelmiensa pohjimmaisten syiden tajuamisesta. Vaikeaa siinä on yrittää selittää asioita ihan toisella tavalla ”vasemmasta näkökulmasta” sellaiselle kuulijakunnalle, joka ei halua kuunnella muuta kuin höpö-höpöä tai ei halua kuulla ollenkaan.
Mutta, luulenpa että saman minkä ihminen tekee eläimelle, hän voi yhtä hyvin tehdä kanssaihmiselle – siis joko hyvää tai pahaa. Ihminen, joka käyttää väkivaltaa eläimiä kohtaan, voi olla väkivaltainen ihmisiäkin kohtaan. Mielestäni ihmisyyteen, siis ihmismielen jalouteen kuuluu yhtä lailla ihmisistä kuin eläimistäkin huolehtiminen.Eläimet ovat aina olleet ihmisen kanssaeläjiä historiamme kulussa. Niilläkin on oma arvonsa ja paikkansa ihmisen rinnalla ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä.
Kuitenkin jos ja kun sankareiksi kohotetaan jatkuvasti ja ensisijaisesti ”kissanpelastajat” sun muut sellaiset ,niin ihmiset vieroitetaan heidän omien ongelmiensa ja niiden ratkaisukeinojen tiedostamisesta..
Hyvä Eeva Stranius-Herrewyn! Minulla ei ole mitään kissoja vastaan. Minulla oli kollikissa, joka karkasi jonnekin ja palasi kahden vuoden kuluttua takaisin. Tunnistin sen paitsi ulkonäöstä, myös korvassa olevasta reiästä, joka oli samalla paikalla, kuin ennenkin. Joku oli aikaisemmin purrut sitä. Valitettavasti olin sinä aikana ehtinyt tulla allergiseksi ja jouduin luopumaan kissasta, mutta se pääsi hyvään kotiin. Myönnän, että katselen mielelläni televisiosta ”Houstonin eläinpoliisit”-sarjaa. Siis en ole eläintenvihaaja, päinvastoin. Tarkoitin vain yleensä tätä kaiken, valitettavasti myös politiikan, viihteellistämistä. Onhan ihan selvästi nähtävillä, että politiikka ei ainakaan Suomessa enää kiinnosta ainakaan nuorisoa. Ehkä ihmiset ovat turhautuneita, kun mikään ei muutu. Tämähän sopii valtaa pitävälle oikeistolle. Aina riittävän määrän he saavat keski-ikäisiä ja vanhempia kannattajiaan liikkeelle äänestyspäivänä ja muut protestimielipiteet hajotetaan eri puolueiden kesken, joten niistä ei ole mitään vaaraa. Nämä opposition edustajat sitten tappelevat keskenään ja kaikki jatkuu kuten ennenkin. Tulee mieleen, että jotain tarttis tehdä… Hyvää jatkoa sinne Ranskaan!
Ulla,
kyllä minä sen käsitin, että et ole eläinvihaaja ja käytit tuota sanontaa symboolisessa merkityksessä. Tarkoitit varmaan, että puhutaan ennemminkin ”turhanpäiväisistä” asioista ja halutaan kuulla vain niitä. Itsekin käytän tällaista kieltä joskus, kun puhun vaikkapa ”kaikenmaailman kissanristiäisistä”.
Silti on syytä vasemmistolaistenkin olla tarkka julkisesta kielellisestä ilmaisustaan , jotta ei tulisi väärinkäsityksiä. Kaikki lukijat tai kuulijat eivät välttämättä ole ihan samalla käsitystasolla kuin kirjoittaja tai puhuja ja osa ei edes halua ymmärtää.
PS. Ranskassa tuo ”hyvää jatkoa” ( bonne continuation ) katsotaan sellaiseksi ”tyhjänpäiväiseksi” mitään sisältämättömäksi ilmaisuksi. Se on jo siirtymässä pois muodista.
terveisin Eeva