Paljon on kirjoitettu siitä, kuinka suomalaiset itsenäisyyspäivänä muistelevat vain sotia ja jähmettyvät sohvalle Linnan juhlia seuraamaan. Suomen itsenäisyyspäivä vaan nyt sattuu olemaan tällaisena mahdollisimman pimeänä vuodenaikana, jolloin vielä usein sataa vettä tai räntää. Silloin voi hyvin vaipua sohvan nurkkaan tai käydä sankarihaudoilla katsomassa kynttilämerta. Olisipa itsenäisyyspäivä vaikka kesäkuussa – silloin juhla voisi olla toisenlainen.
Varmasti on satoja asioita, mitä kannattaisi itsenäisyyspäivänä muistaa, kuten Suomen koululaitos, tutkimus ja teknologia, arkkitehtuuri, kulttuuri ja suomalaisten luotettavuus. Myös Suomen sodat ovat osa historiaamme. Niin myös vuoden 1918 kansalais- tai sisällissota, josta blogisti Öisinajattelija ansiokkaasti kirjoittaa. Kiitos kirjavinkeistä, aion niihin tutustua. Kansalaissota on edelleen vaiettu aihe.
Ehkä Talvisota yhdisti rikki revittyä kansakuntaa. Venäjä – silloinen Neuvostoliitto – esitti lokakuussa 1939 aluevaatimuksia Suomelle varustautuessaan mahdollista sotaa varten Saksaa vastaan. Mitä siitä olisi seurannut, jos Suomi olisi aluevaatimukset hyväksynyt, sitä on turha jossitella. Suomi ei niitä hyväksynyt ja alkoi varustautua sotaan. Ehkä ajateltiin, jos antaa Neuvostoliitolle pikkusormen, se vie koko käden. Oliko se järkevää, siihen en ota kantaa. Monet ajattelevat, että sotien vuoksi saimme pitää itsenäisyytemme.
Kyllä sitä Talvisotaa voi ja pitääkin muistaa. Talvisodan muistomerkki on tarkoitettu sotilaiden muistamiseksi – ei sodan ihannointia varten. Jossain mielessä sen voi nähdä myös muistomerkkinä rauhanteolle ja sovinnolle sekä kansakunnan yhtenäisyydelle.
Eivätkö nämä ihmiset, jotka höpisevät ja uhoavat Venäjä-vastaisuutta, eivätkö he tajua, että Suomelle olisi voinut käydä paljon huonomminkin? Mikä oli se realiteetti silloin Jatkosodan lopussa siinä vaiheessa, kun Suomi solmi erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa? Se oli varmaan fiksuin teko Suomen valtiojohdolta siinä tilanteessa. Oli kiikun kaakun, ehkä päivistä kysymys, ettei meille käynyt kuten Baltian maille. Sekin oli merkittävää, että Neuvostoliitolla oli kiire Berliiniin, eikä se voinut irrottaa joukkoja itärintamalta. Oli ainoastaan suomalaisten sotilaiden päättäväisyyden ja rohkeuden sekä viisaiden johtajien ansiota, että he ymmärsivät solmia rauhan, vaikka ehdot olivat kovat.
En ole mikään sotahullu – päinvastoin. Kuten aiemmassa blogissani kirjoitin, olen sitä mieltä, että Suomen ei pitäisi liittyä Natoon, vain hyvät suhteet kaikkialle itään ja länteen ovat maamme edun mukaisia.
Nuoria kaatuneita sotilaita voin kuitenkin muistaa Suomen satavuotispäivänä, kun heidän vierellään seisoo samanikäinen suomalainen sotilas.
Hyvää itsenäisyyspäivää ja Suomen 100-vuotisjuhlaa kaikille!
Ulla,
voisikin kysäistä ent.historiantutkijan ja Neuvostoliiton sekä Venäjän historian ja nykyolot erittäin hyvin tuntevalta Öisinajattelijalta hänen mielipidettään noiden talvi-ja jatkosodan todellisista syistä ja aiheuttajista ja myöskin niiden seuraamuksista. Hän ehkä osaa kertoa niistä paremman version kuin monet Suomen kouluissa käytetyt historian oppikirjat tai nykyiset ”suursotaharjoituksilla ” leikkivät poliitikot ? Siis tarkastellen asiaa molempien osapuolten näkökannalta.
PS.
Olen edelleenkin sitä samaa mieltä, mitä kirjoitin tuon Nato-blogisi kommenteissa tästä Talvisodan muistomerkin paljastamisesta.
Koska tämä muistomerkki on paljastettu , kumma kyllä melkolailla myöhään , vasta nyt Suomen itsenäisyyden 100-vuotispäivän liepeillä ( ?? ), niin sillä annetaan ( tai halutaan antaa ) se kuva, että itsenäisyys olisi saavutettu nimenomaan sankarillisen talvisodan ansiosta. Tällaisen mielikuvan tästä patsasmeiningistä saa näin kauempaa katsottuna, Varsinkin Suomen historiaa tuntematon henkilö erehtyy helposti.
Suomen, ja siihen liittyen kansainvälisessä, poliittisessa nykykontekstissa tuollainen tämänhetken ” äkkinäinen ” sankaripalvonta herättää epäilystä sen rauhanomaisesta tarkoituksesta etenkin juuri Suomen itsenäistymisen juhlavuonna.
Huomionarvoista on se, että monissa muissa Euroopan valtioissa esimerkiksi Toisen Maailmansodan sotasankareiden muistoksi tehdyt vastaavanlaiset muistomerkit on pystytetty melkein heti sodan loppumisesta alkaen ja nimenomaan RAUHAN saavuttamisen kunniaksi. Samoin vaikkapa Ranskassa vietetään vieläkin juhlapäiviä vuosien 1914-1918 Ensimmäisen ja myöhemmän Toisen Maailmansodan päättymisen kunnioittamiseksi. Selvästi ne eivät ole sodan sankarillisuutta kunnioittavia , vaan sodan aiheuttamaa tuhoa kauhistelevia ja rauhan aikaansaamista kunnioittavia.
Tuolloin 1917 Suomen itsenäisyyden saavuttaminen ei ollut mitenkään suorassa yhteydessä vuosikymmeniä myöhemmin tapahtuneen talvisodan kanssa. Eikä sitä seuranneen jatkosodankaan kanssa. Mielestäni kun halutaan puhua tämän sotamuistomerkin rauhanomaisesta tarkoituksesta, niin tällöin talvi-ja jatkosodan liittäminen vuonna 1917 tapahtuneeseen varsinaiseen Suomen itsenäistymistapahtumaan , tuohon merkittävään historialliseen etappiin, on historian kulun soluttamista nurinpäin.. Tämä osaltaan siksi, että saataisiin tuon v.1917-ja varsinkin vuoden 1918 väkivaltainen periodi näyttämään kaikin puolin rauhallisemmalta ja ”urhoollisemmalta” kuin mitä se olikaan.
Näin juuri !
Katsoin eilen illalla ARTE:lla näytetyn ranskalaisten v.2017 tekemän dokumenttifilmin Suomen itsenäisyyden satavuotiaasta taipaleesta: ” Une histoire finlandaise ” ( suomalainen tarina ). Tämä ” tarina” jätti mieluisamman ja lämpimämmän tuntemuksen, kuin Suomessa nyt vallalla oleva ”sotahysteria” ja sankaripalvonta.
Tämän dokumentin tekoon oli osallistunut myös Yle. Siinä kertoivat tapahtumista ja näkemyksistään tavalliset suomalaiset, toimittajat, historioitsijat, lakimiehet, kirjailijat ja muut näitä menneitä tutkineet henkilöt, joista mieleeni jäi erityisesti politologi Hanna Smith.
Ohjelmassa kerrottiin suht koht realistisesti suomalaisten ponnistuksista itsenäisyyden saavuttamiseksi ja sen säilyttämiseksi. Siinä näytettiin miten silloisen Venäjän ( tulevan Neuvostoliiton ) bolshevikkijohtaja Lenin allekirjoitti Suomen itsenäistymissopimuksen Suomen porvariston edustajien kanssa 30.12.1917, Samalla ihmeteltiin sitä miksi Lenin ei kutsunut Pietariin itsenäisyyssopimusta allekirjoittamaan itsenäisyyden puolesta taistelleita suomalaisia sosialisteja, vaikka nämä olivatkin auttaneet häntä pakolaisuuden aikana ja Venäjän vallankumouksen valmistelussa ! ( ? )
Dokumentissa kuvattiin vuoden 1918 kansalaissodan verisiä aikoja, Kerrottiin itsenäistymisen jälkeisistä pitkään jatkuneista ”punaisten kapinallisten ” vainoista. Nämä kansalaissodan traagiset tapahtumat katsottiin olleen sen aikaisen Euroopan väkivaltaisimmat ja tuhoisimmat, niin raakuutensa kuin uhrien määrän osalta.
Dokumentissa kuvattiin talvi-ja jatkosotaa …sekä usein tässä suomalaisten juhlahuumassa unohtamaa nk.Lapin sotaakin. Siinä selvitettiin niiden syitä ja seurauksia. Siinä näytettiin, miten jo 72-vuotias Venäjältä Suomeen palannut
entinen Venäjän imperiumin kenraali Mannerheim otti Suomen armeijan päällikkyyden Talvisodassa. Näytettiin tämän saman palvotun ”sotamarsalkka” Mannerheimin kädenpuristus Adolf Hitlerin kanssa Toisen Maailmansodan ( ns. jatkosodan) aikana. Kerrottiin Viipurista sekä Karjalan valtauksesta, ja sen takaisin valtauksesta ja Neuvostoliiton toimesta tehdyistä muista aluevaltauksista. Dokumentti kuvasi evakkoon joutuneita ja heidän vastaanottamisestaan Suomessa.
Dokumentti kertoi positiivisesti sotien jälkeisestä jälleenrakentamisesta ja hyvinvointivaltion saavutuksista. Näytettiin suomalaisten intoa pystyttää ”sankareidensa” patsaita, kuten Aleksis Kiven patsas ja Mannerheimin ratsastajapatsas. Hämmästystä herätti kuitenkin Venäjän tsaarien patsaat, Niiden oletettiin kertovan Suomen historiasta, ja olevan sen takia vielä paikoillaan.
Dokumentti kuvasi hyvin myönteisesti suomalaisten enemmistön sisukkuutta , omatoimisuutta, uudistamiskykyä ja tahtoa rakentaa yhteiskuntaa kaikkien Suomessa asuvien parhaaksi..
Siis:
onnittelut menneisyyden myönteisistä saavutuksista ja katse rauhanomaisella sinnikkyydellä toteutuvaan parempaan tulevaisuuteen !
PS.
Luepa Ulla sinäkin tämä:
KU:n arkistosta, Kai Hirvasnoron artikkeli ” Sota oli enimmäkseen ruma -Suomessakin” , 6.12.2017.
Tässä jutussa todetaan muun muassa se, että joka vuosi itsenäisyyden vietto Suomessa on sotaisaa hommaa. Ja että 1939-1944 sodat eivät olleet jatkuvaa sankarilaulua.