Onhan se kiva että…
…naisurheilijat pärjää…”, totesi bronssinainen Emmi Rukajärvi
lasketteltuaan pronssille Koreassa.
Totta, onnittelut reippaanihanalle EMMILLE! vaikka vaan on se vähemmän kivaa, että
suomalaiset miesurheilijat ovat – ilman dopingia (?) – pärjäämättä (?).
Tai niin noh, mistäpä minä tiedän, paljonko sitä doppausta on laskettelussa tai
öljyrikkaan Norjan joukkueessa, paljonko kehittyneet doppausmenetelmät
menevät edellä testauksia.
Veikkaan että menevät, vaan se ei herätä mika myllylää & kumppaneita
henkiin – niitä, jotka meillä menestyivät, mutta myös kärsivät, jopa
menettivät henkensä.
Mikaa muistellen
Katson, että juuri MIKA MYLLYLÄ oli olosuhteiden, valmentajiensa ja
aikansa uhri. Kepeät mullat, Mika! Haapajärvi muistaa poikaansa!
MUISTAN MIKAA, pohjalaisena, naapuripitäjän KAVERINA.
En millään näe nykyisiä kisoja, talvi- tai kesä- lainkaan puhtaina
mittelöinä. On surkuhupaisaa, että niitä mainostetaan kv-kansainvälisinä
paremmuuskilpailuina. Olkoot vaikka testauksen paremmuudesta mittelöinä?
Jo se, että EU, USA ja muut läääketeollisuuden huippumaat menestyvät ,
kertoo oman tarinansa. Siksipä on turhaa edes yrittää testata.
Mikä vaihtoehdoksi? Vapaat kädet ja piikit ja hormoonit. Vaihtoehtona
PUHTAAT KISAT, absolut testattavana urheilijat monen vuoden jaksona,
kisat, joissa mukana ne jotka katsovat/kokevat olevansa doping-vapaita.
Vaihtoehtokisat
Minusta VAIHTOEHTOKISAT olisi sinänsä aika helppo järkätä. Ainut ongelma siinä, että
mainosmarkat jäisivät saamatta: kukapa niistä kiinnostuisi kun
tuloksetkin tippuisivat? Tai sitten ne saavuttaisivat uuden suosion (?).
Siksikin, siis urheilun MORAALIN kannalta kannattaisi harkita, miettiä olisiko urheiluelämällä moraalista
selkärankaa VAIHTOEHTOKISOIHIN. ? Luultavasti ei, luultavasti heitän
mietteeni tuulimyllyjä vastaan…
PS.
VAIHTOEHTOKISOJEN väärinkäytösten ja huijausten välttämiseksi tarvittaisiin tietysti myös omat sanktionsa
eli:
-mahdollisesta doppauksesta kiinnijäänyt suljettaisiin elinikäiseen kilpailukieltoon
-hänelle määrättäisiin elinikäinen mainos- ja sulku mihinkään ammattimaiseen urheilutoimintaan
-hänelle määrättäisiin elinikäinen häpeä, mikä tarkoittaisi toistuvaa etusivun uutista esim valtakunnallisilla uutiskanavilla ja lehtien etusivuilla vuosittain, toistuvasti
-niin,no, hurkastelua totta kai, entäpä sitten ne firmat yms jotka sponsoroivat ja maksavat…
Öisinajattelija, idealisti
Ensimmäiset modernit omympialaiset v.1896 Ateenassa järjestänyt ranskalainen Pierre de Coubertin ei pitänyt ollenkaan ajatuksesta järjestää talviolympialaiset.
Hän piti niitä liian kaupallisina ja eriarvoistavina.Hän oli jo silloin kauan sitten oikeassa arviossaan.
Kiikaroidaanpa asiaa de Coubertinin kaukonäköisyydellä : Köyhissä maissa talviurheilun harrastaminen on liian kallista ja useimman ihmisen ulottumattomissa. Rikkaissa maissa on talviurheilukeskuksia , joissa bisnes ja turha kulutus pyörii ennätysvauhdilla. Vain hyvin toimeentulevat ja rikkaat voivat harrastaa monia talviolympialaisten lajeja. Ja kaikilla mailla ei ole edes mahdollisuutta osallistua talviolympialaisiin talviolosuhteiden ja talviurheiluun kuuluvien kilpailujen puuttuessa niistä.
Talviolympialaisiin osallistuminen ja niissä menestyminen on näin ollen köyhiä maita eriarvoistavaa. Niillä ei ole ihan samat mahdollisuudet kuin rikkailla mailla. Puhumattakaan dopingin kalleudesta …!
Mitä aajattelet tästä Pena ?
Suomi pelaa parhaillaan jääkiekkoa Kanadaa vastaan. Toistaiseksi tulos on nolla molemmin puolin.
Jos Suomi olisi nykyisin yhtä innokas ja tehokas muinoin mainetta tuoneessa talviurheilussa, kuin mitä se on turvattomien pakolaisten karkoittamisessa kuolemaan, niin ehkä saataisiin aikaan jotain tulostakin. Siellä ei taideta enää harrastaa muuta kuin ” penkki-ja kuntosaliurheilua ” ?
Pohjoismaiden talviurheilumainetta puolustaa sentään kunniakkaasti Norja. Sen urheilijoiden ansiosta ihan kaikkea osaamista ei ole menetetty
NO niin, pärjäähän joku suomalainen miesurheilijakin jossakin lajissa. Ehkä se doping ei olekaan aina paras menestyjä, vaan enpä tiedä tarkemmin sen osuudesta tässä yhteydessä ? Ainakin ptkä matka mentiin lujaa alkuaan ranskalaisvalmisteisilla suksilla ( kenen omistuksessa lienee merkki nykyisin ? ) … ja voitettiin ne kisoihin päästetyt ” pahuksen ” venäläisetkin.
Onnittelut Iivo Niskaselle , joka hiihti kultaa olympialaisissa ihan perinteisessä kestävyyslajissa ! Jotenkin suomalaisten maine hyvinä talviurheilijoina ehkä pikkuisen kohentui. Ja kenties tämä saavutus innostaa lapsia ja nuoria hiitoladuille…ilman dopingia tietysti , jollei Suomen hiihtomaineen niin ainakin oman terveytensä ylläpitämiseksi.
Eräs norjalainen ampumahiihtäjä kehuskeli olevansa näiden kisojen kuningas. Hänen kuninkuusladulleen hiihti kuitenkin poikkiteloin muuan vaatimaton vuoriston ranskalainen, joka kahmaisi samalla olympialaisten mitaliennätyksen. Dopingista ei ole ollut hänen kohdallaan puhetta.Näinkin voi sattua.
Eiväthän näistäkään olympialaisista suomalaiset kilpailijat tule takaisin kotiin ihan tyhjin taskuin.
Pyeongchangin talviolympialaisten päättäjäisseremonian yhteydessä järjestetyn ” ilotulituksen ” loppupuketti oli komea, kun naisten kestävyysmatkan kolmoisvoitto meni Pohjoismaihin. Hopeamitalisti, suomalainen Krista Parmakoski ansaitsee onnittelut !
Ja oli hienoa nähdä myöskin suomalaisen miesten kestävyysmatkan hiihtäjän Iivo Niskasen korkeimmalla paikalla mitalien jaossa, ja samalla kuulla reipasrytmisen Maamme-laulun soivan . Ihan piti laulaa mukana !
Aika hyvin meni suomalaisilta olympialaiset, mutta kyllä Elmo menestyi Andien talvikisoissa vielä paremmin! Ja voiton kunniaksi hän ei halunnut kuulla jonkun hampurilaisen musikantin säveltämää Maamme-laulua vaan Järnefeltiä…Ja alkoi kaikessa rauhassa polttaa piippua.