Raiskaus jättää uhriin syvät arvet, vaikkei teossa olisikaan käytetty fyysistä väkivaltaa. Siksi eduskunnan naisverkosto on tehnyt lakialoitteen rikoslain raiskauksen määritelmän muuttamiseksi. Ehdotamme, että raiskauksen päämääritelmään lisätään toisen osapuolen suostumuksen puute, kun nykyisellään ensisijainen määritelmä on sidottu väkivaltaan tai väkivallan uhkaan.
Lain tarkemmassa pykälistössä on jo nyt suostumuksen puutteen suuntaista määrittelyä ja käytännössä tuomioistuimissa saatetaan jo nyt punnita suostumusta ja sen puutetta. Lain muutos ei siis välttämättä olisi suuren suuri, mutta periaatteellisesti merkittävä.
Lain muutosta on vastustettu sillä perusteella, että suostumuksen puutteen toteen näyttäminen oikeudessa on vaikeaa. Raiskausrikoksen toteennäyttäminen oikeudessa voi olla vaikeaa tälläkin hetkellä. Konkreettisia todisteita ei välttämättä ole ja uhrin ja tekijän tarinat eroavat toisistaan.
Toteennäyttämisessä on joka tapauksessa haasteita, mutta vaikeudella ei kuitenkaan voi perustella sitä, etteikö raiskauksen määritelmää pitäisi ankkuroida suostumuksen puutteeseen. Lain muutos selkeyttäisi tilannetta, yhdenmukaistaisi oikeuskäytäntöä ja parantaisi uhrin oikeusturvaa. Se sitoisi raiskauksen selkeämmin ihmisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaukseksi. Muutos toivottavasti myös alentaisi raiskausten ilmoittamiskynnystä.
Muutos myös lähettäisi yhteiskunnallinen viestin. Seksiin ja seksuaalisiin tekoihin toisen ihmisen kanssa tarvitaan molemmin puolinen suostumus, eli kyse on yhteisymmärryksestä. Niin tämän aloitteen kuin #metoo-kampanjan aikana käydyn ahdistelukeskustelun aikana on törmätty kysymykseen siitä, miten suostumus ja yhteisymmärrys määritellään ja mistä voi tietää, onko toinen osapuoli yhteisymmärryksessä.
Suostumuksen ja yhteisymmärryksen määritteleminen lain tasolla ei olekaan yksinkertaista. Yhteisymmärrys voi syntyä ja sen voi ilmaista muutenkin kuin sanallisesti, eikä inhimillisissä vuorovaikutustilanteissa kirjoitella sopimuskaavakkeita. Vaikka kysymys on lakiteknisesti kinkkinen, inhimillisen vuorovaikutuksen kannalta se on paljon helpommin määriteltävissä. Kyllä sen tietää, onko toinen halukas. Ja jos ei tiedä tai on epävarma, ei seksiin pidä ryhtyä ennen asian läpikäymistä toisen osapuolen kanssa. Seksiin toisen kanssa ei riitä oma halu, siihen tarvitaan myös toisen osapuolen halu.
On vaikea kuvitella, että toista ihmistä voisi raiskata vahingossa. Kulttuurissa ja ihmisen ajattelussa on korjaamista, jos henkilö ei tunnista tai välitä toisen osapuolen haluttomuudesta seksiin. Ja kulttuurin muutokseen tällä lakialoitteella myös pyritään.
Käsitykset raiskauksesta muuttuvat kulttuurin mukana, lainsäädäntö heijastaa käsityksiä ja myös muuttaa niitä. Aiemmin ajateltiin, ettei aviopuolisoa voi raiskata tai että raiskaus on osittain tai kokonaan uhrin vika. Ajattelu on muuttunut ja niin on myös lainsäädäntö. Nyt on aika muuttaa lakia, sillä ihmisoikeusajattelussa vakiintunut käsitys raiskauksesta on suostumuksen puute ja vapaa suostumus on myös ihmisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kulmakivi.
Seksi ilman suostumusta on raiskaus, ja raiskaus on seksuaalista väkivaltaa uhria kohtaan, vaikka nyrkkejä ei olisikaan käytetty.
Hanna Sarkkinen
Kirjoittaja on Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan naisverkoston puheenjohtaja.
Jokaiseen käsilaukkluun nippu kaavakkeita kirjallista suostumusta/kieltoa silmälläpitäen..:)
Veikko,
” Käsilaukulla” tarkoitat varmaankin naisen laukkua ? Mutta huomaathan, että myöskin mies voi olla raiskauksen kohteena. Tässä ei ole kysymys mistään kevytmielisestä kaavakkeiden täyttämisestä ennen seksuaalista kanssakäymistä, vaan kyse on raiskauksen määrittelyn tarkentamisesta.
Arvostamani kansanedustaja, hyvä Hanna Sarkkinen,
Puhut tärkeästä asiasta, kulttuuriasenteiden muutoksesta ja sitä seuraavasta lain tarkentamisesta.
Nimenomaan suostumuksen puute seksuaaliseen kanssakäymiseen onkin raiskauksen perustunnusmerkki. Aikaansa seuraavassa edistyneessä kulttuuriajattelussa suostumuksen puute on oikeanlainen käsitys raiskauksesta niin ihmisoikeus-kuin oikeusajattelutasollakin.
Raiskauksella ymmärretään nimenomaan uhriin kohdistunutta seksiä ilman tämän suostumusta.
Suostumuksen puute on meillä Ranskassa ollut jo kauan raiskauksen tunnusmerkkinä lainsäädännössäkin. Eikä uhrin suostumuksen ja yhteisymmärryksen puutteen toteennäyttäminen ole ollut erityisen hankala kysymys edes lakiteknisesti , eikä se ole tuottanut erityisiä ylipääsemättömiä vaikeuksia. Tämän käsityksen mukaan raiskauksen kohde on jollakin tavalla vastoin tahtoaan pakotettu seksuaalisuhteeseen raiskaajan kanssa. Tällöin on aina kysymys painostuksen alla tapahtuvasta seksuaalisesta väkivallasta. Alle 15-vuotiaan lapsen raiskauksen ollessa kyseessä olettamus alaikäisen suostumuksesta ei ole edes pätevä oikeudessa. Alle 15-vuotiaan ei katsota voivan olla suostuvainen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Meilläkin Metoo-kampanja on vaikuttanut siten, että tällä hetkellä julkisuudessa keskustellaan raiskauksesta saatavan tuomion mahdollisesta kiristämisestä entisestään ja kyseisen 15-vuoden ikärajan mahdollisesta muuttamisesta. Oikeusministeriö tutkii parhaillaan seksuaalista väkivaltaa koskevan lainsäädännön tarkentamista, ja se antaa selontekonsa ja mahdollisen lakimuutosehdotuksensa vasta harkittuaan asiaa perusteellisesti. Seksuaalista väkivaltaa määrittelevän ja siitä rangaistuksen antavan lainsäädännön ajankohtaista käsittelyä ja uudistamista pidetään joka tapauksessa tärkeänä.
Huomattavaa on myös se, että Ranskassa raiskaus käsitetään yleisessä ihmisoikeus-ja oikeusajattelussa hyvin vakavana rikoksena. Raiskauksesta joutuu Ranskassa vastaamaan ankaran tuomion mahdollistavassa rikostuomioistuimessa ( Cour d’Assises ), jossa käsitellään vakavat rikokset kuten henkirikokset. Raiskausta pidetään näin ollen yhtä vakavana rikoksena kuin suunniteltua murhaa ja tahallista tappoa. Toisen ihmisen seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kajoaminen eli raiskaus ei tapahdu koskaan vahingossa. Se on sellaisenaan aina tavalla tai toisella väkivaltainen tahallinen teko.
Suomenkin olisi aika selventää ja uudistaa seksuaalista väkivaltaa ja varsinkin raiskausta koskevaa lainsäädäntöään.
Kirjoitin myös tästä aiheesta eilen. Yhteisymmärryksen tai suostumuksen määrittelyn vaikeuteen vetoaminen ei ole pitävä argumentti olla korjaamatta raiskauslainsäädäntöä. Ihan sama määrittelyn vaikeus koskee myös nykyistä lakia. Kyse on vain siitä, onko
1. Lähtökohtaisesti suostumus on voimassa, ellei sitä erikseen kielletä, vai
2. Lähtökohtaisesti suostumus ei ole voimassa, ellei sitä erikseen ilmaista.
Ykkönen perustuu oletukselle, että naisella ei ole täydellistä määräysvaltaa omaan kehoonsa, vaan se ainakin osittain kuuluu miehelle. Jos lähdetään siitä, että jokaisella on täysi määräysvalta omaan kehoonsa, on lähtökohtaksi otettava, että suostumus ei ole voimassa, ellei sitä erikseen ilmaista.
http://vastamelu.fi/2018/02/23/naisen-keho-kuuluu-naiselle/