
Eläkevuosilta on lupa odottaa paljon. Työuran jälkeen on viimein riittämiin aikaa itselle, harrastuksille, ja ennen muuta ystäville ja läheisille. Lehtijutut kertovat naisista, jotka eläkkeelle jäätyään nauttivat aktiivisesta, itsensä näköisestä elämästä ja toteuttavat unelmiaan.
Harvemmin eteen osuu juttuja naisista, joille eläkevuosien toimeentulo on jokapäiväinen haaste. Tämä on kuitenkin iso joukko. Lähes 40 prosentilla eläkeläisistä eläke on alle 1 250 euroa kuukaudessa. Heistä kaksi kolmasosaa on naisia. Eläkeläisten pienituloisuus ja suoranainen köyhyys on siis vahvasti sukupuolittunutta.
Tällä vaalikaudella eläkeläisten ostovoimaa on heikennetty entisestään. Tämä koskee kaikkia tulotasoja, mutta eihän oikeistohallitus olisi maineensa veroinen, jollei kaikkein suurituloisimpia eläkeläisiä olisi kohdeltu hellästi. Heidän ostovoimansa on Sipilän kaudella laskenut 0,1 prosenttia, muiden 0,8–1,3 prosenttia. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevia on lyöty kansaneläkeindeksin leikkauksella ja jäädytyksillä. Ja kuten sanottu, iso osa heistä on naisia.
Keskimäärin naisen työeläke on 68 prosenttia miehen eläkkeestä. Työeläke peilaa palkkoja, ja sukupuolittuneessa työelämässä nainen kouluttautuu ja päätyy töihin pienipalkkaiselle alalle miestä useammin. Myös pitkät perhevapaat nipistävät osan naisen eläkkeestä. Rakenteiden tasolla perhevapaiden tasaisempi jako ja erityisesti palkkatasa-arvo ja sukupuolittuneiden työmarkkinoiden purkaminen ovatkin aivan oleellisia keinoja naisten eläkkeiden parantamiseksi.
Kansaneläke ja perhe-eläke tasaavat eläke-eroja hieman. Kun katsotaan kokonaiseläkkeitä, naisen eläke on keskimäärin 78 prosenttia miehen eläkkeestä. Naisen kannalta siis esimerkiksi kansaneläkkeen kehityksellä on todellakin väliä. Tähän voidaan vaikuttaa vaikka heti, sillä ensi vuoden budjettia valmistellaan parhaillaan. Köyhyyttä lisäävän eläkepolitiikan sijaan on välittömästi korotettava kansaneläkettä ja purettava indeksijäädytykset.
Pienemmät eläkkeet vaikuttavat suoraan naisten hyvinvointiin. Itsensä toteuttaminen, harrastaminen ja esimerkiksi omasta terveydestä huolehtiminen on vaikeaa, kun raha ei tahdo riittää edes ruokaan ja välttämättömiin lääkkeisiin. Onkin tärkeää, että eläkepolitiikkaa seurataan ja eläkkeitä kehitetään tasa-arvonäkökulmasta.
Annika Lapintie
Kirjoittaja on Vasemmistoliiton kansanedustaja.
Itse kolmen lapsen äitinä, ja kolmella äitiysvapaalla plus kahdella hoitovapaalla olleena naisena tiedän varsin hyvin, mitä minulle on tullut maksamaan se, että olen hoitanut lapseni itse kotona, ja näin säästänyt yhteiskunnan varoja. Toki suurin syy kotihoitoon oli se, että ajattelin lasten parasta. Kuka on parempi hoitaja kuin oma äiti. Lapseni saivat hyvän ja turvallisen aluin elämälleen, ja kaikista heistä on tullutkin kelpo kansalaisia. Huonoja puolia sitten onkin se, että kuusi vuotta meni ns. harakoille eläkkeen kannalta. Siihen kun lisään vielä ikävuosien 18-23 ansaitsemani hyvät tulot kolmivuorotöistä, joista maksoin reilusti veroa, mutta joita ei lasketa ollenkaan mukaan eläkekertymään, niin minulta on mennyt hukkaan aika monta euroa eläkkeessäni.
Isän eläkkeisiin lapset eivät ole vaikuttaneet millään lailla.
Hallitus rakastaa lyödä naisia. En muista, milloin Suomessa olisi ollut hallitus, joka olisi yhtä päättäväisesti ja vakaasti vihannut naisia.
Naisoletetun euro on noin 120 senttiä miesoletetun eurosta tänään. Esimerkiksi naiset tekevät vain noin 75 % miesten vuosityötunneista ja heidän eläkehyötynsä on noin 10 % parempi kuin miesten. Lisäksi vain miehiä koskee asevelvollisuus, joka syö 4-8 % miesten elinikäisistä tuloista. Loppu ero tuottavuudessa tulee urakkatyön, yötyön, raskaan työn, likaisen työn ja vaarallisen työn lisistä.
Vaatiiko Annika ihan tosissaan, että naisoletetuille tulee maksaa sama työeläke kuin miesoletetuille, vaikka nykyisin työeläke maksetaan työpanoksen mukaan.
Pitääkö todella osa-aikaisen saada sama eläke kuin täysaikatyötä tekevä saa?
Annika kerää seuraaville vaaleille äänensä näin , ja läpi menee. Mitä se siellä mussuttaa tekis jotain eikä populistisesti kieroilisi. Miesten ansiot ovat siksi isommat kuin naisten kun tosiaan ovat vaan raskaammissa hommissa lisineen. Onko se isin vika ettei voi synnyttää? Työteho pitää pystyä kompensoimaan palkalla, siksi miehellä on isommat eläkkeetkin, luonnollista!