2019 olen alkanut päästä sisälle erilaisten vaikutuskanavien mahdollisuuksiin – niin kansalaisaktivismin, kuntapolitiikan, kuin valtakunnallisenkin vaikuttamisen saralla.

*** ❤ *** KEVÄT 2019 JA VAALIT
Kevät keskittyi paljon eduskuntavaalien ympärillä tapahtuvaan pöhinään. Se oli minulle hyvä mahdollisuus päästä puhumaan tärkeistä aiheista ja osallistumaan paneeleihin.
Eduskuntavaaleissa minulle tuli reilu 1200 ääntä. Olen syvästi kiitollinen ja otettu tästä. 1200+ henkilöä Varsinais-Suomessa halusi minut ajamaan maamme asioita eduskunnassa. Wau, kiitos luottamuksesta, haluan olla jatkossakin luottamuksenne arvoinen. 20 äänen päähän jäi varakansanedustajan paikka.
*** ❤ *** OSUUSKUNTA- & VAPAAEHTOISTYÖ:

– Shams -falafelit, Vuoden monikulttuurisuusteko -tunnustus Turun kaupungilta, sekä kuukauden yrittäjä -tunnustus Kaarinan yrittäjiltä ja kaupungilta
– Adressi Turkin asevientilupien perumisesta keräsi 1300 allekirjoitusta, adressin toimitus ulkoministeriöön / in english

– Olin mukana järjestämässä kuutta mielenosoitusta:
– Ilmastolakko 9/19
– Laulava rauhanmarssi YK:n päivänä
– Ilmastolakko 11/19

– 2 X Rojavan solidaarisuutta ajavaa mielenosoitusta
– Kodittomien yön tapahtuma Vanhalla Suurtorilla, asunnottoman työllistäminen, vetoomuksen laatiminen Turun kaupungille asunnottomien asuntotilanteen parantamiseksi
*** ❤ *** KANSALAISALOITTEET JA ADRESSIT

Kuva: Ulkoministeriön asevalonnanyksikön päällikkö Leena Pylvänäinen, apulaispäällikö Ilkka Rentola, Lotta Laaksonen, Ali Bayrakli
2019 Olin mukana viemässä kahta kansalaisaloitetta allekirjoitustavoitteeseen, eli kannabiksen dekriminalisointia ja lentoveroa vaativat aloitteet. Lisäksi olen mukana täydentävät hoidot kaikille aloitteen tehoryhmässä, jonka ratkaisun hetket menee 2020 puolelle.
Erityisiä mieleenpainuneita kokemuksia oli toimia asiantuntijana ympäristövaliokunnan mikromuovit pois kosmetiikasta -kansalaisaloitteen yhteydessä, sekä adressin toimittaminen ulkoministeriöön, jossa asevalvonnan yksikön johtajat ottivat meidät vastaan ja kuulivat huolemme Rojavan tilanteesta.
Ihmiskaupan uhrien tilanne tuli iholle vielä loppuvuodesta, kun otin ajaakseni nigerialaisen naisen Joy Osadolorin ja hänen poikansa Voicen asiaa eteenpäin.

Kuva: eduskuntalaolta valiokuntakuulemisesta liittyen mikromuovit pois kosmetiikasta kansalaisaloitteeseen
*** ❤ *** KUNTAPOLITIIKKAA
Kuntapolitiikassa eri kunnan tilojen, erityisesti Paraisten yläkoulun, sisäilmaongelmat ovat työllistäneet minua. Tuntuu, että kuntapäättäjät ja virkamiehet leijuvat onnellisessa denialismin pilvessä, vaikka lukuisat kuntalaiset kärsivät tilanteesta.
Kevään lopulla tuli myös oikeusasiamiehen vastaus kanteluuni, jossa todettiin, että Paraisten kaupungin ylin virkamiesjohto oli toiminut lainvastaisesti vaientaessaan minut kaupungin hallituksen kokouksessa, kun käsiteltiin kyseenalaista hyvinvointikoordinaattorin nimitystä.
2019 39% Paraisten kaupunginvaltuutettujen ja valtuustoryhmien tekemistä valtuustoaloitteista lähti kynästäni. Tekemäni aloitteet, sekä käsitellyt 2018-2019 tekemäni aloitteet on listattu lopussa, myös linkit aloitteisiin.
Osallistuin Vasemmistoliiton puoluekokoukseen ja sain lisättyä puolueohjelmaan kohdat kansalaisaktivismita ja jatkuvasta metsänkasvatuksesta.
Minut valittiin Vasemmistoliiton puoluevaltuustoon. Kiitos luottamuksesta.
*** ❤ *** 2019 aikana tekemäni aloitteet kaupunginvaltuustossa:
Aloite kunnantuvan sisäilmaongelmien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta täysimittaisena
Aloite suomenkielisen yläkoulun väistötilojen hankkimista varten
Aloite rakennussäädösten muuttamiseksi ekologista rakentamista helpottaviksi
Aloite vakiopaikan varaamisesta Karinakodin saattohoidossa
Aloite merenpohjalämmön talteenotosta lähienergian lähteenä
Aloite suolistosyöpien seulontojen aloittamisesta yli 60-vuotiaille
Aloite kaupunginvaltuuston kokousten striimaamisesta nettiin

Kuva: Vasemmiston kaupunginvaltuutetut Paraisilla, minä ja oik Nina söderlund
*** ❤ *** Ja lisäksi 2019 aikana käsitellyt aloitteeni:
Lotta Laaksosen ym. aloite Joka koulu soi -tapahtuman jatkuvuuden takaamisesta
Lotta Laaksosen ym. aloite kotisairaalan olojen parantamiseksi
Lotta Laaksosen ym. aloite muovipussittomasta Paraisesta
Lotta Laaksosen ym. aloite kunnan tilojen vuokraamisesta ulkopuolisille
Lotta Laaksosen ym. aloite julkisten tilojen sisäilmaongelmista
Lotta Laaksosen ym. aloite väistötilan hankinnasta
*** ❤ *** VOIMAA
Kuu valkea käy yli kattojen rohkaisten meitä
– niin –
Pelasta maailma, tee se jo tänään, tee jotakin mahdotonta (CMX)
*** ❤ *** LUOTTAMUSTEHTÄVÄT KAUDELLE 2020
Paraisten kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen varajäsen
Vasemmistoliiton puoluevaltuuston jäsen
Paraisten Vasemmiston pj, Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirihallituksen jäsen
Hallituksen pj osuuskunta Kehrä
Elävän kulttuurin Koroinen, hallituksen jäsen
Paraisten kaupunki: sivistyslautakunnan jäsen, sosiaalilautakunnan varajäsen, Peimarin koulutuskuntayhtymä varajäsen.
In 2019, Lotta Laaksonen accomplished a great deal through her activism, involvement in municipal politics, and leadership in various civic initiatives. She made significant strides in both national and local issues, addressing everything from climate change to the housing situation of the homeless. Here are some highlights of her 2019 achievements:
Spring 2019 & Elections
Lotta was highly active during the parliamentary elections, where she received over 1200 votes, just 20 votes shy of securing a deputy seat in the Parliament. This strong support demonstrated her impact on the people of Southwest Finland, and she expressed her deep gratitude for their trust.
Cooperative & Volunteer Work
Lotta was also involved in several impactful initiatives:
She received recognition from the City of Turku as the Multicultural Act of the Year and from the City of Kaarina for being Entrepreneur of the Month.
She led a petition to revoke Turkey’s arms export licenses, collecting 1,300 signatures.
She organized several demonstrations, including:
Climate strikes in September and November
A Singing Peace March on UN Day
Two Rojava solidarity demonstrations
A Homeless Night event focused on employing homeless people and advocating for better housing.
Citizens’ Initiatives and Advocacy
Lotta played a key role in pushing forward significant citizens’ initiatives. She contributed to initiatives calling for the decriminalization of cannabis and the aviation tax. She also served as an expert on the Environment Committee’s initiative to remove microplastics from cosmetics and advocated for the plight of victims of human trafficking, notably the case of Nigerian victims.
Municipal Politics and Advocacy
At the municipal level, Lotta took on several challenges related to indoor air problems in schools and public spaces. She advocated for a range of initiatives, including:
Compensation for damages caused by indoor air issues.
Securing alternative facilities for upper secondary schools.
Changes to building regulations to facilitate ecological construction.
Proposals for ecological and sustainable city planning, including energy recovery from seabeds.
Her active role in Pargas also saw her contribute to several initiatives in the city council. Notably, 39% of the council initiatives came from her pen in 2019.
Positions of Trust for 2020
Heading into 2020, Lotta secured key positions of influence:
Pargas City Councilor
Deputy Member of the City Council
Member of the Left Alliance Party Council
Chairman of the Pargas Left Party
Board Member for Kehrä Cooperative and Living Culture Koroinen
Active involvement in the City of Pargas’ Education Committee and Social Affairs Committee.
Looking Forward
Lotta’s dedication to progressive change and community involvement remains evident. Her leadership across civic activism, municipal politics, and social advocacy continues to shape her future endeavors.
For students looking to understand more about Lotta’s work and leadership or needing support in various fields, such as political science or activism, seeking PHP assignment help might provide additional insights and learning resources, helping them stay engaged and improve their academic knowledge while contributing to causes they believe in.