…niin takuulla yllätyt!” Ainakin Pohjois-Karjalassa ja tarkemmin sanoen Joensuun lähistöllä Jaamankankaalla. Siellä nimittäin mustikkaa ja sieniä, jopa herkkutatteja piisaa sen verran, että ei tarvitse pitkiä matkoja käveleskellä tai haeskella saalista kuten esim vuosi sitten.
Kiitettävästi myös paikallisväestö eli eläkeläiset ovat marjasadon ja sienten määrän noteeranneet – nyt kun ulkomaalaispoimijoita ei ole näkynyt. Hehän ovat aikaisemmin (onneksemme!) suorittaneet varsinaisen “jumalan viljan” eli marjojen sadonkorjuun kaupunkilaisten pakastealtaisiin… Se on sanottava, että nuorta väkeä tai lapsiperheitä ei juuri metsässä näe, vaikka marjamaille pääsee Joensuusta 10-15 km pyöräilyn tai autoilun jälkeen.
Herkkutatit ovat olleet täälläpäin kaiken lisäksi tänä vuonna aivan huippuluokkaa. Kuusivuotias pojantyttäreni löysi hetkessä Jaamankankaan Kajaanintien puolelta neljä ykkösluokan tattia heti kun laskin sienikorin kannonpäähän ja nappasin poimurin mustikankeruuta varten. Nyttemmin tattikastiketta ja -munakasta on syöty urakalla jo pian kaksi viikkoa ja pakastimeenkin on päätynyt monta pussillista.
Mustikkaa on lähes kaikkialla, oudoissakin paikoissa – ennen aivan kuivilla puolukkakankailla. En ole litroissa marjasatoa enää edes laskenut, mutta pakastin alkaa uhkaavasti täyttyä. Eipä haittaa, sillä puolukasta teen yleensä sekoittimella survosta, jolloin ämpärillinen mahtuu pieneen tilaan.
Puolukkasato on karteista ja merkeistä päätellen yhtä hyvä kuin mustikkasaaliskin, joten syyskesä menee useampana päivänä terveiden harrastusten parissa…
Öisinajattelija
ps. Vanhin poikani kirjoitti Joensuun vierailusta blogiinsa näin mairittelevasti :
http://leostranius.fi/2020/08/viisi-huomiota-joensuusta/
Aamulla 4-5 aikaan krannin tyttäret (ns ”laiskoja” Pohjolan tyttöjä,
ja mistäpäs muusta kun sisumaasta Suomesta) ovat valmiita
lähtemään mustikkaan taisetelemaan sääski-mäkäräpilveissä,
illalla kuuden aikaan näen heitä vielä pihalla puhdistamassa marjoja,
valikoivat hyvin tarkkaan kauniita marjoja. Myyvät netissä 500 SEK/ämpäri
(hinta ei ole noussut moneen vuoteen), kuukausipalkka siten hädin tuskin
voittaa keskipansuunin täälläpäin, siis Seskarössä
(missä suomalaiset filmaavat robinsoneita). Mutta eräänä päivänä yhdestä
piilistä hyppäs 10 rutikyöhää thaimaalaista mukanaan jotain ihme
vekottimia, jotka olivat lähinnä heinäleikkurin näköisiä, ja tulipa
hetkessä metsä sileäksi. Nämä eivät olleet tavallisia thaimaalaisia,
vaan valikoituja ja tottuneet kovaan soturielämään, heille
riittää kotona 10 euroa ruokaan pysymään hengissä. Sääli on heitä,
ja mettääkin. Nyt ämpärihinta on 390 SEK, tyttäret antamassa periksi.
Pemarissa istuskelee 117-kilonen välittäjä, polttelee jotain tupakkaa
ikkunasta, tuskin on sataan vuoteen kävellyt metässä, täynnä kiviä
ja isoja oksia ja kaatuneita puita. Höpöttää jotain laiskoista
kyläläisistä. Sairaan näköinen ei näytä onnelliselta, näköjään
liikunnan puutetta.
Siksi suosittelen välittäjiä laihdutuskuurille, kannustakaa
kotimaisia poimijoita, ostakaa netin kautta marjat, maustamatonta
jogurttia ja kunnon marjoja sekhaan. Jos syötte maustettua kurttia,
miettikää samalla miten nämä marjat ovat sinne joutuneet.
tarkennus: köyhissä maissa 10 euroa riittää ruokaan kuukaudeksi, pelastaa nälkäkuolemasta