David Calonne on toimittanut jykevän kokoelman Bukowskista kertovia lehtijuttuja ja tämän haastatteluja. Auringonvalo, tässä olen –on lähimain kattava otos siitä mitä Bukowski itsestään lehdille kertoi.

Jos oikein muistan, Postitoimiston Hank Chinaski eli luukussa, jossa villakoirien seassa pyöri enimmäkseen olut- ja viskipulloja. Huonekaluja oli patjan lisäksi niukalti. Hank kävi yötöissä postitoimistossa, missä miestä kiusasivat vähäisimmätkin byrokraatit. Töiden jälkeen askel vei kulmakuppilaan, jossa istuivat elähtäneet huorat ja ex-kaunottaret tai hissikuilun pohjan alittaneet naapurit ja muut juopot. Hankille seura kelpasi hyvin. Ja normielämästä syrjäytettyjen nyrjähtäneet tarinat.

Luultavasti Postitoimiston (1970) Hank on pitkälle Charles Bukowskin (1920-1993) alter ego. Ainakin Bukowski työskenteli postitoimistossa kymmenkunta vuotta. Kun pitkälle alkoholisoitunut postivirkailija löysi, oman tarinansa mukaan, kamalassa kankkusessa lattialta lyijykynänpätkän ja alkoi pistää kuulemiaan juttuja muistiin, tuleva menestys- ja renttukirjailija oli syntynyt. Ensin hänet piti tosin löytää… Onneksi löydettiin. Runoutta kännissä oli siinä vaiheissa kirjoitettu jo iso nippu.

Seppo Lahtinen on sujuvasti ja osaavasti suomentanut tekstit ”Chinaski”-kieleltä. Sekä kirjailija että lehtimiehet liioittelivat elämänvaiheita, jotta myytti täydellisen moraalittomasta, juoposta ja seksistisestä ”Likaisesta vanhasta Miehestä” saisi julkisuutta. Kun myytti alkoi elää omaa elämäänsä, Bukowski vetäytyi ja antoi niukasti haastatteluja. Valtavirran kirjallisuusjulkaisujen houkutuksiin hän ei juuri alentunut, vaan eli korostetusti marginaalissa: kirjoitti, luki, joi, nai ja kävi raveissa. Muuta hän ei juuri puuhastellut.

Ensimmäinen haastattelu on vuodelta 1963. Ajankohta jo kertoo, että Bukowski oli luettu ja tunnettu paljon ennen Postitoimistoa. Hänet mainitaan jo 1960-luvulla suorasukaisena sanailijana, joka uudisti hienostelevan amerikkalaisrunouden ja palautti sille hengen, elämän ja rujon anarkistisen realismin. Tai ainakin satiirin. Jostakin kumman syystä hän ihaili myös Dostojevskia ja luki innoissaan Tsehovin novelleja. ”En ole varmaan koskaan kirjoittanut hyvää runoa vesiselvänä”, kuuluu ensimmäisen haastattelun kiteytys. Tämä linja jatkuu yksinpuheluissa, lyhyissäkin haastatteluissa ja lehtimiesten tulkinnoissa. Romaanienkin kohdalla niiden syntyvaiheita siivitti alkoholi. Myös Bukowskin osin käsikirjoittama elokuva, Barbet Schroederin ohjaus Barfly (1987) on mainio juoppokuvaus, jonka pääroolissa näyttelee uransa parasta roolia Mickey Rourke.

Vähän väliä kirjailija palaa romaaneissaan ja runoissaan itseironiseen seksismiin ja hurjiin elämänvaiheisiinsa. Bukowski päätyi maineensa kukkuloilla kymmenille kiertueille ympäri Amerikkaa, vaikka kirjallisuuden hienohelmat häntä väheksyivät. Yliopistojen naisproffat ja opiskelijat olivat suopeampia. Ujolla ja erakoituneella viskisiepolla, oli vain kaksi keinoa uskaltautua satapäisen yleisön eteen: 1) juoda itsensä känniin tai 2) käydä oksentamassa vatsa tyhjäksi ennen esiintymistä. Muutaman kerran hänet talutettiin television suorasta keskusteluohjelmasta taustalle lepäämään. Mutta maine kasvoi ja alkoholi tappoi kirjoituskykyä vain osittain. Ihme oli, että mies eli yli 70-vuotiaaksi. Kuuluisuudesta kirjailijalla oli pelkkää pahaa sanottavaa, koska ”Kuoleman jälkeen kuuluisuudelle ei ole käyttöä, ja sitä ennen se on pelkkää luonteen heikkoutta”

Charles Bukowski syntyi Saksassa, mutta perhe muutti pian Amerikkaan. Lapsuus oli ankara, sillä väkivaltainen isä hakkasi poikaansa nahkaremmillä viikottain: ”Se oli hyvää kirjallisuuskasvatusta”. Reilut 50 vuotta kirjailija eleli yksikseen Hollywoodin liepeillä Los Angelesissa eikä elämäntavoillaan juuri pröystäillyt vaikka rikastuikin. Kuvaavaa on, että viimeinen koti oli pieni kerrostalohuoneisto. Haastatteluista käy ilmi, että Bukowskilla oli elämässään kaksi vakavaa naissuhdetta ja ainakin yksi lapsi. Ensimmäinen nainen oli iloluontoinen Jane, miestä 10 vuotta vanhempi – ja hänen kanssaan kirjailija harrasti ”alkoholismia” aina Janen kuolemaan saakka. Toinen nainen oli Linda, 20 vuotta nuorempi taiteilija. Häneen Bukowski suhtautui aina kunnioituksella, vaikka irtosuhteita kaiketi piisasi. Linda pysyi miehen rinnalla loppuun saakka ja opetti kuulemma ”Bukille” uuden aluevaltauksen, suuseksin. Lindan kehotuksesta tämä kokeili sitä opiskelijatyttöihin, jotka olivat kielitaidosta innoissaan…

David Calonnen toimittama Auringonvalo, tässä olen on mainio kokoomateos, joka elävöittää monisärmäisen ”Hank Chinaskin” ja kuljettaa Bukowskin tarinaniskijänä ja oman legendansa luojana miltei Ernest Hemingwayn, Jean Genetin tai William Burroughsin rinnalle. Yli hän ei toki pääse, koska ei ehtinyt juomisiltaan ja naimisiltaan aina kirjoittamaan, ei ainakaan viimeistelemään tekstiään. Usein hän hätäili, mikä ei toki vaivaa parhaita novelleja: tyylillisesti hän ei petä ikinä. Charles Bukowski on kirjoissaan ja haastatteluissaankin oma itsensä. Jäljittelemätön Vanha Likainen Mies, joka ei itseään, sovinismiaan, juoppouttaan tai muita heikkouksia omaelämäkerrallisissa kirjoissaan säästellyt.

Ks, esim. Hollywood, Naisia, Kaupungin kaunein tyttö, Pystyssä kaiken aikaa – ja erityisesti Bukowski-runot!

Ks. myös elokuvakriitikko Jussi Virratvuoren kattava lehtijuttu 100-vuotispäivänä Karjalaisessa – Suorilla sanoilla (Karjalainen 16.8..2020)

Öisinajattelija!