Gangsterit kulttuurilähettiläinä – militaristit rauhan takaajina

 

Kielellä, tyylillä ja erilaisilla painotuksilla voidaan manipuloida ja vaikuttaa kehen tahansa ihmiseen. Tästä on historiassa lukuisia esimerkkejä. Karkeinta kansalaisten mielten muokkausta ja suoraa propagandaa on harjoitettu viime vuosisadalla kenties Natsi-Saksassa ja stalinistisessa Neuvostoliitossa. 2000-luvulla keinot ja teknologiat muokata ja manipuloida kansalaisia ja vaikuttaa mielipiteisiin esim median kautta ovat todella moninaiset ja  hienovaraisemmat kuin viime vuosisadalla, joskus jopa tahattomat.

Orwell-uuskieli” on silti säilyttänyt asemansa ja juurtunut hyvin suomalaiseenkin mediamaailmaan. Erityisesti uutisoinnissa. Ei tarvitse kuin katsella tai kuunnella  YLE-kanavien pääuutislähetyksiä – tai lukea Suomen virallista “Pravdaa” eli Helsingin Sanomia – todetakseen kuinka asioita voi kääntää päälaelleen. HS on tehnyt esim  kuluneella viikolla huumekauppiaista ja muutamasta tunnetusta väkivalta-gangsterista kirjallisuuden uusia kulttuurilähettiläitä.

Vakavampi asia on se, kun orwellilaisesti vakuutetaan, että ”sota on rauhaa”, militaristinen asevarustelu ”rauhan tae”. Suomi-USA-DCA-sotilassopimuksen selkeistä militaristisista tarkoitusperistä on vaiettu viime päivät valtamedioissa tietoisesti. Sen päällepäsmäreistä on Suomessakin muokattu rauhan ja maamme turvallisuuden takaajia. 

Todella hämmästyttävää! Aivan kuin supervalta ja maailmanpoliisi USA, Naton yksinvaltias olisi joksikin muuttunut vuodessa parissa ja aina toiminut rauhan takaajana ja vakaajana ympäri maailmaa noin 850 sotilastukikohdassaan. Tai miehitysjoukkojensa, salaisten CIA-operaatioidensa ja ilmapommitustensa turvin.

 

Kulttuurilla pyhitetty väkivalta

Suomen kulttuuriväki on yleensä ollut laidasta laitaan aina huolissaan väkivaltakulttuurista, sen normalisoitumisesta kaikessa arjessa, “lukemisen loppumisesta” ja siinä sivussa nyt myös pisa-tutkimuksen katstrofaalisista tuloksista.

Syytä onkin, sillä kansan tyhmistäminen jatkuu koko ajan: kirjasto- ja kulttuurimäärärahoja leikataan, kirjojen ja kirjallisuuden arvo mitataan tekijöiden näkyvyydellä julkisuudessa tai kohuotsikoissa. Koulurauha on kadonnut ”digiloikkaan” ja erityisesti nuorten lukutaito hiipumassa. Myös perinteisten sanomalehtien kulttuurisivuja on karsittu ja monelle tärkeitä kirja-arvostelujakin julkaistaan entistä harvemmista laatuteoksista. “Uuskielellä” nämä leikkaukset ovat kaiketi välttämättömiä, jotta isänmaamme ulkomaanvelka saadaan maksetuksi(?).

Tämä kaikki on valitettavaa siksi, että samanaikaisesti monet tv-ohjelmat ja arvostettujenkin lehtien kulttuurisivut ovat usein täynnä hömppää tai pelkkää peli- ja väkivaltaviihdettä. Ja kun rikollisuus ja rikoskirjallisuus kerran myy ja on monen väkivallan turruttaman addiktin ainut huvi, rikollisen toiminnankin voi pyhittää arvoon arvaamattomaan kirkuvin otsikoin ja runsain kuvin.

HS – kulttuurisivut kertoivat 9.12.2023 ”Suomen halutuimmat”-otsikon alla huume- ja väkivaltagangsterien toilauksista näiden kirjallisia urotekojakin mainostaen. Juttu pisti miettimään millaista kulttuuria ja kirjallisuutta lehdessä arvostetaan (ja mitä karsitaan?). Peräti kuusi sivua ja kolme kokonaista aukeamaa kuvituksen kera oli omistettu parin rikollisen muistelmille ja selityksille konnantöistään. Äänessä ovat podcasteineen, blogeineen, haastatteluineen ja mietteineen keskeiset suomalaiset väkivaltarikolliset ja huumepomot, joiden kömpelöt, mahtailevat ja pika pikaa kyhätyt kirjatkin myyvät, useimmiten ”kuunneltuina” taatusti HS-julkisuuden ja haastatteluotteiden jälkeen entistä enemmän. Siinä sivussa jää kyllä moni tärkeä, vaikuttava ja kansaa sivistävä kulttuurituote vaille huomiota!

 

Rikollisella toiminnalla hankittu rahallinen hyöty valtiolle!

HS-mielipidesivulle ilmestyikin jo 12.12. järkevä ehdotus siitä, että periaatteessa jo nykyisen lainsäädännön mukaan “rikollisella toiminnalla ansaittu rahallinen hyöty” voitaisiin hyvin tuomita valtiolle. Tämä voisi aivan hyvin koskea myös suurrikollisten ja huumekauppiaiden tuloja ns. “muistelmistaan” ja myös mainittujen kirjojen myynnillä rikastuvia kustantajia. Ellei laki ole yksiselitteinen, sitä pitäisi muuttaa.

No, HS-toimitus jatkaa selittelyjä ja lisäsi vettä myllyyn jo 15.12. julkaisemalla kulttuurisivuillaan näyttävän “puolustuspuheenvuoron” otsikolla “Journalismin pitää käsitellä true crime- ilmiön eri puolia”. Niitä ei pidä vaieta, koska “rikolliset pyrkivät yhä enemmän viestimään yleisölle omilla ehdoillaan”.Uskoisin silti, että käsittelytyylillä ja palstamäärillä voisi olla paljonkin merkitystä (?!)

Samassa yhteydessä HS julkaisi, siis 15.12. valokuvan iloisesti hymyilevästä, “katiska-huumejutun” suurrikollisesta, jonka tunnolla lienee jokunen niistä alle 25-vuotiaasta huumeisiin kuolleista kymmenistä nuorista (Suomihan on nuorten huumekuolemien suhteen Euroopan kärkimaita, suhteessa väestömäärään, huom!)

Muuten, tiedän että moni muukin kulttuurin parissa työskentelevä kansalainen kuten minä on “pyrkinyt viestimään HS-yleisölle omilla ehdoillaan” …koska nämä huumerikollisetkin saavat sivukaupalla mainosta ja palstatilaa. Lähettämäni lyhyt kommenttimielipide taisi päätyä HS-roskakoriin, mutta voin ainakin tässä blogissani hyvällä syyllä peräänkuuluttaa HS-toimituksen vastuuta: tuoda esiin, millä seurauksilla , siis esimerkiksi suomalaisten nuorten huumekuolemilla mainittujen gangsterien mainetta pönkitetään mediassa.

Rikollinen huumekauppa ja kaikkialla maailmassa riehuvat sodat ja väkivalta synnyttävät aina silloin tällöin  kyllä myyvää ja joskus jopa taidokastakin  ( väkivalta ) viihdettä, kirjallisuutta ja taidetta. En kiellä sitä tietenkään kriitikkona, kirjailijana ja filmihulluna –  ja esim F.F. Coppolan, Martin Scorsesen ja Elem Klimovin filmien ystävänä. Mielestäni on silti täysin arveluttavaa antaa sivukaupalla palstatilaa niille, joiden toiminnan seurauksena uhreja ja jopa ruumiita syntyy roppakaupalla – ja samalla lisätä huoletta ja vastuuta kantamatta rikollisten arveluttavaa kassavirtaa.Samalla kun vaietaan laatutaiteesta ja viihteestä (palstatilan puutetta valitellen!).

 

Suojelkaamme Suomenmaata militaristeilta

Tätä nykyä luulisi olevan  korkea aika vastustaa väkivaltaan pohjautuvan kulttuurin ohella kaikkia mahdollisia sotapesäkkeitä ja yhä militaristisemmaksi muuttuvaa ulkopolitiikkaakin! – suojella Suomenmaata alueluovutuksilta ja kaikilta ulkovaltojen härskeiltä vaikuttamispyrkimyksilta. Kun lukee viime viikon ja tämänkin päivän Helsingin Sanomia (15.12. 2023), mm. pääkirjoitustoimittajia, tuntuu että koko maa rientää aivan haltioissaan Naton ja USA:n ”turvatakuu”-sateenvarjon alle yhtenä miehenä ja naisena.

Yksimielisyys on median mukaan kansan keskuudessa lähes täydellistä. Pientä erimielisyyttä hallituspiireissä on HS-toimituksen mielestä vain siitä kumpi kokomusta ministeri Elina vaiko Antti saa kunniatehtävän allekirjoittaa ns. DCA-sopimus – siis myydä käytännössä Suomen valtion alueita ja oikeuksia ulkovallalle, USA:lle.

Kun olemme tomerasti pistäneet itärajan kiinni ja torjuneet hybridi-putinistit, on aika ryhtyä isänmaallisiin ja järeisiin toimiin myös suhteessa läntiseen invaasioon. Militaristinen uhka rauhanomaiselle arjelle Suomenmaassa tulee nyt lännestä pika pikaa ja salaa solmitun DCA-sopimuksen varjolla. Nato sen sopimuksen ja Suomen ”etulinjan harjoitusmaaston” halusi ja USA ja Nato ne myös sen saivat! Uuskielellä pelon ilmapiirin tulo esim Suomen Lappiin naamioidaan ”rauhan takaamiseksi”, koska meillähän on USA:n kanssa samat arvot ja yhteinen vihollinen. Orwell-kielikuviot ovat tietysti hienovaraisemmat kuin 1900-luvun maailmassa. Harvemmin edes ”perivihollinen” mainitaan. Mutta entäpä ne ””arvot” ?

Kovin harva tavan kansalainen tietää, että USA ja Suomi ovat Nato-suurvallan aloitteesta neuvotelleet salaa ja jo pitkään kahdenkeskistä, ns. DCA-sopimusta. (Nato-jäsenyys ei sitä edellytä, huom!) . Neuvottelut ovat olleet salaisia, mutta ehkäpä saamme pian yksityiskohtaisempia “tiedustelutietoja” asiasta, muutakin kuin vain sen että Suomen suvereniteettiä uhkaavat ns. turvatakuu-rauhanmiehet  (Pentagonin ja CIA:n opastuksella) – saapumalla aseineen jopa 15 eri alueelle ympäri Suomea, Rovaniemeltä Hankoon. Ydinaseitakaan ei poissuljeta Suomenmaalta, kunhan niistä erikseen sovitaan ja kumotaan vaikka ensin Suomen ydinenergiaan liittyvät sopimustekstit. Tätäkään ei suoraan sanota, uuskieli hämärtää lopputuleman!

Kysymys on DCA-sotilassopimuksessa pääasiassa amerikkalaisista sotilastukikohdista Suomessa, ja myöhemmin maa-alueista ja osista satamia & lentokenttiä, jotka luovutetaan vieraan vallan käyttöön ja harjoitusmaastoksi. Sopimus toisi maahamme koko joukon amerikkalaisia paperittomia maahanmuuttaja-sotilaita ( ilman passia ja viisumia, huom!) – ja yhteiset treenit ja aseleikit varmasti yleistyisivät entisestään. Saapuneiden sotilashenkilöiden taustoja ei tutkita lainkaan, vaikka maahantulijoiden joukossahan saattaa olla vaikka vakoojia, hui! Se lienee Pentagonin, CIA:n ja FBI:n asia, ei Suomen Supon tai ulkomaalaisviraston …vaikka maahantulijat ovatkin paperittomia (?).

DCA-sopimusta ”konkretisoidaan”, siis viilaillaan parasta aikaa Suomeen sopivaksi, mutta hyvin militaristiselta ja epäisänmaalliselta homma vaikuttaa. Epäisänmaallisuus naamioidaan tietenkin valtionsalaisuudeksi. Uuskieltä sekin. Olisi korkea aika keskustella avoimesti, kuulla puolueiden ja valtiojohdon mietteitä sopimuksen  artikloista ja varsinkin uusista paperittomista, toki ”tilapäisistä” maahanmuuttajista, sotilasasiantuntijoista ja sotilaista. Muistutan, että aikoinaan presidenttimme UKK ei suostunut edes muinaisen Neuvostoliiton ehdotuksiin YYA-sopimuksen yhteisistä sotaharjoituksista – eikä myynyt Suomenmaasta aariakaan ulkovalloille. Nyt ovat ajat ja ilmansuunnat muuttuneet, mutta nuoleskelu-salailu ja vaikenemispolitiikka senkun jatkuu ja pahenee.

Ja samalla kukoistaa Orwell-uuskieli: jos putinistien hyökkäys Ukrainaan oli Venäjän mediassa pelkkä ”erityisoperaatio”, joka  paljastui välittömästi julmaksi sodaksi . Se paljastettiin Suomenkin mediassa, mutta aiva toisin kuvataan USA:n toiminta nyky-Natossa. Sehän on nyttemmin muuttunut (sitten Vietnamin kansanmurhan ja Kuuban saarron sekä Chilen vastavallankumouksen ja terrorin ajoista Jugoslavian pommitusten ja Irakin, Afganistanin ja Libyan valtioiden tuhoamisen jälkeen) pelkiksi  ”turvatakuiksi ” Suomelle ja pohjoismaille – sekä ”maailmanrauhan turvaamiseksi” Venäjän ikuiselta uhalta (?).

Palestiinalaisten kansanmurha eli Gazan tragedia on jotenkin jäänyt ”rauhan turvaamisessa” paitsioon, vaikka Israelin pommituksissa ja hyökkäysoperaatiossa on kuollut jo muutamassa viikossa kohta 20 000 palestiinalaista, puolet naisia ja lapsia. USA estää rauhan solmimista monin tavoin jopa YK:ssa, mutta ketäpä se huolettaa? DCA, itäraja ja Ukraina ovat sen verran vallanneet huomiota Suomen militaristisilta eliittijohtajilta, kaukonäköisiltä valtiomiehiltä ja presidenttikandidaateilta (?) että turhanpäiväistä huolta muusta maailmasta ei kannata mainita, saati muistuttaa Naton ja USA:n roolista maailmanpoliisina…

Hyvin se Orwell-kieli kehityy, valikoiva kaksoisstandardi toimii sodan ja rauhan kysymyksissäkin – ja termit saavat uusia merkityksiä! Viva!

ps. 1) onneksi järjen ääntäkin on olemassa (vaikka aika harva suomalainen taitaa enää osata esim ruotsia – ”tönkköinglishin” ohella?), ks.

Veronica Pimenoff (Hufvudstadsbladet, 16.12.2023)

ps. 2) suomeksi voi tutustua maineikkaan YDIN-lehden erikoisnumeroon, josta löytää peräti toisenlaistakin infoa kuin valtavirran valtamediasta, ks.
http://digiplus.fi/www/Ydin/2023_Erikoisnumero/index.html#p=2

 

Pentti Stranius, Susirajan virallinen Öisinajattelija

 

 

 

Tilaa
Notify of
guest
12 Comments
Vanhin
Uusin Most Voted
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Motto Hed
Motto Hed
1 year ago

Torstaiseen ylenantoon oli saatu kasaan neljä samanhenkistä vakiovieraiksi muodostunutta paukapäätä toimittajan lisäksi, joka jakoi sujuvasti puheenvuoroja, jotka eivät joutuneet häirityksi päällepuhumisella poppoon yksimielisyydestä johtuen.
Kaikki idioottimaisuudet eivät jääneet mieleen, mutta pari nostoa on paikallaan.
Entinen nuorsuomalainen Pönttölä, jonka ulkoinen habitus ei ole säästynyt ajan hampaalta, ihmetteli miten Venäjä voi pitää koko länttä vihollisenaan, vaikka länsi ”käyttää vain rauhanajan instrumentteja”. Pönttölän joku palikka on kyllä nyrjähtänyt paikoiltaan, jos hän pitää Ukrainalle toimitettavaa asemateriaalia rauhan instrumentteina. Ilmeisesti hän haluaa tulla tunnetuksi rauhanlähettiläänä, kun hän myöhemmin otti kantaa Suomenkin aseteollisuuden ylösajon puolesta, jotta kyettäisiin toimittamaan enenevissä määrin venäläisiä tappavia rauhanajan instrumentteja Ukrainaan.

Toinen vieras Hönönen, entinen suurlähettiläs, lohkaisi Venäjän pitkittävän sotaa, koska se odottaa seuraavia USA:n presidentinvaaleja, jossa heidän toive-ehdokkaansa on… tiedätte kyllä.
Tässä Hönösen orwellilaisessa asiaoiden kääntämisessä ei välitetä siitä tosiasiasta, että rauha olisi voitu saada aikaan jo pariin otteeseen sodan alkuvaiheissa, mutta molemmilla kerroilla sen torppasivat vuorollaan UK ja USA. Mutta Hönönenhän on jenkkien juoksupoika, niinkuin niin moni muukin ylenantojen vieraslistasta, jonne harvoin kutsutaan ketään poikkipuolisen sanan edustajaa häiritsemään ääliövirtaa.

Sen vielä ymmärtää, että Hösön ja muiden iltapaskojen- ja -pulujen rahat tulevat suurpääomaomistajien taholta, jolloin uutisointi on sen mukaista; enimmäkseen kusipäistä hölönpölöä. Tietysti osa tästä rahavirrasta tulee myös tuulipukukansalta, joka mielellään ahmii kaikki rikokset ja Markkasen donkkaukset.
Mutta että verorahoilla ylläpidetty Yle? Pitäisi tehdä rikostutkinta ja potkia se Jokinenkin sieltä huitsin Nevadaan, tai ainakin iltapuluun.

Kun nykymenoa seuraa, alkaa pikkuhiljaa ymmärtää senkin, mistä ns. terrorismi kumpuaa.

Sivustolla eitukikohtia.fi on Olli Tammilehdon artikkeli:
Ulkopoliittinen instituutti – suurvaltaintresseillä täytetty Troijan puuhevonen?

Sen viimeiseesä kappaleessa todetaan:
”Henkilöstövalinnoilla tai muilla keinoilla Suomen Ulkopoliittisesta instituutti on saatu tuottamaan samansuuntaista aineistoa päätöksenteon pohjaksi, kuin mitä sotateollisen kompleksin ohjauksessa olevat ajatushautomot suoltavat Yhdysvalloissa. Näin UPI:sta näyttää tulleen Troijan puuhevonen, jonka avulla USA:n suurvaltaintressit kuljetetaan Suomen ulko- ja ”turvallisuus”politiikkaan.”

Toisaalla vielä kuumeisesti kannattajakortteja hamuava Väyrynen kirjoittaa viimeisimmässä blogissaan:
”Vaikka Suomi on ajettu sodan partaalle, näistä asioista ei presidenttiehdokkaiden kesken ole juuri lainkaan keskusteltu. Suomen itsenäisyydestä ei kukaan puhu. 
Rauhan mahdollisuus ei ole ollut esillä. Ehdokkaat kilpailevat Venäjä-vastaisuudellaan ja sitoutumisellaan Yhdysvaltain politiikkaan.”

Vielä ehtii pelastaa presidentinvaalit toivottomalta mitäänsanomattomuudelta allekirjoittamalla ja lähettämällä kannattajakortin.

Loppukaneetiksi vielä ikonisen suomalaisen katujätkän kommentti, jonka blokkasin yhden vaihtoehtojulkaisun kommenttiosiosta.

”… ne ei oo tehny mitään tän Suomen hyväks.., ne tekee vaan vääriä päätöksiä ja ne on ihan täysin perkeleen vallassa.” – Remu Aaltonen
https://twitter.com/i/status/1735238716539490327

Jarkko Turkia
Jarkko Turkia
1 year ago

Tuossa Ydin-lehdessä oli nopeastui katsottuna hyviäkin juttuja vaikka osa artikkeleista kiertää asiaa niin sanotusti kuin kissa kuumaa puuroa tai hakee vastauksia miten kaukaa historiasta tahansa, jotta sitä ilmeisintä ei tarvitsisi sanoa. Tai ”yhdistää kuvitteellisen, todellisen ja symbolisen rekisterit” mutta ei silti pääse paljoa pidemmälle kuin tyypillinen sanomalehden pääkirjoitus mitä tulee Ukrainan sotaan.
Koko sota on USA:n projekti ja sen vallassa on ollut se estää tai päättää, mitä se ei kuitenkaan ole tehnyt.
Ydin lehden artikkeli kertoo EU:n ja siinä tietysti myös Suomen aseman : ”Samalla kun NATO on noussut Länsi-Euroopan johtavaksi voimaksi, EU:sta on tullut NATO:n apuorganisaatio, joka on alisteinen USA:n strategisille tavoitteille enne kaikkea Euroopassa mutta myös muualla maailmassa.”
Säästyy vaivaa ja paperia kun sanotaan asiat niin kuin ne on. Koko läntinen yhteisö on yksi valehtelijoiden klubi ja luulisi että kaiken valehtelun jälkeen voi olla vaikea alkaa takkia kääntää jos suhdanne muuttuu. Vaikka todennäköisesti takinkääntö onnistuu vaivatta, eikä vanhoja muistella.

Aarno Koistinen
Aarno Koistinen
1 year ago

Suomi on liittyessään Natoon ja solmiessaan DCA-sopimuksen tiivistänyt suhteitaan Yhdysvaltoihin, joka on luisumassa diktatuuriin mahdollisen Trumpin voiton myötä. Suunnitelmissa on USA:n liittovaltion koneiston saattaminen presidentin täydelliseen käskyvaltaan. Siellä asiasta varoitetaan ja pelätään, mutta meidän kaiken maailman ”asiantuntijamme” mediassa tai Ulkopoliittisessa Instituutissa eivät puhu asiasta mitään. Hehkutetaan vain Naton ja DCA-sopimuksen siunauksellisuutta Suomelle ja sen tuomaa muka 100% turvallisuutta.

Aihetta pelkoon on ainakin USA:n oppositiohenkisillä ja toisinajattelijoilla. Trumpin puheesta:
”Lupaamme hävittää kommunistit, marxilaiset , fasistit ja radikaalivasemmistolaiset, jotka elävät kuin syöpäläiset maassamme.”

Ihmisten epäinhimillistämisestä ovat puhuneet samalla tavalla ennen valtaanpääsyään useat diktaattorit ja kansanmurhaajat.

Olemme siis liittoutuneet valtion kanssa, joka voi pian olla diktatuuri, ja joka voi ryhtyä ”puhdistamaan” epätoivottuja kansalaisiaan.

Onko meillä silloinkin samat arvot Yhdysvaltain kanssa. Ja pitäisikö Trumpin luettelemiin ihmisryhmiin kuuluvien ihmisten huolestua Suomessakin.

Guantanamoahan ei ole suljettu.

Motto Hed
Motto Hed
1 year ago

”Illuusio amerikkalaisesta rauhasta” lienee YDIN-julkaisun ydinartikkeli, koska se tarttui ensimmäisenä haaviin. Muut saavat odottaa lukemistaan ja tuomiotaan rauhassa.

Heikkilälle kiitos historian lyhyestä ja ytimekkäästä oppitunnista Suomen marssista puolueettomuudesta mielipuolisuuteen. Puupäät eivät tarvitse yhteistä eikä mitään muutakaan venettä, kuvittelevat ainakin. Lahopuu kyllä vajuaa aika nopeaan.

Turkia on oikeassa EU:n taipuvaisuudesta valehteluun. Amerikasta asti tämän lausui julki tunnettu entinen merijalkaväen tiedusteluupseeri, joka sanoi, ettei EU muuta teekään kuin valehtelee. Nosti esille Putinin vuosittaisen esiintymisen – joka ainakin Hösön mukaan on ennalta tarkoin käsikirjoitettu ja jonka seurasin alusta loppuun- jossa Haagin etsintäkuuluttama sotarikollinen antoi nuorelle itselleen neuvon yleisökysymyksen saattelemana: ”Älä ole naivi ns. ystävien suhteen”.
Ensimmäisenä mieleeni tuli vanha Suomen liittolaisvaltio, joka poltti Lapin ja jonka päämiehen päälaki on kuin avohakkuun jäljiltä. Eikä tunnu missään, vaikka mistö Biddeni pani putket palasiks. Vähän talous sakkaa, mutta mitäpä tässä hätiä, hei. Anti mennä vaan, kun on alamäki…

Koistisen amerikanhörhöhuomio panee ajattelemaan tai ajaa panettelemaan, kuinka vaan.
Askarruttaa, miten niin pienisuisen miehen suupilet kestävät repeämättä toista kautta, kun odotettavissa lienee tuplatuubaa aikaisempaan verrattuna.
Koska blondi liinatukka ei ole mikään Jaggeri, niin naama voi mennä uuteen uskoon ilman ennakoivia kirurgisia toimenpiteitä.
Trumpetti oli listannut hävitettävien listalle myös itsensä ja kaltaisensa, eli fasistit. Tarkoittaako tämä sitä, että amerikannero päättää laukaisuttaa Suomeen DCA-sopimuksen sateenvarjon alla sijoitetut amerikkalaiset ydinkärjet venäläisiin kohteisiin, jolloin hän voi päätyä historiankirjoihin, joita kukaan ei jää kirjoittamaan, miehenä, jota aivan turhaan pidettiin maailmalla idioottina, sen sijaan, miten syvän kunnioituksen hän olisi saanut P. Linkolalta hänen vapauttaessaan luomakunnan ihmissaastasta?
Tämä jäänee nähtäväksi. Tai sitten täällä ei ole mitään nähtävää, sanoi poliisi.

PS. Dokumentti ”Mariupolin tuho” oli aika pysäyttävä, etenkin lasten kohtalo. Mies, joka käveli omaisuus kärryissä jonnekin horisonttiin: ”Tämä on elämää. Kirottuja ne, jotka aloittivat tämän kaiken:”
Korutonta kertomaa.

Esa J. Rintamäki
Esa J. Rintamäki
1 year ago

Muistetaanpa, että ne helvetin kalliit Hornetit ja nämä uudet ja hianot F-35:t ovat hankinta- ja käyttökuluiltaan niin kovin kalliita, että rahan riittämiseksi tämä paskapäiden Suomi oli PAKOTETTU lopettamaan keskeisiä ja tarpeellisia varuskuntia.

On silkkaa ja kylmää totuutta, että Horneteilla (ja muillakin talvisodan Fokkereilla) EI OTETA eikä PIDETÄ maa-alaa. Ei edes Punainen Paronikaan kolmitasollaan pystynyt siihen!

Ja hupsista: Kiinan poika oppii koko ajan väsäämään parempiakin lentovehkeitä kuin MiG-19 – kloonejansa (Shenjang J-6 ja Nangshang A-8). F-35 on kömpelö kalkkuna verrattuna jopa Spitfire IX:ään, uskokaa ta älkää.

Minä neuvoisin, että joka ikinen teistä, nähdessään jenkkisoltun, olipa tämä sitten vain moku tai kentsu, niin keskisormi pystyyn ja ”Go home, Yankee Bastard Motherfucker”!

pentti stranius
pentti stranius
1 year ago

Spasibo vsem, kiitos kaikille,
päteviä ja omintakeisia kommentteja.
Tässä porukassa VELI MATTI HEIKKILÄN puheenvuoro ONSITÄ LUOKKAA JOTA KANNATTAA MIETISKELLÄ. SIINÄ ON SELLAISTA HISTORIA-TIETOISUUTTA, MIKÄ PUUTTUU SUOMEN NYKYISILTÄ ULKOPOLITIIKAN JA HALLITUKSEN NATO-ENTUSIASISTEILTA, ikävä kyllä!
Tähän on nyt tultu mihin vielä mennään? Kysyn vain?
Öisinajattelija
ps. on muuten käsittämätöntä, ettei Suomen rajoilla voitu edes ajatella ns kahta kaistaa (= normaali rajanylikiikenne ja vs, pysäytyskäytäntö ,turvapaikanhakijat , joita oli tosi vähän, muutama sata, HUOM!)
Miksi kiusata normaaleja rajanylittäjiä?Suomalaisia, kaksopiskansalaisia, ven’äläisiä norm turisteja?

Öisinajattelija

Tapio
Tapio
1 year ago

Niinpä. Väkisinkin tulee mieleen, että meidän tavallisten kansalaisten ei toivota itse näkevän ja kokevan, sillä elämmehän propagandakuplassa jonka ei haluta vuotavan. Valtaosa turvapaikan hakijoista tulee edelleenkin aivan muita teitä, eikä niitä ole tukittu. Milloin meidän perustuslaillista vapaata matkustusoikeutta rajoitetaan muiden maiden osalta?

Venäläisen (juutalainen oikeasti) rintamatulkin muistelmista, tutkiessaan bunkkeriin jääneitä papereita, on jäänyt mieleen Hitlerin kenraaleilleen pitämä puhe syksyllä 1941, jossa hän toteaa ”poijjaat me hävitään tämä sota. Olemme sodan mahdollistaaksemme luoneet Neuvostoliitosta kuvan. Olimme siinä niin tehokkaita, että aloimme itsekin uskoa siihen”.

Lainaan vielä katkelmaa Väinö Voionmaan kirjeestä pojalleen ”Täytyy suurimmasti ihmetellä propagandan ja masineerauksen kaikkivaltaisuutta meidän ”vapaalla” ja valistuneella aikakudellamme. Muutamalla iskulauseella, harhauttavilla tiedoilla ja ontuvimmilla peruteluilla sekä ennen kaikkea isänmaallisia intohimoja kutkuttamalla kuljetetaan kansanjoukkoja nenärenkaasta mihin järjettömyyksiin tahansa”.

Motto Hed
Motto Hed
1 year ago

Nuoriherraministerin naamataulu oll revetä liitoksistaan Amerikoissa päästessään allekirjoittamaan omasta mielestäni ripuloitua paskapaperiakin vastenmielisemmän prujun, joka lehtitietojen mukaan tullaan piakkoin hyväksymään eduskunnassa lähes yksin tuumin.
Maailmassa on paljon asioita, joita ei voi ymmärtää. Tämä on yksi niistä.
Tämän myötä kunnioitus poliitikkoja kohtaan putoaa nollasta miinukselle.

On anteeksiantamatonta, että kenraalit ja heidän poliittiset myötäilijänsä saavat myydä maan suvereniteetin kansalaisilta mitään kysymättä. En väitä, että kansan enemmistö tekisi yhtään viisaampia päätöksiä, mutta kansanedustuslaitos ei ole sama kuin kansan tahto. Eduskunnassa et ole anonyymi äänestysnappia painaessasi, et myöskään gallupkyselyissä, jos naamasi näkyy, kun Hösön turpea toimittajaplanttu työntää karvaista mikkiään turpasi ulottuville. Tämä voi vaikuttaa päätöksiisi ja vastauksiisi vaikkapa ryhmäpaineen tai kuvitellun yleisen mielipiteen vuoksi, jonka voi halutessaan selvittää Iltapulujen sivuilta ja Ylen kanavilta.
Suljetuissa lippuäänestyksissä tämä anonymiteetin suoja säilyy, jolloin voit ilmaista vapaasti oman mielipiteesi.
Varmaankin tästä johtuen SA Nniinistö söi sanansa ja epäsi kansalaisilta mahdollisuuden äänestää Natosta. Puhumattakaan, että siihen annettaisiin mahdollisuus luovutettaessa viimeisetkin itsenäisyyden rippeet röyhkeän sotavallan löyhkäävälle alttarille.

Amerikanpojjaat saa mennä ja tulla ilman passeja, papereita. Sen sijaan koko itäraja suljetaan, kun sieltä lappaa muita kuin amerikanihmeitä ilman asianmukaisia dokumentteja.
Tuleekos sieltä jenkkilästä tänne kaiken muun kivan ohessa myös viimeisintä vakoilutekniikkaa, jolla voidaan paikantaa kaikki vastarannankiisket ja tarvittaessa tämä amerikanystävä voisi käydä salaisella operaatiolla ojentamistehtävissä Suomen kovakalloisimman väestönosan parissa, ja jos agentti narahtaisi rysän päältä, Suomen lakipykälillä hän voisi pyyhkiä jenkkiahterinsa?
Eduskunnan korkein virkamies, evp. Supon päällikkö voi tietää vastauksen. Tuskin kuitenkaan kertoisi.

Tänään tuli pieni suru-uutinen, kun P. Väyrynen kirjoitti ilmeisesti elämänsä lyhimmän blogin, jossa ilmoitti, että kannattajakorttien kerääminen on lopetettu. Arvaahan sen, että ottaa pattiin.
Tavallaan myös vapauttavaa: ei tarvitse seurata ainoatakaan ehdokastenttiä, saati että vaivautuisi äänestämään. Näillä näkymin on yks hailee, kuka sinne valitaan kekkuloimaan.

Eitukikohtia.fi sivustolla on Veronica Pimenoffin artikkeli, mikä antaa syventävää tietoa siitä, millaisten veitikoiden kanssa meidän nilkit haluaa veljeillä. Kannattaisi Häkkäsenkin pitää hymy perseessä.
https://www.eitukikohtia.fi/mielipide/lahi-idasta-oppia-tukikohdista/

Veli Matti Heikkilä
Veli Matti Heikkilä
1 year ago

Virstanpylväitä itsenäisen Suomen kuolemanmarssilta

Lähde lisätty
Tekstiä lisätty ja vähän muokattu

1. Neuvostoliiton romahdettua Suomeen hankittiin kenraalien toiveiden mukaisesti Hornet hävittäjiä. Elettiin toukokuuta 1992. Kaupat lyötiin USA:n kanssa lukkoon Elisabeth Rehnin johdolla ilman minkäänlaista keskustelumahdollisuutta. Hän itse sanoo muistelmissaan: ”Se oli vaan, että ei mitään eikä ketään kuulla” (2014). Tarjolla oli myös ruotsalaisia ja ranskalaisia koneita.

2. Torjuntahävittäjät muutettiin hyökkäyshävittäjiksi, kun Kataisen hallitus päätti ostaa helmikuussa 2012 kenraalien ohjeistamana JASSM-ohjuksia, joilla voi iskeä syvälle Venäjälle. Tällä päätöksellä ja konkreettisella hankinnalla Suomen puolustusvoimien luonne muuttui radikaalisti pelkästä maan rajojen puolustamisesta myös tarvittaessa hyökkäämään kykeneväksi armeijaksi. Kaupan neuvotteli Jarmo Lindberg eikä siitä maan vallitsevan tavan mukaan käyty minkäänlaista turvallisuuspoliittista keskustelua. Pieni piiri pyöri yhä kovemmalla vauhdilla.

3. Samainen Jarmo Lindberg neuvotteli käytännössä kansalaisilta täysin salassa isäntämaasopimuksen, jonka hän allekirjoitti 4.9.2014. Jo tällä sopimuksella Suomen alue luovutettiin käytännössä varauksetta USA:n ja Nato-valtioiden käyttöön. Sopimuksen allekirjoitti presidentti Niinistö. Ulkoministerinä toimi tällöin ”rauhanmies” Erkki Tuomioja.

4. Puolustusministeri Jussi Niinistö allekirjoitti Washingtonissa 8.5.2018 julistuksen sotilasyhteistyön tiivistämisestä USA:n kanssa. Lienee turha edes mainita, että tästäkään julistuksesta ei käyty minkäänlaista turvallisuuspoliittista julkista keskustelua. Kansanedustajat kuulivat sopimuksesta vasta sen allekirjoittamisen jälkeen. Kansan suurta enemmistöä ei informoitu millään tavalla mistä oli kysymys. Jussin takana oli luonnollisesti ”pieni piiri” sillä ilman sen lupaa hän ei olisi Washingtoniin koskaan lähtenyt. Mielestäni Jussi Niinistö olisi pitänyt pistää vastaamaan toiminnastaan perustuslakituomioistuimeen.

5. Suomi teki 10.12.2021 kaupat 64 kappaletta F-35A Block 4 -monitoimihävittäjistä, joita edelsi ”näennäinen” koneiden kilpailutus. Kenraalit esittivät F-35 hävittäjien hankintaa päätöstä edeltävänä iltana ja päätös tehtiin seuraavana päivänä yhtäkään vastalausetta. Vasemmistoliitto seisoi kaupan takana paria kansanedustajaa lukuun ottamatta yhtenä rintamana. Käsittämätöntä sinisilmäisyyttä tai ajattelemattomuutta. Laaja-alaista turvallisuuspoliittista arviota ei luonnollisestikaan tehty, koska Suomen puolustuspolitiikasta päättävät vastoin perustuslakia USA:ssa koulutetut ja USA:n armeijaan tiiviisti integroidut kenraalit ja heidän ympärilleen valittu pieni epäparlamentaarinen piiri. Meidän kenraalien rintamuksia koristavat nykyään yhtä lailla USA:ssa kuin Suomessa myönnetyt korkeimmat mahdolliset kunniamerkit, ja maallista omaisuuttakin asekaupat ja sopimukset ovat heille tuottaneet kiitettävästi.

6. Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusyhteistyösopimus allekirjoitettiin Washingtonissa 18.12.2023. Sopimuksen allekirjoittivat puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) ja Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken. Talvisotaa kuulemma muisteltiin, mutta ei luonnollisestikaan Suomen ja natsi-Saksan yhteistä sotataivalta, jossa valtakunnan raja oli tarkoitus siirtää jos ei nyt Uralille asti niin kauas kuitenkin. Heimosodasta, jossa itsenäisyyden juuri saaneet suomalaiset sotilaat hyökkäsivät hallitusvallan hiljaisella hyväksynnällä Karjalaan tarkoituksena liittää heimomaat osaksi Suomea. Suomalaisiin vapauttajiin suhtauduttiin kuitenkin nuivasti ja hanke haudattiin niin syvälle historian arkistoon, että koko heimosodasta ei monikaan tiedä mitään. Suomi hyökkäsi siis kaksi kertaa Neuvostoliittoon ja talvisotakin – jota myös Erkon sodaksi kutsutaan – olisi ollut vältettävissä, jos olisi kuunneltu Mannerheimia ja muutamia muita. Jatkosotaa mainostetaan myös puolustuvoittona Suomelle, vaikka rauhan solmisen hetkellä Suomen asevoimista ei ollut kuin rippeet jäljellä. Neuvostoliitto olisi voinut halutessaan vallata helposti koko maan, mutta onneksemme ei vallannut.

7. Tulevat F-35 hyökkäyshävittäjät ovat jatkuvassa suorassa on-line yhteydessä Pentagoniin eli ne ovat osa USA:n strategisia sotavoimia. Suomi USA läheisenä liittolaisena ja Nato-maana on luonnollisesti myös velvollinen osallistumaan Irakin, Libyan, Afganistanin, Serbian tapaisiin hävityssotiin.

8. Suomen ja Neuvostoliiton/Venäjän raja on ollut rauhan raja 75 vuotta kestäen niin Neuvostoliiton tekemät sorto-ja tukahduttamistoimet Unkarissa ja Tsekkoslovakiassa, Neuvostoliiton Afganistanin sodan ja monet muut maailmanpolitiikan kriisit. Nyt Suomen ja Venäjän välisestä rajasta on tehty vihan raja.

9. Venäjän näkökulmasta – hyvää ulkopolitiikkaahan on yrittää katsoa asioita naapurimaiden näkökulmasta tai jopa sitä laajemmastakin näkövinkkelistä – Suomi on yllämainittujen ”manöövereiden” seurauksena nyt USA:n ja Naton hyökkäyskärki, johon kohdistetaan ensimmäisenä tuhoava isku. On myös hyvä muistaa, että Venäjä on toistuvasti sanonut Venäjän ja Naton välisen sodan olevan ydinsota.

10. Suomella olisi ollut Neuvostoliiton romahduksen jälkeen historiallinen mahdollisuus astua todellisten itsenäisten valtioiden joukkoon – sotilaallinen liittoutumattomuus ja hallinnollinen suvereniteetti – joita ei monta ole, mutta joiden seuraan pitäisi pyrkiä. Suomi kuitenkin päätti jatkaa ”suomettumisen” ikuisella linjalla, joka alkoi jo itsenäisyyden saamisen jälkeen kun juuri itsenäistynyt Suomi suorastaan aneli kuningasta Saksasta. Sitten koittivat liitot natsi-Saksan ja Neuvostoliiton kanssa. Nyt sitten ollaan naimisissa USA:n kanssa, jota hallitsee ensi vuodesta lähtien hyvinkin todennäköisesti avoimesti Hitler-retoriikkaa suoltava ja ihmisvihaa lietsova Trump. Ja vaikka Trump ei tulisi valituksikaan, niin yli puolet USA:n kansalaisista kannattaa Trumpin vihan politiikkaa.

11. Suomelle olisi riittänyt Nato-optio, mutta tällaisesta varovaisesta ja perinteistä puolustuspolitiikkaa noudattavasta politiikasta Suomessa luovuttiin kuten yllä olevasta on luettavissa jo viimeistään 1992. Suomen ilmapiirissä on nyt jotain samaa kuin lukemani perusteella 30-luvulla. Jatkuvaa sapelien kalistelua ja järjetöntä uhoa. Odoton pelko takamuksen alla milloin joku alkaa vaatia Karjalaa takaisin. Puolustuspolitiikan osalta Suomessa on tapahtunut kabinettivallankumous: valta on siirtynyt eduskunnalta ja presidentiltä (?) kenraaleille ja pienelle militantille oikeistoklikille. Tästä vallankumouksesta valtamedia ja vallatonkin media vaikenee. Tämäkin 30-vuotissota odottaa vielä historiakirjoitustaan.

12. Isänmaata minulla ei enää ole siinä mielessä mitä minä isänmaalla ymmärrän. Olen kuitenkin suomalainen ja arvostan sekä kunnioitan kaikkea sitä, mitä aiemmat sukupolvet ovat taistellen ja yhteistyötä tehden aikaansaaneet. Yhteisessä veneessä en kuitenkaan tämän hallituksen kanssa enkä kenenkään tämän sopan keittäjän kanssa todellakaan ole.

Kommentissa hyödynnetty etenkin kohtien 1-5 osalta Risto Suvannon toistaiseksi julkaisematonta materiaalia hänen luvallaan.

Matti.L.
Matti.L.
1 year ago

Öisinajattelija kumppaneineen näkee mörköjä vain lännessä, vaikka suurin uhka on itärajan takana. Osa näistä kirjoituksista vaikuttaa vanhojen stalinistien vuodatukselta, kaipuu vanhaan neuvostokomentoon paistaa rivien välistä. Rauhanpuolustajat ry jos mikä oli NKP:N käsikassara, jonka todellista olemusta kyyhkysmerkin kantajat eivät näköjään tunnsta vieläkään. Tutkisitte sen historiaa ja vaikuttajia Mirjam Vire-Tuomisesta alkaen, älkääkä kehitelkö salaliittoteorioita NATO:n liittymisen pohjalta.

Öisinajattelija hokee jatkuvasti Suomen militarisoitumisesta unohtaen kokonaan sen, että meille kävisi todella huonosti, jos puolutustusvoimat eivät olisi hyvässä kunnossa. Suomella ei ole mitään hinkua hyökätä itään eikä etelään. Suomi varustautuu itseään ja demoktariaansa puolustaakseen. Neuvostoaikaisia rauhanlauluja laulamalla Putin ei pysähdy.

12
0
Olisi kiva kuulla ajatuksistasi, jätä kommenttix