Militarismi tappaa ja myrkyttää mielen

 

 

Militarismi tappaa ja myrkyttää mielen

Militarismi tappaa paitsi ihmisiä sotatantereella , myös tuhoaa inhimillisyyden ja humanismin kansainvälisissä kanssakäymisissä, ihmissuhteissa. Viholliskuvat leviävät ja juurtuvat. Sotauhoaminen, vihollisen demonisoiminen sekä avoin rasismi myrkyttävät suomalaista yhteiskuntaa ennennäkemättömällä tavalla vuoden 2024 alkaessa.

On menty jo siihen, että jopa sotaisan tappamisen ihannointi vertaantuu isänmaallisuuteen ja sotilaspapeista tehdään rintamien (ja tappamisen traumojen) sielunhoitajia. Venäläisyys on kaiken pahan alkujuuri ja venäläiset perivihollisia eikä putinismia, valtion politiikkaa pystytä erottamaan normaalista ruohonjuuritason yhteistyöstä suomalaisten ja venäläisten kesken. Se torjutaan, aidot, kansalaisyhteiskuntaa tukevat ystävyysseurat eivät saa enää kohta minkäänlaista tukea. Myös venäjän kieli ja koulut ovat diskriminoinnin kohteena.

Nyt tarvittaisiin oikeita pasifisteja, rauhanrakentajia ja suvaitsevia sovittelijoita (muuallakin kuin lakkorintamalla), kansakunnan sielunelämän tulkkeja. Ihan kaikkea ei voi selittää pelkästään putinistien pahuudella eikä trumppilaisten oikuilla (?)

 

Suomi sotaisessa eturintamassa

Aloitetaan esimerkeistä. Maamme liukaskielinen sotaministeri kävi Pohjanmaalla puhumassa siitä, kuinka eräs kansalaisoikeus, aseistakieltäytyminen, tässä tapauksessa reserviin siirtyminen pitäisi kieltää koska Suomen turvallisuus vaatii kaikkia varustautumaan. Juuri reserviläisten kunnosta huolehtimista korosti muuan politiikan tutkijakin, aivan äskettäin. Ministeri otti mielipiteestä kopin, mutta joutui sentään perumaan sanojaan.

Turvallisuustakuut” on muuten se termi, joka vilahtelee jatkuvasti oikeistopoliitikkojen ja muiden sotaintoilijoiden puheissa. Se siunaa kaiken: miljardien hävittäjäkaupat muutenkin velkaisessa Suomessa, arveluttavan aseviennin ja ulkopolitiikan uudet määrittelyt, jopa vieraan vallan tukikohdat sekä mahdollisten ydinaseidenkin kauttakulun Suomessa. (vrt. Suomen ydinenergialaki ja jo “edesmennyt” liittoutumattomuus / presidentti Urho Kaleva Kekkosen aikainen järkevä puolueettomuuspolitiikkamme).

Sotapropagandaa pahimmillaan löytyy kosolti yhteiskunnan eri alueilta. Kouluihin vaaditaan eräänlaista “isänmaallisuuden infopäivää” juhlapäiväksi – kohta varmaan aseleikkejäkin (vrt. Putin-nuoret). Aseviennin kasvu on suursuosiossa – “se elvyttää taloutta, takaa työpaikkoja ja turvallisuutta” (vrt. Lapuan patruunatehtaan uusi nousu). Armeijan eli intin mainoskampanjat ulottuvat kaikkialle – erityisesti kannustetaan nuoria naisia armeijaan (tietysti tasa-arvon nimissä). Sankarinaisalokkaista sepustetaan surkeita televisiosarjoja, tosin 1950-luvun sotilasfarsseja paljon militaristisempaan suuntaan. Reserviyhdistyksiä ja lisääntyviä kertausharjoituksia rahoitetaan avokätisesti (vrt. Rauhanliiton ja Rauhanpuolustajien jne leikatut avustukset) . Siinä sivussa pitää tietenkin tukea kansalaisten kasvavaa ampumisharrastusta eli rakentaa itärajan linnoitusmuurien ohella muutama sata ampumarataa lisää kun olemassaoleviin on kuulemma niin kova tungos. Kiitos sotapropagandan.

Milloinkahan Suomessa vapautetaan asekauppaa amerikkalaiseen tapaan? Se lienee seuraava askel maassa, missä väkivalta- ja ampumarikokset jo nyt puhuttavat…ja yleistyvät luultavasti samaan tahtiin militaristisen, erilaista väkivaltaa suosivien ratkaisumallien yleistyessä (vrt. Suomen asekauppa, ulkopolitiikan hyvikset ja pahikset sekä vihollisen demonisointi ja aseviennin kasvu sotaa käyviin maihin). Tottahan Nato-maassa pitää kansalaisilla “puolustus”aseita olla, kaikille ja kaikenlaisia.

 

Militarismi ja militaristi tappaa

Militarismi tappaa tehokkaasti ja täysvaltaisesti. Se myrkyttää mielen, lisää ennakkoluuloja, kauhua, vihaa ja kansalaisten tuntemaa pelkoa.

Militaristinen, imperialistinen ja pseudoisänmaallinen Venäjä on siitä paha esimerkki Ukrainassa. Venäjän putinistinen johto ei tapa vain ukrainalaisia siviilejä, slaaviveljiä ja siskoja, vaan tapattaa omatkin nuorukaisensa ja tappaa myös toisinajattelijansa. Viimeisin kauhea esimerkki on Aleksei Navalnyin kohtalo, Putin-valtioterroristien harkiten toteuttama murhatyö Siperian vankileirillä. Siellä on aivan liian moni karkoitettu “kansanvihollinen” tai “toisinajattelija” päättänyt päivänsä ennenkin – tapettu, teloitettu tai näännytetty nälällä, kylmällä ja pakkotyöllä jo tsaarien ja Stalinin aikana.

Toivottavasti Navalnyin uhrikertomus havahduttaa lopulta venäläisetkin; marttyyreilla,  uhriutumisella ja kansalaiskapinallakin on ollut maassa aina vaikutuksensa ja pitkät perinteet. Lopulta kansa nousee kun kärsimysten malja se jo kukkuroillaan on….

Mutta militarismia ja sotaa lietsotaan tätä nykyä muuallakin, joka puolella. Pahin siviilien joukkotuho, johon lännessä on reagoitu kovin vähän, on kohdannut palestiinalaisia, Gazan kaistan siviilejä, pakolaisia, naisia ja lapsia. Kammottavaa arkipäivää on Israelin ylivoimaisen armeijan suorittama kansanmurha, usein ilmasta käsin, modernein asein ja kaukaa, omatunnon tuskia tuntematta. Toistuuko kohta Hiroshima?

Militarismia on maailma täynnä, rauhanrakentajia ja aitoja pasifisteja kovin vähän. Mieluummin väläytellään “ydinasepelotetta”, siis lopullista tuhoa ja maailmansotaa.

Militarismi on ideologiana verhottu usein isänmaallisuuteen ja maanpuolustukseen, vaikka se ensi sijaisesti tappaa ja myrkyttää siinä sivussa kaikkien propagandan kohteiden mielen. Kotona ja puutarhassa, meillä ja muualla!

Öisinajattelija

 

 

 

Tilaa
Notify of
guest
9 Comments
Vanhin
Uusin Most Voted
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Esa J. Rintamäki
Esa J. Rintamäki
1 year ago

Ajatelkaa:

Israelin armeijan sodankäyntitapa on presiis samanlaista kuin Waffen-SS:n käymässä tuhoamissodassa etelä-Venäjällä toisen maailmansodan aikana. Ei mitään eroa! Maastopuvutkin samanlaisia.

[Katsokaa elokuva ”Tule ja katso”.]

Israel, joka samaan aikaan saa jättipaskahalvauksen Chevrolet Camaro SS -merkkisestä autosta, vaikka siinä se tarkoittaa ”Super Sportia”.

Ellei sota ole taloussotaa, niin sitten se on uskonsotaa. Päätelkää itse, kumpaa siellä käydään. Miettikää myös intressiä, miksi natohehkutusta lietsottiin nimenomaan meidän suomalaisten nieltäväksi? Tilaisuus näytti ihan liian sopivalta.

Muistatte ulkoministeri Valtosen sanoneen israelilaisille: – ”Eiköhän ala jo riittää.” – Mitä teki Israelin edustaja? Hitsasi itsensä valkohehkuiseen raivoon (kuin Aatu bunkkerissaan!) ja käski Valtosen olla hiljaa koko asiasta.

Miettikää että miksi? Onko taustalla taaskin jotain, mikä täyttäisi salaliiton tuntomerkin? Kuka hyötyy tilanteesta? Kasvatetaanko osinkoja ”vastikkeettomalla viennillä” eli ampumalla ”nuo siat”?

Pitääkö raamatusta pyyhkiä ”älä tapa”-käsky turhana pois? ”Pippelistä leikatuillehan” se näyttäisi sopivan, muun uhriutumisen puolustamiseksi?

Veli Matti Heikkilä
Veli Matti Heikkilä
1 year ago

YLE:n nettisivuilla oli juttu aikeista (vai onko jo päätös) avata 300 uutta ampumarataa. Juttuun oli kommentointimahdollisuus. Lähetin alla olevan kommentin, mutta eihän se mennyt sensuurista läpi kuten ei ole menneet pitkiin aikoihin mitkään minun kommenttini, Ilmeisesti minut on leimattu turvallisuusuhaksi sillä olenhan Rauhanpuolustajien jäsen.

Kommenttini YLE:n juttuun: ”Suomen militarisoinnin viimeinen käänne. Ihan kuin Amerikan kivääriyhdistys olisi jo lobbaamassa aseiden autuutta Suomessakin. Tämä on täydellistä hulluutta 30-luvun natsi-hengessä. Ainoa asia mihin Suomessa aseita tarvitaan on metsästys ja ampumaratoja on siihen tarkoitukseen riittävästi. Ampumaratojen lisääminen lisää aseita ja se heikentää vääjäämättä kansalaisten turvallisuutta.”

Sodan ja joka paikassa silmille hyökkäävän militarismin vastustaminen on epäisänmaallista nyky-Suomessa. Epäisänmaallisesti olen Rauhanliiton kk-lahjoittaja ja toivotan mahdollisimman monet kanssaihmiseni mukaan tähän myyräntyöhön.

Kiitos Pentti taas kerran hyvästä kolumnista. Kaikessa kanssasi samaa mieltä. Jaksamista ja intoa jatkaa öisin ajattelua ja ajatusten ylöskirjaamista.

Aarno Koistinen
Aarno Koistinen
1 year ago

Pelon ilmapiiriä lietsotaan ja propagoidaan tahallisesti medioissa, jolla on aikaansaatu sotahysteriaa jo muutenkin yhteisöllisen paranoian kourissa oleviin kansalaisiin. Eriävän mielipiteensä julkituovat demonisoidaan ja leimataan esimerkiksi Putinin trolleiksi, joten ehkä rakastettu turvallisuuspoliisimme Supo nimeää heidät vielä ”ulkomaiden agenteiksi,” kuten Venäjän hallinto omat toisinajattelijansa…

Fiksuimmat toimijat tosin siinäkin puljussa ovat nimenneet suurimmiksi turvallisuusuhiksi radikaalit islamistit ja äärioikeistolaiset liikkeet.

Rauhan puolesta Tolstoin, Gandhin, A. Pekurisen ja ehkä Martti Ahtisaarenkin hengessä.

Eero Peltonen
Eero Peltonen
1 year ago

Hyvä Öisinajattelija. Vähäsen Gazan tilanteen lähitaustasta. Miksi Hamas hyökkäsi siviilien kimppuun, tappoi ja otti panttvankeja juuri lokakuussa 2023? Painava syy on se, että Israelin ja monen arabimaan diplomaattisuhteet olivat kehittymässä hyvään suuntaan. Mm. Saudi-Arabian kanssa Israel oli pitkällä neuvotteluissa. Pysäyttääkseen tämän prosessin, Hamas teki terrori-iskunsa pappisvaltio Iranin tuella.

Tilanne olisi lauennut nopeastkin, jos Hamas olisi vapauttanut kaikki panttivankinsa esimerkiksi kolmannen osapuolen valvomassa vankein vaihto-operaatiossa. Hamasin pitäisi myös luopua tavoitteestan tuhoita Israel ja sen asukkaat.

Nyt sota jatkuu ja Israelin hyökkäykset menevät yli kaiken ymmärryksen.

Motto Hed
Motto Hed
1 year ago

Missä valta, siellä raha. Ja toisinpäin. Missä rahavalta, siellä aseet.
Ihmiset vaan tuppaavat olemaan kuspäisiä, ahneudessaan kyltymättömiä päällepäsmäreitä. Järjen ääni jää aina näiden mulkeroiden jalkoihin, sille ei voi mitään.
Ydintuho tai auringon sammuminen ovat ainoa lääke tähän vaivaan.

Navalnyista sen verran, että Scott Ritter nimesi hänet maataan vihaavaksi luopioksi.
YouTube- sessiossa kertoi, ettei ollut koskaan häntä tavannut, mutta jos olisi, niin olisi omin käsin tappanut. Häs siis ei ollut lainkaan syvästi järkyttynyt Navalnyin poismenosta, kuten ilmaisivat olevansa kaikki länsiliittouman kynnellekykenevät teeskentelijät, Niinistö mukaan lukien.

Onhan se surullista seurata, miten nämä suomalaiset vallan kahvassa roikkuvat pellet ja muut tirehtöörit ovat ajaneet Suomen tähän jamaan. Mutta minkäs teet. Maailma on jatkuvassa liikkeessä, ja sen kanssa on elettävä.
Median voi mielenrauhan vuoksi sulkea, ja mennä vaikka metsään kävelylle.
Mielenrauhaisassa mediapaastossa voi elellä ilman propaganda- ja militarismirummutusta, kunnes jostain kuuluu valtava jysäys, jos ei ole osunut ihan lähituntumaan, ja voi nähdä painajaismaisen sienipilven kohoavan horisontissa.

Siihen asti kekkuloikoot ja vaahdotkoot rauhassa.

pentti stranius
pentti stranius
1 year ago

Aleksei Navalnyin hautajaisista 1.3.2024 muodostui Venäjällä massiivinen hiljainen protesti ja mielenosoitus niin sensuroivaa sortokoneistoa, militarismia kuin yksinvaltaista PUTIN-diktatuuria vastaan.

Vaikka olisimmekin eri mieltä hänen aatteellisista lähtökohdista ja elämänvalinnoistaan, Navalnyi jää Venäjän historiaan keskeisenä marttyyrina, jonka elämä, kuolema ja kärsimysnäytelmä on eräs virstanpylväs Venäjän tiellä kohti kansalaisyhteiskuntaa, demokratiaa ja rauhaa, muutosta ja parempia aikoja.
Öisinajattelija

Motto Hed
Motto Hed
1 year ago

Venäjällä on paljon väkeä, ja vaikka hyvin pikkuriikkinen osa siitä kokoontuisi mihin tahansa, siitä muodostuisi jo joltisenkilainen ihmismassa. Vaikka tämä massa koostuisi pienestä osasta siitä 2-3 %:sta väestöä, joka jollain tavalla Navalnyita kannatti.
Navalnyi ei myöskään ollut oppositiojohtaja, kuten länsimediassa on annettu ymmärtää.
Hän oli eräänlainen opposition freelance-toimija, joka oli saanut koulutusta lännessä, ja sieltä myös rahallista tukea Putin-vastaiselle toiminnalleen.

Meillä ”lännessä” sensuroiva sortokoneisto tunnetaan paremmin Mediapoolin moderaattoreina, eikä militarismi täällä jää yhtään jälkeen Venäjän vastaavasta.
On jopa niin, että länsi on pakottanut Venäjän ikävällä tavalla kaivamaan esiin militaristisen puolensa työntämällä rahanenänsä paikkoihin, joihin sillä Venäjän näkökulmasta ei ole mitään asiaa. Ja tämä lännen militarismikone ottaa koko ajan lisää kierroksia.

Pentti Linkola on sanonut demokratian olevan kuoleman uskonto.
Kun nyt katsoo USA-johtoisen länsiliittouman puheita ja tekoja, ei itsekään voi tulla muuhun johtopäätökseen.
Valistunut diktaattori tai yksinvaltias, kutsukoon kukin miten lystää, hakkaa mennen tullen kompetenssillaan läpikorruptoituneen ”demokraattisen” arvoyhteisön rahavallan juoksupojat.
Katsokaa ja kuunnelkaa tarkkaan kuinka Venäjän Putin tai Kiinan Xi puhuvat.
Siirtäkää sen jälkeen katseenne vaikka Yhdysvaltojen Bideniin tai uunituoreeseen presidenttivirkalainen Stubbiin.
Kun ensinmainitut puhuvat aidasta, jälkimmäiset höpöttävät aidanseipäistä, jos kykenevät siihenkään. Poikkeuksena raja-aita, joka pitää rakentaa ja pitää kiinni.

saku
saku
1 year ago

Ohhoijaa..
Venäjä pysyy samanlaisena plutokratiana maailman tappiin asti oli siellä keulakuvana kuka tahansa, Mikään ei ole muuttunut tuossa ”kommareitten” satumaassa parempaan suuntaan.

9
0
Olisi kiva kuulla ajatuksistasi, jätä kommenttix