Kenellekään ei liene epäselvää se, että Suomen ulkopolitiikka on kokenut viimeisten vuosien aikana rajut murrokset. Presidenttivaalin jälkeen vakiintunut käytäntö on nyt stubbilainen VR-periaate, joka eroaa YYA-ajoista 180-astetta “ilmansuuntaansa”, siis länteen.
Aivan viime päivinä VR on selkeytynyt myös “tiedustelutietojen” ja “turvatakuiden” ansiosta. Niin presidentti, tutkijat, upseerit kuin suojelupoliisikin ovat paaluttaneet VR-periaatteet:
V niin kuin VIHA – R niin kuin RAKKAUS.
Päähallituspuolue, jota myös presidentti edustaa, on jo ajat sitten määrittänyt päävihollisemme ja ainoan selkeän uhkamme. Se on kolme kertaa kirottu Venäjä, Venäjä, Venäjä. Vihan kohde ei ole yksin putinismi, vaan entistä selkeämmin kaikki venäläisyys, kulttuuri, kieli ja kansalainen. Myös kokoomuksen apupuolue perussuomalaiset on nykyisen eduskunnan puhemiehen suulla julistanut vain muutama kuukausi sitten, että on hyödyllistä ja tarpeellista mitä enemmän tavallisia venäläisiä kuolee, koska johtajaansa palvova kansa kuolemansa ansaitsee. Olen odotellut puhemieheltä myös esiintuloa ja iloisia tervehdyksiä viime viikonlopun Moskovan terrori-iskun johdosta…
Vihan vastakohta VR-politiikassa on tietenkin se palvova ja lisääntyvä rakkaus, jota kunnon suomalainen kokee sisimmässään länsimaista arvojohtajaa kohtaan. Arvojohtajalla on kolme YYA-sopimusta muistuttavaa kivijalkaa: USA, Nato ja DCA. Meidän tulee rakastaa Amerikkaa, amerikkalaista elämäntapaa ja arvoja sekä palvoa maailmanrauhan, demokratian ja naisten oikeuksien turvaajaa, Natoa. Sen lisäksi saamme kokea syvällistä ja kaikenkattavaa turvallisuuden tunnetta kun DCA-sopimus tuo maahamme pieniä vihreitä miehiä upeine univormuineen ja uusine tekoälyllisine huippuaseineen ja jatkuvine rauhanharjoituksineen.
Viha ja rakkaus ovat vahvoja tunteita, joita suomalainen nyt vilpittömästi arvostaa ja tuntee eikä siihen väliin mitään keskitietä mahdu. Joka ei osaa vihata ja rakastaa, on kansalaisena arvoton maanpetturi ja rikkuri ja hän ja hänen maansa matkalla tuhoon. Viva VR, ulkopolitiikkamme uusi YYA-kulmakivi ja sen kaikki kolme rakastettavaa osatekijää!
Öisinajattelija
Pieni lisäys:
en tiennytkään, että arvoisa presidenttimme vierailee tänään 27.3.2024 P-Karjalassa,
rajoja ja puolustustahtoamme tarkistamassa – kuten vieraili vuonna 1819 muuan toinen Aleksanteri.
ks. alla erikoistutkija Ismo Björnin historiapainotteinen puheenvuoro aiheesta,
Öisinajattelija
https://blogs.uef.fi/puheenvuoroja/2024/03/25/alexanderit-ensimmainen-ja-stubb-tohmajarvella-1819-ja-2024/.
”There is no better way, than AmeriKKKan way!”
Mitä se on: – jos sinä viheliäinen maan matonen et usko AmeriKKKa-jumalaan, et kuulu oikeauskoisten ja autuaiden joukkoon, vaan:
– Quantanamo on juuri oikea paikka sinulle.
”There is no better entertainment than AmeriKKKan entertainment!”
Mitä se on: – Jenna Jameson suorittaa paljaana joka sopukkaa myöten suuhunottoja setämiehille, joista ei näy muuta, kuin mitä on navan ja polvien välillä.
”There is no better democracy than AmeriKKKan democracy!”
Kunhan vain äänestät siten kuin Lockheed-Martin, NRA, Kelloggs, FoMoCo, Raytheon, GOP, Rockefellerit ym käskevät. Muuten sinut hukka perii ja Quantanamo odottaa.
Olethan oman onnesi seppä, sytytät Lucky Strikesi sadan taalan setelillä ja kuljet omia polkujasi!
Varo kuitenkin, naapurisi voi ampua sinut! Eläköön Smith&Wesson Cal. 44! Oi te koitossa huo- eikun toissapäiväisen… ööö…
Ronald Reagan demonisoi Neuvostoliiton Pahan Valtakunnaksi, joten sama kylmän sodan hyytävä viha ja pelko on palannut ”lännen” ja idän välille.
Mutta kaikkien venäläisten, koko kansan demonisointi on väärin, Venäjän kulloisenkin johdon syyllistyessä rikollisiin sotiin, milloin hyökkäämällä Afganistaniin tai Ukrainaan. Itsevaltaiset johtajat käskevät ja kansan ja sotilaiden on toteltava.
Vallanpitäjät valehtelivat ja pettivät kansaa Afganistanin sodassa, ja samoin Ukrainaan hyökätessä. Osaan kansalaisista valheet ja propaganda uppoavat, kuten myös täällä vapaan median lännessä. Täällähän ei ole progandaa, vaan mielipidevaikuttamista…
Ja nyt Suomi on olevinaan Hyvien puolella, eivätkä hyvät tee pahoja tekoja tai sodi brutaalisti. Vietnamin sotaa käytiin demokratian ja vapauden puolesta, joten siviilien terroripommitukset, My Lain siviilien verilöyly tai toisen maailmansodan aikaiset Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset olivat heidän mielestään oikeutettuja. Hyvä päämäärä oikeuttaa kaikki keinot.
Niin että ketkähän meistä ovatkaan niitä hyviä, pahoja ja rumia. Vai ollaanko kaikki.
Pena,
nyt torille kiiruhda siitä!
Tiedustelumatkalle.
Hikkaj,
spasibo, menisin tottakai Joensuun torille muuten, mutta kun en voisi olla siellä kuninkaallisten seurassa nauramatta, se voisi herättää huomiota. Saattaisin kysyä Stubilta kiusallisia kysymyksiä kuten esim sen, että oletkos ajatellut raja-aidan merkityksiä jne, Tohmajärven venäläisvaimoja, niitä satoja, jotka ei pääse nyt rajan yli naapuriin sukuloimaan babushkojen luo lainkaan (muuten kuin Narvan kautta, 1000 km)—tai oletkos käynyt tuolla Soropissa, kansalaistalolla , yömajan märällä puolella asunnottomia moikkaamassa…tai vaikka punaisten muistomerkillä Mehtimäellä – ja tiedätkös niistä sadasta murhatusta venäläisistä, jotka eivät kapinoineet mitenkään, mutta ammuttiin tuol Mehtimäellä keväällä 1918?
Että semmosta,
Öisinajattelija
Herra Koistinen, me oikeastaan olemme pahoja jo sillä, että ns. hyvät ihmiset vain katsovat sivusta, kun pahat tekevät tekosiaan.
Pahat ihmiset muuten tietävät tällaisen ”esteettömyyden” olevan tosiasia, aina ja iankaikkisesti.
Onko muita keinoja olemassakaan pahisten pysäyttämiseksi kuin:
1) yhdistää voimat ja huutaa koko ajan: – JO RIITTÄÄ!
2) nauraa heidän typeryyksilleen, millä he pahuuksiaan selittelevät suu vaahdossa.
3) pistää heidät kuuntelemaan ”Tsape” Chaplinin loppupuhe elokuvassa ”Diktaattori” (vuodelta 1940).
4) olla ulkoistamatta omaa ajatteluaan savuisen kaljabaarin nurkkapöytämöykkääjille (kuten persut!). Aivo ON lihas, jonka käyttäminen on kovaa työtä.
Meikäläinen ei vihaa venäläisiä. Saamme kiittää Putinia kaikesta pahasta. Tuo suuruuden hullu suunnitelma on kuin Hitleriltä mallia otettu. Jos Venäjä ei olisi himoinnut Krimiä ja olisi pysynyt pois sieltä ja jättänyt sodan aloittamatta Ukrainaa vastaan, niin ei olisi nyt tätä kurjaa tilannetta Euroopassa. Se laajeneeko tämä sodaksi Euroopassa, näyttää kuinka viheliäiseksi elämämme menee täällä kotimaassa. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
Terveisiä Turkuun. Onhan sitä Krimiä himoinnut kuka milloinkin. Joskus Saksa ja Ranska ja monet muutkin, mutta kuka tarvitsi USAn sotatukikohtia. Eivät ainakaan Krimin asukkaat.
Suomalaisethan pitävät itseään erityisen hyveellisinä ja moraalisesti puhtaina kansalaisina, vaikka sata vuotta sitten täällä käytiin erityisen raakalaismainen sisällissota, joten on hieman tekopyhää puhua Venäjän sinänsä brutaalista hyökkäyssodasta erityisenä, ikään kuin kaikki sodat eivät olisi raakoja ja verisiä.
Israelista ei puhuta mediassa, että se käy raakaa ja veristä kansanmurhasotaa siviilejä vastaan.
Meilläkin on itseään sivistyneinä kunnon ihmisinä itseään pitäviä henkilöitä, jotka ovat maalittaneet ja demonisoineet syyttömiä kansalaisia, esimerkiksi eivät hyväksy jonkun mielipiteitä. Erään turvallisuusalan ammattilaisen mielestä se on aina rikos, yhteisöllinen rikos, vaikka rikokseen syyllistyvät eivät sitä sellaisena pidä. Heikot ihmiset syyllistyvät maalittamiseen. Ja typeryys tunnetusti joukossa tiivistyy.
Aivan herra Aarno. Pienessä maassa pikkusieluihin on sairaan helppoa törmätä!