Vastaus taloustilanteeseen on aina ideologinen arvovalinta

Suomi on haasteiden edessä ja se on tiedetty jo pitkään. Väestömme elää yhä pidempään, kun syntyvyys samalla laahaa. Yksityisen sektorin tuottavuus ei ole sillä tasolla kuin sen tarpeisiimme nähden olisi hyvä olla. Emme ole maailmalla haasteidemme kanssa yksin, mutta ahdinkoamme ovat syventäneet rakenteelliset muutokset Suomessa, kuten Nokian romahdus ja paperiteollisuuden kysynnän lasku. Finanssikriisistä emme toipuneet toivotulla tavalla. Myös naapurimaamme Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on tuonut osansa Suomen talousvaikeuksiin ja korona-kriisi vaikuttaa edelleen. Kaiken lisäksi Suomi on suhdanneriippuvainen maa eikä maailmantilanne meitä juuri nyt suosi.

On kuitenkin ideologinen kysymys, miten näihin vaikeuksiin halutaan vastata. Petteri Orpo on kasannut työryhmän, jonka tehtävänä on pohtia ratkaisuja siihen, miten Suomen tuottavuutta saataisiin parannettua. Sen johtoon on valittu työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto. Vakuutuksia myyvän Murron tulevaisuuden näkymät ovat synkät. Hän on Demokraatti-lehden mukaan (28.9.2024) sanonut, että se piste on ohitettu, että onnistuisimme enää tasapainottamaan julkista sektoria ja ylläpitämään nykyisen kaltaista hyvinvointivaltiota. Hän näkee ratkaisuksi julkisen sektorin vetäytymisen ja, että hyvinvointivaltio on määriteltävä uudelleen. Onneksi ryhmään osallistuva Työn ja talouden tutkimus Laboren johtajan Mika Malirannan mukaan tilanne ei ihan näin synkkä ole ja Suomessa on paljon hyviä yrityksiä, yrittäjiä, osaavaa työvoimaa sekä toimivat instituutiot. Myös Suomeen muualta tulleet pääomasijoitukset ovat kasvaneet merkittävästi. Hän uskoo hyvän suhdanteen nostavan Suomea, toisin kuin Murto.

Murron näkemys on ääneen lausuttuna radikaali, mutta Petteri Orpon hallitus näyttää jakavan tämän ajatuksen naama peruslukemilla. Tästä osoituksena on hallituksen ideologinen leikkaaminen sosiaali- ja terveyspalveluista sekä julkisten alojen palkkakuopan kaivaminen (eli vientivetoisen palkkamallin edistäminen). Julkinen raha ei kuitenkaan ole ollut tiukassa silloin, kun kyse on ollut terveysjättien tukemisesta. Orpon hallitushan on muun muassa tukenut puolen miljardin edestä yksityisiä palveluntuottajia Kela-korvausten kautta. Taloudellisesti tämä ei ole erityisen tehokasta, joten on päivän selvää, että kyse on ideologiasta. Tästä kielii sekin, että hallitus pitää kiinni siitä, että vasta perustettujen hyvinvointialueiden on katettava heidän toiminnastaankin riippumaton alijäämä kahden vuoden aikajänteellä. Tämä johtaa helposti pikaratkaisuihin, kehittämisen lamautumiseen ja heikkoihin rakenteisiin. Tällainen kehityssuunta estettäisiin, jos alueiden haluttaisiin onnistuvan tehtävässään.

Tiukka rahallinen tilanne on silti tosiasia, jonka kanssa myös oppositiopuolueet joutuvat elämään. Julkisen sektorin supistaminen ei kuitenkaan ole mikään vääjäämätön johtopäätös. Se on hallituksen arvovalinta. Taloustiede pystyy antamaan tilannekuvia ja erilaisia ratkaisuja talouden näkökulmasta. Talous on kuitenkin vain yhteiskunnallisen toiminnan mahdollistaja, ei itseisarvo sinänsä. Vasemmistolle ihmisten hyvinvointi on itseisarvo. Yhteiskunnan toiminnan varmistamisen näkökulmasta sosiaali- ja terveyspalveluita on varjeltava, kehitettävä ja parannettava. Se tehdään nykyistä paremmalla ja inhimillisemmällä yhteiskuntasuunnittelulla.

Sosiaali- ja terveysmenot kattavat valtiontaloudesta noin kolmanneksen, joten ei ole pitkällä aikavälilläkään yhdentekevää millaisten rakenteiden päälle uudet alueet lopulta asettuvat. Kun menoja on hillittävä yksityisen sektorin tuottavuuden yskiessä, on entistä tärkeämpää hoitaa niin palvelut kuin henkilöstöpolitiikka julkisella sektorilla hyvin eikä ainakaan syytää rahaa yksityisten pörssiyhtiöiden voittoihin. Niukat resurssit on laitettava mahdollisimman optimaalisesti hyvinvoinnin ylläpitämiseen.