(Julkaistu Länsi Väylässä 13.1.2025)
Helsingin Sanomien (5.1.2025) jutun mukaan lastensuojelun sijaishuollon tarve on kasvanut 1990-luvun laman jäljiltä. Kun samaan aikaan markkinamyönteisyyttä on korostettu, ovat tähän päivään tultaessa suuret yksityiset yritykset vallanneet alaa yhä enenevissä määrin.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela kommentoi juttua kertoen puolueen kannattavan sijaishuollon voitontavoittelun kieltämistä. Kannatan avausta. On kestämätöntä, että heikossa asemassa olevien lasten tilanteella on mahdollista tehdä miljoonien voittoa.
Tiedän monen yrityksen tekevän työtä aidosti hyvin eikä julkinen palveluntuotanto automaattisesti takaa laadukasta sijaishuoltoa. Markkinalogiikka kuitenkin tuottaa rakenteita, jotka lisäävät riskiä sille, että palvelua tarvitsevien lasten tilanne ennestään heikkenee. Samalla verovaroja valuu väistämättä muuhun kuin laadukkaan palvelun tuottamiseen.
Markkinoiden paremmuutta korostavat ovat moittineet julkisia palveluja tehottomiksi. Tehokkuudella viitataan kuitenkin yleensä rahan tehokkaaseen käyttöön lyhyellä tähtäimellä. Sijaishuollon ”teho” tai ”tulos” perustuu siihen, kuinka vaikuttavasti se onnistuu tasaamaan elämän polkua heikoista perheoloista ponnistaville lapsille sekä luomaan turvallisia vuorovaikutussuhteita, joissa kasvaa ja kehittyä. Tällaisten tavoitteiden kanssa markkinalogiikan tehokkuus sopii huonosti yhteen.
Helsingin Sanomien jutussa sosiaalityön professori Timo Harrikari pohti, onko sijaishuollon markkinoistuminen ollut valinta vai valtava laiminlyönti. Kun peilaa nykyistä kehityssuuntaa siihen, että Suomessa sijaishuollon vaikuttavuuden tutkimisesta on alettu kiinnostua vasta 2010-luvulla, näkisin tilanteen ennen kaikkea laiminlyöntinä sijaishuollon lapsia kohtaan.
Miten voi olla, että olemme olleet yhteiskuntana enemmän kiinnostuneita yritysten voitoista kuin siitä, millaiset edellytykset sijoitetut lapset saavat elämälleen? 2010–2020 luvuilla tehtyjen pitkittäistutkimusten perusteella moni lähtee aikuisuuteen takamatkalta ei-sijoitettuihin verrattuna. Tämä kertoo siitä, että sijaishuolto ei ole kokonaisuutena onnistunut tehtävässään, vaikka myös onnistumisia tapahtuu jatkuvasti.
Olen iloinen, että ainakin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella julkisen sijaishuollon tarpeeseen on herätty ja siihen on panostettu. Seuraavaksi olisi tärkeä jatkaa tätä työtä vahvistaen palvelun vaikuttavuutta entisestään.
Aino Akinyemi
Sosionomi, vara aluevaltuutettu (vas.)
Espoo