Ristivalotan tässä tekstissä kahta juttua, Hesarin kulttuuritoimittaja Vesa Sirénin juttua (18.1.2025) HS:n lauantailiitteessä, joka oli otsikoitu ”Yksi virke tiivistää liberalismin ytimen”, ja tuoreen KU:n eli Kansanuutisten (1/2025) pääkirjoitusta ”Vasemmistoliiton tehtävistä”, jonka ovat allekirjoittaneet lehden päätoimittaja Jussi Virkkunen ja toimittaja Toivo Haimi.
Miksi teen tällaisen ristivalotuksen?
Lyhyt ja itse asiassa tyhjentävä vastaus on, että KU on Vasemmistoliiton pää-äänenkannattaja ja Vasemmistoliitto on monille, paitsi poliittinen puolue, myös tietyn yhteiskuntafilosofian, sosialismin, edustaja.
Lilberalismi taas, josta Sirénin jutussa puhutaan, on olemassa oleva vankka yhteiskuntafiosofia par exellence, ei siis vain yksi poliittinen suuntaus muiden joukossa nykyisessä ajassamme. Sosialismilla on siihen mielenkiintoinen yhteys, ja sosialismilla puolestaan on – ymmärretään se tai ei – yhteys myös ”Vasemmistoliiton tehtäviin”.
Sekä Hesarin Sirénin että KU:n Jussi Virkkusen ja Toivo Haimin jutut ovat kunnianhimoista journalismia – ja molemmat jutut ovat omalla tavallaan ansiokkaita.
Yleensä liberalismin ajatellaan poliittisena filosofiana palautuvan 1700-luvun valistuksen aikaan. Se symboleiksi kohosivat poliittisessa historiassa Yhdysvaltain vapaussota 1775-1783 ja Ranskan suuri vallankumous 1789. Yleisesti ajatellaan, että liberalismin filosofia tiivistyy kolmeen ranskan kieliseen sanaan liberté, egalité, solidarité.
Sirénin juttu kysyy, pannen kysymyksensä kuitenkin tutkijoiden tiliin: ”onko liberalismi tuomittu tuhoon, kun konservatiivi Donald Trumpin toinen presidenttikausi alkaa”? Oikea vastaus on: no ei tietenkään! Ajatuskin on älytön, liberalismi on meidän aikamme (ollut jo yli kolmen vuosisadan ajan) poliittinen valtafilosofia. Kaikki muut poliittiset filosofiat ovat vain reaktioita (tai eräänlaisia täsmennyksiä) siihen.
Konservatiivista poliittista ajattelua oli epäilemättä ollut ennen liberalismin syntyäkin, mutta eipä sitä juuri ollut kutsuttu konservatiivisuudeksi. Tietoisena poliittisena filosofiana konservatismia onkin syytä pitää nimenomaan reaktiona liberalismin syntyyn ja sen vaikutusvallan nopeaan kasvuun.
Toinen reaktio liberalismiin – ja liberaalin ajattelun suuresti muuttamaan maailmaan – oli sosialismi. Elettiin teollisen vallankumouksen vuosia. Se tarkoitti kaupunkien kasvua, teollisuudessa tarvitun työväenluokan syntyä, rikkauden ja köyhyyden tulemista paljon entistä selvemmin näkyväksi.
Sosialismi oli syntyessään ennen kaikkea kapitalismi-kritiikkiä, jonka mittapuuna olivat liberaalit arvot vapaus, tasa-arvo ja solidaariuus. Nopeasti vaurastuva maailma ei tarjonnut kasvavalle työväenluokalle mitään näistä liberalismin keskeisistä hyvistä. Sosialistien käsityksen mukaan se johtui ennen kaikkea tuotanto-pääomien yksityisestä omistuksesta ja sen seurauksena tulojen, varallisuuden ja elintason esiteollista aikaakin jyrkemmästä jakautumisesta hyvä- ja huono-osaisille.
Pääomien omistajien kohtuutonta yhteiskunnallista valtaa, eli kapitalismia, vastaan sosialistien tärkeimmät taistelukeinot ovat olleet ammattiyhdistysliikkeet ja sosialistiset poliittiset puolueet.
Ammattiyhdistysliikkeen taistelun ansiosta ns. efektiivinen tulonjako palkkatulojen ja pääomatulojen välillä on tasoittunut jossakin määrin vuosikymmenien aikana. Ennen kaikkea palkat ovat, varsinkin kasvaneen BKT:n maissa, nousseet sellaisiksi, että monessa tapauksessa niillä on voitu ja voidaan elää hyvää elämää. Ammattiyhdistysliike käy taisteluaan ns. sopimusyhteiskunnassa.
Sosialistien poliittisen toiminnan avulla – ja yleensä poikkeuksetta liittoutuen sosiaaliliberaalin porvariston kanssa – yhä paremmin toimivan sopimusyhteiskunnan (ja siis yhä parempien palkkojen) rinnalle on kehitetty hyvinvointivaltio. Hyvinvointivaltiolla on syytä tarkoitaan vain niitä lakisääteisiä instituutioita, joiden avulla kansalaisten hyvinvoinnista huolehditaan.
Kehittyneissä maissa kuten Suomessa valtion varhaisten tehtävien kuten tiestön, satamien ja muun infrastruktuurin rinnalle ovat nousseet koulutus, sosiaaliturva, terveydenhuolto jne. Niistä huolehtii hyvinvointivaltio. Hyvinvointi-yhteiskunnaksi voimme kutsua vain sellaista yhteiskuntaa, jossa on sekä hyvin toimiva sopimusyhteiskunta että kattava hyvinvointivaltio.
Virkkusen ja Haimin juttu Vasemmistoliiton tehtävistä katsoo ennen kaikkea tuleviin kunta- ja aluevaaleihin. Kirjoitus arvuuttelee, minkälaisia mahdollisuuksia Vasemmistoliitolla on tehdä hyvä tulos uuden puheenjohtajan Minja Koskelan johdolla, ja viime eurovaaleissa Li Anderssonin myötä saavutetun murskavoiton jälkeen.
Toimittajat kirjoittavat, että eduskunnassa ”Vasemmistoliitolla on erinomainen paikka ottaa kunnolla opposition henkinen johtajuus. Vihreiden pakka on sekaisin ja sosiaalidemokraattien tavoitteena on olla suututtamatta kokoomusta liikaa.” Tämä tilanne-analyysi voi pitää paikkansa, ehkä. Viime vuosihan todella osoitti, että ”sadat tuhannet ovat valmiit äänestämään Vasemmistoliittoa.”
Mutta, mutta. . . .
Toimittajat toteavat: ”Hieman kärjistäen: demarien ja vihreiden äänestäminen on normaalia toimintaa, mutta äänen antaminen Vasemmistoliitolle on kannanotto, melkeinpä julistus tai elämäntapavalinta.”
En oikein ymmärrä, mitä toimittajien päässä on liikkunut, kun he kirjoittivat sanat ”melkeinpä julistus tai elämäntapavalinta”. Ei Li Anderssonin suuresta äänimäärästä ainakaan voi päätellä mitään, joka oikeuttaisi tuollaisilla hyvin eksklusiiviseen identiteettiin viittaavilla sanoilla pelottelun. Yhdyn paljon mieluummin siihen toimittajien havaintoon, jonka mukaan ”Minja Koskela on sanonut, että Vasemmistoliitolla on mahdollisuus nousta vaihtoehdosta valtavirraksi.”
Vaihtoehto ja valtavirta ovat tässä yhteydessä järkeviä sanoja kuitenkin vain, jos niille antaa historiallisen sisällön. Se uusliberalismin ja nationalistisen populismin yhdistelmä, johon Orpon–Purran hallitus nojaa ideologisesti, ei ole historiallisesti valtavirtaa, vaan se on vaarallista oikeistolaista ekstremismiä.
Toisen maailmansodan jälkeen menestyksellistä valtavirtaa on monessa mielessä ollut se hyvinvointi-yhteiskuntien rakentaminen, johon Vasemmistoliiton edeltäjä-puolue Skdl ja sen jälkeen Vasemmistoliitto ovat osallistuneet täysin rinnoin.
Se, että 1980-luvulla uusliberalismi nousi kilpailemaan – osittain menestyksellisesti – sen valtavirran kanssa, joka oli täysin vallitsevaa valtavirtaa 1950-70 luvuilla, ei ole kuitenkaan merkinnyt hyvinvointi-yhteiskuntien romuttumista. Se on merkinnyt vain niiden rakentamisen ja kehittämisen hidastumista.
Etenkin tässä historiassa Vasemmistoliiton on osattava sijoittaa itsensä oikein.
Toinen alue, joka on sensitiivinen, ja jossa Vasemmistoliiton on myös osattava sijoittaa itsensä historiallisesti oikein on turvallisuuspolitiikka. Tästä alueesta ei tulevissa kunta- ja aluevaaleissa puhuta – vaalien pääasiana. Ilma on kuitenkin ”raskaana” turvallisuuspolitiikkaa.
Siksi on hyvä tiedostaa, että Paasikiven ja Kekkosen ja vielä heidän jälkeensä Koivistonkin idänpolitiikan tukeminen oli aikanaan Skdl:tä ja Vasemmistoliitolta viisasta politiikkaa.
Tänään me tiedämme puolueena, että maailman jakautuminen toisiaan vastaan varustautuviin geopoliittisiin suuralueisiin ei lisäisi maailmassa kenenkään turvallisuutta. Sen tekee vain kaikkien kansakuntien sitoutuminen siihen sääntöpohjaiseen maailman-järjestykseen, joka pohjautuu YK:n peruskirjaan ja siihen valtavaan määrään kv-sopimuksia, jotka on solmittu peruskirjan hengessä.
Vasemmistoliitto ja sen kannattajat toivottavasti ymmärtävät, että tämän päivän huolestuttavassa maailmantilanteessa tärkeintä kansalaisten ja kansallista turvallisuuspolitiikkaa on juuri YK-järjestelmän voimakas tukeminen. Natoa on syytä tuke vain siihen mittaan kuin se tukee YK-järjestelmää. Tuki YK:lle on kirjoitettu Naton peruskirjaan. On valvottava tarkasti, että niin – ja vain niin – tapahtuu myös käytännössä.
Vasemmistoliiton hyväksi tehtävä valinta onkin itse asiassa vahva keskisormi harmaatakin harmaamman pikkuporvarillisuuden tyrkyttämää harhaista puudutusta sen puolesta, miksi juuri nyt talous”osaajille” on mukamas huutava tarvis!
Maailmalla on ollut helvetillistä lamaa 2008 rahoituskriisistä lähtien, joten jokainen, joka vähänkin välittää ihmisistä, kääntää selkänsä kaikenkarvaisille Nulju-Pettereille ja sen typerille todellisuudesta eksyneille lammasmaisille apinoijille.
”Puudutusta”- ja ”sen”-sanojen väliin kun lisää mielessään sanan ”vastaan”, kommenttini muuttuu ymmärrettävämmäksi.
(Huonosti nukuttu yö…)
Kiitokset Kirjaville ajatuksille!
Liberalismi ja sosialismi ovat hyvinkin yhdistettävissä tuohon Suomelan blogin tavoin:
kun nyt maailmaa ja sen suurvaltoja hallitsevat egollaan pullistelevat äärikonservatiivit, yhtä lailla mafiamaisesti ja rikollisen taustan ja raharikkaan oligarkkiryhmän avulla omaa valtaansa ruokkivat johtajat Trump ja Putin, on syytä pelätä tämän militaristisen rahavallan saavan yliotteen monissa muissakin maissa, kautta globaalin pallon. Esimerkki pelottaa…eikä USA:n haastaja lähivuosina eli Kiina johtajineen ja diktatorisine hallintoineen ole yhtään parempi esimerkki kenellekään.’ Maailmaa ja sen resursseja jaetaan ja valloitetaan kiivasta vauhtia vahvempien voimin ja , pahoin pelkään, myös aseilla.
Tulevaisuus on synkkä Euroopassakin, joka on nuokahtanut omaan itsetyytyväisyyteensä, Ukraina-Ukraina-Ukraina-huutoihin ja Brysselin rouvien ja herrojen tyytyväiseen hymistelyyn kun konservatismi ja militarismi jyllää kaikkialla. Mitään aitoja rauhanaloitteita saati diplomatiaa ei näy missään eikä EU edusta kohta muuta kuin ylemmän keskiluokan näennäisetuja ja lillukanvarsipolitiikkaa.
Vasemmisto voi olla tässä maailmantilanteessa monen henkinen koti ja jopa talouspoliittinen ja monenlaiseen tasa-arvoon pyrkivien vaihtoehto, Mutta kyllä pitää paljon ryhdistäytyä ja miettiä missä mennään, mistä tullaan ja ketä halutaan edustaa…Sosiaalisella ajattelulla ja sosialismillakin on näissä kuvioissa keskeinen paikkansa siinä missä liberalismilla juurensa.
Öisinajattelija
Kiitos Öisinajattelija kommentistasi. On todellakin tärkeätä, että vasemmistossa sosialistit (ts. sosialistiset ja sosiaalidemokraattiset puolueet ja niiden kannattajat) ymmärtävät oman poliittisen ajattelunsa juuret liberalismissa. Tämä koskee tietysti myös niitä, jotka ovat identifioituneet kommunismiin, ja varsinkin niitä jotka ymmärsivät tarkentaa identiteettinsä euro-kommunistiseksi.
Tämä on suuri ja vaikea ajatus-harjoitus sen ”reaalisesti olemassa olleen sosialismin” jälkeen, jota Neuvostoliitto edusti olemassaolollaan. Suosittelen ajattelemaan, että Neuvostoliitto oli edistyksen harharetki, valtava itsepetos.
Järkevän historiallisen polun hakemisessa viittaan Aarno Koistisen kommenttiin kirjoittamaani vastaukseen.
YK on järjestönä liian heikko, suurvallat eivät välitä YK:n päätöksistä vaan tekevät mielivaltaisesti kuten haluavat. Muutkin kuin Venäjä.
Gazan kansanmurhan, jonka YK tuomitsi ja vetosi lopetettavaksi alkuunsa, USA olisi voinut päättää heti lopettamalla ase- ja muun apunsa Israelille.
UKrainan sodan alettua YK tuomitsi Venäjän hyökkäyksen ja vaati joukkojen vetämistä takaisin, jota Venäjä ei totellut.
Nato ei todellakaan ole mikään YK:n tukijärjestö. Nato tekee kaiken ”America first”- periaatteella, varsinkin nyt presidentti Trumpin kaudella.
Mielestäni kannattaa ajatella niin, että kansainvälisellä tasolla YK-järjestelmässä maailma on vasta alkumetreillä opettelemassa sitä, mitä joissakin – onneksi jo kohtuullisen monissa – kansallisvaltioissa on opittu: demokratiaa.
Demokratia tarkoittaa laajassa mielessä sitä, että kaikki, joita päätökset koskevat, saavat osallistua tehokkaasti päätösten valmisteluun. Tässä fokusoitavassa mielessä demokratia tarkoittaa kansallisella tasolla hallintojen vaihtamisen onnistumista ilman sisällissotaa vaaleissa äänestämällä. Kansainvälisellä tasolla demokratia tarkoittaa sääntö-pohjaisen kansainvälisen järjestyksen kunnioittamista, siis käytännössä itsenäisten valtioiden suvereenisuuden ja koskemattomuuden kunnioittamista ja koko kansainvälisen yhteisön antamaa apua aggression kohteeksi joutuneelle.
Nato on sääntöjensä mukaan YK:n tukijärjestö. Siitä on pidettävä kiinni. On totta ja valitettavaa, että valloista vahvin eli USA on väärinkäyttänyt YK:n arvovaltaa omien (kuvittelemiensa!) intressiensä edistämiseen.
Maailma on katala, mutta se ei muutu paremmaksi sillä, että hyvikset alkavat käyttäytyä kuin pahikset, siksi että pahikset käyttäytyvät huonosti. On oltava rohkeutta olla hyvisten puolella (so. tasa-arvoisen kaikki mukaansa ottavan sopimisen puolella) silloinkin kun se tuntuu vaikealta.
Varsinkin pienessä maassa kuten Suomessa tämän ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkätä.
Stalin kysyi, kuultuaan Paavin vetoomuksesta suurvalloille: Montako divisioonaa Paavilla on ?
Nykyiset suurvallat suhtautuvat Yhdistyneisiin Kansakuntiin samalla tavalla.
Sotilaallinen voima on geopoliittisen uskottavuuden takaaja.
Vaihtoehdosta puhuessamme:
onko liberamin edessä äärellisyys ts. loppu sen nykymuodossa ?
Emmekö ole siirtymässä nykyvauhdilla liberalismista kohti rajallisuutta ( finitude ), jossa luonnonvarat ovat loppuunkäytettyjä ?
Mikä nimeksi tällaiselle uudenlaiselle talous-ja yhteiskuntaärjestelmälle ?
Liberalismi on oikein ymmärrettynä yhteiskuntapoliittinen filosofia, ei talousjärjestelmä.
Kylmän sodan vuosina maailma oppi ajattelemaan, että on kaksi vaihtoehtoista talousjärjestelmää eli kapitalismi ja sosialismi. Tämä ymmärrys, vaikka kylmä sota on jo 30 vuoden taakse jäänyttä elämää, ja Neuvostoliitto kuollut, on jäänyt soimaan monien mielissä. Mieli olisi hyvä puhdistaa noista mielikuvista, jossa ratkaiseva kriteeri oli tuotanvälineiden (so. pääomien) yksityinen tai valtiollinen omistaminen.
Maailma on paljon monimutkaisempi.
Annan blogissani ymmärtää, että nykyaikaiset yhteiskunnat talousjärjestelminä on paras hahmottaa käsitteellä markkinatalous ja sosiaalipoliittisina järjestelminä käsitteillä sopimusyhteiskunta ja hyvinvointivaltio, jotka yhdessä muodostavat (hyvin hoidettuina) hyvinvointi-yhteiskunnan.
Sekä sopimusyhteiskunnan että hyvinvointivaltion hoitaminen hyvin edellyttää toimivaa demokratiaa. Se tarkoittaa käytännössä työmarkkina-osapuolten valmiutta reiluun ja avoimeen neuvotteluun ja parlamenteisa ja aluehallinnon demokraattisissa päätöselimissä puolueiden hyvää kykyä fiilata päätöksiä.
Jos puolueet kansallisella tasolla ja valtiot kansainvälisellä tasolla eivät kykene sellaisista pelisäännöistä sopimiseen, jolla maapallo säilyy asuttavana, siitä seuraa todennäköisesti poliittisten järjestelmien tasolla hermostunutta nationalismia ja autoritaarisuutta, demokraattisesta päätöksenteosta irtautumista, ja kun oikein pahaksi menee fasismia.
PS.
piti olla : onko liberalismin edessä…eikä ” liberamin”, joka ei tarkoita mitään.
Ymmärrän tuon ajattelun kahdesta talousjärjestelmästä ja sen ajattomuuden sellaisenaan. En tarkoita suinkaan kaavoihin kangistumista eläen sosialistisen ( ei kommunistisen ) Neuvostoliiton perään haikaillen. Yli viisikymmentä vuotta Suomen ulkopuolella eläminen on opettanut olemaan avarakatseinen ja näkemään asiat monelta kantilta, tuon Natonkin suhteen ( jonka suhteen Suomessa ollaan melko yksisilmäisiä ) . Ymmärrän siis senkin, että maailma on paljon monimutkaisempi. Siksi en puhukaan liberalismista talousjärjestelmänä, vaan vaihtoehtoisesta ( eikä mistään nyt Yhdysvalloissa vallalla olevasta nationalistisesta konspirationismi- eli salaliittolais-autoritaarisesta suuntauksesta ) uudenlaisesta talous-ja yhteiskuntajärjestelmästä ja yhteiskuntapoliittisesta filosofiasta, joka edellyttää nimenomaan kaikkien osallisuutta ja hyvin toimivaa demokratiaa. Eikö kuvailemaasi hyvinointiyhteiskuntaaan sisällykkään mielestäsi nykyaikaisen markkinatalouden äärellisyys? Vai kuuluuko se automaattisesti kuvailemaasi kaikinpuoliseen ” hyvinvointiin ” ?
Tietenkin pitää pyrkiä kansainvälisistä pelisäännöistä sopimiseen, muutenhan meitä odottaa kaaos.
Viittaan tässä edellä olevaan Öisinajattelijan kommenttiin.
Nykyisenlaisen markkinatalouden rajallisuudesta ja kansainvälisistä pelisäännöistä vielä :
Viittaan Ylen juttuun ( Yle uutiset 23.01.25 ) otsikolla ” Trump haluaa Grönlannin, mutta myös jotain hyvin arvokasta Suomesta – kamppailu on jo alkanut ”.
Joutuvatko Suomen luonnonvarat vieraan vallan käsiin …markkinatalouden kautta – Naton avustuksella ? Se Suomen ” paras ja uskollinen liittolaiskumppani ” Yhdysvallat kun näköjään käsittää nyt tässä asiassa Naton ja luonnonvarojen valtaamisen yhtenä ja samana asiana ! Tällainen valloituspolitiikkako on sitä suomalaisten hyvinvointia ?
Yhdysvaltalaisjohtoinen ja sen määräysvallassa oleva Nato ei ole koskaan ollut YK:n tukijärjestö eikä ole sitä nytkään. Se ei ole koskaan välittänyt kansainvälisistä pelisäännöistä, eikä välitä niistä etenkään nyt Trumpin hallinnon aikana.
Meidän olisi saatava aikaan todellinen yhteiskunnallinen muutos, mttoin meidät murskataan.
Muistin virkistämiseksi :
Ne kolme ranskankielistä sanaa ovat : liberté, fraternité. égalité. Kirjoituksessa mainitaan Valistuksen aikakausi. Valistuksen aikalainen Voltaire huomautti vastustajilleen sensuurista ja sananvapaudesta : ” En ole kanssanne samaa mieltä, mutta olen tyytyväinen siitä, että voitte ilmaista mielipiteenne ”.
Eikö tämä näkemys vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta olekaan enää aikaamme sopivaa filosofiaa ?
Nyt on kuitenkin toiminnan aika, filosofoiminen yksin ei riitä yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi.
Muistin virkistämiseksi :
Kirjoituksessa mainitaan Valistuksen aikakausi. Valistuksen aikalainen Voltaire sanoi sensuurista ja sananvapaudesta : ” En ole kanssanne samaa mieltä, mutta olen tyytyväinen, että voitte ilmaista mielipiteenne ”.
Eikö tämä olekaan enää ajankohtaista filosofista ajattelua ?
Kuitenkin, nyt on tekemisen aika, sillä pelkkä filosofointi ei riitä muutoksen aikaanasaamiseen.