310 huumekuolemaa, on aika herätä

Moni meistä pettyi eilen, kun eduskunta ei kannattanut huumeiden käyttöhuoneita. Se osoitti jälleen kerran, että suurelle osalle päättäjistä on tärkeämpää moraalipanikoida, kuin tehdä päätöksiä faktojen pohjalta, ja esimerkiksi tässä tapauksessa estää huumekuolemia. Sitä en voi ymmärtää. Päättäjien tehtävä on ratkoa yhteiskunnan ongelmia, ja rakentaa mahdollisimman hyvä elämä kaikille.

Alkutalvesta kuulimme hälyttäviä uutisia: huumekuolemien määrä kerrottiin nousseen 310 kuolleeseen vuonna 2023. Alle 25-vuotiaiden huumekuolemat lähes kaksinkertaistuivat vuodessa. Kellojen olisi pitänyt soida.

Huumetyön parissa työskentelevät järjestöt ovat jo pitkään vaatineet käännettä päihdepolitiikkaan. Käyttäjien syyllistämisen ja moralisoinnin sijaan pitäisi lisätä merkittävästi tiedottamista, kohtaamisia, terveysneuvonta ja kuntoutusta.

Kyllä, tarvitsemme käyttöhuoneita. Niiden idea ei ole kannustaa ihmisiä käyttämään enemmän huumeita, vaan ensisijainen tavoite on vähentää kuolleisuutta ja sairastuvuutta tarjoamalla huumeiden pistokäyttöön turvallisempi ympäristö sekä kouluttamalla käyttöhuoneen asiakkaita turvallisempiin käyttötapoihin. Käyttöhuoneissa tehtävällä kohtaavalla työllä on tärkeä hyvinvointia edistävä tehtävä, jolla voidaan ohjata käyttäjiä kohti terveellisempiä elämäntapoja.

Esimerkiksi Tanskassa käyttöhuoneet ovat lisänneet oleellisesti asuinalueen viihtyvyyttä sekä ihmisten hyvinvointia. Yliannostuskuolemia on pystytty estämään. Miksi samaan ei pystyttäisi meilläkin?

Vaikka eduskunnan enemmistö teki typerän päätöksen eilen, ei työ inhimillisemmän päihdepolitiikan puolesta tietenkään pääty. Lupaan tukea ja edistää järjestöjen päihdetyötä tekevien järjestöjen vaatimuksia hyvinvointialueella ja kunnassa inhimillisemmän päihdepolitiikan puolesta. Sitä meidän kaikkien pitäisi tehdä.

Facebook
Threads
WhatsApp
LinkedIn
Email
Tilaa
Notify of
guest
0 Comments
Vanhin
Uusin Most Voted
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
0
Olisi kiva kuulla ajatuksistasi, jätä kommenttix