Kun politiikasta puuttuu kestävä yhteiskunnallinen visio, ja kaikki toimet verhotaan talouden tasapainottamisen taakse, on lopputulos luokkapolitiikan paluu Suomalaiseen yhteiskuntaan. Petteri Orpon hallitus on tehnyt parhaansa sabotoidakseen sote-uudistuksen menestyksekästä toimeenpanoa leikkauksilla, ja suuryritysten suosimisella sekä leikannut häikäilemättömästi kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta. Samalla se on kyykyttänyt työväkeä esimerkiksi vientivetoisella palkkamallilla ja ay-maksujen verovähennyksen poistolla. On väitetty, että on pakko.
Talouspuheen taakaa paljastuu kuitenkin vahva oikeistolainen ideologia, mikä tuli esille viimeistään kun rahaa riittää lisää jopa huipputuloisille, vaikka suomilaiva oli väitetysti uppoamassa velkoihin. Oikeistolaisessa ideologiassa halutaan vähentää valtion roolia palveluntuotannossa ja vahvistaa yritysten asemaa palvelujen tuottajana. Taustalla on käsitys vapaudesta, jossa jokainen on oman onnensa seppä. Maksajiksi joutuvan ne, joilla jo valmiiksi on vaikeaa.
Vasemmiston on terävöitettävä omaa visiota, jotta voimme olla riittävä vastavoima eriarvoistavaa politiikkaa vastaan. Politiikassa talous ei ole päämäärä, vaan väline yhteiskunnallisen vision toteuttamiseen. Taloustieteiljät voivat auttaa tässä tehtävässä, mutta poliittiset arvovalinnat ovat poliitikkojen käsissä. Poliitikot päättävät sen millaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa. Väittäminen poliittisia toimia pakoksi on yritys peittää perustelut, jotka eivät kestä päivänvaloa.
Vasemmistolla ei peiteltävää ole. Politiikassa toimia on tehtävä siten, että vahvistetaan sitä yhteiskunnallista kehitystä mitä halutaan nähdä. Kun työttömiä halutaan töihin on oltava työpaikkoja, työntekijöiden osaamisen ja yritysten tarpeiden on kohdattava ja koulutuksella on vahvistettava osaamistasoa.
Hallitukselta on perin kummallinen poliittinen arvovalinta kannustaa rikkaita rahalla tekemään lisää töitä samalla, kun työttömiä kannustetaan leikkauksilla ja kontrollilla. Vasemmistolainen ihmiskäsitys lähtee siitä, että ihminen haluaa luonnostaan olla osana yhteiskuntaa.
Köyhyys, ahdinko, sorto ja mielenterveyden haasteet syrjäyttävät ihmisiä ja siksi niitä on poliittisilla toimilla ehkäistävä ja palveluilla korjattava. Kun oikeisto ajaa ihmisiä köyhyyteen talouden tasapainon nimiin haluaa vasemmisto tukea ihmisten osallisuuden edellytyksiä, jotta yhteiskunnallinen toimeliaisuus olisi mahdollista.
Oikeisto näkee valtion verovaroin rahoitetut tukitoimet palkintona itse määrittelemästään ahkeruudesta. Vasemmisto puolestaan ponnahduslautana tai tukiverkkona heille, jotka tarvitsevat yhteiskunnan apua pärjätäkseen ja kyetäkseen olemaan, kukin tavallaan, ahkeria.
Talouskeskustelu on osa politiikkaa, mutta on muistettava se, että se ei ole koko politiikka. Kun uudet valtuustot nyt aloittavat toimintaansa on ensimmäisten päätösten joukossa uusi strategia. Se on suunnitelma siitä, mitä halutaan saada aikaan. Toivon näkeväni kunnianhimoisia tavoitteita kunnissa ja hyvinvointialuilla, joissa panostetaan ihmisten yhteiskunnallisen osallisuuden edellytyksiin, toimeliasuuteen ja hyvinvointiin. Siten voimme sälyttää, ja ennestään parantaa yhdenvertainen yhteiskunta, jossa jokaisen panosta arvostetaan.
