Europarlamentaarikkomme Jussi Saramo tuli äskeisessä KU:n puheenvuorossaan (15.10.2025) ”Velkajarru sementoi kurjistamisen tien” tiukkaan johtopäätökseen:
”Käytännössä velkajarru voi siis tarkoittaa suomalaisten hyvinvointivaltion romuttamista.”
Tästä voimme olla täysin yhtä mieltä! Saramo perustelee johtopäätöstään seuraavasti:
”Jos kaikki menee hyvin, on velkajarru tarpeeton. Jos taas huonosti, velkajarrun myötä me emme edes voisi korjata tilannetta. … Velkajarru pakottaa päättäjät sopeuttamaan eli leikkaamaan menoja tai korottamaan veroja myös taantumassa, mikä syventää talousahdinkoa ja lisää julkista velkaantumista entisestään.” (1)
Velkajarrun tuhoisuus
Saramon perustelu velkajarrun tuhoisuudelle on siis suhdannepoliittinen: velkajarru toimii myötäsyklisesti taantumassa pahentaen tilannetta, ja riittävän kasvun oloissa taloudellinen kasvu tekee velkajarrusta tarpeettoman. Kysymys olisi siis rahapolitiikasta, rahan määrän sääntelystä ja sen suuntaamisesta JOKO sosiaalisesti terveyteen, koulutukseen, infraan TAI militaarisesti aseteollisuuteen, kasvun käynnistämiseksi.
Jos puolustusmenot saavat kulkea velkajarrun ohi turvallisuusargumentilla, mutta ruoka, hoiva, energiaomavaraisuus, kiertotalous ja korjaava ympäristötyö eivät saa, silloin tämä ei ole velkajarru vaan priorisointikone. Se on militaarista keynesiläisyyttä, ei vastuullisuutta ihmisistä ja ympäristöstä, elämän tekstuurista. Militaarinen kasvupolitiikka tarkoittaa vain sitä, että vaihdamme rahavelkamme luontovelaksi, käytämme siis vain kirjanpitotekniikkaa, joka siirtää romahduksen toiseen sarakkeeseen. Se ei ole vastuullisuutta vaan ulkoistettua konkurssia.
Vaihtoehto: taloudenpidon ekologisoiminen!
Meidän on ekologisoitava (ecologization) talous (2). Se ei voi tapahtua loputtomia lupauksia antamalla ja rahamittaisesti pääomittamalla (capitalization) luvattua tulevaisuutta ja arvottamalla se nykyrahassa.
Kysymys ei enää voi olla arvon irrottamisesta tulevaisuudesta ja sen rahallisesta siirtämisestä nykyhetkeen vaan itse kunkin toimintakyvyn ylläpitämisestä ajassa (assets-actifs), siis huolenpidosta (care). Pääomittaminen irrottaa tulevaisuuden lupaukset luonnosta, huolenpito (assetization-actifs) ankkuroi meidät takaisin luontoon, tekniikkaan ja yhteisöön, elämän tekstuuriin sen yhteisöllisenä huolenpitovelvotteena (custodial commoning).
Kun luonnon hyödyntämisestä poistetaan tuhoamisoikeus (abusus), myös sen omistajilta, niin valtasuhde luontoon (dominium) kääntyy huolenpidoksi (custodium). Omistaja on tällöin ekologisen tilan sisäinen toimija, jonka valtuudet määräytyvät sen mukaan, mikä ylläpitää elämän tekstuuria – luonnon ja yhteisön jatkuvuutta. Kaikkien työ on siis sivistävää työtä, huolenpito-eetoksen läpäisemää vuorovaikutusta luonnon kanssa: luonto on nyt työtoverimme, liitolaisemme ja matkatoverimme – toisin kuin porvaristolle, jolle luonto on halvan työn, työvoiman, energian ja raaka-aineiden loputun varasto.
Huolenpidon huolintaprotokolla tarjoaa meille uuden työkalun: jokainen taloudellinen transaktio tulee kirjata samanaikaisesti kolmeen eri taseeseen: rahoitus-, energia- ja ekorasitustaseeseen. Rahoituksen saatavuus sidotaan siihen, että ehdotettu toiminta täyttää huolenpitovelvoitteen ehdot.
Ekopolun maailmankello
Talouspolitiikassa ja -teoriassa suhdanne- ja rakennepolitiikka on usein erotettu: edellinen tasaa kysyntää, jälkimmäinen muovaa pitkän aikavälin edellytyksiä. Tämä eriytys synnyttää ongelman: joko lyhyt irtoaa pitkästä (ylilyönnit, velkabuumit) tai pitkä irtoaa lyhyestä (reformit eivät kanna taantumissa).
Korjaus syntyy viisikelloisesta rytmityksestä, jossa arjen Pulssi, sitä tukeva Luotto ja talouden Kapasiteetti toimivat luonnon Virran ja ylisukupolvisen Perinnön määrittämissä ekologis-inhimillisissä aikarytmeissä. Näin rakennepolitiikka ei irtoa suhdanteista, suhdannepolitiikka ei ruoki rahoitusylilyöntejä, ja kokonaisuus pysyy ekologisen realismin – vuosivirtojen ja ylisukupolvisen perinnön – aikakehyksessä. (3)
KÄÄNNE – kyllä!
KÄÄNNE on tapahtumassa: modernisaatio ja teollistuminen kääntyivät toisen maailmansodan jälkeen, nyt umpikujaan ajautuneeksi globalisaatioksi ja se on nyt kääntymässä talouden ekologisaatioksi, tavalla taikka toisella. Ulkopoliittisen realismin ajama luonnonresurssien jakaminen taloudellisten ja sotilaallisten voimasuhteiden mukaan – jakotalous – on törmännyt ekologisen realismin asettamiin ehtoihin. Se on asettanut vaatimuksen kohtuutaloudesta: kohtuus kaikille, kaikessa, kaikkialla, alati. Kysymys ei ole taloudellisen kasvun rajoista vaan taloudellisen kasvun asettamisesta elämän uusiutumisen asettamiin rajoihin. Tämä talouden ekologisaation toteuttaminen on – mielestäni – neljännen vasemmiston tehtävä.
Viitteet
(1) Saramo, J. 2025.) Velkajarru sementoi kurjistamisen tien KU 15.10.2025.
https://www.ku.fi/artikkeli/velkajarru-sementoi-kurjistamisen-tien
(2) Callon, M., Çalışkan K., & MacKenzie D. (2025). Ecologization, part 1: Towards assets-actifs and care practices. Economy & Society, Vol. 54, No. 2, pp. 185-208. DOI 10.1080/03085147.2025.2488121.
Callon, M., Çalışkan K., & MacKenzie D. (2025). Ecologization, part 2: Practices, strategies and devices for managing assets-actifs. Economy & Society. (E-publication ahead of print) DOI 10.1080/03085147.2025.2498825.
Palaan näihin artikkeleihin myöhemmin laajemmin.
(3) ks. laajemmin
Volanen, M. V. 2025. IDEA: Ekopolun maailmankello. Vasemmisto.nyt 24.10.2025.
https://www.vasemmistonyt.fi/2025/10/24/idea-ekopolun-maailmankello/
Kuva: https://kaannefestival.fi
Olen käynyt moninaista ja laaja-alaista keskustelua teeman ympäriltä ChatGPTthinking alustalla.