Uutinen veronkevennyksistä ja pohdintaa

Oikeistopolitiikan suuntaviivoja

Ingressi


Hallitus ilmoitti merkittävistä veronkevennyksistä, joiden tavoitteena on lisätä talouskasvua. Valtiovarainministeri Riikka Purran mukaan kevennykset ovat mahdollisia, koska rahoitus on nyt olemassa. Päätös kuitenkin jakaa mielipiteitä: Työn ja talouden tutkimus LABOREn johtaja Mika Maliranta pohti, miten ratkaisu vaikuttaa julkisen talouden kestävyyteen.

Hallitus esitteli noin 1,3 miljardin euron veronkevennykset, joista suurin osa kohdistuu pieni- ja keskituloisiin, mutta merkittävä osa myös suurituloisille. Tavoitteena on Purran mukaan tukea talouskasvua ja työllisyyttä samalla, kun velkaantumisen kasvu pyritään hillitsemään. Aiemmin Purra oli kuitenkin todennut, ettei kevennyksiin ole varaa, mikä tekee päätöksestä selvän suunnanmuutoksen.

Analyysi

LABORE-tutkimuslaitoksen johtaja Mika Maliranta arvioi, että veronkevennyksillä voi olla positiivisia vaikutuksia kasvuun, jos ne lisäävät työnteon kannustimia ja yritysten investointihalukkuutta. Samalla hän huomauttaa, että kokonaisvaikutus riippuu siitä, miten kevennykset rahoitetaan ja kuinka pysyviä ne ovat.

Tämähän jo kuulostaa siltä, että jotain yritetään tehdä, mutta vieläkään en näe toimien auttavan kuin niitä, joilla jo on.

Vasemmistoliiton näkökulma

Vasemmistoliiton näkökulmasta hallituksen veronkevennyspolitiikka on ongelmallinen,kun se kohdistuu ensisijaisesti hyvätuloisiin ja kaventaa julkisen talouden liikkumavaraa hyvinvointipalveluiden rahoituksessa. Puolue painottaa verotuksen oikeudenmukaisuutta ja julkisten investointien merkitystä kasvun lähteenä. Nämä toimet voivat jopa isontaa sitä kuilua, jota hallitus sanoo haluavansa kaventaa.

Vertailu hallituspuolueisiin

Hallituspuolueet – erityisesti Kokoomus ja Perussuomalaiset – korostavat kevennysten roolia kasvun moottorina. Vasemmistoliitto puolestaan painottaa, että talouskasvun tulisi perustua sosiaalisesti ja ekologisesti kestäviin rakenteisiin, ei verokilpailuun tai tulonjaon epätasapainoon. Näin puolueen linja asettuu yhä selvemmin vastakkain hallituksen näkemyksen kanssa.

Vaikutukset ja tulevaisuuden näkymät


Jos veronkevennykset rahoitetaan leikkauksilla julkisista palveluista, voidaan ennakoida vaikutusten olevan kielteisiä erityisesti pienituloisille. Toisaalta puolue näkee mahdollisuuden kestävämpään talouspolitiikkaan, jos painopiste siirretään veropohjan vahvistamiseen ja pitkäjänteisiin investointeihin koulutukseen ja kestävään kehitykseen.

Johtopäätökset

Vasemmistoliiton kannalta hallituksen linja osoittaa selkeää ideologista valintaa: talouskasvua haetaan veronalennuksilla ja yksityisen kulutuksen kasvulla, kun taas puolue itse painottaa oikeudenmukaista verotusta ja julkisten palvelujen turvaamista. Keskustelu jatkuu siitä, voiko talouskasvua luoda ilman, että yhteiskunnallinen tasa-arvo kärsii.

Pohdinta ja kommentit

Pahasti näyttää sakkaavan hallituksen talouspolitiikka – velkaa ei saa ottaa, mutta eläkerahastosta rahoitetaan lisää veronalenuksia heille, joita muutoinkin hyvin kohdellaan. Vakavasti ajatellen tässähän tehdään juuri sitä, mitä hallitus on väittänyt estävänsä: syödään rahoja etukäteen ja annetaan tulevien päättäjien maksaa laskut tai ottaa vastuu.

Ei hyvää päivää taas teidän kanssanne. Kauniilla sanoilla “investointikannustimet”… pas#& marjat, sanon minä. näkyvissä on vain pakotteet ja eriarvoistaminen. Ei näillä yhteiskuntaa rakenneta, vaan romutetaan.

Petteri


Kirjoituksen innoitti Jarkko Parkkisen toimittama artikkeli Päivän pihvi -ohjelmaan, jossa hän haastatteli hallituksen Murron työryhmän jäsentä Mika Malirantaa. Haastattelun voi kuunnella tai lukea Uusi Juttu -mediasta: https://www.uusijuttu.fi


Petteri Heimonen - Järkiperäinen idealisti Äänekoskelta
Petteri Heimonen – Järkiperäinen idealisti Äänekoskelta
Facebook
Threads
WhatsApp
LinkedIn
Email
Tilaa
Notify of
guest
0 Comments
Vanhin
Uusin Most Voted
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
0
Olisi kiva kuulla ajatuksistasi, jätä kommenttix