Vasemmistoliiton puoluekokouksen päätteeksi raikui jälleen ”tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää …” Laulu tuo terveisiä Ranskasta, Pariisin kommuunin taisteluista 1800 -luvun lopulta. Perjantai- ja lauantai-iltoina puolestaan laulettiin monia 1970-luvun taistelulauluja minun oman nuoruuteni ajoilta. … ja tietysti useampaan otteeseen laulua rakkauden kaipuusta, ”kalliolle kukkulalle rakennan minä majani, tule tule tyttö/poika nuori jakamaan se mun kanssani” …
Pari muistumaa puoluekokouksessa sanotusta …
Euroopan Vasemmistoliiton (European Left Alliance) etkoseminaarissa perjantaina päivällä suureksi pettymyksekseni keskityttiin vaalitaktisiin kysymyksiin. ”Door to door”, ”face to face” -vaalityö, jota aikoinaan kutsuttiin joukkotyöksi, tuntui olevan jälleen inspiraation lähteenä.
Li Andersson etsii yhä liittolaisvoimia globaalin oikeudenmukaisuuden, sosiaalisten oikeuksien ja kunnianhimoisen ilmastopolitiikan puolesta vastustamaan autoritaarisia johtajia – Trumpia, Putinia, Netanjahunia, Erdogania, Orbania. ”Euroopalla on mahdollisuus täyttää maailmanpolitiikassa oleva valtava tyhjiö rakentamalla koalitioita sellaisen maailman puolesta, joka ei perustu vahvemman oikeudelle ja voimalle.” (1). Kysymys ei siis olisi ”kapitalismin” tai ”kapitalistien” vastustamisesta vaan ”autoritaaristen johtajien” suistamisesta pois valta-asemistaan.
Minja Koskela puolestaan avasi ja päätti puheensa ”minusta” ja ”meistä” Robert Putnamiin (2) viitaten: ”Vasemmistoliitto voi tehdä Suomesta yhteiskunnan, jossa yhä useampi haluaa sanoa “me” eikä “minä”. Ja tämä tulevaisuuden yhteiskunta löytyy – jos ei muuten – sen kuvittelusta taiteen ja kulttuurin keinoin. … ”työväenliike on aina ollut myös sivistyksen liike” (3). Ajatuksena on siis, että ajatus ”meistä” on taiteen ja kulttuurin kautta luodun ”mielikuvituksen” tulosta.
Ajatus ei ole, että tämä ”me” voisi kehkeytyä työtä tehden; siis että voisimme vaatia, että kaikkien työn on oltava sivistävää tuon ”me” hengen synnyttämiseksi reaalisessa luontosuhteessamme eikä vain ”kuvitteellisessa” taiteen maailmassa. Yksilöllistyminen, ”minä”:n muotoutuminen, onkin siis yhteisön, ”meidän” syntyprosessi (4).
Nämä Lin ja Minjan ajatukset muistuttavat minua 1990- luvusta. Keskeistä niissä on toisaalta universaalit periaatteet demokratia, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja toisaalta johonkin kadonnut ja nyt kovin paljon kaivattu yhteisöllisyys.
Taistelulaulujen aikaan, 1970 -luvulla, kysymys ei ollut itse kunkin tai kenenkään ”hyvinvoinnista”. Silloin ei kysytty mitä minä saisin yhteisöltä vaan mitä minä voin antaa yhteisölle. Olimme puolueen ”sotilaita”. Vastassa eivät olleet ”autoritaariset johtajat” vaan ”kapitalistit” ja heidän lakeijansa. Uskottiin, että jos ”kapitalistit” poistuisivat, poistuisi kapitalismikin.
Neuvostoliiton kohtalo sittemmin osoitti, että kapitalistien hävitys ei hävittänyt kapitalismia. Kapitalismi sai vain uuden muodon, valtiokapitalismin (5), jota tuolloin kutsuttiin tieteelliseksi sosialismiksi, jota toteutettaisiin tieteisteknisen vallankumouksen mahdollistamalla voimalla ja osaamisella luontoa hyväksikäyttäen. Äiti Venäjä alistettiin Isä taivaan maallisen perijän, valistuksellisen valtiovallan työstettäväksi yksittäisten kapitalistien sijasta. Luonnon omistaja vaihtui mutta luontosuhde ei.
Taloudenpidossa ei kuitenkaan ole ensisijaisesti kyse yksittäisistä ihmisistä, kapitalisteista, eikä vain ihmisten välisistä keskinäisistä autoritaarisista valtarakenteista, siis esim. työväen ja kapitalistien yhteiskunnallisista valtasuhteista, vaan myös ja erityisesti juuri nyt, reaalisesta suhteestamme luontoon, siis työstä, tuotannosta ja kulutuksesta. Siis reaalisesta, ei vain mielikuvituksellisesta kulttuurista, joka välittää sisäisen ja ulkoisen luonnon keskinäissuhteet. Kysymys on siitä, miten määrittyy dominanssin, luonnon pohjattoman hyväksikäytön rajat ja mistä alkaa sen huolenpidon, kustodiumin piiri.
1970 -luvun proletariaatti, kuten asia tuolloin ilmaistiin, sai 1990 -luvulla liittolaisekseen femitariaatin, naisliikkeen ja sen perusajatuksen kaikkien viimekätisestä huolenpidosta (care). Voidaan sanoa, että tämä pelasti vasemmiston. Ajatukset kansalaisyhteiskunnasta, kanssalaisuudesta, yhteisövaltiosta ja jopa yhteisötaloudesta (osuuskunnat, commoning economy) – inspiroivat ja elähdyttivät 1990- luvun ”kolmatta vasemmistoa” parin vuosikymmenen ajan.
Miten sitten kävikään? Talousliberalismin hyökyaallon myötä kaupallinen, siis rahavälitteinen kansalaisyhteiskunta tuli ja voitti: sen sijaan, että yhteisöt olisivat määritelleet kaupankäynnin ehdot yhteisöjen kehittämiseksi, kaupankäynti alkoi rakentamaan tiloja, ostoskeskuksia.
Tätä nykyä, kuten tiedämme, tämä kaupallinen kansalaisyhteiskunta on globaali ja mikä onnettominta se on myös monin osin muutaman kansainvälisen digijätin algoritmien ohjauksessa.
Hävisimme siis – jälleen.
Miksi? Kulttuuriliberalismin innoittama kolmas vasemmisto teki strategisen virheen: poliittinen vasemmisto kuvitteli selviävänsä kansalaisyhteiskunnan uudistamisesta ilman ay- liikettä, siis ilman, että muuttaisimme reaalista suhdettamme luontoon – siis työtä, tuotantoa, kulutusta. Ay-liike puolestaan kuvitteli selviävänsä tehtävässään ilman ajatusta yhteiskunnan talousrakenteiden, siis taloudellisen demokratian laajentamisen strategiaa.
Ekologinen realismi
Biotaria, kotimaapallomme ohuttakin ohuempi elämän tekstuuri on nyt menossa ”yleislakkoon”, kiristämässä ekojarrua ennen näkemättömällä tavalla, nopeasti, muutamassa vuosikymmenessä. Kysymys ei ole taloudellisen kasvun rajoista sinänsä vaan taloudellisesta kasvusta ekologisen realismin asettamissa rajoissa.
Kun toinen vasemmisto otti opikseen ja otti lähtökohdakseen myös huolenpidon (care) kaikista, liittoutui siis femitariaatin, naisliikkeen kanssa, niin tämä kolmas vasemmisto jätti sivummalle sen mikä nyt on haasteemme: reaalinen suhteemme biotariaattiin, ulkoiseen ja sisäiseen luontoomme.
”Se maailma, jossa elämme, on sidottava siihen maailmaan, josta elämme”. (6) Universaaliset periaatteet – oikeudenmukaisuus, demokratia, tasa-arvo – eivät voi määrittyä sen maailman, josta elämme, ulkopuolella, vaan sen ehdoista lähtien. Tämä ei tietenkään tarkoita, että niistä luovuttaisiin, vaan päinvastoin, että ne toteutettaisiin ekologisen, ei ulkopoliittisen realismin aseistaman universalismin keinoin. Tämä tarkoittaa sisäisen ja ulkoisen luonnon keskinäistä, yhteisöllistä (allgemeinschaftliche), toinen toistaan tukevaa uusintamista (custodiumical reproduction).
Emme siis voi maailmassa, jossa nyt elämme, tavoitella ”hyvinvointia” irrallaan siitä maailmasta, josta elämme. Onkin kysyttävä ja ratkaistava yhtä aikaa neljä eri kysymystä:
- mikä on ekologisesti realistista, siis totta,
- mikä on käsityksemme mukaan meille hyväksi,
- miten hyväksi kokemamme voidaan kauniisti, siis luonnosta huolehtien toteuttaa ja sen aiheuttama luontorasitus kompensoida,
- kuinka aikaansaatu tuotos voidaan hyödyntää reilusti.
… siis tosi, hyvä, kaunis ja reilu on sovitettava yhteen ennakoiden, ei jälkikäteen todeten. Nämä on upotettava jokaiseen taloudelliseen transaktioon jo niiden pääomittamisen vaiheessa ekologisen, demokraattisen sivistysprosessin kautta.
Viimeinen taisto!
Todellakin, edessä on ”viimeinen taisto”! Meidän on asetuttava rintamaan yhdessä biotaritaarin kanssa. Luonto on nyt työtoverimme, liittolaisemme ja matkakaverimme. Tähän liittolaisuuteen 1970 -luvun taistelulaulut eivät anna osviittaa. Odotankin uutta laululiikettä 2030 -luvun taistoihin!
Viitteet
(1) Andersson, Li. 2025. Olemme Euroopan vahvin vastavoima oikeiston ja äärioikeiston uudelle liitolle. Puhe Vasemmistoliiton puoluekokous 22.11.2025.
(2) Putnam, R. 2020. The Upswing: How America Came Together a Century Ago and How We Can Do It Again. Simon & Schuster.
(3) Koskela, M. 2025. Oikeistohallituksen naamiot on riisuttu ja vaalilupaukset syöty. Puhe Vasemmistoliiton puoluekokous 22.11.2025.
https://vasemmisto.fi/minja-koskela-oikeistohallituksen-naamiot-on-riisuttu-ja-vaalilupaukset-syoty/
(4) Volanen, M. V. 2012. Theoria, praxis, poiesis : individualization as the constitution of sociality. Koulutuksen tutukimuslaitos/Jyväskylän yliopisto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-4716-3
(5) Resnick, S. A., Wolff, R. D. 2013. Class Theory and History: Capitalism and Communism in the USSR. Routledge.
(6) Latour, B. 2022. Matkalla maahan, politiikka ja uusi ilmastojärjestys, suom. Päivi Malinen, johdanto Turo-Kimmo Lehtonen. Vastapaino.