Mistä tässä on konkreettisesti kysymys?
Kun vaaditaan, että ”riistotaloutta on kitkettävä antamalla ammattiliitoille kanneoikeus”, puhutaan konkreettisista työelämän tilanteista. Ylitöistä, joista ei makseta oikein, työajoista, jotka venyvät lain vastaisesti ja palkoista, jotka jäävät alle sovitun. Työsuhteista, joissa työntekijä on käytännössä yrittäjä vain nimellisesti – esimerkiksi alustatyöntekijät. Näitä tilanteita tapahtuu yhä meidän hyvinvointiyhteiskunnassamme.
Nykytilanteessa työntekijän pitäisi itse huomata virhe, kantaa sosiaalinen paine, uskaltaa puuttua siihen ja lähteä tarvittaessa oikeuteen omaa työnantajaansa vastaan. Kaikki tietävät, miten tämä monesti päättyy: asia jää hoitamatta, koska pelko työpaikan tai sosiaalisten suhteiden menettämisestä on todellinen. Oikeus ja keinot puuttua ovat olemassa, mutta niiden käyttäminen on liian kallista, raskasta tai riskialtista.
Tässä kohtaa astuisi kuvaan ammattiliittojen kanneoikeus. Se tarkoittaa, että ammattiliitto voi viedä asian oikeuteen työntekijöiden puolesta. Työntekijän ei tarvitsisi taistella yksin eikä kantaa leimaantumisen riskiä ja oikeudellista vastuuta. Epäkohdat eivät enää jäisi hiljaisuuden varaan.
Mitä kanneoikeus muuttaisi käytännössä? Kanneoikeus muuttaisi asetelman jo alkuvaiheessa. Työnantajan näkökulmasta työehtojen rikkomisesta kiinni jääminen ei saisi olla sen varassa, uskaltaako työntekijä toimia vai ei. Vastassa olisi järjestäytynyt toimija, jolla on osaamista, resursseja ja jatkuvuutta.
Työntekijän näkökulmasta muutos olisi vielä merkittävämpi. Oikeuksien puolustaminen ei edellyttäisi rohkeutta uhmata omaa toimeentuloaan tai leimautua. Se olisi osa normaalia edunvalvontaa – kuten sen pitäisikin olla.
Tämä ei ole hyökkäys yritystoimintaa tai työnantajia vastaan. Päinvastoin: se tukee reilua kilpailua. Toimijat, jotka noudattavat sääntöjä, eivät joutuisi kilpailemaan niiden kanssa, jotka polkevat työehtoja ja säästävät sillä kustannuksia.
Edunvalvonnasta rakenteelliseen turvaan Tällä hetkellä ammattiliitot tukevat jäseniään neuvonnalla, luottamusmiestyöllä ja oikeusavulla. Se on tärkeää, mutta ei muuta perusasetelmaa: juridinen vastuu on yleensä aina yksittäisellä työntekijällä. Kanneoikeus siirtäisi painopistettä yksilöstä rakenteisiin. Se tekisi työelämän valvonnasta ennakoivaa eikä vain jälkikäteen paikkaavaa. Samalla se loisi selkeän viestin: työehtoja ei rikota riskittä.
Miksi tämä liittyy myös poliittiseen päätöksentekoon? Työmarkkinoita koskevia lakeja ja pelisääntöjä ei synny tyhjiössä – ne tehdään poliittisina päätöksinä. Jos ammattijärjestöjen roolia kavennetaan, kavennetaan samalla työntekijöiden ääntä lainsäädännössä.
Minun näkemykseni on, että ammattijärjestöjen valtaa ja oikeuksia on lisättävä myös poliittisessa päätöksenteossa. Työelämän uudistuksia ei pidä tehdä ohi niiden, jotka tuntevat työn arjen. Kolmikanta, neuvottelu ja aito vaikutusvalta eivät ole jarruja, vaan vakauden edellytyksiä.
Kyse on lopulta suunnasta Kanneoikeus ei ole yksittäinen tekninen muutos, vaan arvovalinta. Se kertoo, mihin suuntaan työelämää halutaan viedä – järjestelmään, jossa oikeudet ovat aidosti käytettävissä.
Riistotaloutta ei kitketä juhlapuheilla. Se kitketään sillä, että työelämän pelisäännöistä pidetään kiinni ja että niiden valvontaan annetaan riittävät välineet
Petteri Heimonen
