Antimilitarismiini on henkilökohtainen syy. Siksi olen suhtautunut kehotuksiin mennä osoittamaan mieltä “Punaiselle torille” pikemminkin perusteltuna haasteena kuin koetusta kykenemättömyydestään lamaantuneen ihmisen ilkeilynä. Tämä on tiivistetty selitys sille, miksi avasin sosiaalisen median syötteeseeni yllättäen ilmestyneen kelan, missä Putin-väärennös yritti kääntää huomion pois maan sosioekonomisista ongelmista syyttämällä mielenterveyspotilaita kiittämättömyydestä. Kuulostaako tutulta?
Aavistan, miksi kela ilmestyi syötteeseeni, ja sen vuoksi pidän entistäkin tärkeämpänä saada Trumpin autoritääriseen hallintoon kytkeytyneiden digijättien algoritmit läpinäkyviksi. Olinhan hiljattain ilmoittautunut osallistujaksi Venäjän hallintoa ja hyökkäyssotaa vastustavaan festivaaliin saman yhtiön omistuksessa olevalla alustalla. Nämä alustat tietävät jo varsin hyvin, mikä sisältö saa minut kuluttamaan aikaani.
Videon aihe oli oppikirjamainen esimerkki huomion viemisestä pois taloudellisesta korruptiosta “henkiseen korruptioon”
Kelan kommenteissa välittyi se sama fanaattinen ihailu videolla esiintyvää johtajaa kohtaan, minkä huomaa tiettyjen poliitikkojen kohdalla sosiaalisessa mediassa myös Suomessa. Itse videon aihe oli oppikirjamainen esimerkki huomion viemisestä pois taloudellisesta korruptiosta “henkiseen korruptioon”, mitä esimerkiksi Jason Stanley käsittelee Yhdysvaltain laita- ja äärioikeistoa kritisoivassa teoksessaan Näin toimii fasismi.
Videota – tai pikemminkin sen aitoutta on syytä epäillä. Diktaattorit ovat tunnetusti mikromanageeraavaa porukkaa, mutta jopa heidän mittapuulla henkilökohtaisten resurssien haaskaaminen näennäismoraalisiin opetusvideoihin menisi jo naurettavuuden puolelle. Ihmisten esiintymistä syväväärentävillä ohjelmistoilla lukemattomille äänestäjäryhmille räätälöityä sisältöä voi tehdä paljon tehokkaammin.
Viheliäistä ongelmaa kiehtovampaa on kuitenkin sen olemassaolon taustalta löytyvä syy. Jos sortoon ja väkivaltaan perustuva hallinto olisi oppositiolta niin suojattu kuin väitetään, miksi nähdä ylimääräistä vaivaa? Tämän perusteella väkivallatonta vastarintaa tutkineen Gene Sharpin havainto siitä, että synkimmätkin diktatuurit perustuvat lopulta aina ruohonjuuritason kannatukseen, vaikuttaa entistäkin uskottavammalta.
Sharpin opeilla oli tärkeä osa mm. Baltian maiden rauhanomaisessa vapautumisessa 90-luvulla. Nykyhetkestä käsin katsottuna rohkaisevaa on sekin, että kaikkien niiden yliampuvien ja imelien kommenttien joukossa oli myös suoraa kritiikkiä Venäjän nykyhallintoa kohtaan. Niistä terävimmät onnistuivat jopa ohittamaan turvallistamiseen perustuvat vastaväitteet, sekä kääntämään Putinin hahmon esittämät syytökset mielenterveyspalveluiden asiakkaita kohtaan häntä itseään vastaan – plutokratiaa kritisoimalla.
Yhtymäkohtia autoritäärisen hallinnon hajoamiseen viime kerralla on myös muita. Kylmän sodan päättymistä edeltäneinä vuosina rautaesiripun läpäissyt vuorovaikutus onnistui jo ohittamaan sensuurin, ja välittämään propagandan varassa eläville ihmisille valtiosta riippumatonta tietoa. Syötteeseeni ilmestyneen kelan perusteella edellytykset vuorovaikutukselle ovat edelleenkin olemassa.
Samalla on tärkeää ottaa opiksi siitä, miksi autoritääristen johtajien viestintä vetoaa joihinkin ihmisiin. Jotta heikko medialukutaito ei muodostuisi ongelmaksi myös Suomessa, varakkaimmat on saatava huolehtimaan yleissivistävän koulutuksen ja tieteen rahoituksesta.