Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on sulkeutunut tällä viikolla. Haussa ovat korkeakoulujen syksyllä 2026 alkavat suomen- ja ruotsinkielisten tutkintokoulutusten aloituspaikat. Eri aloituspaikkoihin tämän vuoden yhteishaussa haki yhteensä 149 000 ihmistä. Aloituspaikkoja korkeakouluissa on puolestaan yhteensä noin 56 000. Aloituspaikkoja ei siis riitä kaikille halukkaille, joten hakijoiden joukosta on jollakin tavalla valittava ne, keille opiskelupaikka siunataan.
Opiskelijavalinnoissa ei ole kyse pelkästään siitä, että hakijasumasta on vain valittava ne, keille opiskelupaikkaa tarjotaan tilanteessa, jossa aloituspaikkoja on vähemmän kuin hakijoita. Kyse on ennen kaikkea siitä, kenellä on mahdollisuus päästä korkeakoulutuksen piiriin. Millaiset ihmiset tulevat valituksi korkeakouluun ja millaiset ihmiset jäävät vaille opiskelupaikkaa? Koulutuspoliittisessa keskustelussa lähestulkoon kaikki poliitikot ja muut yhteiskunnalliset vaikuttajat paasaavat suomalaisten koulutustason noston välttämättömyydestä. Opiskelijavalinnat jäävät turhan usein huomiotta, vaikka ensimmäinen askel korkeakoulututkinnon saamiseksi on nimenomaan opiskelupaikan hakeminen ja sen saaminen. Opiskelijavalintamenetelmiin ja niiden mahdolliseen kehittämiseen onkin syytä kiinnittää enemmän huomiota.
Pääasiassa opiskelijat valitaan kahta väylää pitkin: yhteishaun kautta todistusvalinnalla ja toisaalta valintakoevalinnalla. Nykyinen malli suosii todistusvalintaa, sillä vuonna 2025 52% opiskelijoista valittiin ylioppilastutkinnon tai ammatillisen perustutkinnon arvosanojen perusteella. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos hakija on mistä tahansa syystä suoriutunut aiemmista opinnoistaan heikommin, se vaikeuttaa pääsemistä korkeakoulutuksen piiriin. Herää kysymys, onko toisen asteen opintomenestys hyvä indikaattori korkea-asteella pärjäämiseen. Vaikka se antaisi jotain osviittaa voidaan kysyä, kuinka reilua tämä on niille, joiden opintomenestys on kärsinyt vaikkapa sairauden, mielenterveyden haasteiden tai jonkinlaisen muun kriisin takia? Entäpä ne, jotka eivät ole saaneet tarvitsemaansa tukea oppimiseen?
Tämä ei ole ainoa ongelmakohta hyvin vahvasti painotetussa todistusvalinnassa. Keskimäärin suurempi osa todistusvalinnan aloituspaikoista on varattu ylioppilastutkinnolla hakeville, jolloin ammatillisen perustutkinnon suorittaneet ovat heitä heikommassa asemassa. Vuonna 2025 todistuksen perusteella opiskelupaikan saaneista 81% valittiin ylioppilastutkinnolla ja loput 19% ammatillisen perustutkinnon perusteella. Toisin sanoen todistusvalinta suosii selvästi ylioppilastutkinnon käyneitä hakijoita – erityisesti siis ylioppilaskokeissa hyvin pärjänneitä hakijoita.
Osa opiskelijoista valitaan valintakokeilla. Sekä ammattikorkeakouluissa että yliopistoissa on pääsääntöisesti käytössä valtakunnalliset valintakokeet. Tämän lisäksi joillakin aloilla, kuten taidealalla, on omat valintakokeensa. Valintakokeet eivät katso aiempaa koulutustaustaa tai opintomenestystä, eli siinä mielessä ne kohtelevat hakijoita samalla tavalla. Valintakokeilla pyritään mittaamaan hakijan soveltuvuutta alalle sekä hänen hakemaansa alaan liittyviä taitojaan. On kuitenkin valintakokeitakin tarkastellessa huomioitava, että vaikka valintakokeet ovat muodollisesti kaikille samat, hakijoiden lähtökohdat eivät ole yhdenvertaiset.
Tutkimusten perusteella ihmisen sosioekonominen tausta vaikuttaa kaikkeen hyvinvointi- ja terveyseroista äänestyskäyttäytymiseen ja koulutusvalintoihin. Vanhempien koulutustason ja esimerkiksi lapsuudenkodissa saatavilla olleen kulttuurisen pääoman määrän kaltaiset tekijät vaikuttavat muun muassa geneeristen taitojen (kuten luetun ymmärtämisen, kriittisen ajattelun ja ongelmanratkaisutaitojen) kehittymiseen. Näin ollen valintakokeiden näennäisestä yhdenvertaisuudesta huolimatta ne eivät välttämättä tuota täysin yhdenvertaisia mahdollisuuksia menestyä.
Ylipäätään yhteishaun valintamenetelmistä voidaan todeta samaa: Vaikka teoriassa yhteishaun valintamenetelmät ovatkin kaikille samat, käytännössä yhteishaku palvelee paremmin paremmasta luokkataustasta tulevia hakijoita. Varsinkin tilanteessa, jossa suomalaisten nuorten koulutustasoa halutaan nostaa, huomiota tulisi kiinnittää enemmän matalasti koulutetuista perheistä tuleviin ja pohtia sitä, miten heidät saisi korkeakouluun. Väyliä päästä korkeakouluopintoihin tulee olla erilaisia, jotta mahdollisimman monella on mahdollisuus kouluttautumiseen.
Yhteishaulle vaihtoehtoinen väylä päästä korkeakouluopiskelijaksi on erillishaku. Erillishaussa hakija hakee suoraan yhteen koulutukseen. Erilaisia erillishakuja on olemassa paljon ja esimerkiksi niiden hakuajat ja -tavat vaihtelevat hakukohteittain. Tyypillinen esimerkki erillishausta on, että hakija suorittaa ensiksi tietyn alan opintoja avoimessa korkeakoulussa ja hakee sitten tutkinto-opiskelijaksi erillishaussa. Tässä kyseisessä tilanteessa on toki huomioitava, että avoimen opinnot ovat maksullisia. Avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi hakeminen vaatii siis tarpeeksi paksua kukkaroa, jota todellakaan kaikilta ei löydy.
Erillishausta haluan nostaa esille erityisesti väyläopinnot, jotka ovat käytössä erityisesti toisen asteen ammatillisella puolella. Toisella asteella suoritettavat väyläopinnot voivat tarkoittaa esimerkiksi 30 opintopisteen laajuisia korkeakouluopintoja, jotka sisältyvät toisen asteen opintoihin. Kun opiskelija on suorittanut toisen asteen tutkintonsa ja väyläopinnot, hän voi hakea tutkinto-opiskelijaksi erillishaun kautta. Väyläopinnot tarjoavat siis erityisesti ammatillisen toisen asteen tutkinnon käyneille opiskelijoille mahdollisuuden päästä korkeakouluopintojen pariin. Kuitenkin nykyisellään väyläopinnoissa on käytössä paljon erilaisia alueellisia ratkaisuja ja kahden eri oppilaitoksen välisiä sopimuksia eli mahdollisuudet väyläopintoihin eivät ole kaikille samat.
Opiskelijavalinnat eivät ole mitenkään yksinkertainen juttu, eikä kaikkia opiskelijavalintoihin liittyviä näkökulmia pysty käsittelemään yhdessä blogitekstissä. Oman twistinsä opiskelijavalintoihin tuo muun muassa ensikertalaiskiintiö, ja mikäli Orpon hallituksen esitys avoimen korkeakoulun tutkinnonanto-oikeudesta tulee voimaan, monimutkaistaa se osaltaan asetelmaa. Monimutkaisuutensa vuoksi opiskelijavalintoja ei tulisi tarkastella vain sen kautta, painotetaanko yhteishaun opiskelijavalinnoissa tutkinto- vai pääsykoevalintaa. Tällainen liian pinnallinen keskustelu sivuuttaa ydinkysymyksen: kuinka hyvin järjestelmä oikeasti avaa ovia korkeakoulutukseen myös niille, jotka tulevat heikommista lähtökohdista?
Elina Liekkinen
Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja
… julkaisi tämän uudelleen!