Pääsin polven tekonivelen vaihtoon terveyskeskuslääkärin ehdotuksesta kahden vuoden prosessin jälkeen kivuliaan nivelrikon vuoksi. Leikkaus onnistui. Sain hyvää hoitoa hyvinvointialueen sairaalassa leikkauksen jälkeen lääkärin arvioiman tarpeen mukaisesti. Olen hyvin kiitollinen siitä.
Alussa en uskaltanut mennä ulos yksin edes rollaattorin kanssa, sillä huimauksen pelko ja ulko-oven raskaus estivät. Onneksi ystäviä riitti käymään ja pääsin ulos turvallisesti kävelyä harjoittelemaan lähes päivittäin. Toipuminen oli silti hidasta, mutta varmaa fysioterapeutin ohjeita noudattaen. Bussiin sisärollaattorin kanssa oli yksin lähes mahdotonta turvallisesti mennä. Se rajoitti elämää paljon. Läheskään kaikilla autollisia arjen ystäviä ei ole.
Suomessa ikääntyvien toimintakyvyn ylläpidon tukemiseen ei ole vielä panostettu, vaan siitä on pikemminkin leikattu. Tutkimusten mukaan niin kauan kuin ihminen uskoo jaksavansa kävellä ulkona 500 metriä ilman pelkoa, hän lähtee ulos. Ja jos huolestuttaa, niin ei lähde. Ja kun ei lähde enää ulos, niin kunto rapistuu nopeasti. Samassa tahdissa hoidon ja hoivan tarve kasvaa.
Terveyttä ja hyvinvointia lisäisi, jos lakiin saataisiin velvoittavaksi kaikille oikeus ulkoiluun. Monella kotona yksinasuvalla ikäihmisellä on vaikeuksia päästä ulkoilemaan joko hissin puutteen vuoksi tai siksi, että ei usko jaksavansa kävellä ongelmitta. Tähän toimintakykyä nopeasti heikentävään asiaan kannattaisi puuttua lainsäädännön tasolla.
Sain mahdollisuuden käydä tutustumassa vanhusten hoidon Tanskan malliin ollessani sosiaalilautakunnassa. Siellä vanhusten hoidossa tuettiin vahvasti asiakkaan toimintakykyä maksuttomilla kuntosalikäynneillä ja 10 kerran maksuttomalla vuosittaisella ryhmäkuntosaliohjauksella. Myös kuntosalille pääsyä tuettiin, jos matka oli hankala.
Kuntosalin lisäksi päivätoimintaan tai muuhun viikoittaiseen toimintaan pääseminen ovat elämänlaadun kannalta ratkaisevan tärkeitä, silloin kun halua on. Toimintakyvyn aktiviinen tukeminen siirtää ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan tarvetta vuosilla – jopa vuosikymmenellä.
Ei vain vuosia elämään, vaan elämää vuosiin!
Alussa en uskaltanut mennä ulos yksin edes rollaattorin kanssa, sillä huimauksen pelko ja ulko-oven raskaus estivät. Onneksi ystäviä riitti käymään ja pääsin ulos turvallisesti kävelyä harjoittelemaan lähes päivittäin. Toipuminen oli silti hidasta, mutta varmaa fysioterapeutin ohjeita noudattaen. Bussiin sisärollaattorin kanssa oli yksin lähes mahdotonta turvallisesti mennä. Se rajoitti elämää paljon. Läheskään kaikilla autollisia arjen ystäviä ei ole.
Suomessa ikääntyvien toimintakyvyn ylläpidon tukemiseen ei ole vielä panostettu, vaan siitä on pikemminkin leikattu. Tutkimusten mukaan niin kauan kuin ihminen uskoo jaksavansa kävellä ulkona 500 metriä ilman pelkoa, hän lähtee ulos. Ja jos huolestuttaa, niin ei lähde. Ja kun ei lähde enää ulos, niin kunto rapistuu nopeasti. Samassa tahdissa hoidon ja hoivan tarve kasvaa.
Terveyttä ja hyvinvointia lisäisi, jos lakiin saataisiin velvoittavaksi kaikille oikeus ulkoiluun. Monella kotona yksinasuvalla ikäihmisellä on vaikeuksia päästä ulkoilemaan joko hissin puutteen vuoksi tai siksi, että ei usko jaksavansa kävellä ongelmitta. Tähän toimintakykyä nopeasti heikentävään asiaan kannattaisi puuttua lainsäädännön tasolla.
Sain mahdollisuuden käydä tutustumassa vanhusten hoidon Tanskan malliin ollessani sosiaalilautakunnassa. Siellä vanhusten hoidossa tuettiin vahvasti asiakkaan toimintakykyä maksuttomilla kuntosalikäynneillä ja 10 kerran maksuttomalla vuosittaisella ryhmäkuntosaliohjauksella. Myös kuntosalille pääsyä tuettiin, jos matka oli hankala.
Kuntosalin lisäksi päivätoimintaan tai muuhun viikoittaiseen toimintaan pääseminen ovat elämänlaadun kannalta ratkaisevan tärkeitä, silloin kun halua on. Toimintakyvyn aktiviinen tukeminen siirtää ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan tarvetta vuosilla – jopa vuosikymmenellä.
Ei vain vuosia elämään, vaan elämää vuosiin!
… julkaisi tämän uudelleen!