Tarvitsemme teollisuutta työpaikkojen ja verotulojen turvaamiseksi, sekä uutta että vanhaa. Vanhan teollisuuden katoa tulee mahdollisuuksien mukaan ehkäistä ja uutta teollisuutta rakentaa – mutta kaikki uusi teollistaminen ei välttämättä ole hyvää.
Perinteiset teolliset työpaikat on tärkeää säilyttää. Perinteisellä teollisella työpaikalla tarkoitan tässä teollisuuslaitosta, joka työllistää paljon ihmisiä, tarjoaa vakituisia ja kohtuullisesti palkattuja työpaikkoja ja jossa työntekijöiden järjestäytyminen on vahvaa.
Tällaisten teollisten työpaikkojen ympärille muodostuu tukitoimintojen työpaikkoja esim. palvelualoille. Paikkakunnat, joilla tällaisia työpaikkoja on, hyötyvät verotuloista.
Teollisten työpaikkojen katoa ilmenee esimerkiksi silloin, kun kyseisten teollisuuslaitosten tuotteiden kysyntä vähenee. Näin on käynyt etenkin paperiteollisuudessa, mutta myös elektroniikkateollisuudessa suomalaisen teollisuuden hävittyä globaalissa kilpailussa.
Teollisten työpaikkojen katoa kutsutaan deindustrialisaatioksi. Maailmalla on esimerkkejä paikoista, joihin se on iskenyt tuhoisasti, kuten Detroit Yhdysvalloissa.
Työpaikkojen kadon voi ajatella olevan luovaa tuhoa ja tilalle on mahdollista syntyä uutta työtä. Luova tuho muuttuu kuitenkin lamaannuttavaksi totaalituhoksi, kun uutta työtä ei synny, tai se syntyy ratkaisevasti huonommin työehdoin.
Teollinen yhteiskunta oli aikaa, jolloin ammattiyhdistysliikkeen asema oli vahva. Työtaisteluilla saavutettiin hyvät työehdot tehtaissa. Uusi työ syntyy olosuhteissa, jossa työn neuvotteluasema pääomaan nähden on heikentynyt. Uusi työ on siksi usein huonommin palkattua. Esimerkiksi alustatalous on työehdoiltaan heikompaa kuin perinteinen kiinteästi palkattu työ.
Pyrkimykset korvata teollisuustyö esimerkiksi kulttuurialan työllä tuo kyllä paikkakunnille toimeliaisuutta ja hyötyä, mutta ei työllistä yhtä paljon ihmisiä kuin perinteinen teollisuustyö. Lisäksi vientiteollisuuden työpaikkojen väheneminen heikentää kansakunnan vaihtotasetta, jos teollisuustuotteet ovat suuntautuneet vientiin.
Uuden työn ongelmat koskevat myös uusia teollisia investointeja. Esimerkiksi uudet biotuotetehtaat käyttävät paljon luonnonvaroja, mutta työllistävät aiempia tehtaita vähemmän työntekijöitä. Rakennusprojektien aikana käytetään paljon ulkomaalaista työvoimaa, joiden työehdot eivät useinkaan toteudu. Toisaalta myös olemassa olevan teollisuuden osalta ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäyttö on ollut ongelma (esim. telakkateollisuudessa).
Uusissa investoinneissa myös ympäristöhaitat voivat olla olemassa olevaa teollisuutta suurempia. Esimerkiksi datakeskusten sähkönkulutus ja mahdollisten uusien tehtaiden ympäristövaikutukset voivat olla suuria. Silti uutta teollistamista tarvitaan ja uudelleenteollistaminen on tärkeää taloudellisesti, sosiaalisesti ja vihreän siirtymän kannalta. Tärkeää on kuitenkin, että uuden teollisuuden jalostusarvo on korkea ja investoinnit toteutetaan sosiaalisesti kestävästi.
Koska uuden työn työehdot ovat vanhaa teollisuustyötä huonompia, pitää teollisuustyöpaikkojen katoa välttää aina, kun se on mahdollista. Teollisuuden toimintaedellytyksistä tulee pitää huolta. Jos tulee tarvetta kiristää esimerkiksi ympäristösääntelyä, tulee arvioida muutosten työllisyysvaikutukset. Irtisanottavien työntekijöiden tukemista pitäisi lisätä mm. muutosturvan ja koulutusmahdollisuuksien osalta. Teollisuuden rakennemuutospaikkakunnat tarvitsevat määrätietoista elinkeinopolitiikkaa, jotta Suomeen ei synny omia Detroiteja.