Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ihmisoikeudet on turvattava myös käytännössä

Vain vaikeassa tilanteessa olevista huolta pitävä yhteiskunta on oikeudenmukainen. Talouskasvua ei rakenneta leikkaamalla julkisista palveluista, sosiaaliturvasta tai ihmisoikeuksista. Säästöjen maksattaminen vammaisilla ihmisillä ja pitkäaikaissairailla on arvovalinta, jota en hyväksy. Jokaisella on oltava oikeus arvokkaaseen, yhdenvertaiseen ja turvalliseen arkeen.

Vammaiset ihmiset ja pitkäaikaissairaat ovat yhteiskunnan täysivaltaisia kansalaisia. Heillä on muihin nähden yhtäläinen oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskuntaan. Heillä on oikeus päättää itse perustavatko he perheen ja, missä, miten ja kenen kanssa he asuvat. Heillä on muihin nähden yhtäläinen oikeus liikkua, opiskella, työllistyä, harrastaa ja vaikuttaa.

Valtion on turvattava hyvinvointialueille ja kunnille riittävä rahoitus, jotta julkiset palvelut toimivat yhdenvertaisesti koko maassa. Köyhyyttä on torjuttava muun muassa korottamalla sosiaaliturvaa sekä keventämällä sairastamisen kuluja (asiakasmaksut ja lääke- ja matkakulut). Työttömyysturvaan ja yleistukeen tarvitaan 500 euron suojaosa. Aikuiskoulutustuki on palautettava.

Vammaisille ihmisille ei usein myönnetä riittävästi palveluita. Alueelliset erot uuden vammaispalvelulain soveltamisessa ovat kohtuuttoman suuria. Vammaisen ihmisoikeudet eivät saa riippua hänen postinumerostaan. Tilanteen korjaamiseksi Suomeen on perustettava riippumaton vammaisasiavaltuutetun virka ja toimisto. Yhdenvertaisuusvaltuutettu ei yksin ehdi puuttua kaikkeen.

Tarvitaan valtakunnallinen ohjeistus uuden vammaispalvelulain soveltamisesta. THL:n on perehdytettävä valtio, kunnat ja hyvinvointialueet YK:n vammaisyleissopimukseen ja uuteen vammaispalvelulakiin.

Ensi vaalikaudella lainsäädäntömme on saatettava YK:n vammaisyleissopimuksen mukaiseksi. Laajan kansan tuen saaneen Esteettömyys Nyt -kansalaisaloitteen mukaisesti: esteettömyyden tai saavutettavuuden laiminlyönti on säädettävä laissa rangaistavaksi syrjiväksi teoksi.

Vammaisten ihmisten työllistymisen ja kouluttautumisen esteet on purettava. Oppimisen tukea ja moniammatillista yhteistyötä on vahvistettava kaikilla koulutusasteilla. Toisella asteella tarvitaan kuntouttavaa opetusta. Korkeakouluihin on luotava oma oppimisen tuen malli. Varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja tulee pienentää ja säätää perusopetukseen sitovat enimmäisryhmäkoot.

Ensi kaudella on valmistauduttava ottamaan käyttöön vammaiskiintiö yli 20 henkilön yrityksissä. Velvoite palkata ainakin yksi vammainen tai osatyökykyinen työntekijä 20 työntekijää kohden lisää työelämän yhdenvertaisuutta ja purkaa työnantajien ennakkoluuloja vammoja ja sairauksia kohtaan.

Vammaisten ihmisten tarpeet on huomioitava poikkeusoloissa ja arjen hätätilanteissa. Vammaisiin henkilöihin kohdistuvaan väkivaltaan ja syrjintään on puututtava määrätietoisesti.

Vammaisvaikutusten arviointi on otettava käyttöön kaikilla päätöksenteon tasoilla. On laadittava vammaispoliittinen selonteko sekä turvattava viittomakielisten kielelliset oikeudet ja potilas- ja vammaisjärjestöjen resurssit.

Vammaisten ihmisten ja pitkäaikaissairaiden joukko on suuri. Maassamme on 181 000 työkyvyttömyyseläkeläistä ja 850 000 vammaista henkilöä.

Jos minut valitaan eduskuntaan, lupaan muistuttaa kollegojani päivittäin siitä, että esteettömyys, saavutettavuus ja yhdenvertaisuus ovat ihmisoikeuksia – eivät lisäkustannuksia tai erioikeuksia. Rakennetaan yhdessä parempi yhteiskunta meille kaikille. Kuka tahansa meistä voi koska tahansa sairastua tai vammautua.

Elina Nykyri,

Invalidiliiton liittovaltuutettu, vammais- ja järjestöaktiivi sekä vantaalainen eduskuntavaaliehdokas ja kaupungin- ja aluevaltuutettu (vas.).

Facebook
LinkedIn
Telegram
Threads
Tilaa
Notify of
guest
0 Comments
Vanhin
Uusin Most Voted
0
Olisi kiva kuulla ajatuksistasi, jätä kommenttix