Muistan vielä ajan, jolloin sairaanhoitopiireissä oli tapana juoda piirin johtajan eläkekahvit, kun sen aika oli luonnollisesti tullut. Se oli arvokas tilaisuus, jossa katsottiin taaksepäin vuosikymmenten uraa ja skoolattiin vakaalle hallinnolle. Nyt elämme uutta aikaa. Joillakin hyvinvointialueilla on meneillään neljäs toimintavuosi – ja haussa on jo neljäs johtaja. Eläkekahvien sijaan nykyään juodaan lähinnä erokahveja, ja nekin usein varsin nopealla aikataululla, kun johtaja on ymmärtänyt joutuneensa ratkaisemaan täysin mahdotonta yhtälöä.
Katsotaanpa karttaa nimiä mainitsematta. Meillä on eräs kaakkoinen alue, joka on käytännössä jakautunut pohjoisen ja etelän – tai tarkemmin kahden suuren kaupungin – väliseen uuvuttavaan sisällissotaan. Siellä johtajan tehtävänä on yrittää navigoida paikallisen osaoptimoinnin miinakentässä, jossa jokainen päätös on poliittinen itsemurha jommallekummalle ilmansuunnalle. Sitten meillä on eräs keskisuomalainen alue, joka istuu lähes miljardin euron velkavuoren päällä. Ja eräs itärajan alue, jossa kaivettiin kauhealla kiireellä valtava perustusmonttu juuri ennen järjestelmäuudistusta.
Näitä alueita yhdistää yksi ja sama perisynti: ennen kuin nykyiset hyvinvointialueet edes syntyivät, siellä lähdettiin paniikinomaisella kiireellä rakentamaan uusia sairaalapalatseja ja sementoimaan vanhaa palvelurakennetta seiniin. Kun valtiovarainministeriön rahoitusvastuu lähestyi, paikallispoliitikot ja entiset sairaanhoitopiirit halusivat turvata omat monumenttinsa. Tämän massiivisen betonivalun purkaminen on oma traaginen tarinansa, johon palaamme tarkemmin seuraavassa kirjoituksessani (spoiler: luvassa on raunioita ja silppuvuoria). Mutta juuri tämän velka- ja betonitaakan kantajiksi nykyiset aluejohtajat on palkattu. He joutuvat taistelemaan sotaa, joka hävittiin jo ennen heidän ensimmäistä työpäiväänsä.
Tässä astuu kuvaan Mussu Koikkalainen.
Klassisen suomalaisen byrokratiasatiirin arkkityyppi ja syntipukki Mussu Koikkalainen on virkamies, joka yrittää toimenkuvansa mukaisesti epätoivoisesti toteuttaa ylemmältä taholta tulevia, täysin järjenvastaisia käskyjä. Koska hänellä ei ole tosiasiallista valtaa muuttaa itse systeemiä, hän turvautuu näennäisliikkeeseen. Hän perustaa seurantaryhmiä, tilaa konsulttiselvityksiä, organisoi tiekarttoja ja laatii PowerPoint-kalvoja. Hän on järjestelmän uskollinen soturi, joka juoksee itsensä hengiltä näyttääkseen siltä, että asiat ovat hallinnassa, vaikka laiva on jo pohjassa. todellisuudessa hänet on palkattu syntipukiksi.
Hyvinvointialuejohtajista on tehty sote-ajan Mussu Koikkalaisia.
Tämä ei ole heidän vikansa, vaan kyse on valtiovarainministeriön tarkkaan harkitusta strategiasta. VM:n tuoreen virkapuheenvuoron ja palvelulupaus-muistion logiikka on suorastaan jäätävän nerokas vastuunsiirto-operaatio. Ministeriö linjaa, että sote-palveluita on priorisoitava ja sopeutettava massiivisesti, mutta valtiovalta ei halua liata omia käsiään karsimalla suoraan ihmisten perusoikeuksista. Niinpä ratkaisu on tämä: valtio leikkaa alueiden rahoitusta ja siirtyy malliin, jossa rahoitus ei enää automaattisesti mukaudu todelliseen menokehitykseen. ”Vastapainoksi” – kuten ministeriö kauniisti muotoilee – alueille annetaan nykyistä laajempi vastuu palvelujen priorisoinnista ja voimavarojen kohdentamisesta.
Suomeksi sanottuna: valtio vie rahat, mutta antaa aluejohtajalle ”vapauden” valita, keneltä leikataan. Johtajasta tehdään valtion pyöveli, joka lähetetään leikkaamaan peruspalveluista ja sulkemaan terveysasemia ilman, että hänellä on minkäänlaista mekanismia vaikuttaa perimmäiseen ongelmaan eli 8 miljardin euron hukkavirtaan ja sosiaalisen padon murtumiseen yläjuoksulla.
Seurauksena on hyvinvointialuejohtajan AMOK-juoksu. Johtaja yrittää selvitä ministeriön säästövaatimuksista ohentamalla juustohöylällä kaikkea, jolloin henkilöstö palaa loppuun, ammattilaiset karkaavat yksityisille alustoille ja potilaat päätyvät entistä sairaampina erikoissairaanhoitoon. Muutaman vuoden kuluttua johtaja palaa itse loppuun, eroaa, ja tilalle valitaan uusi Mussu Koikkalainen laatimaan uutta säästöohjelmaa.
Tämä kierre on katkaistava. Aluejohtajia ei pidä syyllistää, vaan heidät on vapautettava tästä rakenteellisesta ansasta.
Ratkaisu ei löydy siitä, että keksitään vielä yksi hallinnollinen ohjausryhmä tai siirretään valta takaisin valtiovarainministeriön kamreereille. Ratkaisu on koko ohjausjärjestelmän vaihtaminen: SOTE 3.0 ja kansallinen Hyvinvointialueosuuskunta.
Kun hyvinvointialue muutetaan osuuskunnaksi, jonka jokainen kansalainen omistaa maksamalla 100 euron osuusmaksun (ja Kela-kortti toimii omistajakorttina), aluejohtajan rooli muuttuu täysin. Hän ei ole enää valtion asettama leikkausautomaatti, joka pelkää seuraavia aluevaaleja tai valtiovarainministeriön ukaasia. Hänestä tulee osuuskunnan toimitusjohtaja, jonka tehtävänä on maksimoida omistaja-asiakkaidensa pärjäämistase. Kun asiakas on omistaja, byrokraattinen kermankuorinta ja siiloutunut laskutus loppuvat. Johtaja saa aidon vallan ja työkalut ohjata resurssit sinne, missä ne pitävät vedenpinnan korkealla – oikea-aikaiseen perustason ja sosiaalipuolen apuun. Osuuskunta korjaa padon, jotta AMOK-juoksua alajuoksulla ei enää tarvita.
Kuuntele kirjoituksen teemaan sävelletty kappale Spotify-linkistä:
Tuoteseloste lukijoille: Koska edellisen blogini visuaalinen ilme herätti aiheellista keskustelua algoritmien roolista, haluan rauhoittaa kriittisimpiä lukijoita tekstin osalta. Tämän kirjoituksen ja sen ajatusten takana on pelkästään ihminen ja vuosikymmenten kokemus sote-kentältä. ISGEN.AI-tekstianalyysin todennäköisyysarvio tälle kirjoitukselle: Ihminen 100 %, Tekoäly 0 %. Kuvituskuvana on käytetty Porin Tulitikkutehtaan tikkuaskin etikettikuvaa vuodelta 1957, eli elokuvan ”Syntipukki” mainosta, jota on terävöitetty Adobe Lightroom-ohjelmalla, ja joka on ikänsä puolesta vapaata kulttuuriperintöä. Elokuvassa Lasse Pöystin roolihahmo Mussu Koikkalainen hakeutuu Helsingissä tavarataloon töihin syntipukiksi, jonka syyksi kaikki virheet ja mokat työnnetään ja jota haukutaan asiakkaiden kuullen ja nähden, jos palvelu ei toimi, kuten pitäisi (https://areena.yle.fi/1-532030).
@vasemmistonyt.fi Vähemmän johtajia ja enemmän oikeasti työtä tekeviä, kiitos.
Terve Tommi, ja kiitos kommentista! Olet täsmälleen oikeassa.
Ongelma on siinä, että nykyinen ”suljetun koodin” sote-järjestelmä suorastaan automaattisesti generoi tätä hallinnollista silppua ja Mussu Koikkalaisia hallinnoimaan niukkuutta, laskutushimmeleitä ja siiloutuneita budjetteja. Niin kauan kuin rakenne on tämä, pelkkä johtajien erottaminen johtaa vain uusien johtajien palkkaamiseen.
Siksi ehdotamme käyttöjärjestelmän tason päivitystä, SOTE 3.0 -osuuskuntaa. Se on pohjimmiltaan terveydenhuollon ja sosiaalitoimen avointa lähdekoodia (FLOSS-hengessä): kun kansalaisista tehdään 100 euron osuusmaksulla omistajia, rakenteellinen tarve byrokraattiselle välistävedolle, kermankuorinnalle ja raskaalle valvonta-armeijalle romahtaa.
Tavoite on täsmälleen sama, jonka tiivistit: poistetaan hallinnollinen Mordor välistä, jotta resurssit ohjautuvat suoraan sinne, missä työ tehdään ja missä ihmisten pärjäämistase pidetään yllä.
… tykkäsi tästä!