Edellisessä kirjoituksessamme kuvasimme, kuinka nykyinen sote-järjestelmä on valanut hallintonsa betoniin, mutta jauhauttanut kansalaisen palvelut tuhansien irrallisten kontaktien ”silppuvuoreksi”.
Terveydenhuollon tutkimuksesta tiedämme vankkumattoman luonnonlain: pieni osa väestöstä – noin 10 prosenttia asukkaista – käyttää valtaosan palveluista ja synnyttää noin 80 prosenttia kaikista kustannuksista. He eivät ole ”järjestelmän väärinkäyttäjiä”. He ovat monisairaita ikäihmisiä, mielenterveys- ja päihdeongelmien kanssa kamppailevia nuoria tai ihmisiä, joiden arjen perusta – toimeentulo, asuminen tai läheisen jaksaminen – on pettänyt.
Miksi kolmenkymmenen miljardin euron järjestelmämme ei sitten pysty auttamaan tätä kymmentä prosenttia, vaan ajaa sekä heidät että henkilöstön uupumukseen? Vastaus löytyi viime viikolla suoraan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) omasta tuoreesta rahoitusmalliraportista (Työpaperi 41/2026): nykyinen, lähes 80-prosenttisesti diagnoosien kirjaamiseen sidottu rahoitusmalli on rakennettu niin kieroon, että THL:n omien sanojen mukaan ”palvelujen käyttäjänä pysyminen (eli huonosti vaikuttava hoito) tukee alueen rahoitusta”, kun taas ”onnistunut ennaltaehkäisy vähentää diagnooseja ja siten rahoitusta”. Samaan aikaan ihmisten arkea kannattelevan sosiaalihuollon rahoitusta lasketaan vuonna 2026 yhä kymmenen vuotta vanhalla vuoden 2016 tynkäaineistolla!
Kun poliitikot yrittävät korjata tätä kriisiä, he sortuvat lähes aina samaan mekaaniseen virheeseen: toiset vaativat vain lisää yleisiä vastaanottoaikoja ja digiklinikoita, toiset taas kaatavat satoja miljoonia yksityisiin Kela-korvauksiin. Molemmat keinot valuvat hukkaan, koska ne unohtavat sosiaali- ja terveydenhuollon peruslain (Nenonen 2011).
Kun väestöä tarkastellaan palvelujen tarpeen ja sote-uudistusten vaikutusten kannalta, ihmiset jakautuvat kolmeen kyvykkyysryhmään:
- Ihmiset, joilla on paras kyvykkyys KÄYTTÄÄ palveluja: He ovat toimintakykyisiä, kielellisesti taitavia ja digitaalisesti nopeita kansalaisia. Kun hyvinvointialue avaa uuden chat-palvelun tai lisää yleistä vastaanottokapasiteettia, tämä ryhmä täyttää sen välittömästi. Palveluja kuluu, mutta terveyshyöty jää vähäiseksi.
- Ihmiset, joilla on paras kyvykkyys MAKSAA palveluista: He hankkivat uusia palveluja ja tutkimuksia hinnasta piittaamatta heti, kun niitä on tarjolla. Kun hallitus korottaa yksityislääkäreiden Kela-korvauksia, tuki menee tälle ryhmälle – ja sieltä määrättävät jatkotutkimukset kuormittavat entisestään julkista terveydenhuoltoa.
- Ihmiset, joilla on paras kyvykkyys HYÖTYÄ palveluista: Tähän kolmanteen ryhmään kuuluu se kymmenen prosenttia väestöstä, jolle kasaantuu valtaosa sairastavuudesta ja noin 80 prosenttia kaikista sote-kustannuksista. He ovat monisairaita ikäihmisiä, mielenterveys- ja päihdeongelmien kanssa kamppailevia tai ihmisiä, joiden arjen ”sosiaalinen pato” – toimeentulo, asuminen tai omaisen jaksaminen – on murtumassa.
Paradoksi on julma: juuri tällä kolmannella ryhmällä, joka hyötyisi oikea-aikaisesta avusta kaikkein eniten, on kaikkein heikoin kyky vaatia palveluja ja heikoin kyky maksaa niistä. Kuten tutkijat Sendhil Mullainathan ja Eldar Shafir ovat osoittaneet (ja järjestelmäajattelija Elias Kunnas Kyvykkyysarkkitehtuurissaan kiteyttänyt), taloudellinen niukkuus, hätä ja sairaus kuluttavat ihmisen toiminnanohjauksesta ja kognitiivisesta kaistanleveydestä 13 älykkyysosamääräpisteen verran kapasiteettia. Kun 78 euron poliklinikkamaksu on liikaa ja pelkkä roskapussin vieminen ulos on ylivoimaista, ihminen ei varaa aikaa digiklinikalle. Hän putoaa turvaverkon läpi, kunnes päätyy ambulanssilla erikoissairaanhoidon päivystykseen.
Miten me sitten löydämme tämän kolmannen, eniten hyötyvän ihmisryhmän sieltä silppuvuoren alta ennen kuin vahinko tapahtuu?
Inhimillinen reititin ja Budapestin kaava (N x K)
Yli kymmenen vuotta sitten kehitin Budapestissa erään kongressin luentotauolla tuolloisen Unkarin terveysministerin ja verkostotutkijan Miklós Szócskan kanssa matemaattisen tavan tunnistaa järjestelmän pyöröovissa ajelehtivat, eniten tukea tarvitsevat ihmiset.
Perinteinen hallinto laskee vain sitä, kuinka monta kertaa (N) ihminen asioi vuodessa palveluissa. Jos potilas käy terveysasemalla 12 kertaa vuodessa (N=12), kamreeri näkee vain korkean kuluerän. Mutta pelkkä käyntimäärä ei erota toisistaan vaikean sairauden hyvää hoitoa ja järjestelmän kaaosta. Ratkaisu syntyy, kun kontaktien määrä (N) kerrotaan sillä, kuinka monta eri ammattilaista (K) ihminen joutuu vuoden aikana kohtaamaan:
Verrataan kahta monisairasta ihmistä, jotka molemmat tarvitsevat 12 kontaktia vuodessa (N=12):
- Henkilö A tapaa omaa tuttua lääkäriään ja omahoitajaansa (K=2). Hänen indeksinsä on 12×2=24. Hoito on jatkuvaa ja luottamuksellista, ja ihminen pärjää kotonaan.
- Henkilö B kohtaa 12 käynnillään 9 eri keikkalääkäriä, etähoitajaa ja päivystäjää (K=9) – ja sen päälle hänen kotonaan käy vuoden aikana kymmeniä eri kotihoidon työntekijöitä. Hänen indeksinsä räjähtää yli sadan (12×9=108).
Kun indeksi karkaa korkeaksi, järjestelmä on tehnyt apua tarvitsevasta ihmisestä inhimillisen reitittimen (hubin), joka joutuu itse kantamaan tietoa siilosta toiseen. Sama vastuuttomuus näkyy lääkekaapissa: kun kukaan ei pidä lankoja käsissään, yli puolelle hoivakotien asukkaista ja sadalletuhannelle kotona asuvalle ikäihmiselle kertyy yli 10 eri reseptilääkettä, joiden haittavaikutukset kaatavat heidät päivystykseen.
Kaksiteräinen tutka: Apu eniten hyötyville, tulosvastuu tuottajille
Kun yhdistämme tämän 10/10-mallin (Budapestin indeksi NxK ja yli 10 lääkkeen raja), saamme käyttöömme kaksiteräisen tutkan:
- Se etsii ja kutsuu hoitoon ne, joilla on suurin kyky hyötyä: Meidän ei tarvitse odottaa, että uupunut ihminen jaksaa jonottaa. Hyvinvointialueiden ja Kelan tietovarannoissa on jo nyt kaikki tarvittava tieto. THL:n tuore raportti todistaa, että Kelan lääke- ja etuusrekisterit tunnistavat palvelutarpeen luotettavammin kuin THL:n omat, ”rahan klikkailun” vääristämät hoitoilmoitusrekisterit. Ja kuten julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen on muistuttanut, Kannan Reseptikeskuksen ja potilasrekisterin yhdistävä terveystietojen yhteenveto on ollut olemassa jo vuodesta 2019, kunhan se vain otetaan käyttöön potilaan hoidossa. Kun asiakasta lähestyy hänen oma hoitotiiminsä, kyse on laillisesta potilaan hoidosta: järjestelmä voi ilman yhtäkään uutta lomaketta poimia korkean indeksin ja monilääkityksen ihmiset suoraan pysyvän Omalääkäri–Omatiimin huomaan. Tiimissä lääkärin ja hoitajan rinnalla toimivat sosiaalihuollon ammattilainen tilkitsemässä arjen ”sosiaalista patoa” sekä farmaseutti purkamassa vaarallista lääkekuormaa. – Eikä tämä vaadi mahdottomia: kaikkein vaativimpia, jatkuvassa sairaala- ja päivystyskierteessä olevia avainasiakkaita on väestöstä vain noin 0,5 prosenttia – eli yhden omalääkärin ja omatiimin vastuualueella vain 15–17 ihmistä. Jopa THL väläyttää nyt raporttinsa sivulla 24, että tällaisten korkean palvelukäytön ja sairastavuuden potilaiden kulut tulisi korvata suoraan valtion yhteisvastuullisesta rahoituksesta, jotta yhdenkään alueen ei tarvitse kikkailla diagnooseilla. Kun näiden 17 ihmisen arki ja lääkitys saadaan tasapainoon, koko terveysaseman päivystysruuhka rauhoittuu.
- Se paljastaa tehtävässään epäonnistuvat palveluntuottajat: Hyvinvointialueet ostavat ulkoisia palveluja 9 miljardilla eurolla vuodessa. Nykyisessä suoritemarkkinassa tuottaja – olipa se pörssiyhtiö tai julkinen yksikkö – hyötyy siitä, että asiakas käy luukulla yhä uudelleen (N kasvaa). Kun kytkemme Budapestin kaavan rinnalle yksinkertaisen pärjäämismittarin (kuten vastaanoton jälkeisen PEI-mittarin ja sosiaalihuollon FIT-mittarin), näemme välittömästi, mitkä palveluntuottajat saavat ihmisen arjen kantamaan (K laskee ja pärjääminen nousee) ja mitkä yksiköt vain pyörittävät tuloksetonta silppuvuorta.
Hyvinvointivaltion tehtävä ei ole jakaa verorahoja niille, jotka huutavat kovimpaa tai maksavat eniten. Sen tehtävä on löytää ne ihmiset, jotka hyötyvät tuesta eniten, ja rakentaa heidän ympärilleen ”sitku-vapaa” arjen turva eli turva joka toimii heti ja nyt, eikä edellytä sitä ja tätä eli ”sitku” tapahtuu sitä ja ”sitku” joku muukin tekee jotain.
Budapestin kokouksen kunniaksi puetaan vielä blogin ydinviesti csárdáksen muotoon sekä suomeksi että unkariksi
Budapestin kaavan alkulähteillä Budapestissa 2011. Olimme Mikloksen kanssa kumpikin European Health Management Associationin (EHMA) hallituksessa samaan aikaan (2006-2010). Nyt Miklos edusti kokouksen isäntämaata ministerin roolissa. Kokous tarjosi tilaisuuden myös vapaamuotoiseen yhdessäoloon ja nähtävyyksiin tutustumiseen.
