Uusi vasemmistolainen yhteisöllinen media
Vain sivistys on suoja populismia vastaan
Pahin populismin vaara tuntuu väistyneen Suomessa sen jälkeen kun perussuomalaisten puolue hajosi. Se ei kuitenkaan ole väistynyt kokonaan, sillä Halla-ahon puolueeksi muuttunut Perussuomalaiset jäi kannatukseltaan yllättävän vahvaksi kun taas karismaattisen
Naisten aika venäläisessä kirjallisuudessa
Venäjällä Booker-palkittu kirjailija Jelena Tsizova on tehnyt loka-marraskuussa 2018 pitkän kiertueen Suomessa: Helsingistä Turkuun, Oulusta Joensuuhun. Joensuussa hän puhui 15. 11. kirjastossa täydelle salille ja lähes parituntinen kirjallisuusilta huipentui
Inhimillisyyttä iäkkäiden hoitoon – kotona ja laitoksessa
Eräs iäkäs vaikeavammainen omaiseni asuu tehostetussa palveluhoidossa, ja hänen hoidossaan olisi paljon parannettavaa. Lisäksi häneltä peritään aivan liikaa joka kuukausi hoidostaan. Palvelutalo, jossa omaiseni asuu on kunnan oma paikka, ja
Alkoholihuuruista sotahistoriaa
Alkoholihuuruista sotahistoriaa Öisinajattelija on ihmetellyt jo vuosikymmeniä, miksi ISÄNPÄIVÄN ja JOULUN kirjamarkkinoinnissa isien ja miesten oletetaan lukevan ja haluavan lahjoiksi pelkkiä sotakirjoja, Summan, Rukajärven ja Raatteentien muistelmia. Ainakin niitä mainostetaan
Yliopistojen kolmas tehtävä
Yliopistojen kolmas tehtävä Kirjoitin äskettäin vastineen vuoden 2018 professoriksi valitulle Karl-Erik Michelsonille, Tieteentekijöiden ACATIIMI -lehteen (Acatiimi 7, 2018). Syy oli se, että mielestäni professori “hämärsi” tätä yliopistoille muinoin asetettua
Sankarinaisia (ja muita)
Olen hiljattain lukenut tänä vuonna ilmestynyttä kirjaa Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille). Into-kustantamo on koonnut joukkovoimalla tarinoita suomalaisista tytöistä, joista on kasvanut vaikuttajia, ammattilaisia, alansa ensimmäisiä naisia, sankareita, esikuvia meille muille.
Saavatko keittäjät ja hoitajat mennä lakkoon?
Suomalaiset arvostavat yllättäen nyt kouluruokaa ehkä enemmän kuin ennen, ja tämä on JHL:n taannoisen kahden päivän mittaisen lakon seurausta. Ainakin iltapäivälehtien lööppien perusteella vaikutti siltä, että joidenkin maailma suorastaan romahti,
Palveluseteleiden kiero tavoite
Palvelusetelit, eli ns. kuntien maksusitoumukset yksityisille hoitojen ja palveluiden tuottajille ovat suoranainen tuska kuntapäättäjille ympäri maan. Ne suuntaavat pois julkista rahaa kunnan omista palveluista, lisäävät hallintoa ja byrokratiaa, vaikeuttavat palveluverkkojen
Vasemmisto Nytin uutisia:
Keskustelua talouden myyteistä Maailmanparannuspäivillä
Vasemmisto Nyt mukana sosiaalifoorumissa 26.-27.9.
Viestintäkoulutus ja vuosikokous pidettiin
Some-koulutus ja kevätkokous su 29.3.
Vasemmisto Nyt! Discordissa ja Piipitimessä
Kansan Uutiset
- Ekonomisti painaa jarrua työttömyyspuheille ja kertoo, mikä seuraavaksi uhkaa – ”Poliittisesti tämä vaara on todella suuri” 22.9.2026 Kansan Uutiset
- Koskela: ”Vaalien lähestyessä hallituksen soisi olevan edes rehellinen” – Budjettiesitys heikentää valtiontaloutta 22.9.2026 Kansan Uutiset
- Lohikoski: ”Ensin leikataan palvelut, sitten ihmetellään ongelmien kasvua” 22.9.2026 Kansan Uutiset
- Saako ihminen lentää? ”Aika harva lopulta saa” 22.9.2026 Kansan Uutiset
- Yhteisöveroale veisi julkisista varoista 0,8 miljardia euroa 21.9.2026 Kansan Uutiset
Vasemmistofoorumi
- Yhteiset talkoot, jakso 2: Onko verotus varkautta?
- Vasemmistofoorumi Maailmanparannuspäivillä 26.-27.9. 2026
- Taneli Hämäläinen: Yhteiset talkoot – Oikeistolainen taloussatu ja miten se kerrotaan
- Yhteiset talkoot, jakso 1: Onko rahat loppu?
- Yhteiset talkoot -videosarja purkaa talouden myyttejä
- Tatu Ahponen: Tekoäly ja tuho
- Tatu Ahponen aloittanut harjoittelijana
- Eero Lipponen: Vihapuhujat vallankahvassa – eli mitä antirasistien pitää paljastaa, kun rasismia ei enää peitellä
- Vasemmistofoorumi hakee eurooppalaisen energiaköyhyyden tutkijaa
- Paco Diop: Kommenttipuheenvuoro Rodullinen kapitalismi -raporttiin
Vasen Kaista
- Aloite: vaihdevuosineuvola Pirkanmaalle 22.9.2026
- Vasemmistoliiton kultainen ansiomerkki Harri Asikaiselle 21.9.2026
- Valtuusto istui käytöskouluun 18.9.2026
- Gallupmonitori 3: Vasemmistoliiton kannatus on ennätystasolla ja kasvaa 18.9.2026
- Miten Tampere varautuu lasten ja nuorten äärioikeistolaiseen radikalisoitumiseen? 16.9.2026
Vasenvoima
- Eekruut: Yksinäisyys ja aikuisuus 22.9.2026
- Ensin Rauman Brummissa, sitten Porin Kehräämössä 18.9.2026
- Vasemmistoliitto Lapissa: Kaivostoiminnan on oltava kestävää 15.9.2026
- Vasemmisto avasi vahvasti Leineperin ruukissa 13.9.2026
- Kortelainen: Miksi hoitajan työpaikan menetys ei ole rakennemuutos? 13.9.2026
Oulun Vasemmisto
- Puheenjohtajan syysterveiset 15.9.2026
- Suomella on vielä puujalat ja niistä on pidettävä kiinni 14.9.2026
- Työttömyyden ongelmat puhuttivat Oulun valtuustossa maanantaina 7.9. Äänessä olivat myös Vasemmistoliiton valtuutetut. 9.9.2026
- Energiajuomien myynti alaikäisille on syytä kieltää! 14.8.2026
- Jouni Jussinniemi ja Kim Ahonen kansan kahvilassa 12.7.2026
Helsingin Vasemmistoliitto
- Haglund: Lapinlahden mielenterveys- ja kulttuuritoiminta turvattava 17.9.2026
- Helsingin Vasemmistoliitto nimesi kaksi uutta ehdokasta kevään 2027 eduskuntavaaleihin 14.9.2026
- Helsinki tavoittelee huumekuolemien puolittamista – Vasemmistoliitto tyytyväinen päihdestrategian tavoitteisiin 24.8.2026
- Uusia ehdokkaita asetettu kevään 2027 eduskuntavaaleihin 24.8.2026
- Helsingin Vasemmistoliitto tyrmää HSL:n 130 euron tarkastusmaksun 11.8.2026
Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto
- Tiedote: Asiakasmaksuista merkittävä neuvotteluvoitto Varsinais-Suomen hyvinvointialueen neuvotteluissa
- Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto asetti kaksi uutta eduskuntavaaliehdokasta vuoden 2027 vaaleihin
- Aloite Paraisten ja saariston palvelutason ja -tarpeen arvioinnista
- Varsinais-Suomen Vasemmisto asetti neljä uutta ehdokasta
- Siiri Vainikka Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton uusi poliittinen koordinaattori