Hankintalaki näyttää pykälältä, mutta kyse on vallasta

Hankintalaki kuulostaa tekniseltä asialta. Sellaiselta, jonka kohdalla moni sulkee selaimen ja ajattelee, että tämä on virkamiesten ja juristien asia.

Juuri siksi siitä pitää puhua.

Usein isot poliittiset valinnat piilotetaan sanoihin, jotka eivät herätä tunnetta. Hankintalaki. Sidosyksikkö. Kilpailuneutraliteetti. Markkinakartoitus.

Kuulostaa hallinnolta. Todellisuudessa kyse on vallasta ja ideologiasta.

Kysymys on siitä, kuka saa tulevaisuudessa päättää julkisista palveluista. Voivatko kunnat ja hyvinvointialueet järjestää palveluja yhdessä omistamiensa yhtiöiden kautta, vai pakotetaanko yhä enemmän palveluja markkinoille kilpailutettavaksi?

Mitä 10 prosentin raja tarkoittaa käytännössä?

Nykyisin kunta voi olla mukana yhteisesti omistetussa sidosyksikössä pienelläkin osuudella ja ostaa siltä palveluja ilman kilpailutusta, jos lain muut ehdot täyttyvät. Sidosyksikkö on käytännössä julkisen sektorin oma yhtiö, joka voi hoitaa esimerkiksi IT-palveluja, ruokapalveluja, taloushallintoa tai muita tukipalveluja.

Hallituksen esityksessä tähän tulisi uusi raja: kunnan tai hyvinvointialueen pitäisi omistaa vähintään 10 prosenttia osakeyhtiömuotoisesta sidosyksiköstä.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos yhteisessä palveluyhtiössä on 20 kuntaa, keskimääräinen omistusosuus on 5 prosenttia. Jos omistajia on 40, osuus on 2,5 prosenttia. Uusi 10 prosentin raja pudottaisi monet pienet kunnat ulos omista yhteisistä palveluyhtiöistään.

Silloin edessä voi olla uusi kilpailutus, sopimusten järjestely tai palvelun ostaminen markkinoilta. Ei siksi, että vanha palvelu olisi huono, vaan siksi, että uusi prosenttiraja pakottaa siihen.

Tämä ei ole pieni tekninen muutos. Se vaikeuttaa kuntien yhteistyötä, avaa lisää tilaa markkinoille ja luo epävarmuutta sekä kunnille että palveluja tuottaville yhtiöille.

Kyse ei ole vain yhtiöistä, vaan myös työntekijöistä

Työntekijöille tämä voi tarkoittaa epävarmuutta. Kun palvelu kilpailutetaan uudelleen, mukana eivät liiku vain sopimukset ja järjestelmät, vaan myös ihmiset. Työehdot, työn jatkuvuus ja paikallinen osaaminen voivat joutua osaksi tarjouskilpailua. Halvin hinta ei saa tarkoittaa sitä, että säästöt revitään työntekijöiden selkänahasta.

Tässä näkyy oikeistohallituksen tuttu kaava. Julkinen palvelu esitetään ongelmana. Markkina esitetään ratkaisuna. Paikallinen päätösvalta muuttuu tehottomuudeksi. Yhteinen omistaminen muuttuu kilpailun esteeksi.

Tämä ei ole sattumaa. Tämä on ideologiaa.

Kun yhteinen toimintakyky katoaa, katoaa myös huoltovarmuus

Julkiset hankinnat koskevat valtavaa määrää yhteistä rahaa. Siksi hankintalaki ei ole sivuasia. Se määrittää, kuka palveluja tuottaa, mihin rahat ohjautuvat ja kenellä on todellinen päätösvalta.

Ammattiliitto JHL on varoittanut, että uusi hankintalaki voi uhata kuntien itsemääräämisoikeutta ja kansallista huoltovarmuutta. Huoli on aiheellinen. Jos ruokahuolto, vesihuolto, energia, kyberturvallisuus tai kuntien tukipalvelut valuvat yhä vahvemmin markkinoille, yhteiskunta ei välttämättä muutu tehokkaammaksi. Se voi muuttua riippuvaisemmaksi.

Huoltovarmuus ei synny siitä, että kaikki kilpailutetaan. Se syntyy siitä, että yhteiskunnalla on omia työkaluja, omaa osaamista ja kyky toimia myös silloin, kun markkina ei toimi.

Oikeistohallituksen lukot jäävät seuraaville avattaviksi

Siksi hankintalaki ei ole vain hankintatekniikkaa. Se voi kaventaa julkisen sektorin omaa toimintakykyä. Kun palvelu siirtyy markkinoille, sen palauttaminen yhteiseen ohjaukseen ei ole helppoa. Sopimukset sitovat, osaaminen katoaa, henkilöstö siirtyy ja järjestelmät muuttuvat.

Tässä on oikeistohallituksen todellinen perintö: se ei ainoastaan siirrä palveluja markkinoille nyt, vaan rakentaa lainsäädäntöön lukkoja, joita seuraavat päättäjät joutuvat avaamaan. Se on demokratian kannalta iso asia. Vaalien pitäisi antaa mahdollisuus vaihtaa suuntaa, ei vain hallinnoida edellisen hallituksen jättämiä lukkoja ja heikennyksiä.

Kilpailutus on työkalu, ei yhteiskunnan tarkoitus

Kilpailutus voi olla hyvä työkalu. Julkista rahaa pitää valvoa tarkasti, eikä mikään julkinen yhtiö ole automaattisesti onnistunut. Mutta kilpailutus ei saa muuttua mantraksi, jossa yksityinen on aina tehokas, julkinen aina epäilyttävä ja markkina aina ratkaisu.

Hyvinvointivaltio ei ole vain palvelupisteitä ja etuuksia. Se on myös kykyä tehdä asioita itse ja yhdessä: omaa henkilöstöä, osaamista, paikallista tuntemusta ja demokraattista ohjausta. Kun tätä puretaan pala palalta, puretaan samalla kuntien ja hyvinvointialueiden mahdollisuuksia huolehtia ihmisistä.

Siksi hankintalaista pitää puhua kansantajuisesti. Kyse ei ole vain siitä, kuka voittaa tarjouskilpailun. Kyse on siitä, kuka saa vallan järjestää meidän yhteiset palvelumme.

Tämä sopii samaan jatkumoon, josta olen kirjoittanut aiemminkin. Ensin sanotaan, että vaihtoehtoja ei ole. Sitten tehdään päätöksiä, joiden seurauksena vaihtoehtoja on jatkossa vielä vähemmän.

Minusta se on aika kova ideologinen operaatio.

Suomen ei pidä rakentaa järjestelmää, jossa kunnat ja hyvinvointialueet menettävät kykyään toimia vain siksi, että markkinoille syntyisi lisää tilaa. Me tarvitsemme vahvoja julkisia palveluja, paikallista päätösvaltaa, työntekijöiden osaamisen arvostamista ja selvän rajan sille, mitä ei pidä antaa markkinoiden vietäväksi.

Kaikkea ei pidä kilpailuttaa vain siksi, että joku voi tehdä siitä liiketoimintaa. Kapitalismin logiikka on yksinkertainen: jos jostakin voi tehdä markkinan, siitä yritetään tehdä markkina. Mutta yhteinen omaisuus, yhteinen osaaminen ja yhteiset palvelut eivät ole sitä varten, että joku tekee niillä voittoa. Ne ovat demokratian työkaluja. Ja juuri siksi niistä pitää pitää kiinni.

Petteri Heimonen on äänekoskelainen IT-ammattilainen, yhteiskunnallinen kirjoittaja ja arjen oikeudenmukaisuuden puolustaja. Hän kirjoittaa työstä, turvallisesta arjesta, hyvinvointivaltiosta ja siitä, miksi politiikan pitää näkyä ihmisten elämässä reiluina päätöksinä eikä vain juhlapuheina. Lisää tietoa ja ajatuksia löytyy osoitteesta https://petteriheimonen.fi.

Petteri Heimonen
Eduskuntavaaliehdokkas
Vasemmistoliitto Keski-Suomi
Työsuojeluvaltuutettu, Pääluottamusedustaja, Erotuomari, Kunnanvaravaltuutettu ja uskottumies.