On kohtuuton rangaistus, että oppilas jää luokalle, jos hän ei ole saavuttanut vähimmäisosaamistavoitteita hyväksytysti yhdessä peruskoulun oppiaineessa. Hallituksen esityksen mukaan perusopetuksen arvioinnin perusteiden uudistus osaamistakuineen mahdollistaisi sen.
Entä, jos onkin niin, että lapsen oppimisvaikeutta ei ole tunnistettu ajoissa tai nuori on jo ollut useamman vuoden ilman oppimisen tukea – uhmakkaana kovaa tai kilttinä hiljaa? Voidaanko jatkossa huomata yllättäen toukokuussa, että osaamisen puutteen vuoksi oppilaalle tulee hylätty arvosana? Kuinka monta kertaa voi jäädä luokalle? Kuinka monta kertaa voi jäädä samalle luokka-asteelle, jos yksi oppiaine ei vain onnistu hyväksytyksi? Harvalla opiskelumotivaatio säilyy, jos on vuosia vanhempi luokkatovereitaan.
Oppilasta ei saa jättää luokalleen ilman osaamisen näytön uusintamahdollisuuksia ja mahdollista kielellisten tai matemaattisten oppimisvaikeuksien selvittämistä. Suomen kielen opetusta ja oppimisen tukea pitää tuntuvasti lisätä, jotta osaamisen tavoitteet voivat toteutua ilman luokalle jättämistä.
Julkisessa keskustelussa suurin huoli arvioinnin uudistamisessa tuntuu olevan, että joku pääsee perinteisesti korkean keskiarvon lukioon päättötodistuksessa yläkanttiin arvioidulla osaamistasolla sosioekonomisen heikomman alueen koulusta. Jos lukio-opinnoista kuitenkin selviää, niin onko loppujen lopuksi väliä onko jokin arvosana ollut 7 vai 9 lukion alkaessa? Kannattaako siksi tehdä valtakunnallinen arvioinnin uudistus luokalle jättämisen helpottamiseksi? Suomessahan halutaan nostaa lukion käyneiden prosenttiosuutta ikäluokasta. Lukion sisältö silti ole kaikille sama, kuten ylioppilaskirjoituksetkin.
Mikäli valtakunnallisia kokeita päättöarvioinnin kriteeriksi aiotaan vaatia, niin en kannata. Ei ole järkeä alkaa jo peruskoulussa stressata ja prepata yläkoululaisia päättökokeisiin kuin ylioppilaskirjoituksiin. Peruskoulu muuttuisi päättökokeisiin valmistavaksi kouluksi kuten lukio ylioppilaskirjoituksiin. Halutaanko uuvuttaa nuoret jo peruskoulussa?
Arviointia pohdittaessa on samalla syytä poistaa sääntö, jossa yksilöllistetty eli ns. tähti (*) -aineessa voidaan ainoastaan arvosanan 5! Kuka motivoituu opiskelemaan ja ponnistelemaan oppimisen eteen, jos lopputulos ei voi olla muuta kuin arvosana 5, vaikka mitä tekisi?
Luokalle jääminen on iso interventio ja ikätovereista erottamista. Iso kysymys on edelleen: onko oppimisen tukea ja erityisten tuen ryhmiä tarpeen mukaan tarjolla, jotta näin ei kävisi? Nyt olisi järkevämpää pienentää opetusryhmäkokoja sekä tukea riittävin resurssein koulua ja perheitä ajoissa auttamaan lapsia opintiellä. Vanhenevassa Suomessa ei ole varaa antaa yhdenkään nuoren pudota koulutuskelkasta. Osaaminen on pienen Suomen ainoa menestyksen tae.
… julkaisi tämän uudelleen!
Kiitos, kun julkaisit kirjoitukseni!
Kiitos, että luit!
… tykkäsi tästä!
Kiitos tykkäämisestä!
Koulussa nyt ja tulevaisuudessa oppilaan heikko osaaminen ei tule kenellekään yllätyksenä toukokuussa. Tukitoimia on jokaiselle ollut tarjolla esikoulusta alkaen. Toki monissa kunnissa inkluusiota eli tukea enemmän tarvitsevien lasten opettamista samoissa ryhmissä muiden kanssa on käytetty säästötoimenpiteinä, ja tuen saatavuuden koetaan heikentyneen samalla kun opettaminen vaatii opettajalta yhä enemmän eriyttämistä. Nyt noin neljäsosa peruskoululaisista saa tukena erityisopettajan antamaa opetusta. Muutaman vuosikymmenen aikana tapahtunut tuen jatkuva lisääminen ei valitettavasti ole vähentänyt tuen tarvetta. (Viime vuotisen ns tuen uudistuksen vaikutuksista ei liene vielä ensimmäiseltä vuodelta tutkittua tietoa.) Joku muu lääke pitää tähän tilanteeseen siis löytää. Miksi ei palattaisi aikaisempaan, toimivaksi koettuun konstiin?
Luokan kertaaminen ei ole rangaistus, vaan yksi oppimisen tukitoimi. Yhden oppiaineen nelonen on tavallisesti useiden muiden heikkojen arvosanojen joukossa. Oppilasta ei pidä siirtää seuraavalle vuosiluokille riittämättömin taidoin ja tiedoin, tällöin epäonnistumisen kokemukset vain kasaantuvat ja syrjäytyminen todennäköistyy. Lienee kaikille vanhemmille tuttua, että lapsi ja nuori ei tee, ellei häneltä vaadita. Erittäin harva lapsi pitää ahertamisesta, jos tekeminen ei kiinnosta. Miksi koulussakaan uurastaa, kun joka tapauksessa siirretään seuraavalle luokalle? Tämän pitää loppua, jokaista nuorta tarvitaan jatkossa. Ei mahdollisteta rakenteilla väliinputoajia. Pelkästään tietoisuus luokan kertaamisen todellisesta mahdollisuudesta lisännee monella oppimiseen käytettyä energiaa.
Oppilaitosten keskeinen olemassaolon peruste on oppilaiden osaamisen kasvattaminen. Lapsilla on useita vertaisryhmä, koululuokka on vain yksi kasvua tukeva ryhmä. Samassa ryhmässä pysymisen ei pidä ohittaa oppimista. Oppilaat ovat aina oppineet eri vauhdilla ja eri tavoin, me ihmiset kun olemme keskenämme erilaisia. Jos me aikuiset demonisoimme luokan kertaamisen, silloin se on sitä lapsillekin. Aikuisten tulee ajatella lapsen oppimisen etua pitkällä tähtäimellä.
Kun Suomessa opetus yhä järjestetään ryhmämuotoisesti, ryhmät on muodostettava joko niin, että oppilaat ovat suurin piirtein samalla tasolla, tai oppilasmääriltään niin pieninä, että opetus on mahdollista hoitaa yksilöllisesti, kuten Sirkku pienemmistä oppilasryhmistä toteaakin.
Peruskoulun opettajien tulisi saada valtakunnallinen testipankki käyttönsä ns lukuaineisiin jokaiselle vuosiluokalle, jolloin mitään peruskoulun päättökokeita ei tarvittaisi. Tämä toki edellyttää palaamista kansalliseen opetussuunnitelmaan. Nykyisellä oppilasaineksella ja/ tai vastaavasti yksilöllisellä kasvatuskulttuurilla ryhmät ovat niin heterogeenisia, että osaamistaso jatkaa laskemistaan, jos mitään ei tehdä.
Koulun opetuskielen osaaminen on oppimisen edellytys. Pitäisikö kaikille äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia puhuville tarjota ilmaista päivähoitoa? Miten varhaiskasvatuksen ryhmissä ja viimeistään esikoulussa opittaisiin nykyistä tehokkaammin koulun opetuskieltä? Opseilla, henkilökunnan koulutuksella, suomea puhuvien ohjaajien ja opettajien paremmalla palkkauksella? Miten saadaan kaikilla koulunkäyntialueilla jokaiseen luokkaan riittävästi natiivipuhujia kielimalleiksi? Miten lisätään varhaiskasvatuksen ja koulutuksen arvostusta ylipäätään?