Velkajarrufarssi on nyt edennyt siihen pisteeseen, että velkajarrulle nauravat jo aidanseipäätkin. Iro Researchin kansalaiskyselyssä alle kolmannes vastaajista uskoi, että Suomi pystyy toteuttamaan velkajarrusopimuksen vaatimat sopeutukset. Ainoastaan kokoomuksen kannattajat ovat vielä uskossaan vahvoja, kaikkien muiden puolueiden kohdalla skeptikot ovat jo vähintään uskovaisten rinnalla, elleivät jo enemmistössä.
Eivätkä pelkästään tavan kansalaiset suhtaudu velkajarruun kriittisesti, vaan äskettäin myös elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Aki Kangasharju kirjoitti puljunsa juhlajulkaisussa, että ”Suomi ei pysty, eikä sen kannata, täyttää velkajarrun ehtoja”. Kangasharjun ulostulosta tekee mielenkiintoisen se, että juuri hän on ollut viime vuosina näkyvimpiä velkakurin puolestapuhujia Suomessa. Onko Kangasharju siis kääntänyt takkinsa ja ryhtynyt kannattamaan enemmistöä hyödyttävää finanssipolitiikkaa? Ei tietenkään, mutta hän on selvästikin haistellut poliittista ilmaa ja tullut siihen tulokseen, ettei velkajarrusta tullutkaan sellaista valtaa ja varallisuutta rikkaille siirtävää automaattia kuin oli toivottu. Velkajarrulainsäädäntöön on nähtävästi jäänyt valuvika, joka mahdollistaa myös veronkorotukset eikä pelkästään köyhiltä leikkaamista.
Päivänpolitiikan puolella vanha opportunisti Hjallis Harkimo ehti jo vetää ”puolueensa” irti velkajarrusovusta julistaen, miten ”Suomi ei nouse kurjistamalla”. Myös vihreiden talouspoliittisen ryhmän vetäjä Saara Hyrkkö peräänkuulutti joustoja velkajarruun Helsingin Sanomien haastattelussa. Hyrkköhän ei suinkaan kuulu vihreiden velkajarrukriittiseen siipeen, vaan päin vastoin hän oli puolueen neuvottelijana alun perinkin mukana muotoilemassa velkajarrusopua ja sikäli avainasemassa myös myymässä velkajarrua omalle puolueelleen. Irtiottoja velkajarrusta tullaan vaalien lähestyessä epäilemättä näkemään lisää, kun hitaammillekin alkaa valjeta koko konseptin onttous ja äänestäjien enemmistön vastustus.
Hallitus ei enää itsekään usko itse kehittelemänsä velkajarrun autuaaksi tekevään voimaan. Kun talouspolitiikan arviointineuvosto elokuussa esitti hallitukselle lisäsopeutuksia velkajarrulaissa nimenomaisesti säädetyllä tavalla, haistattivat Orpo ja Purra yhteistuumin neuvostolle paskat. Näin he tulivat heti ensimmäisen tosipaikan tullen, jos nyt ei suoranaisesti rikkoneeksi omaa lakiaan, niin ainakin toimineeksi sen henkeä vastaan. Tämän viimeistään luulisi paljastaneen vähemmän tarkkaavaisellekin sen, mitä jotkut meistä ovat koko ajan yrittäneet tolkuttaa, eli sen, että velkajarrun ei koskaan ollut tarkoituskaan hidastaa julkista velkaantumista. Sen sijaan sen tarkoitus oli kusettaa koko puoluekenttä edistämään kokoomuksen elitististä talouspoliittista agendaa.
Vaikka nyt onkin selvää, ettei velkajarrulla ole voimaa tosiasiallisesti määrittää tulevien hallitusten finanssipoliittista liikkumatilaa, ei se tarkoita sitä, että siitä olisi tullut harmiton. Zombin lailla se tulee vainoamaan poliittista keskustelua vielä pitkään. Vaalikentillä velkajarrua tullaan epäilemättä edelleen käyttämään lyömäaseena, jolla pyritään leimaamaan kaikkia työväenluokkaa hyödyttävää politiikkaa tai julkisia investointeja edistäviä toimijoita ”vastuuttomiksi”. Niin kauan, kun velkajarrusopimus ja -lainsäädäntö ovat voimassa, tulee tämä typerä näytelmä jatkumaan ja syömään ilmatilan kaikelta järkevältä talouspoliittiselta keskustelulta. Siksi velkajarrua vastaan on edelleen hyökättävä ja pyrittävä kärsivällisesti osoittamaan, ettei tälläkään keisarilla ole päällään rihman kiertämää.
(Kuva: Eddy Berthier)
… julkaisi tämän uudelleen!
… julkaisi tämän uudelleen!
… tykkäsi tästä!