Saatteeksi. Yllättäen on suomennettu kaksi kirjaa työväenluokan asemasta. Daron Acemoglun kirja kysyy ”Mitä tapahtui liberaalille demokratialle?” (Terra Cognita), Bernd Riexingerin ja Raul Zelikin kirja puolestaan kysyy: ”Mitä sosialismi tarkoittaa tänään?” (KSL) Acemoglun tarjoaa ratkaisuksi ”työväenluokan liberalismia”, Riexingerin ja Zelikin puolestaan ”demokraattista yhteistaloutta”. Siis neljännen vasemmiston aika – nyt!

Ekologinen realismi ja demokratian tulevaisuus

Voimmeko turvata vapauden, demokratian ja hyvän elämän niin, että myös niiden inhimilliset ja ekologiset edellytykset säilyvät? Kysymys koskee taloutta, työtä ja omistusta, mutta myös sitä, millaisena ymmärrämme yhteisen maailmamme ja paikkamme luonnossa.

Yhteiskunta elää energiasta, vedestä ja ravinnosta. Se tarvitsee toimivaa maaperää, muita lajeja ja luonnon uusiutumiskykyä. Yhtä välttämättömiä ovat hoiva, oppiminen, työ, keskinäinen luottamus ja mahdollisuus osallistua yhteisiin asioihin. Nämä elämän ehdot muodostavat perustan myös taloudelle ja politiikalle. Jos kulutamme niitä loppuun, heikennämme samalla omaa vapauttamme.

Tätä tarkoitan ekologisella realismilla. Se kehottaa tarkastelemaan yhteiskuntaa sen todellisissa riippuvuuksissa: mitä toimintamme ottaa luonnosta, miten se muuttaa aineita ja energiaa, mitä seurauksia se jättää jälkeensä ja kuka kantaa niistä vastuun. Ilmastokriisi ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ovat globaaleja, mutta niiden syyt ja seuraukset jakautuvat hyvin epätasaisesti. Siksi ekologinen kysymys on samalla oikeudenmukaisuuden kysymys.

Ekologinen demokratia antaa tälle havainnolle poliittisen muodon. Se jatkaa liberaalin demokratian saavutuksia: jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kokemukseensa ja oikeus puolustaa näkemyksiään julkisesti ilman uhkaa. Näiden oikeuksien on ulotuttava myös siihen, miten työtä tehdään, mitä tuotetaan, miten luontoa käytetään ja millaisia seurauksia päätöksillä on muille. Luonnon toimintaa koskevat tosiasiat eivät määräydy äänestämällä. Demokraattisesti meidän on kuitenkin päätettävä, miten parhaan saatavilla olevan tiedon ja erilaisten kokemusten pohjalta toimimme.

Kaksi äskettäin suomennettua kirjaa auttaa pohtimaan tätä tehtävää. Daron Acemoglu kysyy, mitä liberaalille demokratialle on tapahtunut. Bernd Riexinger ja Raul Zelik puolestaan kysyvät, mitä sosialismi voisi tarkoittaa tänään. Molemmissa on kyse yhteiskunnan vapaudesta ja sen aineellisista edellytyksistä, vaikka niiden vastaukset lähtevät eri suunnista.

Acemoglu ja työväenluokan liberalismi

Daron Acemoglun kirjassa Mitä tapahtui liberaalille demokratialle? Jaetun vaurauden palauttaminen keskeinen huoli on demokratian ja tavallisten työtätekevien ihmisten välisen yhteyden heikkeneminen. Liberaali demokratia on hänen mukaansa ollut vahva silloin, kun se on kyennyt yhdistämään yksilön oikeudet, poliittisen osallisuuden ja laajasti jaetun hyvinvoinnin.

Tämä yhteys on murentunut. Teollisuuden muutos, tuotannon siirtyminen, globalisaatio ja automaatio ovat heikentäneet monien työntekijöiden asemaa. Samaan aikaan korkeasti koulutettujen ryhmien vaikutusvalta on kasvanut ja osa työväestöstä on kokenut jääneensä poliittisen keskustelun ulkopuolelle. Acemoglulle vieraantuminen on sekä aineellinen että kulttuurinen kysymys: toimeentulon ohella ihmisille on tärkeää, tunnistetaanko heidän kokemuksensa ja voivatko he vaikuttaa omien yhteisöjensä tulevaisuuteen.

Acemoglu kutsuu vastaustaan työväenluokan liberalismiksi. Se puolustaa vapauksia ja oikeusvaltiota, mutta asettaa niiden rinnalle työntekijöiden aseman, julkiset palvelut ja paikallisen itsehallinnon. Työväenluokalla hän viittaa laajasti ihmisiin, joiden toimeentulo perustuu pääasiassa työhön. Kyse ei ole vain teollisuustyöstä, vaan myös palveluista, hoivasta ja monista asiantuntijatehtävistä.

Hänen taloustieteellinen työnsä korostaa instituutioiden ja vallan merkitystä. Teknologia ei kehity yhteiskunnan ulkopuolella: sitä ohjaavat yritysten päätökset, kannustimet, poliittiset ratkaisut ja työntekijöiden neuvotteluvoima. Tekoälyä voidaan käyttää työtehtävien korvaamiseen, mutta sitä voidaan kehittää myös työntekijöiden tiedon ja toimintakyvyn vahvistamiseen. Tekninen mahdollisuus ei vielä ratkaise, kuka hyötyy sen käytöstä.

Acemoglu on tutkinut myös ympäristörajoitteita ja teknologian suuntaamista. Hänen ja tutkijakumppaniensa mukaan ympäristöpolitiikka voi vaikuttaa siihen, kehitetäänkö puhtaita vai kuormittavia ratkaisuja. Tutkimuksen johtopäätökset riippuvat kuitenkin mallin oletuksista, muun muassa siitä, missä määrin erilaiset tuotannon edellytykset ovat korvattavissa toisillaan (Acemoglu ym. 2012). Ekologisen realismin näkökulmasta kysymystä on jatkettava: miten varmistamme päästöjen vähentämisen ohella luonnon monimuotoisuuden, ainekiertojen ja paikallisten elinympäristöjen säilymisen?

Riexingerin ja Zelikin demokraattinen yhteistalous

Bernd Riexinger ja Raul Zelik lähestyvät vapauden ja hyvinvoinnin kysymystä teoksessaan Mitä sosialismi tarkoittaa tänään? Heidän mielestään vasemmiston on kyettävä arvostelemaan epäkohtia ja samalla kuvaamaan, millaista parempaa yhteiskuntaa kohti se pyrkii. He kutsuvat tavoitettaan demokraattiseksi, solidaariseksi yhteistaloudeksi.

Kirjoittajat pitävät yksilön itsemääräämisoikeutta, sananvapautta, järjestäytymistä ja muita poliittisia perusoikeuksia välttämättöminä. Heidän mukaansa oikeuksien toteutuminen tarvitsee kuitenkin aineellisen perustan. Ihminen ei voi käyttää vapauttaan täysipainoisesti, jos asuminen, ravinto, terveys tai koulutus ovat jatkuvasti epävarmoja. Siksi peruspalvelut ja sosiaalinen turva ovat osa vapaan yhteiskunnan rakennetta.

Riexinger ja Zelik katsovat, että demokratian on ulotuttava myös talouteen. Keskittynyt omistus antaa vaikutusvaltaa tuotantoon, työhön ja yhteisiin luonnonvaroihin. Omistussuhteita muuttamalla ja työntekijöiden sekä palvelujen käyttäjien vaikutusvaltaa vahvistamalla voitaisiin avata näitä päätöksiä yhteiseen harkintaan. Heidän kapitalismikritiikissään pääoma on paitsi tuotannon välineitä ja varallisuutta myös suhde, jossa omistus antaa valtaa ja toimintaa ohjaa arvonlisäyksen tavoittelu.

Yhteiskunnallistaminen ei heidän esityksessään tarkoita yksinkertaisesti sitä, että yritykset siirrettäisiin valtiolle. Valtionomistuskaan ei yksin takaa työntekijöiden vaikutusvaltaa, eikä yksittäinen työntekijöiden omistama yritys välttämättä ota huomioon kaikkia toimintansa seurauksia. Tarvitaan erilaisia julkisen, kunnallisen, osuuskunnallisen ja yhteisöllisen omistuksen muotoja sekä tapoja sovittaa yhteen työntekijöiden, asukkaiden, palvelujen käyttäjien ja luonnon edut. Kirjoittajat torjuvat valtiososialismin autoritaarisen perinnön ja korostavat poliittisia vapausoikeuksia.

Heidän ehdotuksensa keskiössä on myös uusi luontosuhde. Nykyinen tuotanto siirtää kustannuksia usein tuleville sukupolville, muille alueille ja luonnolle. Hyvää elämää ei siksi voi mitata pelkästään lisääntyvällä tavaramäärällä. Hoiva, vapaa-aika, turvallisuus ja luonnon uusiutuminen ovat hyvinvoinnin edellytyksiä. Kirjoittajat muistuttavat samalla, ettei yhteisomistus itsessään takaa ekologista kestävyyttä: myös julkinen tai osuuskunnallinen toimija voi vahingoittaa elinympäristöään.

Kahden kirjan yhteinen kysymys

Acemoglu etsii vastausta liberaalin demokratian uudistamisesta. Riexinger ja Zelik hahmottelevat kapitalismin ylittävää demokraattista yhteistaloutta. Ero on merkittävä, mutta kumpaakaan teosta ei pidä palauttaa yksinkertaiseen vastakkainasetteluun. Acemoglu tutkii taloudellisen vallan keskittymistä ja ympäristön rajoja; Riexinger ja Zelik pitävät poliittisia vapauksia sosialismin perustana.

Molemmat kysyvät, miten ihmiset voivat vaikuttaa talouteen, josta heidän elämänsä riippuu. Molemmat suhtautuvat kriittisesti ajatukseen, että tekninen kehitys tai markkinoiden toiminta tuottaisivat itsestään oikeudenmukaisen lopputuloksen. Silti jäljelle jää yhteinen jatkokysymys: millaisin päätöksin ja instituutioin vapaus, toimeentulo ja yhteiskunnallinen osallisuus sovitetaan yhteen elämän ekologisten ehtojen kanssa?

Kolmen vasemmiston perintö ja neljäs tehtävä

Olen hahmottanut tätä kysymystä neljännen vasemmiston näkökulmasta. Sen lähtökohtana ovat aiempien vasemmistojen saavutukset ja niiden keskeneräiset tehtävät. Kyse on historiallisesta tulkinnasta, ei toisistaan tarkasti erotettavista aikakausista.

Ensimmäinen vasemmisto avasi kansalaisen vapauksia, oikeusvaltiota ja julkista keskustelua. Toinen vasemmisto nosti esiin työntekijän oikeudet, järjestäytymisen, sosiaalisen turvallisuuden ja yhteisen vastuun. Kolmas toi politiikan piiriin tunnustuksen, sukupuolen, ruumiillisuuden, vähemmistöjen oikeudet ja arkielämän valtasuhteet. Jokainen avasi sellaista vapautta, jota aiempi järjestys oli rajoittanut. Jokaisella oli myös sokeita pisteitä sen suhteen, kenen työ ja millainen luonnon käyttö mahdollistivat saavutetun vapauden.

Neljännen vasemmiston tehtävänä on koota oikeudet, solidaarisuus ja tunnustus uudelleen elämän ehtojen varaan. Se kysyy, millaiset työn, hoivan, tuotannon, teknologian ja luonnonkäytön suhteet mahdollistavat vapauden myös huomenna. Sen toimijoita ovat ihmiset työntekijöinä, kansalaisina, hoivaajina ja yhteisöjen jäseninä sekä ne liikkeet, joissa he järjestäytyvät puolustamaan yhteisiä elinehtojaan.

Luonto on tässä suhteessa työtoverimme, liittolaisemme ja kanssamatkaajamme. Työ tapahtuu aina luonnon aineellisten ja energisten prosessien piirissä. Turvallisuutemme puolestaan riippuu elinkelpoisista suhteista muuhun luontoon. Emme tee tätä matkaa yksin emmekä vain itseämme varten.

Yhteisöllinen uusintaminen talouden tehtävänä

Yhteisöllinen uusintaminen tarkoittaa niiden suhteiden ja käytäntöjen ylläpitämistä, korjaamista ja kehittämistä, joiden varassa elämä jatkuu. Siihen kuuluvat ruoka, asuminen, terveys, hoiva, koulutus, energia ja infrastruktuurit. Siihen kuuluvat myös paikallisten ekosysteemien toimintakyky, kulttuuri ja aika, jota ihmiset tarvitsevat toisilleen ja itselleen.

Sisäinen ja ulkoinen luonto uusiutuvat tässä samassa elämän tekstuurissa. Sisäiseen luontoomme kuuluvat ruumiillisuutemme, tarpeemme, kykymme, oppimisemme ja mielikuvituksemme. Ulkoinen luonto käsittää veden, maan, ilmaston, muut lajit ja ekosysteemit. Työ, tekniikka ja kulttuuri välittävät näitä suhteita. Siksi myös kysymys hyvästä työstä on kysymys hyvästä luontosuhteesta.

Ajatellaan vaikkapa kunnan hoivapalvelua. Sen onnistumista ei voi arvioida vain menojen tai suoritusten määrällä. On kysyttävä, saavatko ihmiset tarvitsemansa hoivan, voivatko työntekijät käyttää osaamistaan, onko kohtaamiselle riittävästi aikaa ja millaisia energia- ja materiaalivirtoja palvelu tarvitsee. Samalla on huolehdittava siitä, etteivät säästöt yhdessä paikassa siirrä kohtuutonta taakkaa omaisille, muille alueille tai tulevaisuuteen.

Omistus ja investoinnit yhteisen vastuun piiriin

Ekologinen demokratia muuttaa tapaa, jolla ymmärrämme omistuksen. Omistamiseen kuuluu oikeuksia, mutta myös velvollisuus ylläpitää, korjata ja jättää elämän edellytyksiä seuraaville. Olen kuvannut tätä siirtymänä dominiumista custodiumiin: hallinnan rinnalle ja sitä rajaamaan asetetaan huolenpito ja vastuu.

Vastuu ei kuitenkaan poista vallan ja omistuksen keskittymistä koskevaa kysymystä. On yhä kysyttävä, kuka omistaa, kuka päättää, kuka hyötyy ja kuka kantaa riskit. Joissakin tilanteissa tarvitaan julkista tai yhteisöllistä omistusta; kaikissa omistusmuodoissa tarvitaan toimivia oikeuksia osallistua ja sitovia velvollisuuksia huolehtia toiminnan vaikutuksista. Myös julkisen toimijan on täytettävä samat ekologiset ehdot.

Samalla on arvioitava uudelleen investointien tarkoitusta. Pääomittamisessa tulevaisuutta tarkastellaan usein odotettujen rahallisten tuottojen kautta. Kuratorisoinnilla tarkoitan investointien suuntaamista ja arviointia sen mukaan, tukevatko ne myös ihmisten ja ekosysteemien uusiutumista. Kysymys ei ratkea antamalla hankkeelle hyvää nimeä: päätösten tueksi tarvitaan julkista tietoa vaikutuksista, mahdollisuus niiden riippumattomaan arviointiin ja vastuu korjata aiheutuneita vahinkoja.

Neljä tilikirjaa ja yhteiset päätökset

Tätä harkintaa voidaan jäsentää neljän toisiinsa liittyvän tilikirjan avulla. Rahoituksen tilikirja kertoo rahallisista menoista, tuloista ja tulevia suorituksia koskevista lupauksista. Energian ja aineiden tilikirja tekee näkyviksi tuotannon tarvitsemat resurssit. Ekologinen tilikirja tarkastelee vaikutuksia luonnon tilaan ja uusiutumiskykyyn. Ajan tilikirja kysyy, miten työ, hoiva, osallistuminen ja lepo jakautuvat.

Nämä ovat erilaisia tarkasteluja, joita ei voi palauttaa yhdeksi rahasummaksi. Rahoituksen järjestäminen mahdollistaa toimintaa, mutta ei itsessään tuota tarvittavaa energiaa, osaamista tai ehjää ekosysteemiä. Toisaalta ekologinen muutos ei ole oikeudenmukainen, jos sen vaatima työ ja epävarmuus kasautuvat samoille ihmisille. Päätösten on siksi oltava sekä aineellisesti toteuttamiskelpoisia että sosiaalisesti oikeudenmukaisia.

Voimme soveltaa tätä esimerkiksi uuden energiainvestoinnin arviointiin. Tarvitaan rahoitus ja tekninen suunnitelma, mutta myös tieto rakennusmateriaalien alkuperästä, hankkeen vaikutuksista paikalliseen luontoon ja siitä, kuka hyötyy tuotetusta energiasta. Työntekijöiden, asukkaiden ja muiden vaikutusten piirissä olevien on voitava osallistua päätöksiin. Näin demokratia ulottuu sijoituspäätöksestä sen koko elinkaareen.

Työpaikka on opinpaikka

Acemoglun kysymys työntekijöitä tukevasta teknologiasta ja Riexingerin ja Zelikin kysymys työn demokratisoinnista voidaan yhdistää. Teknologian kehittämisen lähtökohtana voisi olla niiden ihmisten kokemus ja tieto, jotka tekevät työtä ja käyttävät palveluja. Työntekijä ei ole vain uuden järjestelmän käyttäjä, vaan myös sen kehittäjä ja yhteiskunnallisen tarkoituksen arvioija. Työpaikka on opinpaikka – ja opinpaikka on maailman tekemisen paikka.

Frigga Haugin neljä yhdessä -näkökulma auttaa näkemään, että työn uudistaminen koskee koko elämää. Palkkatyö, ihmisten välinen hoiva, poliittinen osallistuminen ja itsensä kehittäminen tarvitsevat aikaa ja yhteiskunnallista tunnustusta. Oma aika on myös demokratian ehto: ilman aikaa oppia, keskustella ja osallistua oikeus vaikuttaa voi jäädä muodolliseksi.

Toivon politiikasta elon politiikkaan

Molemmat kirjat etsivät syytä toimia aikana, jolloin luottamus demokratiaan ja usko parempaan tulevaisuuteen ovat monin paikoin heikentyneet. Acemoglu etsii mahdollisuuksia palauttaa demokratian lupaus. Riexinger ja Zelik puolustavat käsitystä siitä, että yhteiskunta voi luoda vaihtoehtoja nykyiselle taloudelliselle järjestykselle. Niissä elää toivon politiikka, joka avaa mahdollisuuden muutokseen.

Elon politiikka antaa tälle muutokselle suunnan. Turvallisuus tarkoittaa silloin myös sitä, että ihmisillä on ruokaa, vettä, hoivaa, rauhaa ja elinkelpoinen ympäristö. Koska nämä ehdot ovat kansallisvaltioiden rajat ylittäviä, niiden turvaaminen tarvitsee yhteistyötä ja oikeudenmukaisuutta myös rajojen yli. Ristiriidat eivät katoa, mutta niiden ratkaisemista on arvioitava sen mukaan, säilyvätkö yhteisen elämän edellytykset.

Neljäs vasemmisto tekee tästä tehtävästä demokraattisen. Se kutsuu ihmisiä puolustamaan vapautta ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta sekä ottamaan yhteisen vastuun maailmasta, joka mahdollistaa ne. Pidetään huolta siitä, mikä pitää meistä huolta.

For the Planet, For the People – planeetan puolesta, ihmisten puolesta. Vapauden tulevaisuus rakentuu elämän ehdoissa ja niiden yhteisessä uusintamisessa.

Lähteet

Acemoglu, Daron (2026). Mitä tapahtui liberaalille demokratialle? Jaetun vaurauden palauttaminen. Suom. Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita.

Acemoglu, Daron, Philippe Aghion, Leonardo Bursztyn ja David Hemous (2012). The Environment and Directed Technical Change. American Economic Review 102(1), 131–166. https://doi.org/10.1257/aer.102.1.131

Haug, Frigga (2008). Die Vier-in-einem-Perspektive: Politik von Frauen für eine neue Linke. Argument.

Riexinger, Bernd ja Raul Zelik (2026). Mitä sosialismi tarkoittaa tänään? Miksi kapitalismin ylittäminen on välttämätöntä – ja mahdollista. Suom. Robert Stark. Vasemmistofoorumi ja KSL-opintokeskus. Alkuperäisteos 2024. https://www.ksl.fi/julkaisut/mita-sosialismi-tarkoittaa-tanaan/

Volanen, Matti Vesa (2026). For the Planet, For the People – Neljäs vasemmisto! Euroopan vasemmistot ja elämän ehtojen välitys. https://www.vasemmistonyt.fi/2026/11/07/vapaus-elaman-ehdoissa/