Maailman umpisolmu, tekoäly ja elämän ehtojen uusintaminen

Maailman ratkaisematon umpisolmu?

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Hiski Haukkala kirjoittaa ”maailman menosta solmuun” tänään HS:ssa (22.11.2026)

”… en suosittele lähestymään teemaa (teknologista murrosta, mvv) pelon kautta, sillä valinta on jo tehty. Teknologinen murros tulee toteutumaan, jos se toteutettavissa on. Kyse lienee enää vain siitä, kuinka pitkälle ja nopeasti on mahdollista edetä ja miten ihmiset, ihmisyhteisöt ja viime kädessä koko ihmiskunta tähän sopeutuvat. Ja kummat tulevat eteen ensin, teknologisen kehityksen vai planeettamme rajat?” (1) 

Nekö ovat vastakkain, todellako? Avataapa tätä kysymystä hieman – tekoälyn avulla!

Yksittäisestä älystä yhteiseen kyvykkyyteen

Alex Imas, Andrew Koh ja Shane Legg esittävät tekoälyn taloutta käsittelevässä tutkimuksessaan tärkeän ajatuksen (2). Tekoälyn merkitystä ei voi ymmärtää vertaamalla vain yhden ihmisen ja yhden koneen suorituksia. On katsottava, miten erilaiset kyvykkyydet järjestyvät yhteiseksi toiminnaksi.

Työelämässä ihmiset eivät tavallisesti toimi yksin. Heidän osaamisensa, kokemuksensa ja näkökulmansa täydentävät toisiaan. Yksi tuntee teknisen ratkaisun, toinen sen käyttäjien arjen ja kolmas osaa sovittaa yhteen erilaisia tavoitteita. Hyvin toimiva ryhmä voi siksi saada aikaan enemmän kuin sen jäsenet erikseen.

Imas, Koh ja Legg kutsuvat tätä mosaiikkiälyksi. Ajatus on yksinkertainen mutta merkittävä: yhteinen kyvykkyys ei perustu siihen, että kaikki osaavat saman asian, vaan siihen, että erilainen osaaminen löytää mielekkään paikkansa kokonaisuudessa. Tutkijoiden mallissa toisiaan täydentävistä ihmisistä koostuva ryhmä voi siksi suoriutua paremmin kuin tekoäly, joka yksittäisissä tehtävissä päihittää keskivertoihmisen. (2)

Kirjoittajat erottavat toisistaan kaksi kykyä. Ensimmäinen on osaaminen: taito esimerkiksi kirjoittaa, laskea, ohjelmoida tai tutkia tietoa. Toinen on koordinointi: taito sovittaa yhteen erilaisten toimijoiden työtä, jakaa tehtäviä, välittää tietoa ja korjata virheitä.

Tekoälyn kehittymistä mitataan paljon ensimmäisen kyvyn perusteella. Tutkijoiden mukaan talouden rakenteen kannalta voi kuitenkin olla ratkaisevaa, miten toinen kyky kehittyy. Jos tekoälyagentit oppivat tekemään yhteistyötä keskenään hyvin laajassa mittakaavassa, tuotanto voisi heidän mallissaan keskittyä suuriin tekoälyä hyödyntäviin yrityksiin.

Tämä ei ole ennustus, vaan tiettyihin oletuksiin perustuva mahdollinen kehityskulku. Sen rinnalla tutkimus muistuttaa siitä, että vaikutukset työhön eivät näy vain työpaikkojen määrässä. Tekoäly voi muuttaa myös tehtäviä, neuvotteluasemia ja palkkoja ennen kuin työllisyyden kokonaiskuva muuttuu. Siksi kysymys ei ole pelkästään siitä, mitä tekoäly osaa, vaan myös siitä, miten työn ja sen tulosten järjestys muuttuu.

Yrityksen sisältä toimijoiden verkostoon

Jorge López ja Akseli Virtanen hyväksyvät Alex Imasin, Andrew Kohin ja Shane Leggin lähtökohdan, jonka mukaan tekoälyn taloutta on tarkasteltava yhteistoiminnan näkökulmasta. He kysyvät kuitenkin, miksi tarkastelun pitäisi pysähtyä yrityksen rajalle. (3)

Yritys on yksi tapa järjestää ihmisten ja muiden voimavarojen yhteistoimintaa. Sen sisällä tehtäviä sovitetaan yhteen yhteisen organisaation ja sen johdon puitteissa. Talous muodostuu kuitenkin myös yritysten, yhteisöjen ja ihmisten välisistä suhteista. Näissä suhteissa osapuolilla voi olla omat tavoitteensa, ja yhteistyö rakentuu neuvottelujen, sopimusten ja sitoumusten varaan.

Taloustieteilijä Ronald Coase kysyi aikoinaan, miksi yrityksiä ylipäätään syntyy talouteen, jossa markkinat sovittavat toimintoja yhteen. Yksi vastaus on, että yrityksen sisäinen työnjohto voi säästää jatkuvan etsimisen ja sopimisen kustannuksia. Yrityksen kasvaessa myös sen sisäisen yhteensovittamisen vaikeudet kuitenkin kasvavat. López ja Virtanen korostavat, että tekoäly voi muuttaa sekä yrityksen sisäisen ohjauksen että sen ulkopuolisen sopimisen edellytyksiä.

Lópezin ja Virtasen mukaan tekoäly voi alentaa molempien yhteistoiminnan muotojen kustannuksia. Se voi auttaa suurta yritystä ohjaamaan sisäistä toimintaansa tehokkaammin. Mutta se voi myös auttaa erillisiä toimijoita löytämään toisensa, neuvottelemaan, tekemään sopimuksia, järjestämään rahoitusta ja seuraamaan yhteisten hankkeiden toteutumista.

Tällöin avautuu mahdollisuus, että ihmiset ja yhteisöt pystyvät tekemään keskenään sellaista yhteistyötä, johon aikaisemmin tarvittiin suuri organisaatio. Talouden mosaiikkiäly ei rajoittuisi yrityksen sisälle: se muodostuisi myös erilaisia päämääriä, tietoja ja voimavaroja kantavien toimijoiden verkostoissa.

Kirjoittajat korostavat, että tekoälyagentti toimii jonkun puolesta. Siksi on aina kysyttävä, kuka antaa sille toimivallan, mihin tarkoitukseen ja millä rajoituksilla. He kehittävät ajatusta yhteistoiminnasta, jossa osapuolet voivat yhdistää voimansa säilyttäen samalla oman toimijuutensa.

Mahdollisuus on kiinnostava, mutta sen toteutuminen on avoin kysymys. Verkostoon osallistuvat ihmiset eivät välttämättä ole yhtä vahvassa asemassa. Joillakin on enemmän pääomaa, tietoa tai aikaa kuin toisilla, ja verkoston tekninen perusta voi olla harvojen yritysten hallussa. Myös verkosto tarvitsee siksi pelisääntöjä: kuka voi osallistua, miten ristiriidat ratkaistaan, kuka kantaa riskit ja miten yhteisesti syntyvät hyödyt jaetaan?

Yhteinen kysymys elämän ehdoista

Imasin, Kohin ja Leggin sekä Lópezin ja Virtasen keskustelun pohjalta voimme ottaa vielä yhden askeleen ja kysyä:

Miten erilaisten ihmisten ja tekoälyjen kyvykkyydet voitaisiin orkestroida niin, että niiden yhteinen toiminta tukisi elämän ehtojen uusintamista?

Tämä kysymys tuo keskusteluun sen, mitä tuotanto ja yhteistyö viime kädessä ylläpitävät. Elämämme edellyttää ravintoa, vettä, energiaa, asuntoja, terveyttä, hoivaa ja oppimista. Se edellyttää myös toimivia yhteisöjä, turvallisia elinympäristöjä ja aikaa osallistua niiden rakentamiseen. Kaikki tämä puolestaan on riippuvaista elävästä luonnosta ja sen uusiutumiskyvystä.

Elämän ehtojen uusintaminen tarkoittaa näiden edellytysten ylläpitämistä, korjaamista ja kehittämistä niin, että myös tulevat sukupolvet ja muu elollinen luonto voivat kukoistaa. Siihen kuuluu palkkatyötä, omaehtoista työtä sekä yritysten toimintaa, mutta tietysti julkisia palveluja, kotien hoivaa, kansalaistoimintaa sekä luonnon omia prosesseja, joita emme tuota itse.

Tekoäly voi auttaa hahmottamaan näiden suhteiden monimutkaisuutta. Se voi yhdistää tietoa energiasta, materiaaleista, terveydestä ja ympäristöstä sekä auttaa meitä vertailemaan vaihtoehtoja. Se voi myös helpottaa osallistumista tuomalla tietoa useammalle ihmiselle ymmärrettävään muotoon. Sen ehdotukset voivat kuitenkin perustua puutteelliseen tai vinoutuneeseen tietoon. Siksi on voitava tarkistaa tiedon lähteitä, vertailla väitteitä muuhun näyttöön ja korjata virheitä.

Voimme lähestyä tätä suhdetta myös käsitteillä mimesis ja metis. Mimesis tarkoittaa tässä opittujen muotojen jäljittelyä, esittämistä ja muuntamista; metis puolestaan tilanteissa kehittyvää käytännöllistä viisautta ja kekseliäisyyttä. Tekoäly voi auttaa tuomaan opittuja muotoja ja aiempaa tietoa käyttöömme uusissa yhdistelmissä. Ihmisten kokemukseen perustuva tilannetaju puolestaan auttaa kysymään, mikä tietyssä paikassa ja ajassa on tarpeen ja mahdollista. Molempia tarvitaan, ja niiden avulla syntyviä ehdotuksia on voitava arvioida kriittisesti.

Mutta kyky löytää tehokkaita keinoja ei vielä kerro, ovatko tavoitteet hyviä tai oikeudenmukaisia. Kuka määrittelee, mitä pidetään onnistumisena? Kenen kokemukset ja tarpeet otetaan huomioon? Mitä tapahtuu ihmisille, luonnolle ja tulevaisuudelle siellä, minne kustannukset mahdollisesti siirtyvät?

Nämä kysymykset kuuluvat yhteiseen harkintaan. Tekoäly voi tukea sitä, mutta vastuun tavoitteista, oikeuksista ja seurauksista on pysyttävä tunnistettavasti ihmisillä ja heidän instituutioillaan.

Yhteisten päämäärien muodostaminen

Ensimmäinen askel on avata keskustelu siitä, mitä yhteisöllisellä älykkyydellä tavoitellaan. Jos tekoäly asetetaan vain nopeuttamaan olemassa olevia tehtäviä, se voi myös tehostaa toimintaa, jonka päämäärät ovat ristiriidassa elämän edellytysten kanssa.

Tarvitsemme siksi tiloja, joissa työntekijät, käyttäjät, asukkaat, asiantuntijat ja päättäjät voivat osallistua tavoitteiden määrittelyyn. Eri ryhmät tuovat keskusteluun erilaista tietoa: työntekijä tuntee työn arjen, asukas oman ympäristönsä, tutkija laajempia vaikutussuhteita ja päätöksentekijä käytettävissä olevia oikeudellisia ja taloudellisia keinoja.

Luonto ei osallistu neuvotteluihin samalla tavalla kuin ihmiset. Sen tilaa voidaan kuitenkin tutkia ja seurata, ja elinympäristöjen sekä tulevien sukupolvien suojeleminen voidaan tehdä päätöksenteossa velvoittavaksi. Näin myös niiden edut tulevat huomioon otetuiksi, joiden ääni ei muuten kuulu.

Tavoitteiden yhteinen määrittely ei tarkoita, että kaikki erimielisyydet katoaisivat. Se tarkoittaa, että ristiriidat tehdään näkyviksi ja että niitä käsitellään oikeudenmukaisin menettelyin. Orkestrointi ei ole kaikkien soittamista samaa ääntä, vaan erilaisten äänten yhteensovittamista niin, että kokonaisuus pysyy elinkelpoisena.

Yhteistoiminnan demokraattiset rakenteet

Lópezin ja Virtasen ehdotus itsenäisten toimijoiden verkostoista auttaa hahmottamaan yhtä etenemistietä. Voimme kysyä, miten tekoälyä voitaisiin käyttää ihmisten, osuuskuntien, yritysten, kuntien ja muiden yhteisöjen yhteistyön tukena niin, että kukin voi ymmärtää ja hallita omia sitoumuksiaan.

Tämä edellyttää, että tekoälyagenttien toimivallat ovat selviä. On tiedettävä, kenen puolesta agentti toimii, mitä se saa tehdä, milloin päätös kuuluu ihmiselle ja miten mahdollinen virhe voidaan korjata. Yhteisten tietojen käyttöön tarvitaan asianmukaiset oikeudet, yksityisyyden suoja ja mahdollisuus tarkistaa, mihin tietoja käytetään.

Samalla on huolehdittava yhteisistä voimavaroista. Pääsy tietoon, osaamiseen, laskentakapasiteettiin ja toimiviin digitaalisiin välineisiin ei saa jäädä vain niiden etuoikeudeksi, joilla on eniten taloudellista valtaa. Julkiset toimijat, tutkimuslaitokset, osuuskunnat ja yritykset voivat kehittää yhteentoimivia ratkaisuja, joiden käyttöä ja ehtoja voidaan demokraattisesti arvioida.

Tässä voidaan soveltaa huolenpitovastuun eli custodiumin ajatusta: oikeuteen käyttää yhteisiä voimavaroja liittyy velvollisuus huolehtia niiden säilymisestä ja kantaa vastuu käytön seurauksista. Tekoälyn infrastruktuurin kohdalla tämä koskee sekä tietoa ja osaamista että energiaa, materiaaleja ja elinympäristöjä.

Avoimuudella on tässä tärkeä tehtävä, vaikka kaikkea tietoa ei voida yksityisyyden tai turvallisuuden vuoksi avata kaikille. Olennaista on, että vaikutuspiirissä olevat ihmiset voivat saada ymmärrettävää tietoa järjestelmien tarkoituksista, vastuista ja vaikutuksista sekä riitauttaa heitä koskevia ratkaisuja.

Elämän ehtojen näkyväksi tekeminen

Jos haluamme ohjata yhteistä toimintaa elämän ehtojen mukaisesti, tarvitsemme myös monipuolisempaa tietoa sen seurauksista. Pelkkä rahallinen kannattavuus ei osoita, säilyvätkö luonnon uusiutumiskyky ja ihmisten mahdollisuudet hyvään elämään.

Yksi etenemistie on tarkastella hankkeita rinnakkain neljän eri näkökulman kautta. Taloudellinen tarkastelu kertoo kustannuksista, rahoituksesta ja siitä, kenelle hyödyt ja menot jakautuvat. Energiaa ja materiaaleja koskeva tarkastelu kuvaa tarvittavia voimavaroja ja syntyviä päästöjä. Ekologinen tarkastelu kysyy vaikutuksia esimerkiksi vesistöihin, maaperään ja luonnon monimuotoisuuteen. Ajan ja työn tarkastelu puolestaan tekee näkyväksi, keiden aikaa toiminta kuluttaa tai vapauttaa ja miten vaikutukset kohdistuvat palkkatyöhön, hoivaan, oppimiseen ja lepoon.

Nelinkertaisen tilinpidon avulla voimme tarkastella yhteisen toimintamme vaikutuksia näistä neljästä toisiinsa liittyvästä näkökulmasta. Rahatilinpito kertoo tuloista, menoista ja veloista; energia- ja materiaalitilinpito käytetyistä voimavaroista ja syntyvistä päästöistä; ekologinen tilinpito luonnon tilasta ja uusiutumiskyvystä; ajantilinpitopuolestaan siitä, miten ihmisten aika jakautuu työn, hoivan, oppimisen, osallistumisen ja levon kesken. Nämä tilit kuvaavat samaa toimintaa eri näkökulmista: rahallinen ylijäämä ei sellaisenaan korvaa luonnon köyhtymistä eikä osoita, että ihmisille jää aikaa hyvään elämään. Tekoäly voi auttaa tietojen yhdistämisessä ja vaihtoehtojen vertailussa, mutta toiminnan hyväksyttävyys edellyttää yhteistä harkintaa elämän ehtojen pohjalta.

Tekoäly voi auttaa kokoamaan näitä tietoja ja osoittamaan puutteita. Se voi ehdottaa vaihtoehtoja ja havainnollistaa, millaisia seurauksia niillä voisi olla. Kaikkea merkityksellistä ei silti voi mitata täsmällisesti, eivätkä luvut itse päätä, mikä on oikeudenmukaista.

Erityisen tärkeää on, ettei vakavaa ekologista vahinkoa käsitellä automaattisesti hyväksyttävänä vain siksi, että hanke tuottaa taloudellista hyötyä. Tarvitaan yhteisesti määriteltyjä, tietoon perustuvia ja tarvittaessa tarkistettavia ehtoja, joiden puitteissa toimintaa voidaan pitää hyväksyttävänä. Kun vaikutuksista on merkittävää epävarmuutta, tarvitaan lisäselvitystä ja mahdollisuutta muuttaa suunnitelmaa.

Nämä ehdot koskevat myös itse tekoälyä. Sen käyttämä energia, vesi, laitteet ja niiden valmistukseen tarvittavat materiaalit on otettava huomioon. Samoin on tarkasteltava vaikutuksia siellä, missä laskenta ja laitteiden tuotanto tosiasiallisesti tapahtuvat, ei vain siellä, missä tekoälypalvelua käytetään.

Työpaikka on opinpaikka

Tekoälyn käyttöönotto muuttaa työn sisältöä. Siksi työntekijöiden tulisi osallistua jo suunnitteluun: missä tekoäly voi aidosti helpottaa työtä, mitä taitoja on säilytettävä ja millaisia uusia vastuita tai riskejä syntyy?

Työpaikka on myös opinpaikka. Ihmisillä on oltava mahdollisuus oppia käyttämään uusia välineitä, arvioimaan niiden tuottamaa tietoa ja kehittämään omaa ammattitaitoaan. Oppiminen tarvitsee aikaa ja tukea, eikä se saa jäädä vain yksittäisen työntekijän omalle vastuulle.

Tekoälyn avulla säästyvä aika voidaan käyttää monella tavalla. Se voi lisätä tuotantoa tai voittoja, mutta sitä voidaan suunnata myös palvelun laadun parantamiseen, työn kuormituksen vähentämiseen, oppimiseen ja työajan lyhentämiseen. Jakautumisesta on neuvoteltava, ja työntekijöillä on oltava siinä todellista vaikutusvaltaa. Kysymys ei ole ensisijassa työstä vapautumisesta vaan palkkatyön vapauttamisesta ratkaisemaan ekologisen kriisin haasteita – myös tekoälyn keinoin.

Tämä koskee myös ihmisten välistä hoivaa ja kohtaamista. Jos tekoäly keventää hallinnollista työtä, vapautuva aika voidaan käyttää siihen, että ammattilainen ehtii paremmin kuunnella ihmistä ja käyttää omaa harkintaansa. Mahdollisuus toteutuu vain, jos työn järjestämistä ja resursseja muutetaan sen mukaisesti.

Kokeilu elinympäristössä

Ajatellaan kuntaa, joka suunnittelee koulujensa ja muiden julkisten rakennustensa korjaamista. Tavoitteena voi olla energiankulutuksen vähentäminen, mutta samalla on huolehdittava terveellisistä sisätiloista, opetuksen ja palvelujen saavutettavuudesta sekä rakennusten pitkästä käyttöiästä.

Tekoälyä voitaisiin käyttää kokoamaan tietoja rakennusten kunnosta, energiankulutuksesta ja erilaisista korjausvaihtoehdoista. Se voisi auttaa vertailemaan myös materiaalien tarvetta, kustannusten jakautumista ja sitä, miten vaihtoehdot vaikuttavat koulujen käyttäjiin.

Päätöksentekoon osallistuisivat esimerkiksi kiinteistöjen työntekijät, opettajat, oppilaat ja huoltajat, lähialueen asukkaat, rakennusalan asiantuntijat sekä kunnan päättäjät. Ekologisia vaikutuksia arvioitaisiin asianmukaisen asiantuntemuksen ja seurannan avulla.

Järjestelmä saattaisi ehdottaa joidenkin toimintojen keskittämistä yhteen rakennukseen, koska se säästäisi energiaa. Ennen päätöstä olisi kuitenkin tarkasteltava myös muita seurauksia: pitenevätkö lasten matkat, heikentyykö palvelujen saatavuus, lisääntyykö rakentamisen materiaalikuorma tai muuttuuko työntekijöiden ajankäyttö? Tekoälyn ehdotus olisi lähtökohta harkinnalle, jonka perusteet ja lopullinen vastuu ovat julkisesti tunnistettavia.

Kokeilu voitaisiin aloittaa rajatulla kohteella. Ensin sovittaisiin tavoitteista ja lähtötilanteen tiedoista. Sen jälkeen verrattaisiin muutamaa vaihtoehtoa ja seurattaisiin toteutuneita vaikutuksia talouteen, energiaan ja materiaaleihin, ympäristöön sekä ihmisten aikaan ja hyvinvointiin. Tulokset käsiteltäisiin yhdessä, ja niiden perusteella toimintaa muutettaisiin.

Kohti orkestroivaa, ekologista demokratiaa

Edellä hahmoteltu suunta ei edellytä, että kaikki yhteiskunnallinen toiminta järjestetään samalla tavalla. Yrityksillä, julkisilla palveluilla, osuuskunnilla, yhteisöillä ja kodeilla on erilaisia tehtäviä. Niitä kuitenkin yhdistää riippuvuus samoista elämän ehdoista.

Orkestroivan demokratian tehtävä olisi luoda edellytyksiä sille, että nämä erilaiset toimijat voivat oppia toisiltaan, sovittaa toimintaansa yhteen ja käsitellä keskinäisiä ristiriitojaan. Samalla on tunnistettava luonnon asettamat ehdot, joita emme voi poistaa sopimalla niistä toisin.

Ekologinen realismi muistuttaa, että yhteiskunta on osa luontoa ja riippuvainen sen uusiutumiskyvystä. Ekologinen demokratia puolestaan pyrkii yhdistämään ihmisten osallistumisoikeudet ja yhteisen vastuun elämän edellytyksistä. Tekoälyn käyttö kuuluu tämän saman harkinnan ja vastuun piiriin.

Tässä ajattelussa tekoäly voi olla voimakas apuväline. Se voi laajentaa kykyämme havaita yhteyksiä, kokeilla vaihtoehtoja ja välittää tietoa. Sen käyttöön tarvitaan ihmisten kokemusta, ammattitaitoa, kriittistä harkintaa ja yhteistä päätöksentekoa. Tarvitsemme myös valmiuden huomata virheet ja muuttaa suuntaa.

Yhteisen kyvykkyytemme mitta ei silloin ole vain se, kuinka nopeasti osaamme tuottaa vastauksia tai kasvattaa tuotantoa. Meidän on kysyttävä myös, vahvistuvatko ihmisten mahdollisuudet osallistua, jakautuvatko hyödyt oikeudenmukaisesti ja säilyvätkö elämän edellytykset.

Näin tekoälyä koskeva kysymys liittyy laajempaan yhteiseen tehtäväämme: miten opimme järjestämään erilaiset kykymme, tietomme ja voimavaramme niin, että voimme huolehtia toisistamme ja yhteisestä kotimaapallostamme myös tulevaisuudessa?

Ulkopoliittinen realismi ja pelon politiikka


Ulkopoliittisen instituutin johtajana Hiski Haukkala tietää hyvin, että ulkopoliittinen realismi perustuu tätä nykyä Pelon politiikkaan. Hän ei kuitenkaan halua, että suhtautuisimme teknologiseen murrokseen pelolla vaan toivokkaasti jättämällä ”planeettamme rajat” odottamaan teknologisia ratkaisujamme. 

Kuten tiedämme ulkopoliittinen realismi ohjaa teknologista kehitystä suuntaan, joka vähät välittää ”planeettamme rajoista” ja niiden ylityksestä ja siten estää ekologisen realismin vaatimiin toimiin ryhtymisen myös tekoälyn keinoin. 

Ulkopoliittinen instituutti olisikin muutettava Planeettapoliittiseksi instituutiksi – siis Toivon ja Elon politiikan kansainväliseksi ja kansalliseksi yhteisöllisen älyn kehitysyhteisöksi.

Viitteet

(1) Haukkala, H. 2026. Maailma meni solmuun, jollaista ihminen ei ole ennen nähnyt. HS 22.11.2026

(2) Imas, Alex, Andrew Koh ja Shane Legg. 2026a. Organizing Intelligence. Tutkimuspaperi, 29.10.2026. https://storage.googleapis.com/deepmind-media/papers/organizing-intelligence.pdf

Imas, Alex, Andrew Koh ja Shane Legg. 2026b. The Economics of Intelligence: How and when does AGI lead to economic transformation? DeepMind Institute, 29.10.2026. https://institute.deepmind.com/essays/the-economics-of-intelligence/

(3) López, Jorge ja Akseli Virtanen. 2026. Why the Firm? A reply to Alex Imas, Andrew Koh and Shane Legg. Econaut, 20.11.2026. https://medium.com/econaut/why-the-firm-eec3a4ea1281

Facebook
LinkedIn
Telegram
Threads
Tilaa
Notify of
guest
0 Comments
Vanhin
Uusin Most Voted
0
Olisi kiva kuulla ajatuksistasi, jätä kommenttix